maanantai 30. huhtikuuta 2018

Manga-maanantai: Land of the Lustrous (väliaika)

Heippa vaan kaikille ja tervetuloa uuden sekä aivan ensimmäisen sarjani pariin. Pari pientä seikkaa ennen kuin pääsette lukemaan varsinaista asiakirjoitusta. Olin pitkään miettinyt jonkin sarjan aloittamista ja muutamia ideoita pyörittelin päässäni hyvän tovin. Päätin kuitenkin aloittaa helpoimmalta pohjalta, eli kirjoittamalla manga-sarjoista. Mutta enkö ole jo kirjoittanut erilaisista manga-sarjoista täällä blogissa? Kyllä olen, mutta Manga-maanantait tulevat olemaan hieman erilaisia sisällöltään. Tavallisesti olen kirjoitellut vain Suomessa julkaistavista uutuuksista, joita saan useinmiten kustantajalta, mutta Manga-maanantain sarjat tulevat olemaan sekä englanniksi, että suomeksi käännettyjä sarjoja. Tarkoitus olisi kirjoitella sekä vanhemmista, jo päättyneistä sarjoista, kuin myös polttavimmista uutuuksista. Ja koska tarkoitukseni on käsitellä myös vielä kesken olevia sarjoja niin lisään niiden kohdilla otsikkoon Väliaika-tekstin. Nimensä mukaisesti julkasen sarjaa maanantaisin aina kun ehdin niitä kirjoitella. Sisällöltään tekstit hieman poikkeavat tavallaisista manga-arvioista, sillä yleensäkin koska käsittelyssä on lähes tulkoon koko sarja niin sisältöäkin on enemmän. Höpäjän ainakin sarjan tarinasta ja hahmoista sekä niiden kehityksestä, visuaalisesta ilmeestä sekä mahdolliisesti mangan ja animen vertailua, sen mukaan olenko animenkin katsonut. Mutta pidemmittä puheitta siirrytään itse asiaan.

Nimi: Land of the Lustrous/ Houseki no Kuni
Tekijä: Haruko Ichikawa
Kustantaja: Kodancha Comics
Julkaisuaika: 2012 -
Osia luettu: 8/9+
Mistä: MangaAOn-sovellus
Tuomio : Kutkuttava ja läpitunkeva sarja, jota on vaikea sivuuttaa. Outoudestaan huolimatta hallitsee mielenkiintoisen tarinankerronnan ja tarjoaa kiinnostavia henkilöhahmoja. Jos kaipaa mangaltaan jotain uutta ja tuoretta tähän sarjaan kannattaa tutustua.

Saatuani Land of the Lustrousin animesovituksen päätökseen sarja jäi vielä sen jälkeen kaivelemaan mieltäni. Vaikka sarja ei ollut noussut miksikään suursuosikikseni, niin sarja on silti oudon koukuttava. Ja mitä teinkään tässä tilanteessa? No, tietenkin tartuin manga-sarjaan. Lopulta manga osoittautui jopa koukuttavammaksi kuin itse anime ja huomasinkin pian lukeneeni kaikki tähän asti ilmestyneet luvut kännykkäsovelluksesta.

Land of the Lustrousin tarinaa tuskin tarvitsee ruveta selittelemään, käsittelin sen nimittäin läpi jo anime-arviossani. Manga kulkee samoilla raiteilla kuin animekin, jolloin samat kohtaukset sekä tapahtumat käydään läpi mangassakin. Mutta kuten olettaa saattaa, niin manga on ehtinyt jo paljon pidemmälle mitä anime ehti sovittaa. Ja mitä enemmän sarja etenee sitä mielenkiintoisemmaksi ja kutkuttavammaksi se muuttuu. Jotenkin sarjalla on outo stamina, sillä se saa mut haluamaan inhoamaan sitä. Sarja saakin itsessäni aikaan ristiriitaisia tunteita, sillä samalla rakastan ja inhoan sitä. Tunnetta on vaikea selittää. Rakastan kuitenkin tämän sarjan luomaa tunnelmaa, joka on vielä vahvempi kuin itse animessa.

Hahmojen päänsisälle päästään paljon enemmän ja jotenkin mangassa tulee paljon kovemmin ilmi ahdistus, sekä pelko ystävien tai itsensä menettämisestä Kuukansalle. Tämä näkyy varsinkin sarjan hahmojen mielentilassa, sillä nämä tuntuvat olevan koko ajan ratkeamispisteessä. Ja vaikka kaikki sarjan hahmot ovat menettäneet jonkun näille tärkeän toverin, niin nämä eivät kuitenkaan keskenään puhu tai pura tuntojaan toisilleen, vaan pitävät sen sisällään. Tästä johtuen taas osa kykenee käsittelemään asiat toisia paremmin. Mangassa hahmot ovat todella rikki ja se näkyy varsinkin Phosin hahmossa. Valitettavasti Phosin hahmon kehitys on kaikista eniten kiinni juuri menetyksissä ja muissa vaikeasti käsiteltävissä asioissa. Ja jos luulit, että hän saa kärsiä tarpeeksi animessa, niin luulit väärin. Tämä sarja nimittäin heittelee Phosin hahmoa aina vain uudestaan ja uudestaan pohjalle. Lisäksi varsinkin uusimpien lukujen aikana Phosin henkisen puolen rakoileminen ja mahdollinen mielenterveyden pettäminen on tullut todella paljon ilmi.

Mangan visuaalisesta ilmeestä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta itse olen oppinut ylä- ja alamäkien kautta rakastamaan sitä. Haruko Ichikawa on todella kunnianhimoinen taiteensa suhteen, eikä välillä uskoisi Land of the Lustrousin olevan hänen debyyttisarjansa. Mangaa on aina hauskaa lukea, sillä Ichikawa hallitsee selvästi ruutujen sommittelun sekä maksimaalisen tunnelman sähköistämisen. Hän käyttää runsaasti mustaa ja valkoista korostamaan toisiaan. Hän osaa myös taitavastai leikitellä varjostuksilla, sillä jokaisessa kohtauksessa on selvä valonlähde ja sitä vasten muodostuvat varjot. Valitettavasti Ichikawan kokemattomuuskin tulee varsin hyvin ilmi, sillä hänen visuaalinen kunnianhimonsa jyrää välilillä selkeän tarinankerronnan. Joitakin ruutuja saa tuijottaa kauan ja osaa kohtauksista joutuu lukemaan uudestaan ennen kuin tajuaa mistä kohtauksessa on kysymys. Ichikawa on onneksi päässyt jo hieman irti liiallisuudestaan ja uusimpien lukujen lukemisessa ei ole enää ongelmaa.

Sarja on saavuttanut nyt sen pisteen, että se alkaa valmistella loppuahuipennustaan. Kovin montaa pokkaria tämä sarja tuskin enää kerää, mutta loppua saamme kuitenkin todennäköisesto odottaa vielä hyvän aikaa. Haluaisin kovasti jo päästä jatkamaan sarjaa, mutta koska lukuja ei enää ole niin uusia on pakko odottaa. En uskonut koskaan pitäväni tästä sarjasta näin paljon, mutta jotenkin vain jäin siihen koukkuun. Land of the Lustrous ei jää pelkäksi nätiksi ulkokuoreksi, sillä sillä on erittäin mehukas sisältö. Manga on ehdottomasti kokemussarja, sillä sen täytyy kokea itse, jotta sen kauneuden tajuaa. Odotan innolla mihin Ichikawa hahmonsa johdattavat ja kuinka suuri käänteitä vielä odottaa nurkan takana. Vahva veikkaus, että tämä sarja ei tule päättymään kovin hyvin.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

#36. Boku no Hero Academia

Boku no Hero Academian maailmassa ihmiskunta on uuden mullistuksen ajan edessä. Ihmisillä on nimittäin kehittynyt erilaisia superkykyjä, joita kutsutaan quirkeiksi. Tämä on johtanut siihen, että yli 80 prosentilla maapallon väestöstä on jonkinlainen voima. Päähahmomme Izuku Midoriya, lempinimeltään Deku, on kuitenkin yksiä niistä joka kuuluu siihen pieneen osaan, jolla ei ole minkäänlaisia supervoimia. Tämä ei kuitenkaan estä häntä haaveilemasta päästä huipputason kouluun, jossa koulutetaan kovantason sankareita rikollisuutta vastaan. Deku ihaileekin kaikkia sankareita, erityisesti All Might nimistä lihaskimppua, joka on varmaan arvostetuin sankari koko Japanissa. Eräänä päivänä kohdatessaan All Mightin, Deku saakin selville ettei tämä olekaan niin hyvässä kondiksessa kuin voisi luulla. Osoittaessaan puolivahingossan All Mightille kykenevänsä olemaan kunnon sankari, jolla on luja tahto ja oikeudenmukaisuus, saa Deku tilaisuuden tavoitella unelmiaan. All Might suo tälle nimittäin oman kykynsä One for Allin, jonka on myös itsekin saanut aikoinaan. Nyt supervoimat saanut Dekun täytyy yrittää kontrolloida uusia voimiaan ja tavoitella samalla sankarin paikkaa maailmassa.


Parina viime vuonna mikään muu anime ei ole varmaan ollut yhtä puhuttu ja hypetetty kuin Boku no Hero Academia alias BNHA. Tutuissani ja kavereissani hyvin moni on kehunut sitä ja sanonut sen olevan yksiä parhaimpia sarjoja moneen vuoteen. Itse lähestyin sarjaa aluksi vähän skeptisesti, sillä supersankareista tulee heti itselle mieleen Marvelin Hämähäkkimiehet ja Batmanit. Sarja ei kuitenkaan tunnu lainkaan Marvelin massaelokuvilta, vaan sillä on täysin oma tunnelmansa ja tavoitteensa.

BNHA:n kaltaisissa sarjoissa hahmot pyrkivät yleensä kehittymään ja voimistumaan jonkin toisen, ylivahvan hahmon tasolle, joka toimii yleensä näille esikuvana. Ja tässä tapauksessa se tavoiteltava hahmo on All Might. Mutta se mistä pidin tässä sarjassa on se, että All Mightista paljastetaan heti alussa tämän suurin heikkous. Hän ei ole tavallinen voittamaton hahmo, jolla ei ole mitään heikkouksia ja jota on lähes mahdotonta voittaa. All Mightilla on nimittäin moniakin heikkouksia ja hän ei nimenomaan ole voittamaton. Tämä saa katsojan tuntemaan tiettyä epävarmuutta, sillä kovan paikan tullessa All Might ei välttämättä ole pelastamassa päivää. Ja tietenkin aina takana on kummittelemassa se, että mitä jos itse pahikset saavat tietoonsa All Mightin tilan. Tämä luo tiettyä jännitystä sarjalle ja se tekee erikoisemman sysäyksen sarjan tarinaan.

Tämä ei oikein anna hyvää kuvaa All Mightin opetusmetodeista.

BNHA:n
tarina nimitäin vaikuttaa paperilla yksinkertaiselta altavastaajatarinalta, josta löytyy shounen-animen kaikki mahdolliset kliseet ja tarinankäänteet. Mutta tämä sarja kehittyy kuitenkin edetessään suuremmaksi ja monimutakisemmaksi kompleksiksi, kun mukaan tulee uusia näkökulmia ja ajattelutapoja. BNHA:n maailma kasvaa koko ajan ja se pitää vauhtinsa yllä koko ajan. Sarja ei jää jahkailemaan liian pitkiksi aikaa paikoilleen, vaan siinä tapahtuu koko ajan jotain, jolloin katsoja pysyy hereillä ja jaksaa seurata sarjan etenemistä. Ja vaikka sarjan tarinan kaari on täynnä kliseisiä arkkeja, kuten turnaus- ja harjoitusarkki, niin sarja osaa hyödyntää niitä todella hyvin. Erilaiset arkit eivät vain jää tylsiksi ennalta-arvattaviksi mätöiksi, vaan niillä on jokin tarkoitus joko hahmojen tai tarinan kehityksen suhteen. Myös sarjan tasapainoilu komedian ja draaman välillä oli todella hyvää. BNHA:n humoristiset kohtaukset eivät tuntuneet pakotetuilta ja sarja huumori osasi muutenkin olla todella hyvää tasoa. Myöskin jos sarja halusi tarjoilla vakavampaakin meininkiä, niin onnistui se muuttamaan tunnelmaa todella hyvin ja tarjoilemaan erittäin kovatasoisia hetkiä niin draaman kuin komediankin osalta.

Tässä vaiheessa voinkin sanoa, että onneksi odotin toisenkin kauden tulemista, sillä ensimmäinen kausi on oikeastaan vain pohjustusta tälle sarjalle. En ollutkaan kovin vakuuttunut sarjasta sen ensimmäisten jaksojen perusteella, mutta ensimmäisen kauden loppupuolella se potkaisee itsensä ja tarinansa käyntiin aivan uudella vauhdilla. Lisäksi sarjalla on niin paljon hahmoja, joihin ei oltaisi ehditty mitenkään tutustua ensimmäisen kauden aikana. Nimittäin Dekun lisäksi mukana on tämän luokkalaiset, joita on kaksikymmentä, sekä mukaan tulee lisää muita mielenkiintoisia hahmoja aina muista sankareista uusiin vihollisiin.

Ainakin Bakugou ei esitä muuta kuin on.

Deku itsessään on todella hyvä hahmo. En aluksi välittänyt hänestä, sillä hänen itkupillimäisyytensä vain ärsytti. Hän kuitenkin kehittyy sarja aikana hurjasta sekä henkisesti että fyysisesti. Tällä kaverilla on sydän paikallaan. Dekua on myös hauska seurata, sillä katsoja ei koskaan tiedä miten tälle tulee käymään. Koska Deku joutuu aloittamaan käytännössä pohjalta, hänellä on todella paljon kirittävää ja kehitymisen varaa muihin hahmoihin nähden. Ja se, että Deku ei myöskään ole täydellinen hahmo tekee tästä samaistuttavan ja suloisen. Okei, vaikka sarjan päätarina on seurata Dekun kehitystä ja kasvua, niin antaa sarja muillekin hahmoille aikaa.

Tästä pidinkin erityisesti, sillä muutamat muutkin hahmot saavat kehitystä ja taustatarinaa, eikä sarja keskittynyt vain kehittämään Dekua tai tämän ja All Mightin suhdetta. Sarja myös arvostaa omaa setuppiansa ja eritoteen sen hahmoja. Vaikka Deku on itsessään jo mielenkiintoinen hahmo, niin on hänen rinnallaan olevat muutkin hahmot aivan yhtä kiinnostavia seurata. Varsinkin, kun nämä hahmot kehittyvät Dekun rinnalla ja oppivat löytämään omia vahvuuksiaan. Toisella kaudella sarja vielä enemmän laajentaa näkökenttäänsä, jolloin saamme seurata tapahtumia muidenkin näkökulmista.

Dekun rinnalle nousevat hahmot ovat ehdottomasti Uraraka, Tenya ja Bakugou. Uraraka ja Tenya varsinkin kasvavat todella paljon sarja aikana. Uraraka, joka alussa oli hyvin epävarma itsestään ja antoi ylen liiallisesta voimien käytöstä, kehittyy erittäin voimakkaaksi hahmoksi, joka pystyy pitämään puoliaan kovatasoisiakin vastustajia vastaan. Tenya taas kasvaa koko sarjan aikana ehkä eniten aikuismaiseksi ja vastuullisemmaksi hahmoksi. Bakugou taas.... eeh, oppii hillitsemään vihaansa edes vähän? Bakugoun hahmo on ehkä koko sarja ristiriitaisin hahmo, sillä tämä on sarjan selvä kiusaaja. Mutta kun hän jotuu itsekin kokemaan nöyryytystä ja kolauksia ylepydessään, niin täytyy sanoa, että opin tykkäämään hänen hahmostaan aika paljon. Hän luo myös muihin hahmoihin nähden kontrastia, eikä tämä aina toimi sankarimaisesti. Tästä johtuen hänen tulevaisuutensa on myös kaikista avoin, sillä koska hän on ylpeä ja aggresiivinen hahmo, niin hänestä on vaikea sanoa mille polulle tämä lopulta astelee.

Muita mielenkiintoisia ja parhaimpia hahmoja koko sarjassa ovat Todoroki, All Might, Kirishima, Fumikage ja Tsuyu. Erityismaininta täytyy myös antaa sarjan yhdelle pääpahikselle, nimittäin Shigarakille. Hänen roolinsa vaikutti aluksi olevan vain yhden-hetken-vastustaja, mutta hänen roolinsa kehittyessä ja kasvaessa hän osoittautuu olemaan todella hyvä ja monitahoinen pahis. Hänen monotonisuutensa ja pakkomielisyytensa All Mightia kohtaan tekevät hänestä karmivan ja arvaamattoman tekijän, jonka seuraava siirtoa on vaikea ennakoida. Puhumattakaan siitä, että hän ei välitä tekojensa seurauksista ja voi käytännössä tehdä mitä tahansa jos ei kukaan estä.


Myös Boku no Hero Academian animmaatio loisti upeudellaan. Studio Bones onnistui animoimaan todella näyttäviä kohtauksia, mutta on silti pysynyt uskollisena sarjan alkuperäiselle tyylille jonka Kouhei Horkoshi on luonut. Sarjassa käytetään erilaisia animaatiotyylejä sekä erikoistehosteita eri tilanteissa, jotka lisäävät sarjan eloisuuttaa ja vetovoimaa. Mutta varsinkin toimintakohtaukset olivat mahtavaa katsottavaa ja niihin oli satstattu oikein kunnolla paikuja. Animaatio myös säilytti tasonsa läpi sarjan eikä se ruvennut oikomaan mutkia missään vaiheessa. Oli myös hienoa nähdä kuinka isoisssa ihmismassoissakin hahmot oltiin tehty erinäköisiksi, eikä vain copypastettu seuraavaa hahmoa. Muutenkin hahmoissa oli huomattaviakin eroja, joista hahmot tunnisti heti. Propsit täytyy myös antaa hahmojen sankaripuvuille. Sillä vaikka kaikkiin sivuhahmoihin tai edes Dekun luokkalaisiin ei ehditty tutustua, niin uniikit ja erikoiset puvut antoivat näillekin edes hieman huomiota ja kuvan siitä, että nämä hahmot tulevat olemaan tärkeitä. Sarjan värimaailma oli taas todella kylläinen ja kirjava. Sen värikkyys istui kuitenkin erittäin hyvin sarjan tunnelmaan. Värikäs ja menevä animaatio toimi varsinkin erittäin hyvin vahvoissa toimintakohtauksissa. Sarja osaa myös käyttää värimaailmaansa todella hyvin hyödykseen synkemmissäkin kohtauksissa.

Sarjan alkutunnarit olivat taas kaikki todella hyviä. Suosikikseni nousi tällä kertaa kuitenkin amazarashin esittämä "Sora ni Utaeba", joka toimii toisen kauden jälkimmäisenä tunnarina. Pidin tästä tunnarista varmaan musiikillisesti eniten ja pidin todella paljon sen melankolisesta tunnelmasta sekä musiikin ja animaation synkkauksesta. Toisena tulee ehdottomasti ensimmäisen kauden tunnari, "The Day", joka on todella menevä ja vauhdikas kokonaisuus. Siinä kuitenkin käsitellään myös Dekun ahdistusta, joka muuttuu pian toivoksi paremmasta. Kolmantena tulee toisen kauden ensimmäinen tunnari "Peace Sign". Vaikka pidin tästä tunnarista kaikista vähiten musiikin suhteen, niin se on taas mielestäni kaikista paras animaation kohdalla. Siinä käydään läpi miten hahmot valmistautuvat tulevaan turnaukseen, joka sopii vain sarjaan todella hyvin. Lopputunnareista paras taas on ehdottonasti LiSAn "Datte atashi no Hero", joka on toisen kauden toinen lopputunnari. Rakastin tämän tunnarin miljöötä, sillä siinä hahmot on heitetty fantasiamaiseen keskiajalle. Tunnari kertoo pienen tarinan ja rakastan vain tätä tunnaria niin paljon. Lisäksi LiSAn vahva tulkinta osuu ja toimii todella hyvin. Ja jos minulta kysytään niin tästä saisi oikein hyvän spin-off-sarjan.

BNHA:n musiikki taas puolestaan on todella hyvä. Se sisältää monia biisejä, joista tulet vielä tämän sarjan muistamaan pitkänkin ajan jälkeen. Sen musiikki myös vaihtelee hyvin laajasti ja sen OST:stä löytyy kappaleita joka makuun. Osa biiseistä ovat hyvin electro-musiikkimaisia, kun taas toiset jopa räp-henkisiä. Myös tavallisempia toiminnallisia ja erittäin energisiäkin biisejä löytyy mikä ei ole ollenkaan huono juttu, sillä OST:n kappaleita jaksaa kuunnella sarjan katsomisenkin jälkeen. Muistettavia kappaleita ovat mm. "Kimi wa Hero ni Nareru", "My Hero Academia", "Aku no Shinri", "PLUS ULTRA", "HERO A", "Misuteriasu", "Watashi ga kita!!", "Jet set Run" sekä "Villain". Mutta kaikista muistettavin OST:n tunnari on "You Say Run", joka varmaan muistuttaa sinua tästä sarjasta hyvinkin pitkän ajan jälkeen.


Summa summarum

En ole moneen vuoteen katsonut sarjaa, joka osaisi olla näin motivoiva ja mieltä kohottava. Epäluuloni osoittautui vääräksi ja lopputulema oli se, että rakastuin tähän sarjaan täysin. En ole ollut näin koukussa mihinkään sarjaan yläasteen jälkeen. Tuntuu kuitenkin hyvältä löytää jokin näin innostava sarja, joka osaa hyödyntää kliseitään ja tarjota mielenkiintoisen hahmokaartin. Boku no Hero Academian tarina kehittyy koko ajan monitahoisemmaksi ja suuremmaksi kokonaisuudeksi, eikä se paljasta kaikkia korttiaan heti. Sarja etenee määrätietoisesti eteenpäin eikä se jumitu tapahtumiin liian pitkäksi aikaa. Sarjan päätarinassakaan ei ole fillereitä, joten tarina etenee mutkattomasti eteenpäin. Ehdottomasti sarja ansaitsee arvosanaksi Kerrassaan hengästyttävän. Toinen kausi ei kuitenkaan anna vastauksia kaikkiin kysymyksiin ja sarja jää kesken. Kolmas kausi on kuitenkin juuri alkanut, joten saamme ainakin joihinkin asioihin vastaukset piakkoin. Jos haluat sarjaltasi toimintaa, adrenaliinia, ihania hahmoja, mahtavaa hahmokehitystä, jännittäviä juonenkäänteitä ja supersankareita niin sarjaan kannattaa tarttua, jos sitä ei ole vielä tehnyt.





torstai 19. huhtikuuta 2018

Spring 2018

Heippatilarraa! Kevään animekausi on taas pärähtänyt käyntiin ja täytyy sanoa, että olen aika innoissani tästä kaudesta. Selatessani ensikertaa tarjontaa, niin bongasin jo silloin hyvin paljon mielenkiintoisia sarjoja. Nyt tutustuttuani sarjoihin paremmin tiputin muutamia sarjoja pois ennen niiden kastomista, jolloin sarjojen määrä supistui yhdeksään sarjaan. Mikä oli loppujen lopuksi aika pieni määrä sillä kuvittelin valinneeni katsottavaksi enemmänkin sarjoja. Mutta hyviä sarjoja tällä kaudella näyttäisi olevan, joten toivotaan, että ne osoittautuvat hyviksi.

Boku no Hero Academia 3rd Season


Tällä kaudella moni sarja on saanut jatkokausia tai uudelleen filmatisointeja. Enkä usein niistä höpöttele, mutta nyt on pakko mainita yksi jatkokausi. Nimittäin BNHA:n kolmas kausi. Olen täysin rakastunut tähän sarjaan, ja kolmatta kautta odotin kuin kissa pistoksissa. Ensimmäinen jakso oli melko lailla vain recappiä kahdesta edellisestä kaudesta, mutta voi pojat että toinen jakso oli mahtava. Odotan tältä kaudelta paljon, sillä tämä sarja on lähes yksi täydellisyys. 

Steins;Gate 0


Steins;Gatekin sai tällä kaudella "jatkoa", sillä Steins;Gate 0 antaa toisen mahdollisuuden sarjan lopputulokselle, jos Okabe olisi antanut periksi. Steins;Gaten katsomisesta on useampi vuosi, joten tämän uuden sarjan myötä voisin ottaa sen uudestaan katsottavaksi. Tämä uusikaan versio ei vaikuta ollenkaan huonolta, vaan sarjalla näyttäisi olevan kivoja jippoja taskussaan.

