perjantai 4. joulukuuta 2015

Luukku 4: Sankareista sankarein

Joka animessa löytyy aina se hyvä tyyppi, josta kaikki tykkäävät ja jota kunnioitetaan. Ja useinmiten tällainen hahmo puolustaa heikompiaan. Silloin saattaa olla kyse ihan kiusattujen puolustamisesta tai muuten vain toisten etuuksien ajamista ja puolustamista. Useammin sankarit mielletään maata puolustaviksi hahmoiksi, jotka tavoittelevat suurempia kuin tavalliset arjen sankarit.
Vuoden 2015 sankariksi kipusi hahmo, joka on varmaan suurimmalle osalle tuttu, vaikka kyseistä sarjaakaan ei olisi edes katsonut. Hahmo sarjoineen ovat legendaarisia jopa animepiireissä.

Arvoisat kaiken karvaiset yksilöt, vuoden 2015 sankari on:

Taktikoija nero Lelouch Lamperouge

Lelouch nousi ehdottamaksi suosikikseni heti Code;Geassin katsottuani. Vaikka hän ei ole puhtaasti sankari, vaan pikemminkin antisankari, on hän mielestäni kyllin sankarimainen. 
Lelouch on luonteeltaan viileä ja varsinkin koulussa hän ei näytä tunteitaan kovin avoimesti. Mutta siskonsa Nunnallyn seurassa hän on rakastava ja lempeä isoveli. Hän on erittäin kylmä hermoinen ja kivikasvoinen taktikko varsinkin taisteluiden aikaan. Hänen kylmäpäisyytensä on välillä jopa karmivaa. Hän nauttii jollain tasolla vallastaan ja usein hän nauraa mielipuolisesti saatuaan tuhottua vihollisensa. Hän on erittäin älykäs ja hän osaa ajoittaa siirtonsa hyvin pitkälle. Lelouchia on usen verrattu Death Noten Light Yagamiin, mutta toisin kuin Light, Lelouch todella välittää läheisistään ja on aina valmis puolustamaan läheisiään. Hän joutuukin useaan kertaan kokemaan menetämisen tuskan, joka on ajaa hänet huulluuden partaalle. Hänen jatkuva tasapainottelu arkielämän ja vastarinnan keulakuvana on aivan ilmiöimäistä ja hän selviää kinkkisistäkin tilanteista.

Syy minkä takia valitsin Lelouchin on se, että hän ei ole tavallinen sankarin esikuva. Hän omaa sellaisia piirteitä mitä tavallisilla ja puhtoisilla sankareilla ei ole. Usein sankarit pyrkivät estämään kuolonuhrien määrän nousun ja säästävät usein vihollisetkin, mutta Lelouch niittää vihollisia kumoon sen kun kerkeää. Hän ei myöskään arkaile käyttää ihmisiä hyväkseen. Kylmäverisyydestään huolimatta Lelouch on silti lämmin sydämminen ja lempeä. Hänen tarkoitusperänsä ovat loppujen lopuksi vilpittömät ja puhtaat. 

Lelouchin hahmosuunnittelu on aivan erinomaista. Hänen ulkonäkönsä sopii sekä tavalliselle koulupojalle, että vallanhimoiselle sankarille, Hänen eleensä ovat mahtipontisia ja voimakkaita ja hänen luoma toinen henkilöllisyys, Zero, on aivan mahtava. Hänen vaattensa, Zeron varustusta myöten ovat aivan silmää hiveleviä. Hänen ilmeensä ja eleensä ovat todellla voimakkaita ja hänen kiltti kuonteensa ja paha luonteensa erottuvat selvästi. Hänelle on osattu tehdä tosi helliä ja lämpöisiä ilmeitä, mutta sekä goremaisia ja psykopaattisia. Lelouchin ääninäyttelijä Jun Fukuyama tekee aivan erinomaista työtä Lelouchin vaativasssa roolissa. Kovuudestaan huolimatta Lelouchin äänessä on säilynyt pehmeys ja lempeys, mistä saamme kiittää herra Fukuyamaa.

Antisankaruudestaan ja pienistä psykopaatin piirteistä huolimatta Lelouch erottuu muista sankareista selvästi ja ansaitsee näin ollen Vuoden Sankari-tittelin 2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti