#43: Masamune-kun no Revenge

Kun Masamune Makabe oli lapsi rikas, kaunis ja ylpeä tyttö nimeltä Aki Adagaki torjui hänet ja antoi tälle lempinimen "Piggy", koska Masamune oli pullea lapsi. Torjunnasta ja nimittelystä järkytyyneenä Masamune päättää kostaa Akille loukkauksen. Hän päättää saada Akin rakastumaan itseensä, jolloin Masamune voi torjua tämän yhtä tylysti kuin Aki torjui hänet aikoinaan. Nykyään Masamune on huippukunnossa oleva komea ja tyttöjen keskuudessa suosittu oppilas, joka saa hyviä arvosanoja. Vaihdettuaan koulua Masamune huomaakin joutuneensa sattumalta samaan kouluun mitä Aki ja päättää laittaa kostosuunnitelmansa täytäntöön. Vaan onnistuuko suunnitelma ilman, että Masamune rakastuu Akiin oikeasti?

Katsoin Masamune-kun no Revengen ensimmäisen jakson heti sen ilmestyttyä. Vaikka tiesin heti ensisekunneista lähtien, että tämä sarja ei loppupeleissä tule olemaan mitään muuta kuin ihan kivaa koulurakkaushömppää, niin sarja onnistui herättämään mielenkiintoni. Kosto motiivina ei ole tyypillisin aihe näinkin kevyelle sarjalle, mutta se toimii monessa suhteessa kimmokkeena sarjan tarinan kuin myös hahmojen kannalta. Sarjaan tuo myös mielenkiintoa paljastumisen pelko, sillä Masamunehan ei saa paljastua ennen aikojaan Akille. Täpärät tilanteet ja nolot peittelyt seuraavat toisiaan, kun joko Masamune melkein munaa itse itsensä tai sitten joku sivuhahmoista onnistuu saamaan pojan oikean identiteetin selville. Tämä tekeekin sarjasta kevyen ja rennon.

 Itse se miten Masamune aikoo toteuttaa kostonsa on melko lapsellinen ja vähän typeräkin. Tosin sarjan edetessä itse ainakin opin kuvittelemaan, kuinka paljon tuskaa Masamunen kosto voisi pahimmillaan aiheuttaa Akille. Loppujen lopuksi hänen kostonsa on melko nerokaskin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kosto toimii myös kiintopisteenä, josta hahmojen ja varsinkin Masamunen on päästävä eteenpäin. Mutta koska sarja esittää Masamunen koston humoristisessa valossa, niin katsojana en kokenut sitä tunnetta, että Masamune olisi todellisuudessa toteuttanut uhkauksensa. Katsojalle myös selviää, ettei Masamunen kosto ole niin mustavalkoista. Masamune ottaa kostonsa suhteen joka jaksossa joko takkiinsa tai onnistuu ottamaan pari askelta eteenpäin. Samalla mitä lähemmäksi Masamune pääsee Akia, sitä vaikeammaksi koston toteuttaminen muuttuu.

Tästä johtuen sarjan tärkein paino onkin ihmissuhteilla, kuin pelkästään kostotarinalla. Varsinkin Masamunen ja Akin välistä suhdetta lähdetään kehittämään monien koukeroiden kautta ja vääjämättä näiden kahden välille alkaa kuin alkaakin kehittyä jotain. Vaikka katsojalle on jo selvää mikä sarjan lopputulos on, niin se ei ole lopulta tärkeintä, vaan se miten sinne päästään. Masamune-kun no Revenge kierrättääkin katsojansa monien kliseiden ja käänteiden kautta, jotta sarja olisi mielenkiintoinen. Tyypillisesti molemmat hahmot yrittävät kieltää tunteensa, Masamune koston varjolla ja Aki menneisyyden varjojen takia. Tietenkin heidän tunteensa loistavat kauas sekä katsojille että muille sivuhahmoille. Sarja myös kehittelee Masamunen ympärille pientä haaremin poikasta, joka ei kuitenkaan nouse niin suureksi teemaksi, että se pistäisi suuresti silmään. Tietenkin muiden tyttöjen on tarkoitus aiheuttaa kismaa ja mustasukkaisuutta Akin ja Masamunen välillä. Sarja kuitenkin hallitsee tilannekomiikan, jota se repii tavallisista hetkistä usein hahmojen välillä. Sarja yliampuu itsensä joissakin tilanteissa niin paljon, että se saa aikaiseksi tilanteiden koomisuuden vaikkei mitään ihmeellistä olisi tapahtunut. Varsinkin Masamunen ja Akin välisiin kohtauksiin on ladattu aimo annos enemmän ruutia kuin muihin kohtauksiin.

Jälleennäkeminen ei ollut paras mahdollinen

Mutta ihan siitä huolimatta, että Masamune-kun no Revengessä on hyvät ainekset olla kelpo teiniromanssi, niin se ampuu itseään jalkaan sarjan viime metreillä. Rakkauskomedia on siinä haastava taiteenlaji, koska sitä tehdään niin paljon. Siksi jokaisen hahmon täytyy erottua ja tarinan täytyy olla onnistunut. Valitettvasti sarja jättää molemmat vähän puolitiehen. Sarja ei saa tarinalleen nimittäin minkäänlaista päätöstä tai edes tyydyttävää lopetusta, vaan tarinaan tulee mukaan uusia hahmoja ja lisää juonikuvioita viime metreillä. Itse olin ainakin ehtinyt toivoa jonkainlaista ratkaisua tarinalle ja hahmoille. Olikin siis pettymys, että animen käsikirjoittajat ovat päätyneet tällaiseen ratkaisuun. Juuri kun luulet saavan jonkinalisen päätöksen sarja pistääkin uudestaan pökköä pesään, lyö katsojaa lapiolla päin näköä, jonka jälkeen katsoja jää vain ihmettelemään lumihankeen mitä ihmettä tapahtui. Olisin ollut paljon tyytyväisempi sarjan päätökseen, jos sille oltaisiin jätetty avoin lopetus ilman ylimääräisiä vastaamattomia kysymyksiä ja draamaa. Myös anime-only-ending olisi ollut paljon miellyttävämpi vaihtoehto sarjalla. Olisin ymmärtänyt sarjan ratkaisun, jos sille olisi ollut selvä jatkokausi luvassa, mutta tuskinpa sellaista tulemme saamaan. Sarjan on selvästi täytynyt toimia mainoksena alkuperäiselle materiaalille, jolloin kaikki kiinnostavat käänteet oltiin laitettu koukuksi animen loppuun, jotta katsojat saadaan lukemaan mangakin. Ärsyttää myöntää, mutta tämä toimii minuun, sillä haluan tietää miten pääparimme pääsee yhteen. Valitettavasti animen lopetus sai minut itkemään verta niin paljon, että minulla meni maku sarjaan vähäksi aikaa.

Masamune-kun no Revengen hahmot ovat juuri sitä mitä niiden kuvitteleekin olevan. Eli stereotyyppisiä hahmoja ilman mitään uutta. Masamune on tyypillinen "kovis", joka on kuitenkin suhteellisen persoonaton hahmo. Aki on tsundere, Neko on lemmenkipeä isosisko hahmo ja Yoshino on hiljainen moe. Mainitsinkin, jo ylempänä, että hyvä rakkauskomedia tarvitsee muistettavat hahmot onnistuakseen. No valitettavasti hahmot ovat melko unohdettavia vaikkakin ihan kivoja tapauksia. Stereotyyppiset hahmot eivät haittaa, mutta olisin kaivannut niihin jotain pientä väritystä.

Masamune itse vaikuttaa aluksi mielenkiintoiselta hahmolta ja hänet esitellään jopa hieman narsistisena. Hänen hahmonsa on lopulta kuitenkin melko tasapaksu, joka vannoo yhdessä hetkessä kostoa ja toisessa potee mustasukkaisuutta. Masamunen hahmo tuntui pääsevän vasta vauhtiin sarjan loppupuolella, kun tämä saa kilpakumppanin. Masamunen ja Kanetsugun vastakkainasettelu toi sarjaan paljon virtaa, mutta valitettavasti tämä tapahtuu liian myöhään ja jää kesken kokonaan. Aki taas on se tyypillinen tsundere hahmo, joka osoittaa kiintymyksensä murjottamalla. Akista tekee kuitenkin hellyttävän hänen pohjaton nälkänsä, jota tämä varjelee salaisuutena. Yksi kivoimmista kohtaukista onkin, kun Masamune yllättää Akin liikuntavarastosta syömästä. Odotukseni Akin suhteen olivat vähän suuremmat, sillä odotin tämän pistävän enemmän vastaan Masamunelle. Tämä kuitenkin ihastuu poikaan turhan helposti, jonka jälkeen kyräily tuntuu vain ärsyttävältä. Muut sivuhahmot ovat melko hajuttomia ja mauttomia tapauksia. Masamunen luokkakaverit unohtuvat muiden hahmojen varjoon kokonaan. Yoshino taas tuntuu tuntuu tärkeältä hahmolta, mutta joka ei saa kuitenkaan tarvitsemaansa ruutuaikaa. Sivuhahmoista Neko saa kaikista eniten ruutuaikaa, sillä tämä saa melkein pari jaksoa itselleen. Nekon on tarkoitus toimia kilpakumppanina Akille, mutta hänestä tehdään kuitenkin vähän tarpeettoman suuren roolin omaava hahmo, jonka avulla revitään sarjan isoimmat draamat. Pidin toisaalta hänen tarinastaan, mutta en pitänyt siitä miten se voi aikaa pääjuonelta.

Tää kohtaus on niin gay

Sarjan animaatio on ihan kivaa katsottavaa. Se ei ole mitään tajunnan räjäyttävää vaan ihan perustasoa. Silver Link. ei olekaan tunnettu todella upeista sarjoistaan, muttä studio osaa tehdää hyvää perustason animaatiota. Sarjan taustat näyttävät hyvältä ja plussaa annan hauskoista ääni ja kuvaefekteistä huumorikohtauksissa. Studio myös kierrättää tutun näköisiä hahmomalleja, sillä Masamune-kunin hahmomallit ovat varmasti tuttuje niille, jotka ovat katsoneet mm. Kokoro Connektin tai Rakudai Kishi no Cavalryn. Hieman persoonatonkin animaatio ei kuitenkaan haittaa, sillä sarjaa on kiva katsoa ja kohtausten valaistukset ovat erittäin onnistuneita. Pidin kuitenkin sarjan lopputunnarin animaatiosta, jossa oltiin käytetty kauniisti saippuakuplaelementtiä. Muutenkin rauhallista ja yksinkertaisat tunnaria korostavat valkoista taustaa pitkin kohoavat saippuakuplat, joidenka kautta nähdään kauniisti valaistettu puu. Alkutunnarin animaatio on taas melko tavallista, eikä siinä juuri käytetä mitään erikoistehosteita. Tosin koko alkutunnari on täynnä juonipaljastuksia sarjan tärkeimmistä tapahtumista. Voisi jopa sanoa, että se on koko sarjan tarina typistettynä puoleentoista minuuttiin.

Masamune-kunin musiikki taasen jatkaa samalla, tasapaksulla linjalla, minkä takia se onkin yllätyksetöntä ja unohdettavaa. Ainoa sarjan muistettava kappale on sarjan alkutunnari "Mirror Heart", joka on kivan pirteä rallatus. Sekin tosin unohtuu nopeasti sarjan katsomisen jälkeen.


Yhteen mennään ja yhdessä tullaan

Masamune-kun no Revenge ei ollut mikään huikea kastomiskokemus, mutta sarja oli ihan kivaa katsottavaa. Mielestäni animen ei tarvitse olla niinkään mitään tajunnan räjäyttävää, kunhan sen parissa viihtyy. Masamunen kostolla oli tietenkin omat ongelmansa, joista päällimmäisenä sarjan typerä, keskenjäävä lopetus. Mutta sarja oli mukava välipala, joka toisaalta tekikin mitä siltä odotti ja onnistui joissakin asioissa. Sääli sinänsä että sarja on näinkin massaan sulautuva, sillä sarjalla on hetkensä. Sarja ansaitseekin ehkä juuri ja juuri Katsottava-leiman arvoinen.Jos kaipaa perjantai-iltoihinsa jotain helppoa ja sulavasti pureskeltavaa sarjaa, niin Masamune-kun no Revengeen kannattaa tutustua. Jos kuitenkin sarjaltaan kaipaa syvempiä hahmokemioita ja -kehitystä niin tämä sarja ei ehkä ole sinulle. Kunhan sarjalta ei odota mitään ihmeellistä niin se on oikein passeli sarja.

#35. Houseki no Kuni

Sarja sijoittuu mysteeriseen tulevaisuuteen, jossa maailma on näyttää tuhoutuneen ja ihmiset kadonneet. Tapahtumapaikkana on kuun sirpin muotoinen saari, jota asuttavat sukupuolettomat ihmisen muodon ottaneet jalokivet. Nämä jalokivet taistelevat salaperäistä Kuukansaa vastaan, jotka pyrkivät tilaisuuden tullen sieppaamaan jalokivet mukaansa. Päähenkilömme on Phosphophillyte eli Phos, joka haluaisi kuumeisesti päästä mukaan taistelukentälle auttamaan muita puolustamaan saarta. Valitettavasti Phos on aikamoinen kömpelys, joka tuntuu saamaan käytöksellään enemmän aikaan onnettomuuksia kuin mitään hyvää. Hän on myös yksi heikompirakenteisista jalokivistä, joka hajoaa melko pienistäki kolauksista. Phos onkin saanut oikean turhakkeen maineen eikä saa hoidettavakseen kuin saaren helpoimmat ja tylsimmät tehtävät. Kuitenkin tutustuttuaan jämäkkään ja kylmään Cinnabariin, joka joutuu vartioimaan saarta öisin erittämänsä myrkyllisen sekä syövyttävän myrkyn takia, Phos ottaa asiakseen löytää yksinäiselle ja onnettomalle Cinnabarille paremman paikan saarella. 

Olin vähällä skipata tämän sarjan viime vuonna, kun tutkailin animekauden tarjontaa. Onneksi twitterissä tuli vastaan useita twiittejä, joissa kehuttiin Houseki no Kunia. Tulin sen verran uteliaaksi sarjan suhteen, että aloitin sen katsomisen melkein heti sen jälkeen, kun olin siitä ensimmäisen kerran kuullut. Sarja lähtee hitaanpuoleisesti käyntiin, vaikka sen aikana ehtii tapahtua melko paljonkin asioita. Suurin ongelma sarjaa kohtaan olikin se, etten meinannut saada jutun päästä kiinni. Sarja vain päsähtää käyntiin, mutta itse sarjan tarkoitus ja idea pysyy piilossa hyvinkin pitkälle. Houseki no Kuni lähtee kuitenkin kasvattamaan tarinaansa uusille urille hyvinkin nopeasti ja sen käänteet osoittautuvat olevan kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavia. Sarja myös kyseenalaistaa nykyisen järjestelmänsä ja herättää katsojassa sekä hahmoissa mielenkiinnon ulkopuolistakin maailmaa kohtaan. Mitä meren tuolla puolen on? Onko ihmisiä vielä olemassa?

Houseki no Kunin nostattama kiinnostus sekä asioiden kyseenalaistaminen kiteytyy varsinkin sen päähahmossa Phosissa. Phos toimii selväsi sarjassa katsojan sijaisena, sillä tämä kyselee kaikki asiat katsojan puolesta ja on lapsenomaisen innostunut omista päähän pinttymistään. Vaikka Phos on omasta mielestäni ärsyttävä hahmo (aina sarjan loppupuolelle asti), joka ajattelee asioita vain omalta kantilta eikä niinkään sitä kuinka paljon vaivaa tämä aiheuttaa muille hahmoille. Phosin hahmokehitys on kuitenkin huimaa ja hän joutuukin kokemaan kasvunsa kivut erittäinkin tuskallisesti ja kovan opetuksen kautta. Hän on myös se joka laitta asioita liikkeelle, jotta rattaat lähtevät pyörimään sarjan eduksi. Phos on myös muita hahmoja paljon laajakatseisempi ja haluaa ajatella laatikon ulkopuolelta. Hän haluaa kokeilla uutta, eikä pysyä samassa vanhassa kaavassa. Hänellä on myös lapselle luontaista utelisisuutta saaren ulkopuolista maailmaa kohtaan.Hän ei myöskään aina halua toimia Kongou-sensein kehotuksien mukaan, joka näkyy varsinkin Phosin mielenkiinnossa ihmisiä kohtaan. Ihmiset tuntuvat olevan sarjan tabu, eikä siitä haluta puhua. Ja lisäksi Kongou-sensei tuntuu leimahtavan aina ihmiset mainittaessa. Sarjassa annetaan sellainen, kuva, että Kongou-sensei ja mahdollisesti osa muistakin jalokivistä tietävät Kuukansasta ja ihmisistä enemmän kuin antavat ymmärtää. Haistan salajuonen!

Hahmoista itsessään tekee jo mielenkiintoisia se etteivät he ole ihmisiä. He ajattelevat ja käyttäytyvät kuin ihmiset, mutta heidän kehonsa ovat kuitenkin erilaisia jalokivia, joiden kovuudet vaihtelevat. Heistä tulee ensimmäisenä mieleen posliininuket, jotka ovat saaneet kyvyn liikkua. Lisäksi kaikki hahmot ovat käytännössä kuolemattomia. Heidät voi nimittäin koota kasaan lukemattomia kertoja, jos heidän osasiaan löytyy tarpeeksi paljon. Mutta liian suurien palojen kadottaminen tai rikkoutuminen merkitsee väistämättä muistinmenetystä. Tämä on monille hahmoille kauhistus, sillä varsinkin vanhimmille jalokiville, jotka ovat yli 3000 vuotta vanhoja, muistot ovat kaikista tärkein asia. Sarja pyörii alussa varsin paljon hahmojen kovuuksien eri tasojen ympärillä. Ja se on myös hyvin paljon liitoksissa Phosin hahmokehitykseen, sillä tämän ominaiskovuus on vain kaksi kymmenestä, jonka takia tämä ei mm. pysty kantamaan miekkaa rikkoutumisvaaran takia. Mutta eniten mua jäi tässä sarjassa vaivaamaan Phosin ja Cinnabarin välinen suhde. Sarjan alussa nimittäin annetaan kuva, että heidän suhteensa olisi hyvinkin keskeinen osa tarinaa. Sarja kuitenkin unohtaa sen pitkäksi aikaa ja palaa sen pariin pikaisesti vasta viimesissä jaksoissa.

Aluksi olin epävarma sarjan animaatiosta, koska 3D-CGI ei ole lempilapsiani. Mutta ai, että sarja osaa hyödyntää 3D-animaatioitaan hyvin. Studio Orangen animaatiojäljestä saisi moni muukin studio ottaa mallia, sillä Houseki no Kunin animaatiota käytetään loistavasti eduksi ja se korostaa loistavasti hahmojen liikkeitä sekä olemusta. Hahmot vaikuttavat inhimmilisiltä, vaikka samalla heistä huomaa tietyn luonnottomuuden. Epäinhimmilisyyttä on korostettu kilahetelevilla askelilla, sekä huomioita herätävillä hiuksilla. Hahmot oli myös tehty erottuviksi eivätkä he huku toistensa sekaan. Heistä oltiin myös saatu tehty eloisia ja oli hauska nähdä kuinka ilmekkäitä hahmo olivat. Yleensä 3D-animoidut hahmot passaavat jäädä vähän litteiksi ja elottomiksi, mutta Houseki no Kuni onnistuu luomaan energisiä ja sulavia liikkeitä.  Pakko antaa myös kiitosta sarjan kameran käyttämisille, sillä sitä liikutellaan kiitettävästi ja kuvakulmat vaihtuvat mukavaan tahtiin. Varsinkin toimintakohtaukset loistivat moniulotteisuudellaan sekä ilmiömäisyydellään. Sarja osaa myös pitää hyvin yllä ja sujuvana animaatiotaan joka käänteessä, eikä se lässähdä edes nopeimmissa kohtauksissa. Se on myös todella tarkkaa sekä yksityskohtaista. Myönnettäköön, että Houseki no Kuni on kaunein 3D-animoitu anime minkä olen nähnyt.

Hypätään sarjan tunnelmaan, mitä tällä sarjalla onkin. Heti ensimmäisestä jaksosta lähtien Houseki no Kunin hieman surumielisen ja melankolisen tunnelman huomaa. Hahmoja esitellään vähän väliä yksin kävelemässä saaren ykitoikkoisilla niityillä tai puhelemassa itsekseen kotikolon pilarien juurella. Tunnelma on hyvin rauhallinen mutta samalla yksinäinen ja se saa miettimään, että sijoittuuko tämä maailma jonnekin postapokalyptiseen tulevaisuuteen. Sarjaa katsoessa sarjan maailmaan sulkeutuu täysin ja sen välittämä yksinäisuus on lähes käsinkosketeltavaa.

Sarjan tunnelma koostuu kuitenkin myös sen musiikista, joka on herkimpiä mitä olen pitkään aikaan kuullut. En usein liiemmin perusta tällaisista kyynelkanavia avaavista biiseistä, eikä Houseki no Kunin musiikki noussutkaan kärkikastiin. Se kuitenkin hoitaa hommansa todella hyvin ja se osaa kohottaa tunnelmaa oikeilla hetkillä. OST ei sisällä mitään raivokkaita tasitelubiisejä, vaan kappaleet  ovat lähes kaikki sulavia ja rauhallisia. Viulupainotteinen musiikki kuitenkin korostaa sarjan tunnelmaa lostavasti ja saa sarjan tuntumaan vielä surullisemmalta. OST:stä ainakin "Battle" sekä "Cinnabar" ovat biisejä, joista itse aloin pitämään todella paljon. Mainittakoon vielä, että musiikissa käytetään mielekiintoisesti erilaisia lyömäsoittimia, jotka saavat musiikin jäämään mieleen. Sarjan alkutunnari taas on todella nättiä katsottavaa. Sen animaatiosta bongaa jokaisella katsomiskerralla jotain uutta ja sen jalokivi-teema sopii sarjaan todella hyvin. Sen leikkisä ja pirteä ote saa myös katsojan koko huomion. Alkutunnari "Kyoumen no Nami" on myös todella nätti sekä herkkä biisi. Tosin tällä kertaa lopputunnari "Kirameku Hamabe" vie voiton. Surullinen ja synkkä tunnari kertoo hyvin Cinnabarista ja sen kaunista melodiaa vain jää kuuntelemaan.

Summa summaru

Okei, en aluksi uskonut pitäväni tästä sarjasta, eikä se toisaalta noussutkaan suursuosikikseni. Pidin siitä kuitenkin odotettua enemmän, sillä Houseki no Kunissa on jotain taianomaista ja salaperäistä. Sen omintakinen selvitymiskamppailu Kuukansaa vastaan on jo itsessään kantava teema, mutta sen ympärille kuroutuu lopulta paljon suurempia ja jännittävämpiä kysymyksiä. Kaikkea sarja ei tietenkään ehdi paljastaa 12 jakson aikana ja sarja jääkin pahaan cliffhangeriin. En myöskään aluksi perustanut päähahmostamme, sillä hän vain tuntui ärsyttävän ajattelmattomuudellaan. Muut hahmot taas jäivät melko pahasti taka-alalle, eikä heihin sen koommin ehtinyt tutustua. Hahmokehitys tässä sarjassa on kuitenkin tasokasta, eikä sen tunnelma lässähdä. Sanoisinkin siis, että Houseki no Kuni on Suositeltavan arvoinen. Sen omintakeinen tyyli ei iske kaikkiin enkä voi syyttää heitä, jotka vieroksuvat tätä sarjaa 3D-animaatioin takia. Sarjalle kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, ja itse ainakin voin sanoa, että opin tykkäämään tästä sarjasta vasta muutaman päivää sen jälkeen, kun olin sarjan katsonut.

Anime ja animea eli mitä tuli katsottua

2017 vuotta on enää jäljellä pari päivää, joten alkaa olla hyvä aika kartoittaa kuluneen vuoden katsottuja animeja. Tämä vuosi on ollut erittäin hyvä animen katsomisen suhteen ja olenkin katsonut kuluvan vuoden aikana hyvin erilaisia sarjoja. Myös Inuyashan, joka on ollut pitkään ikuisuusprojektini, sain katsottua loppuun. Olen myös katsonut tänä vuonna monia klassikkoja ja suosikkeja, kuten Princess Tutu, Clannad, Zetsuen no Tempest, Madoka Magica ja You lie in April. Valitettavasti bloggaaminen sarjoista, joista haluaisin kirjoitella on vähän jäänyt, ja kirjoitusjono kasvaa uhkaavasti koko ajan. En halua kuitenkaan typistää sitä, sillä minulla on monesta sarjasta niin paljon sanottavaa. Mutta anyway koko vuoden saldoksi tulee 34 animea. Tarkempi jaottelu näistä alhaalla. Elokuvia tuli katsottua tänä vuonna melko vähän, mutta muuten katsoin enemmän animea kuin aikaisempina vuosina. Aiempi ennätys rikkoutui helposti. Mutta koska animea on tullut katsottua tavallista enemmän, niin mangojen lukeminen on jäänyt taasen vähän vähemmälle. Ehkä vuosi 2018 tulee olemaan parempi senkin suhteen.

Sarjat:

Katsotut

Koutetsujou no Kabaneri

Clannad + Clannad After Story

Hell Girl

Digimon Adventures

Love Live

Aoi sekai no chuushin de

Yurkikuma Arashi

Rakudai kishi no Cavalry

Zetsuen no Tempest

Assassination Classroom

Gakkou Gurashi

Madoka Magica

Aldnoah Zero

Rainbow: Nisha Rokubou no Shichini     

Danganronpa + despire arc + future arc + hope arc

Psycho pass

You lie in April

Princess Tutu

Revolutionary girl Utena

Re:Zero kara Hajimeru Isekai Seikatsu

Yuri on Ice

Shinsekai Yori

Nanbaka

Flip Flappers

Non non Biyori

Casshern Sins

Knights of Sidonia

Basilisk

Inuyasha

Dropatut

Kannazuki no Miko

Urara Meirochou

Kesken
Natsume Yuujinchou
Boku no Hero Academia
Gintama

Elokuvat:
Kimi ni no wa
Bakemono no Ko
Kizumonogatari

Kuten listasta huomaa katsomiseni painottuu edelleen fantasiaan, toimintaan ja jännitykseen. Myös hyvin synkkiä sarjoja on listalla useampi. Sarjojen pituudet vaihtelevat kolmesta jaksosta aina 54 jaksoon. Suurin osa sarjoista on kuitenkin ollut yli 20 jakson mittaisia, sillä joillakin sarjoilla on useampi kausi. Olen ylpeä siitä, että olen alkanut päästä yli 24-jakson-kirouksesta, enkä ole tyytynyt vain 12 jakson sarjoihin. Pidempien sarjojen aloittaminen on edelleen haastavaa, mutta yli 20 jakson sarjat eivät tunnu enää missään. Pisin katsomani sarja tänä vuonna on kiistatta Digimon Adventures, jonka uudelleen katsomista olin jemmaillut jonkin aikaa. Lyhin sarja taas on Aoi sekai no chuushin de.

Vuoden parhaiksi katsottaviksi osoittautuivat taas Casshern Sins, Natsume Yuujinchou, Princess Tutu, Kimi ni ni wa, Clannad, Rakudai kishi no Cavalry, Yuri on Ice sekä Nanbaka. Osa näistä sarjoista olivat positiivisia yllätyksiä, kun taas toisista melkein jo tiesi niiden olevan hyviä. Muutenkin tämän vuoden animeista suurin osa on todella hyviä, eivätkä mitään pettymyksiä. Huonoimpien sarjojen kastiin kuuluvat taas Yurikuma Arashi, Aoi sekai no chuushin de sekä kaksi dropattua sarjaa; Kannazuki no Miko ja Urara Meirochou. Lesbokarhut on sellainen sarja joka vain menee yli hilseen eikä sopinut mulle yhteen. Aoi sekain kohdalla taas otin tietoisen riskin, joten sarjan huonous ei tuullut yllätyksenä. Mikot joutuivat taas dropattavaksi, koska en kestänyt mieshahmon ääntä eikä tarina napannut. Urara Meirochou taas oli vaan yksinkertaisesti tylsä.

Siinä pieni yhteenveto animevuodesta 2017. Näissä merkeissä jatketaan siis kohti uutta vuotta ja uusia haasteita. Toivottavasti teilläkin oli animen ja mangan täyteinen vuosi! Tämä jääneekin vuoden 2017 viimeiseksi postaukseksi, joten toivotan jo tässä vaiheessa oikein hyvää Uutta Vuotta 2018! Muistakaa ottaa rennosti ja katsoa paljon animea! Näkyillään ensi vuonna!

Animecon 2017 - kesken jäänyt coni

Oho hups, tämäkin postaus oli jäänyt "hieman" pidemmäksi aikaa roikkumaan ja myönnettäköön, että olin ehkä jopa hieman, vähän, jonkin verran unohtanut sen kokonaan blogini luonnoksiin. Eihän Animeconista olekaan kuin, öö, melkein kolme kuukautta. Kröhöm, mutta ei nyt takerruta siihen! Tämä postaus taitaa tosin jäädä hieman tyngäksi, sillä olin conissa ainoastaan lauantain. Muuttuvien ja liikkuvien osien suhde oli liian suuri, eikä coniviikonloppu mennyt aivan suunnitellusti.

Lauantai meni kuitenkin suhteellisen hyvissä merkeissä (jollei oteta huomioon sitä parkkisakkoa, minkä veli sai). Paikanpäälle päästiin hyvissä ajoin, ja saimme jopa liput vaihdettua melko kivuttomasti. Pientä organisoimisen varaa olisi kuitenkin voinut olla enemmän, sillä itse olin aivan hukassa oman badgeni hakemisen suhteen. Onneksi lippuvänkärit uskalsivat avata suunsa ja huudella ihmisille mistä vänkäri/ohjelmapitäjät saivat badgensa. Velikullat joutuivat odottamaan hieman pidempään omaa vuoroansa, joten itsekin jouduin siis odottamaan tovin. Ja kuvitelkaa ihmiset; meikäläisestä pyydettiin kuva! Olin aika hämmentynyt, kun kuvaa tultiin pyytämään jo ennen kuin pääsin sisällekään. Ilmeeni olikin varmaan aika 5/5. Onneksi sessio sujui hyvin, vaikka olin vähän hukassa poseerauksen suhteen. Kuvia pyydettiin päivän aikana useampikin ja asuani kehuttiin useasti. Kiitos kaikille ihanille immeisille! Teitte mun conipäivästä paljon paremman! :D

Mutta siis. Yleensä coneihin tulee lähdettyä kuin tuli hännän alla ja kelloa vilkuillaan viiden minuutin välein. Paikanpäälle saapuminen sujui kuitenkin niin näpsäkästi, etten ollut tajunnut edes kelloa vilkaista. Siispä oli aika yllätys, että olimme hyvin ehtineet avajaisiin. Päästiinpä koko poppoo siis ensimmäisiin coniavajaisiin koskaan. Tämä tuskin tulee kauhean usein toistumaan. Avajaiset olivat ihan perus settiä. Homosteluvitsit nyt aina puree meikäläiseen. Avajaisten jälkeen käytiin kiertämässä taidekujan antimia. Taidekuja oli tällä kertaa siirretty kolmanteen kerrokseen ns. parvelle, joka oli huima parannus kellarikerrokseen. Nytkin tosin tila oli aivan liian ahdas ja välillä ilma tuntui loppuvan. Tosin siihen ihmispaljouden nähden, ilma on aina kortilla conissa kuin conissa. Sitä vastoin, taidekujan tarjonta oli aivan huipputasoa. Omat ostokset jäivät muutamaan tarraan, vaikka mieli olisi tehnyt ostella joka pöytä tyhjäksi.

Meikäläisen pieni ja ihana conilootti

Tunnin vetelehtimisen jälkeen käytiin koko porukalla katsomassa The Anime Manin ja akidearestin kunniavierasohjelma A Brief History of Anime. En ollut aluksi ollenkaan menossa katsomaan youtubettajien ohjelmaa, sillä vaikka tykkään The Anime Manin videoista niin en koe itseäni niin kovaksi faniksi, että heidän pitämänsä ohjelma jaksaisi kiinnostaa. Muu porukka kuitenkin halusi lähteä katsomaan, joten minut istutettiin puoli pakolla konserttisalin tuoliin. Tubettajien ohjelma osoittautui kuitenkin aika viihdyttäväksi ohjelmaksi. Jaksoin istua koko ajan sen kummmepia tuskia tuolissa ja keskittyä ohjelmaan. Molempia kunniavieraita oli hauska kuunnella ja olihan The Anime Manin ja Akin läppä ihan hyvää.

Kunniavierasohjelman jälkeen oli pikainen vessatauko ja heti perään AMV-kilpailu. Heitätteköhän kuinka tomaatteja ruudulle, kun kerron etten ollut aiemmin kertaakaan ollut katsomassa AMV-kilpailua? Olinhan aiemminkin youtubesta selaillut videoita, mutta itse AMV-kisoissa oleminen ja se tunnelma veti aivan AMV-videot uudelle tasolle. AMV-kisan videot olivat kaikki todella hyviä ja osa sai jopa kylmiä väreitä ja kovat naurut aikaiseksi. Alla yksi lempi videoni (enempää en löytänyt bloggerin avulla T-T. Laitan kuitenkin tähän yhden linkin BURN IT DOWN -videoon).

AMV-kisan jälkeen päivä olikin jo edennyt niin pitkälle, että oli pakko lähteä syömään ennen oman ohjelman pitämistä. Sitä ennen kävimme vielä kiertämässä myyntipöytäsalin. Salissa ei vaan tullut vietettyä kovin kauan aikaa, sillä se oli kuin ammuttu täyteen. Erittäin suuri miinus Animeconin luottopaikassa onkin ahdas pääsali, sillä se aivan liian pieni niin monelle myyjälle ja kävijöille. Tavaroita ei ehtinyt katsella rauhassa, kun oli pakko liikkua eteenpäin, jotta seuraavatkin saavat vuoron. Missään muussa conissa ei ole tätä ongelmaa. MangaCafe oli onneksi parin muun myyjän kanssa laitettu toiseen kerrokseen, jossa oli rauhallisempaa. Pocky-nameja tuijotellessani myyjä huomasi ohjelmajärjestäjä badgeni ja kysyi olenko saanut vankäreille ja muille kuuluvan herkkupussin. Olin aivan äimänä, sillä en olisi osannut hakea itse koko pussukkaa. Olisi ollut ihan jees, jos vänkäreille ja muulle väelle tiedotettaisiin eduista paremmi. Jos itse olisin saanut tiedon tästä edusta vasta jälkikäteen niin kyllä se olisi harmittanut. Onneksi MangaCafen porukka oli hereillä ja osasi avata suunsa.

Pockyen ja ihmislauman jälkeen lähdimme käymässä autolla viemässä tavarat, ennen syömään lähtöä. Autolle päästyämme huomasimmekin veljen kanssa, että auton tuulilasiin oli rapsahtanut parkkisakko. Voitte kuvitella fiiliksen. Veli ei ollut huomannut kylttiä, jossa kerrottiin että parkkipaikka oli ainoastaan torimyyjien käytössä tiettynä aikan ja siihen piti olla lupalappu. Eihän siinä enää itku auttanut, kun lehmä oli jo ojassa, joten siirsimme suosista auton ja lähdimme painelemaan kohti keskustaa. Kävimmekin eräässä kiinalaisessa ravintolassa, jossa oli vielä lounasaika. Lounasbuffetin ruoka oli todella hyvää ja olisi sitä voinut syödä enemmänkin. Ravintolassa oli myös aivan ihanaa henkilökuntaa ja yksi heistä innostui kehumaan asuani. Pelasti päivästä kyllä huimasti, kun tuli niin hyvä mieli ToT. Täysin vatsoin olikin sitten hyvä lähteä takaisin conipaikalle.

Olimme vähän aiottua aikaisemmin, joten pistäydyimme yhdistyspöydillä. Valitut lapset -pöytä oli aivan ihana Digimon-pehmoineen sekä kisoineen. Pöydän porukka oli myös aivan huippua, ja Iitun kanssa jäinkin heti suustani kiinni. Porukalla oli aivan upea palo hommaansa, enkä itse malta odottaa, että he saavat musikaalin valmiiksi. Harmi, kun aikaa ei enempää ollut, sillä oma ohjelma alkoi hiillostavaan jo kunnolla. Aikaisempi ohjelma kuitenkin venyi peräti 15 minuuttia, jonka aikana ehdin itse kärvistellä ja maalata kaikki kauhukuvat seinille. Itse olin kuitenkin valmistautunut sen verran hyvin, että sain aloitettua ohjelmani melko näppärästi. Ohjelmanpito meni ihan hyvin siihen nähden, että kyseessä oli ensimmäinen kerta ja homma oli muutenkin vähän hakusessa. Tiedänpä ensi kerralla, etten tee varsinaisia muistiinpanoja ollenkaan, sillä ne tuntuivat vain sotkevan ajatuksia. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, miten paljon ohjelma oli vetänyt porukkaa. Tutkintosali oli aivan täynnä, vaikka olin odottanut korkeintaan parikymmentä kuuntelijaa. Kiva ajatella, että ohjelmani oli herättänyt niinkin paljon mielenkiintoa.

Sain pidettyä ohjelmani onneksi ajan puitteissa ja ehdimme katsomaan vielä illan Animemusiikkikonserttia. Kuopion kaupunginorkesteri veti jälleen kerran erittäin hyvän ja mieleenpainuvan esityksen. Mukava huomata, että orkesteri on joka vuosi halukas tulemaan soittamaan animen ja pelien soundtrackejä. Pikkuvelikin oli aivan myyty esityksestä, eikä se tainnut ketään katsojaa kylmäksi jättää. Konsertin jälkeen lähdettiin conipaikalta. Veljelle oli kuitenkin sattunut erehdys ja tämä oli ottanut pikkusiskon työlaukun mukaan, jossa oli työavaimet sekä muut läpyskät. Tämä päättikin sitten coniviikonlopun, sillä matka takaisin kotiin kesti kuitenkin nelisen tuntia eikä kotia päästyä enää kauheammin tehnyt mieli lähteä takaisin Kuopioon. Lauantaikin oli onneksi ollut pääsääntöisesti onnistunut päivä, vaikka sunnuntaiksikin olisi mieluusti vielä jäänyt. Mutta aina ei voi voittaa. Animeconissa tuntui olevan paljon pieniä puutteita, mutta ne eivät ainakaan itseäni häirinneet niinkään. Ihmettelen toisaalta lippujen hintojen nostoa, kun ohjelma ei ollut mitään ihmeellisempää. Ja todella toivon, että Animecon ottaa onkeensa tiedottaa työntekijöitään vähän paremmin jatkossa, sillä informaation kulku tökkivän aika ajoin pahemman kerran. Mutta itselläni oli ihan jees conilauantai, joten eiköhän sitä ensi vuonnakin Animeconiin eksy.

Desucon 2017 - juokse, jonota, istu, toista!

Hei taas vain kaikille! Näin Animeconin alla on hyvä kirjoitella vihdoin ja viimein coniraporttia Desuconista. Viimeisemmästä Desuconista onkin vierähtänyt jo mukava tovi, sillä ensimmäinen Desuni taisi olla kolme vuotta sitten. Nyt olikin hyvä taas palata Sibeliustalolle pidemmän tauon jälkeen. Desuconiin lähteminen harrasi pahemman kerran vastaan, kun mikään ei tuntunut perjantaina onnistuvan ja matkaankin tuli lähdettyä melkein kokonainen tunti myöhässä. Nopeusrajoituksia tuli rikottua, mutta kiepattuamme pikaisesti motellissamme pääsimme conipaikalle ilman mitään sen kummempia kommelluksia. Kiitän jälleen kerran Sibeliustalon sijaintia, sillä sinne on tavattoman helppo ajaa ja autollekin löytyi koko viikonlopulle paikka ilman maratonin pituista kävelymatka. Mainitsinko jo, että veli oli tälläkin kertaa mukana?

Conilootti. Ja melkei nää kaikki on kirpparilta.

Älkää huoliko, ei nää kaikki oo mulle

Ensimmäisenä tietenkin, kun oltiin sisälle päästy ja narikassa vierailtu niin meikäläinen syöksyi suoraan Yuki Kajin kunniavierasluennolle. Olen edelleenkin vähän harmissani, että missasin ekan puolituntisen koko esityksestä, mutta onneksi loppukin oli puhdasta kultaa. Kajista huomaa, että tämä on showmies ja oli todella hauska nähdä, että tämä heittäytyi kaikkiin haastattelijan heittämiin haasteisiin.  Pidin Kajista jo ennen tämän esiintymistä mutta ohjelman jälkeen olin aivan hänen pauloissaan. Kaji on selvästi karismaattinen sekä maanläheinen ihminen ja häneltä löytyi aina jotain iskevää sanavarastostaan. Hän jaksoi koko ajan ottaa huomioon myös tulkin, joka selvästi jännitti tulkkaamistaan, ja tarjosi tälle vettäkin useaan otteeseen. Pisteet myös tulkille, joka oli tehtävän ottanut vastaan. Vaikka olisin toivonut eloisempaa tulkkaamista, onhan kyseessä Kaji Yuki, niin täytyy tälle nostaa hattua rohkeudesta. Tulkkia selvästi jännitti ja vähän oli takelteluakin, mutta homma sujui kuitenkin hyvin loppuun asti. Itse en olisi varmaan uskaltanut ottaa pestiä vastaan, vaikka olisinkin pro japanissa (mitä en todellakaan ole).

Kajin ohjelmasta livahdin kuitenkin viisi minuuttia ennen valomerkkiä, sillä seuraava kiinnostava ohjelma alkoi lähes saman tien. Äänimaailman vaikutus animen katselukokemukseen ja miksi siitä pitäisi välittää oli todella kattava luento. Miau ja Yotsureneko käsittelivät asiat hyvin ja varsinkin eri ammattiryhmien tärkeys korostuivat hyvin. Ohjelmaa oli myös mukava kuunnella, kun pitäjistä huomasi, kuinka he pitivät omasta aiheestaan. Ohjelman jälkeen meinasin vielä jäädä veljen kanssa musavisaan, mutta tulimmekin siihen tulokseen, että molemmat (varsinkin meikäläinen) olivat sen verran väsyksissä, että sänky alkoi tuntua jo todella koukuttavalta. Itselle oli myös iskenyt migreenin poikanen Kaji yukin ohjelman jälkeen, joten oli kyllä ihan mukavaa päästä makaamaan sänkyyn.

Iltakuva Metsäsalista

Lauantai sarastikin nopeasti ja itse olikin pystyssä jo kahdeksalta, vaikka olimmekin sopineet ettei meillä mikään kiire takaisin conipaikalle olisi. Aamu kuitenkin meni meikatessa, pukeutuessa ja hiuksia laittaessa, joten ei aikainen herääminen haitaksikaan ollut. Lauantaina tapahtui myös oikea ihme, sillä conikansa sai oikein auringon paistetta osakseen ja oikea hellepäivä se olikin. Tunnettu conisäähän on se perus harmaan pilvinen ja sateinen, mutta onneksi näitä valoisampiakin päiviä on.

Conipaikalle päästiin takaisin vähän ennen yhtätoista, vaikka kertaalleen jouduttiin kääntymään takaisin motellille, kun veljellä oli unohtunut pelikortit ja minulla kamera kämpälle. Tästä johtuen saimmekin kipaista suoraan Eka!!!! kerta -keskustelupiiriin. Tämä olikin meille molemmille eka kerta osallistua keskustelupiiriin conissa, vaikka veljenkin sain taivutettua viimetingassa mukaan. Keskustelupiiri osoittautui kuitenkin varmaan koko conin parhaaksi ohjelmaksi. Vaikka osallistujia ei kovinkaan montaa ollut, niin juttu luisti kuitenkin jokaiselta ja kaksi tuntia meni lentäen. HCJorma oli mukavan rento, vaikka ei ääneen päässyytkään kovin usein kun osallistujilta tuli juttua koko ajan. Uusian tuttavuuksiakin tuli tehtyä, mikä olikin plussaa. Jos keskustelupiirit ovat näin kiinnostavia ja hauskoja niin aion osallistua niihin jatkossakin.

Keskusteluhetken jälkeen koittikin rauhallinen hetki, sillä seuraavaan luentoon oli aikaa peräti puolitoista tuntia. Aika oli siis käydä kiertämässä kunnolla conikirppis. Olin vähän pettynyt kirppiksen järjestäytymiseen, sillä sille oltiin varattu melko pieni nurkkaus Metsähallissa. Tilanpuutteen lisäksi kirppikselle asti pääseminen oli melko tuskaisaa. Muita romppeita pääsi katsomaan melko helposti, mutta animen ja mangan takia joutui jonottamaan hyvässä lykyssä puoli tuntia ja pahimmassa taas tunnin. Itse en ole kovin kärsimätön ihminen, mutta kyllä puolen tunnin jonotus kirppikselle oli jo aika paljon. Lisäksi muuta tavaraa katsomaan menneet ujuttautuivat mangaa etsimään ohittaen muut jonottajat, mikä tuntui vähän ikävältä. Mangojen asettelu lattialle, pöytien alle ei myöskään ollut paras ratkaisu, sillä niitä joutui kyykkimään ja kurottelemaan tukkien muiden tien. Toivottavasti conitea ottaa asiakseen parannella kirppistä, sillä nyt se tuntia vain erittäin epämiellyttävältä kokemukselta.

Desuconissa tuli korkattua myös ensimmäinen paneeliohjelma, sillä en niitäkään ollut aiemmin innostunut katsomaan. Mecha kulkee parhaiten teiniangstilla oli kaiken kaikkiaan hauska paneeli. Panelistit vetivät homman hyvin ja varsinkin Niidelillä ja Lmmzllä oli hauskaa läppää välillä. Itsellä tosin taisi mennä puolet asiasta ohi mutta ei se mitään.

Seuraavan luennon jouduinkin skippaamaan, sillä halusin ehtiä vielä hyvän sään aikana käydä taidekujalla sekä myyntipöytäsalissa. Taidekuja olikin yksi sauna. Ahtaaseen paikkaan sijoitetut pöydät löivät pullon kaula efektin ja ilma seisoi kujalla. Säälin kyllä kävijöitä, mutta ennen kaikkea myyjiä jotka joutuivat istumaan pöytiensä äärellä, vaikka ilma oli niin paksua että sitä olisi voinut leikata. En yhtään ihmettele, vaikka osa kävijöistä olikin jättänyt kujalla käymisen välistä. Itse sain kuitenkin kuumuudesta ja tungoksesta huolimatta tehtyä pari tarraostosta, jotka nyt komeilevatkin läppärin kannessa. Muuten myyntipöytäsali oli ihan peruskamaa oheistuotteineen, mangoineen ja pockyneen.

Myyntipöytäsalista juostiinkin sitten suoraan seuraavaan ohjelmaan, joka olikin sitten Japanin kulttuurin monimuotoisuus otaku-linssien läpi. Aihe oli mielenkiintoinen ja tykkäsin sen käsittelemistä asioista. Ehkä olin kuitenkin odottanut ohjelman rakenteen olevan erilaisempi, sillä jäin kaipaamaan jotakin ohjelmalta. Oonaa oli kuitenkin kiva kuunnella ja runsas tuntinen menikin nopeasti. Kävin ohjelman jälkeen tarkastamassa myös karaoken tilanteen ja tosihan se oli, että jonoa oli ovesta ulos asti. Ehdin kuitenkin laulaa yhden biisin ennen päivän viimeisen ohjelman alkua, vaikka kiire tulikin. Touniksen Huumorin keinot animessa olikin virkistävän energinen eikä niin analyyttinen kuin muu päivän tarjonta. Touniss itse osasi myös heitää hyvää läppää ohjelman ohella, mutta pysyi kuitenkin asiassa. Olisin jaksanut kuunnella aiheesta toisenkin mokoman tuntisen. Rentona ja maha täynnä naurua olikin hyvä päättää conipäivä, vaikka animevisa jäikin kokematta. Ei parempaa olekaan kuin se, että saa pestä meikit pois raskaan ja lämpöisen conipäivän jälkeen ja rojahtaa sitten sänkyyn.

Tiedän, mulla on pakkomiele ottaa ohjelmien aloitusdioista kuvia.

Sunnuntai lähti käyntiin melko samoja ratoja myöten kuin lauantaikin, tosin sillä poikkeuksella. etten mätkinyt naamaani kiloa puuteria, kaksi kiloa luomiväriä ja muutamaa grammaa ripsiväriä. Ennen coniin lähtöä kämppä tietenkin piti luovuttaa ja tavalliseen tapaan tarkistin paikat varmaan kolmesti, ettei vain mitään arvokasta jää jälkeen. Ja silti veli onnistui jättämään autonavaimet huoneeseen. No onneksi ehdittiin vielä napata avain takaisin ja saatiin kaaran avaimet mukaan. Sunnuntai olikin vähän rauhallisempi päivä mutta silti tuntui siltä, että sai olla juoksemassa koko ajan paikasta toiseen. Päivän aikana kävin tekemässä vielä viimeiset ostokset myyntipöytäsalissa ja kävin laulamassa pari biisiä animekaraokessa. Hämmästyttävää kyllä karaokeen ei ollut sadan metrin jonoa, vaan laulamaan pääsi jo viidentoista kahdenkymmenen minuutin jonotuksen jälkeen. Melissaa on sitten aina kiva vetää, samoin Brave Heartia!

Sunnuntain ohjelmasaldo oli kolme luentoa, joista ensimmäinen oli Animenoita - arkkityyppi vai sillisalaatti? Ohjelma jätti vähän kylmäksi, vaikka ei sen sisältö huono ollutkaan. Olisin kaivannut jotain esim. jotain vertausta amerikkalaiseen Siskoni on noita-sarjaan, mutta kiva ohjelma silti oli.  Perhedynamiikka Mamoru Hosodan elokuvissa oli pakko mennä katsomaan, sillä rakastan niin Hosodan elokuvia ja niiden tunnelmaa. Outomaatti piti paketin kasassa hyvin ja oli mukavaa huomata, että kaikki Hosodan originaalielokuvat saivat käsittelyä osakseen. Luennolla tuli myös hyviä huomioita, joita en itse ollut tajunnut miettiä.

Ohjelmasta jouduin kuitenkin karkaamaan taas himpun verran aikaisemmin, sillä kirppistavarat piti käydä noutamassa. Tai oikeastaan se yksi pokkari, jota ei löytynyt aiemmin päivällä. Kiitinkin itseäni kerrankin hyvästä vedosta, että olin tajunnut hakea tavarat ajoissa, sillä noutojono oli tuhottoman pitkä! Itsekin tosin jouduin odottamaan jonkin aikaa ennen kuin sain kadonneen Rinne-pokkarin takaisin. Mietin vain, paljonko olisin joutunut jonottamaan, jos olisin jättänyt tavaroiden noudon myöhemmäksi. Conikanssakävijöille pitää kuitenkin muistuttaa, ettei ainainen kovaääninen valitus jonojen pituudesta kuulosta kauhean kivalta ainakaan omaan korvaani. Ymmärettävää, ettei coniaikaa halua viettää jonottaen, mutta siihenkin olisi voinut itsekin vaikuttaa tulemalla hakemaan tavaransa hyvissä ajoin. Toisekseen kirppistyöntekijöiden haukkuminen ei auta asiaa. Ottakaamme huomioon, että työntekijätkin ovat ihmisiä ja inhimilisiä virheitä sattuu.

Kääk! Weed bongattu!

Mutta siis päästyäni saarnaamasta hypätäänkin seuraavaan asiaan. Itsekin myöhästyin pienoisen jonotuksen takia viisitoista minuuttia Falanukkin ohjelmasta. Ylivertainen ihminen oli ainakin omissa kirjoissani päivän jopa viikonlopun parhaita. Falanukkilla oli kiinnostavia näkökulmia ja aihe oli muutenkin mielenkiintoinen. Tietenkin asia välillä vähän ajautui ohi aiheesta, mutta itse ainakin pysyin skarppina koko luennon ajan. Yleisökommentteja olisi tietenkin voinut olla vähemmän, mutta eivätpä nuo kauheasti ainakaan itseäni häirinneet.

Coniviikonloppu tulikin päätökseensä sitten siihen, kun heitettiin Jefre lopuksi juna-asemalle. Päättäjäiset jäivät välistä tällä kertaa, koska veli halusi lähteä jo ajamaan kotia päin. Mikä on tietenkin ymmärrettävää, kun ajomatkaa on nelisen tuntia. Viikonloppu oli kuitenkin pääsääntöisesti onnistunut perjantain hullumyllystä huolimatta. Ohjelmaa tuli käytyä katsomassa, jopa enemmän kuin laki sallii ja täytyyhän sanoa, että isojen conien huono puoli on se, että niissä tulee juostua koko ajan jonnekin. Jonotusta oli hieman liikaakin, mutta työntekijät jaksoivat olla iloisia ja pirteitä valittavista conilaisista huolimatta. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan sekä Frostbiteen että Desuun. Kiitoksia vielä kaikille conikansalle, conitealle, työvoimalle ja ohjelmapitäjille ihanasta viikonlopusta! Hanna kiittää ja kuittaa, tavataan taas Animeconissa!

Nähdään taas ensi vuonna!

Kummacon 2017 - juoksemista ja auktoriteettia

Helloota vaan taas kaikille. Matsuconista on vierähtänyt jo lähemmäs kaksi kuukautta ja Desuconkin taas kolkuttaa aivan ovella. Sitä ennen eksyin kuitenkin Kummaconiin. Kummaconiin meikäläisen ei ollut alun alkaen tarkoitus mennä, kun alkuvuonna suunnittelin missä coneissa käyn tänä vuonna. Matsuconin jv-vastaava kuitenkin kyseli, jos pääsisin myös Kummaconiin töihin, joten päätin lähteä kokeilunhalusta katsomaan millainen coni on kyseessä.

Tällä kertaa sain mukaan myös isoveljen, joka oli myös tulossa järjestyksenvalvojaksi sinne. Joten junien kanssa ei tarvinnut takuta ja päästiin lähtemään autolla matkaan. Ajomatka Ouluun kesti lähemmäs neljä tuntia, eikä vieressä torkkuva veli auttanut paljon asiaa, kun hereillä yritti pysyä. Pohjankartanon koululle kuitenkin selvittiin ehjin nahoin ja juuri ajoissa, hieman nopeusrajoituksia rikkoen. Älkää ottako lapset mallia. Paikanpäälle päästyä pitikin heti joutaa jo vetämään jv-kamppeet niskaan. Tietenkin heti aikaisin aamusta (jos kello 10 voi sanoa aikaiseksi) porukkaa ei vielä ollut paljon, mutta väkimäärä kasvoi melko nopeasti kellon lähestyessä kahtatoista. Onneksi tajusin aamusta, rauhalliseen aikaan, kiertää taidekujan ja myyntipöydät, sillä iltapäivällä saikin olla juoksemassa joka paikkaan. Conilootti on seuraavan lainen:

Niina T:n pöydältä löysin aivan ihanan Targaryen vaakunakaulakorun

Olin positiivisesti yllättynyt kuinka paljon Kummacon veti porukkaa puoleensa ja väkeä löytyi oikeastaan kaikista ikäryhmistä. Tämä näkyi sitten varsinkin cosplay-kisan aikana, kun ihmiset rupesivat jonottamaan sisälle pääsyä. Kaikki kolme järjestyksenvalvojaa jouduttiin laittamaan hoitamaan jonoa, jotta se pysyisi järjestyksessä eikä tukkisi taidekujalle johtavaa käytävää. Tietenkin mut, 160 senttinen tatti laitettiin huutelemaan ohjeita jonon alkupäästä, kun omaan niin kantavan ja kovan äänen. Tosin meikäläisenkään ääni ei olisi kantanut, jos olisin omalta tasaltani yrittänyt huutamaan. Mutta onneksi löysin itselleni tuolin, jonka päältä mut nähtiin sekä mä näin jonottajat. Valehtelematta varmaan 2/3 kävijöistä jonotti kisoihin. Onneksi kävijät käyttäytyivät asiallisesti ja noudattivat annettuja ohjeita, miten he niitä nyt sattuivat kuulemaan. Johtuneeko siitä, että jv-liivi toi niin paljon auktoriteettia vai oonko mä niin vakuuttava persoona? Leikki leikkinä xD.

Auktoriteetti kunnossa kun seisoo tuolilla. Kuvan otti Keksisieppo.

Hieman negatiivista palautetta taidekujan ja myyntipöytien sijoittelusta täytyy antaa. Ihan varmasti oli tiedossa, että jonoa tulee cosplay-kisojen aikana muodostumaan ainakin jonkin verran, ja olisi ollut fiksua sijoittaa taidekuja ja myyntipöydät jonnekin muulle paikalle. Jonoa nimittäin oli aulaan asti, ja taidekujalle sekä myyntipöydille pääseminen ja tavaroiden tutkailu kävivät lähes mahdottomaksi, kun jono tukki pääsyn pöydille, vaikka jono kuinka oli ojennuksessa. Myös aulassa pidettäviä ohjelmia, kuteen avajaisia oli vaikea seurata, koska puhujilla ei ollut mikkejä. Jos vähänkin kauempaa jouduit seuraamaan, niin oli aivan varmaa että puolet asiasta meni ohi. Muuten coni oli organisoitu hyvin ja oli jotenkin ihanaa, kun keskusradiota käytettiin hyödyksi ja kuulutettiin lähes kaikki alkavat ohjelmat.

Ohjelmista puheenollen, Kummaconilla on muutamia erittäin kiinnostavia luentoja, joista ehdin käydä ainoastaan Aidosti kuolemattomia ei ole olemassakaan - Naruton kuolemattomat antagonistit -luennolla. Luento olikin mielestäni hyvin rakennettu ja ohjelmanpitäjä tykkäsi selvästi itse puhua aiheesta. Luento oli helppo seurata ja oli mukavaa, että ohjelmanpitäjä otti asian rennosti ja iski huumoria välillä. Luentosisältö itsessään kertoi ainakin itselle uusia asioita ja huomiot olivat todella hyviä, joita itse en ole edes ajatellut. Harmi olikin, että luento kesti vain sen 45 minuuttia. Olisin mielelläni kuunnellut lisää.

Bändi oli soittamassa aulassa, mikä oli mielestäni todella hienoa. Gandalfkin on eksynyt kuvaan. Kuvan otti Keksisieppo.

Pääsin tekemään tuttavuutta myös kirpputorihomman kanssa, sillä mulle nakitettiin tuuraajan paikka kirppiksen kassalla. Kaksi tunti siinä oli alun alkaen tarkoitus istua, mutta kävikin niin, että istuin siinä conin loppuun asti. Ei sen puoleen, homma oli rauhallista ja mukavaa vaihtelua järjestyksenvalvojan hommiin. Tajusin myös kuinka sekasortoista kippistyö voi olla. Pliis hommatkaa jokin uus järjestelmä kirppiksen kassalle ensi vuodeksi! Oli mukavaa kuitenkin huomata, kuinka hyvin tavaraa liikkui ihmiseltä toiselle, eikä kirppis muodostunut turhaksi. Kirppiksellä kävi myös aivan ihania ihmisiä, jotka jaksoi jutella ostosten ohessa. Eikä kollegoistakaan voi valittaa, sillä Aino ja Anri olivat aivan upeita ihmisiä.

Lysti loppuikin taas siihen, kun kello löi seitsemän ja coni loppui. Hieman meni aikaa kirppiksen järjestelyssä ja paikkojen siivouksessa, mutta kotiinpäin päästiin ajamaan kuitenkin jo kahdeksan aikaan. Väsy oli mutta coni oli todella antoisa ja mukava, ja olikin kiva lähteä hyvillä mielin takaisin Etelä-Pohjamaalle. Vaikka koko päivä oli aikamoista juoksemista varsinkin loppu päivästä, nautin Kummaconista todella paljon. Sama tuttu järjestyksenvalvojaporukka oli kasassa ja vanhoja kavereita, Hannelea, Hallitsijaa sekä Keksisieppoa oli tosi mukavaa nähdä kahden kuukauden jälkeen. Aika lensi kuin siivillä ja Kummaconiin olisi jäänyt viettämään aikaa vielä pidemmäksikin. Oon todella iloinen, että lähdin Kummaconiin ja aion ehdottomasti lähteä ensi vuonnakin paikanpäälle. Kiitos kaikille ihanasta conista! Seuraava kohde onkin sitten Lahden Desucon ja Yuki Kaji!

Spring 2017

Jotenkin animen katsomisinto on ottanut laantuakseen, enkä muutenkaan muilta kiireiltäni ole ehtinyt animea kauheammin katsoa, joten kevät kauden sarjatkin tuli katsottua vasta jälkimainingeissa. Mutta mukana ollaan ja onneksi animeissa ei ole parasta ennen -päivänmäärää.

Re:Creatures

Re:Creatures oli tämän kauden ensimmäinen katsottava enkä totta puhuakseni odottanut tältä sarjalta mitään. Yllätyinkin kuinka kiinnostavalta sarja vaikutti näin ensimmäisen jakson perusteella. Konseptina ei vaikuta uudelta, mutta hahmot vaikuttivat kivoilta ja musiikki kuulostaa hyvältä. Animaatiokin oli yllättävän nättiä. Ehkä tästä vielä kuoriutuu jotain upeaa kun jaksojakin on peräti 22.

Busou Shoujo Machiavellianism

Kauden pakollinen puoliksi vakavasti otettava moesarja. Nomura vaikuttaa kiinnostavalta tapaukselta (kerrankin päähahmo ei ole puhdas pulmunen!), mutta tytöt ovat taas niitä perus söpöjä moehahmoja. Voin jo arvata että tämä kehittyy vielä haaremisarjaksi joka ei ota itseään vakavasti. Huumori oli kyllä yllättävän hyvää ja tyrskähdin pariin kertaan kiitos Nomuran.

Fukumenkei Noise

Fukumenkei Noise on niin emootiollisesti latautunut, että ensimmäinen jakso nostatti kylmiäväreitä. Toivottavasti musiikki vaan ei jää ihmissuhdedraaman jalkoihin. Pitänee myös tutusta alkuperäismangaan, sillä tekijän piirrostyyli ei pääse oikeuksiinsa animaationa. Awww! En kestä kun Yuzu on niin söpö! ^////^

Sekaisuru Kado

Tämä sarja ei yllä paljon paljastanut itsestään, sillä kunnolla alkoi tapahtua vasta ensimmäisen jakson viimeisten 5 minuutin aikana. Hyvin vaikea sanoa mihin sarja on menossa, mutta jakson loppu kyllä jäi inhottavaan cliffhangeriin. Olin yllättynyt, että sarja tehdään todennäköisesti osittain hahmoinen päivineen 3D-animaationa. Se tosin näytti ihan hyvältä, joten puhu mitään vielä. On myös piristävää, että hahmot ovat aikuisia eivätkä nuoria.

Kabukibu!

Aihe kuulostaa todella mielenkiintoiselta, eikä mielestäni aiemmin ole tullut vastaan animea kabukibu-tanssimisesta. Ekan jakson perusteella en kuitenkaan löisi vetoa sen puolesta, sillä sen animaatio näytti valitettavasti tosi rumalta. Ehkä sarja paranee edetessään ja toivon etei tanssiminen jää liikaa taka-alalle.

Oushitsu Kyoushi Haine

Jotenkin tykkäsin tästä kauheesti. Eka luulin että kaikki prinssit ovat kauheita kusipäitä, mutta ainakin Leo osoittautui tosi symppikseksi. Heine vaikutti myös kiinnostavalta hahmolta, vaikka tästä sarjasta nyt suurin piirtein tietää mitä tulee tapahtumaan. Huumorikin toimi todella hyvin ja koko ajan sai tyrskähdellä. Kauden parhaimmistoa.

Sakurada Reset

Tämä sarja ei tehnyt muhun oikein mitään vaikutusta. Hidastempoinen ja vähän pitkäveteinen. Mutta ehkä siinä piileekin sarjan taika. Sitä ei kuitenkaan olla arvosteltu kauhean korkealla, joten tuskin kannattaa odottaa liikoja.

Alice to Zouroku

Jokaiselta animekaudelta löytyy ainakin yksi outolintu

ja Alice to Zouroku kuuluu siihen luokkaan. Toisaalta sarja vaikuttaa kiinnostavalta ja animaatiokin oli ihan nättiä. Haluan nähdä mihin tämän sarjan paukut riittävät.

Tällaisten sarjojen pariin eksyin tällä kertaa. Näiden lisäksi kevät kausi on jonkilainen jatkokausin kultahetki, sillä tällä kaudella ovat saaneet jatkoa mm. Attack on Titan, Boku no Hero Academia, Shingeki no Bahamut, Uchouten Kazoku, Natsume Yuujinchou sekä Naruto Boruton muodossa. Muutamat näistä ovat myös katsomislistalla ja joidenkin ekat kaudet odottaa vielä katsomistaan. Voin kuitenkin sanoa, että kevät kausi vaikuttaa sangen hyvältä. Peittoaa se sentään talvikauden menen tullen. Jään innolla odottamaan mihin sarjat etenevät.

Conisuunnitelmat 2017

Tänä vuonna ajattelin vähän aktivoitua coneissa käymisen suhteen, sillä parina viime vuonna conitapahtumat ovat rajoittuneet Traconiin ja Animeconiin. Tein vähän toimintasuunnitelmaa tälle vuodelle ja päätin sitten päivittää sen tänne blogiinkin. Suunnitelmat voivat vielä tietenkin muuttua, varsinkin kesällä kesätyöt rajoittavat todennäköisesti liikkumista ympäri Suomea.

Matsucon 4.-5.3.

Matsuconissa en ole aikaisemmin käynyt, sillä en oikeastaan muista ainakaan kuulleeni aiemmin tapahtumasta. Tosin omistan sen luokan muistin, että olen vain todennäköisesti unohtanut sen. Tapahtuma järjestetään Oulun Pohjankartanolla mikä sijaitsee lähellä rautatieasemaa joten liian pitkä kävelymatka tuskin on este. Matsuconiin tuskin kuitenkaan menen pelkästään hengaamaan, sillä conista saattaa tulla ensimmäinen jossa olen vänkkärinä. Vaikka onni ei suosisikaan vänkkäriksi, niin aion käydä silti Matsuconin katsastamassa.

Lisätietoa Matsuconista tapahtuman kotisivuilta ja Twitteristä.

Desucon 16.–18.6.

Desuconissa tuli käytyä viimeksi vuonna nakki ja muusi, joten on aikakin palata sen luokse. Tapahtuma on minulle yksiä tärkeimpiä, sillä ohjelma on monitahoista ja kiinnostavaa sekä tuttuja näkee. Lisäksi Kaji Yuki on tulossa kunniavieraaksi, joten mikään ei voi estää minua menemästä xD

Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta ja Twitteristä.

Kawacon 1.-2.7.

Kawacon on myös uusi tuttavuus ja sen kohdalla suunnitelmat ovat vielä hyvinkin levällään. Olen miettinyt haenko Kawaconiinkin vänkkäriksi vai lähdenkö vain rilluttelemaan. Kawacon on myös samana kuuna kuin Animecon ja työt voivat tulla tielle lähtemisen suhteen, joten tähän coniin lähtö on hiuskarvan varassa. Tapahtumaan lähtö on siis alkukuopissaan vielä, mutta jos saan kaiken järjestettyä niin lähden innolla tutkailemaan Kawaconin tarjontaa.

Lisätietoa tapahtuman kotisivuilta ja Twitteristä.

Animecon 15.-16.7.

Animecon palaa tänä vuonna takaisin Kuopioon huikean suolaisen hintaisen pääsylipun kanssa, joka ei tietenkään kaikkia miellyttänyt. Itse en kuitenkaan periaattestakaan halua jättää Animeconia väliin ja olen valmis maksamaan 35 euron hinnan. Tapahtumavastaavat ovat myös lupailleet vastinetta rahoille, mutta mitään ei olla vielä paljastettu ja järjestäjät ovat pysyneet vaitonaisina. Animeconissa minun olisi myös tarkoitus cossata jotakin helppoa, sillä olen liian laiska alkamaan värkkäämään mitään vaikeaa. Molemmat veljet lupautuivat myös lähtemään messiin mukaan, sekä yksi kaveri lupas lähteä, jos saa säästettyä lippuun tarpeeksi, joten tapahtumasta ei seuraa puutu.

Lisätietoa Animeconista saa tällä hetkellä helpoiten Twitterin kautta.

Kokkocon 26.-27.8

Kokkoconissakaan ei ole aiemmin tullut käytyä, mutta ehkä tänä kesänä pääsisin sinne asti. Kuten Kawaconin suhteen on Kokkoconinkin suunnitelmat vielä melko avoimia. Kokkola ei olisi tuhottoman pitkän matkan päässä, joten sinne voisi lähteä päiväksikin. Eiköhän tässä vielä suunnitelmat ala muodostumaan pikku hiljaa.

Lisätietoja löydät Twitteristä.

Tracon 8.–10.9.

Tracon nyt on tietenkin ehdoton, sillä siitä on tullut itselle luottocon ja se on tietenkin lähinnä kotikuntaani. Teema on tänän vuonna pahikset ja minulla kytee jonkilainen idea mahdollisesta puvusta päässäni. Majoittua ei edes tarvitse hotellissa tai autossa, sillä tuttava asuu Tampereella ja lupasi majoittaa meidät tänäkin vuonna. Syksyä odotellessa.

Lisätietoja löydät tapahtuman kotisivuilta ja Twitteristä.

En tiedä olenko haukannut liian suuren palan, sillä tänä vuonna tuntuu olevan vain coneja conien perään. Mistä näitä oikein sikiää? Toivon todella, että pääsisin edes käymässä kaikissa tapahtumissa, sillä coni-into on yllättävän kova. Valitettavasti ei koskaan voi tietää miten loppujen lopuksi tulee käymään, mutta olen toivokkain mielin liikenteessä. Olkookin meillä kaikilla mukava conivuosi! :)