Persona 5 The Animation


Tätä sarjaa on hypetetty paljon etukäteen, varsinkin twitterin puolella, joten päätin itsekin ottaa sarjan katsomislistalle. Ensimmäinen jakso tuntui kovin hämmentävältä, sillä sarja on täynnä uusia hahmoja ja tapahtumia. Tässä pitää ottaa huomioon se, etten ole koskaan pelannut alkuperäistä peliä. Ehkä seuraavien jaksojen aikana tarinaan pääsee paremman perille.

Wotaku ni Koi wa Muzukashii


Mikä olisi parempi tapa olla otaku, kuin katsoa animea otakuista? Tämä sarja vaikuttaa niin kivalta ja hyvän tuuliselta. Hahmotkin vaikuttavat sympaattisilta ja samaistuttavilta. Varsinkin Narumista tunnun löytävän itseni melko pahasti. Toivottavasti sarja pitää sen rennon ja hyvän mielen tunnelman koko matkan ajan. 

Tada-kun wa Koi wo Shinai


Taas yksi hyvän tuulen sarja. Kiva seurata kahden erilaisen ihmisen suhteen kehittymistä, varsinkin nyt kun toinen osapuoli on japanilainen ja toinen Luxemburgista. Odotettavissa on varmaan pientä draama sekä mahdollinen edessä oleva eroaminen. Animaatioikin on kivan näköistä, joten jatkan mielelläni sarjan katsomista.

Golden Kamuy


Tällä sarjalla on kovat FMA-fibat, sillä varsinkin hahmojen visuaalinen ilme tuo mieleen Elricin veljesten seikkailut. Kamuyin tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta ja jännittävältä, mutta vähän tuntuu, että sarja tulee jäämään kesken. Alkuperäismateriaalina toimiva mangakin on edelleen kesken, joten odotettavissa on joko kova cliffhanger tai anime-only-ending. Nähtäväksi jää miten anime toteuttaa itsensä.

Piano no Mori


Huomasin tämän sarjan vahingossa ja sen juonenkuvaus tuntui mielenkiintoiselta. Toivon todella, että sarja onnistuu olemaan tunteellinen ja emotianaalisesti hyvä. Taas toisaalta sarja voi vaan jäädä melko kepeäksi musiikkisarjaksi. Kunhan päähahmo Kai pysyy aivan yhtä puhtoisena, niin kaikki on hyvin :).

Kakuriyo no Yadomeshi


Mulla on tästä sarjasta vähän ristiriitaiset fiilikset. En oikein tiedä on sarja pyrkimässä komedialliseen vai vakavamman draaman toteutukseen. En taida aseta odotuksia kovin korkealle tämän sen suhteen, sillä vaikka hahmot vaikuttavat kivoilta, niin setuppi taas tuntuu jo kalutulta. Katsotaan kuinka korkealle sarja pääsee, kun sillä on kuitenkin 26 jaksoa. 

Mahou Shoujo Ore


Rehellisesti sanottuna meinasin skipata tämän sarjan. Sarjan tarina kuitenkin vaikutti kuitenkin ihan hauskalta, joten päätin antaa Mahou Shoujo Orelle mahdollisuuden. Sarja osoittautui sittenkin juuri sellaiseksi hupiparodiaksi taikatyttöydestä, jota siltä hainkin. Nauroin tälle sarjalle niin, että mehut meinasivat turskahtaa suusta. Tätä sarjaa tulee olemaan hauska seurata.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

#35. Houseki no Kuni

Sarja sijoittuu mysteeriseen tulevaisuuteen, jossa maailma on näyttää tuhoutuneen ja ihmiset kadonneet. Tapahtumapaikkana on kuun sirpin muotoinen saari, jota asuttavat sukupuolettomat ihmisen muodon ottaneet jalokivet. Nämä jalokivet taistelevat salaperäistä Kuukansaa vastaan, jotka pyrkivät tilaisuuden tullen sieppaamaan jalokivet mukaansa. Päähenkilömme on Phosphophillyte eli Phos, joka haluaisi kuumeisesti päästä mukaan taistelukentälle auttamaan muita puolustamaan saarta. Valitettavasti Phos on aikamoinen kömpelys, joka tuntuu saamaan käytöksellään enemmän aikaan onnettomuuksia kuin mitään hyvää. Hän on myös yksi heikompirakenteisista jalokivistä, joka hajoaa melko pienistäki kolauksista. Phos onkin saanut oikean turhakkeen maineen eikä saa hoidettavakseen kuin saaren helpoimmat ja tylsimmät tehtävät. Kuitenkin tutustuttuaan jämäkkään ja kylmään Cinnabariin, joka joutuu vartioimaan saarta öisin erittämänsä myrkyllisen sekä syövyttävän myrkyn takia, Phos ottaa asiakseen löytää yksinäiselle ja onnettomalle Cinnabarille paremman paikan saarella. 


Olin vähällä skipata tämän sarjan viime vuonna, kun tutkailin animekauden tarjontaa. Onneksi twitterissä tuli vastaan useita twiittejä, joissa kehuttiin Houseki no Kunia. Tulin sen verran uteliaaksi sarjan suhteen, että aloitin sen katsomisen melkein heti sen jälkeen, kun olin siitä ensimmäisen kerran kuullut. Sarja lähtee hitaanpuoleisesti käyntiin, vaikka sen aikana ehtii tapahtua melko paljonkin asioita. Suurin ongelma sarjaa kohtaan olikin se, etten meinannut saada jutun päästä kiinni. Sarja vain päsähtää käyntiin, mutta itse sarjan tarkoitus ja idea pysyy piilossa hyvinkin pitkälle. Houseki no Kuni lähtee kuitenkin kasvattamaan tarinaansa uusille urille hyvinkin nopeasti ja sen käänteet osoittautuvat olevan kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavia. Sarja myös kyseenalaistaa nykyisen järjestelmänsä ja herättää katsojassa sekä hahmoissa mielenkiinnon ulkopuolistakin maailmaa kohtaan. Mitä meren tuolla puolen on? Onko ihmisiä vielä olemassa?

Houseki no Kunin nostattama kiinnostus sekä asioiden kyseenalaistaminen kiteytyy varsinkin sen päähahmossa Phosissa. Phos toimii selväsi sarjassa katsojan sijaisena, sillä tämä kyselee kaikki asiat katsojan puolesta ja on lapsenomaisen innostunut omista päähän pinttymistään. Vaikka Phos on omasta mielestäni ärsyttävä hahmo (aina sarjan loppupuolelle asti), joka ajattelee asioita vain omalta kantilta eikä niinkään sitä kuinka paljon vaivaa tämä aiheuttaa muille hahmoille. Phosin hahmokehitys on kuitenkin huimaa ja hän joutuukin kokemaan kasvunsa kivut erittäinkin tuskallisesti ja kovan opetuksen kautta. Hän on myös se joka laitta asioita liikkeelle, jotta rattaat lähtevät pyörimään sarjan eduksi. Phos on myös muita hahmoja paljon laajakatseisempi ja haluaa ajatella laatikon ulkopuolelta. Hän haluaa kokeilla uutta, eikä pysyä samassa vanhassa kaavassa. Hänellä on myös lapselle luontaista utelisisuutta saaren ulkopuolista maailmaa kohtaan.Hän ei myöskään aina halua toimia Kongou-sensein kehotuksien mukaan, joka näkyy varsinkin Phosin mielenkiinnossa ihmisiä kohtaan. Ihmiset tuntuvat olevan sarjan tabu, eikä siitä haluta puhua. Ja lisäksi Kongou-sensei tuntuu leimahtavan aina ihmiset mainittaessa. Sarjassa annetaan sellainen, kuva, että Kongou-sensei ja mahdollisesti osa muistakin jalokivistä tietävät Kuukansasta ja ihmisistä enemmän kuin antavat ymmärtää. Haistan salajuonen!


Hahmoista itsessään tekee jo mielenkiintoisia se etteivät he ole ihmisiä. He ajattelevat ja käyttäytyvät kuin ihmiset, mutta heidän kehonsa ovat kuitenkin erilaisia jalokivia, joiden kovuudet vaihtelevat. Heistä tulee ensimmäisenä mieleen posliininuket, jotka ovat saaneet kyvyn liikkua. Lisäksi kaikki hahmot ovat käytännössä kuolemattomia. Heidät voi nimittäin koota kasaan lukemattomia kertoja, jos heidän osasiaan löytyy tarpeeksi paljon. Mutta liian suurien palojen kadottaminen tai rikkoutuminen merkitsee väistämättä muistinmenetystä. Tämä on monille hahmoille kauhistus, sillä varsinkin vanhimmille jalokiville, jotka ovat yli 3000 vuotta vanhoja, muistot ovat kaikista tärkein asia. Sarja pyörii alussa varsin paljon hahmojen kovuuksien eri tasojen ympärillä. Ja se on myös hyvin paljon liitoksissa Phosin hahmokehitykseen, sillä tämän ominaiskovuus on vain kaksi kymmenestä, jonka takia tämä ei mm. pysty kantamaan miekkaa rikkoutumisvaaran takia. Mutta eniten mua jäi tässä sarjassa vaivaamaan Phosin ja Cinnabarin välinen suhde. Sarjan alussa nimittäin annetaan kuva, että heidän suhteensa olisi hyvinkin keskeinen osa tarinaa. Sarja kuitenkin unohtaa sen pitkäksi aikaa ja palaa sen pariin pikaisesti vasta viimesissä jaksoissa.

Aluksi olin epävarma sarjan animaatiosta, koska 3D-CGI ei ole lempilapsiani. Mutta ai, että sarja osaa hyödyntää 3D-animaatioitaan hyvin. Studio Orangen animaatiojäljestä saisi moni muukin studio ottaa mallia, sillä Houseki no Kunin animaatiota käytetään loistavasti eduksi ja se korostaa loistavasti hahmojen liikkeitä sekä olemusta. Hahmot vaikuttavat inhimmilisiltä, vaikka samalla heistä huomaa tietyn luonnottomuuden. Epäinhimmilisyyttä on korostettu kilahetelevilla askelilla, sekä huomioita herätävillä hiuksilla. Hahmot oli myös tehty erottuviksi eivätkä he huku toistensa sekaan. Heistä oltiin myös saatu tehty eloisia ja oli hauska nähdä kuinka ilmekkäitä hahmo olivat. Yleensä 3D-animoidut hahmot passaavat jäädä vähän litteiksi ja elottomiksi, mutta Houseki no Kuni onnistuu luomaan energisiä ja sulavia liikkeitä.  Pakko antaa myös kiitosta sarjan kameran käyttämisille, sillä sitä liikutellaan kiitettävästi ja kuvakulmat vaihtuvat mukavaan tahtiin. Varsinkin toimintakohtaukset loistivat moniulotteisuudellaan sekä ilmiömäisyydellään. Sarja osaa myös pitää hyvin yllä ja sujuvana animaatiotaan joka käänteessä, eikä se lässähdä edes nopeimmissa kohtauksissa. Se on myös todella tarkkaa sekä yksityskohtaista. Myönnettäköön, että Houseki no Kuni on kaunein 3D-animoitu anime minkä olen nähnyt.


Hypätään sarjan tunnelmaan, mitä tällä sarjalla onkin. Heti ensimmäisestä jaksosta lähtien Houseki no Kunin hieman surumielisen ja melankolisen tunnelman huomaa. Hahmoja esitellään vähän väliä yksin kävelemässä saaren ykitoikkoisilla niityillä tai puhelemassa itsekseen kotikolon pilarien juurella. Tunnelma on hyvin rauhallinen mutta samalla yksinäinen ja se saa miettimään, että sijoittuuko tämä maailma jonnekin postapokalyptiseen tulevaisuuteen. Sarjaa katsoessa sarjan maailmaan sulkeutuu täysin ja sen välittämä yksinäisuus on lähes käsinkosketeltavaa.

Sarjan tunnelma koostuu kuitenkin myös sen musiikista, joka on herkimpiä mitä olen pitkään aikaan kuullut. En usein liiemmin perusta tällaisista kyynelkanavia avaavista biiseistä, eikä Houseki no Kunin musiikki noussutkaan kärkikastiin. Se kuitenkin hoitaa hommansa todella hyvin ja se osaa kohottaa tunnelmaa oikeilla hetkillä. OST ei sisällä mitään raivokkaita tasitelubiisejä, vaan kappaleet  ovat lähes kaikki sulavia ja rauhallisia. Viulupainotteinen musiikki kuitenkin korostaa sarjan tunnelmaa lostavasti ja saa sarjan tuntumaan vielä surullisemmalta. OST:stä ainakin "Battle" sekä "Cinnabar" ovat biisejä, joista itse aloin pitämään todella paljon. Mainittakoon vielä, että musiikissa käytetään mielekiintoisesti erilaisia lyömäsoittimia, jotka saavat musiikin jäämään mieleen. Sarjan alkutunnari taas on todella nättiä katsottavaa. Sen animaatiosta bongaa jokaisella katsomiskerralla jotain uutta ja sen jalokivi-teema sopii sarjaan todella hyvin. Sen leikkisä ja pirteä ote saa myös katsojan koko huomion. Alkutunnari "Kyoumen no Nami" on myös todella nätti sekä herkkä biisi. Tosin tällä kertaa lopputunnari "Kirameku Hamabe" vie voiton. Surullinen ja synkkä tunnari kertoo hyvin Cinnabarista ja sen kaunista melodiaa vain jää kuuntelemaan.


Summa summaru

Okei, en aluksi uskonut pitäväni tästä sarjasta, eikä se toisaalta noussutkaan suursuosikikseni. Pidin siitä kuitenkin odotettua enemmän, sillä Houseki no Kunissa on jotain taianomaista ja salaperäistä. Sen omintakinen selvitymiskamppailu Kuukansaa vastaan on jo itsessään kantava teema, mutta sen ympärille kuroutuu lopulta paljon suurempia ja jännittävämpiä kysymyksiä. Kaikkea sarja ei tietenkään ehdi paljastaa 12 jakson aikana ja sarja jääkin pahaan cliffhangeriin. En myöskään aluksi perustanut päähahmostamme, sillä hän vain tuntui ärsyttävän ajattelmattomuudellaan. Muut hahmot taas jäivät melko pahasti taka-alalle, eikä heihin sen koommin ehtinyt tutustua. Hahmokehitys tässä sarjassa on kuitenkin tasokasta, eikä sen tunnelma lässähdä. Sanoisinkin siis, että Houseki no Kuni on Katsomisen arvoinen. Sen omintakeinen tyyli ei iske kaikkiin enkä voi syyttää heitä, jotka vieroksuvat tätä sarjaa 3D-animaatioin takia. Sarjalle kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, ja itse ainakin voin sanoa, että opin tykkäämään tästä sarjasta vasta muutaman päivää sen jälkeen, kun olin sarjan katsonut.