Tämän hetken kuumottavimmat manga-sarjat

Heissuli vei arvoisat lukijat! Voisi oikein sanoa, että pitkästä aikaa. Ja kyllä olen elossa. Blogini on viettänyt venähtänyttä kesälomaa jo muutaman kuukauden ja postaus tahti on jämähtänyt todella hitaaksi. Osittain tämä on kuitenkin aivan suunniteltua, sillä koulujutut vievät paljon aikaa arjesta, varsinkin nyt kun valmistuminen alkaa olla kulman takana. Lisäksi animen katsominen ei ole innostanut ja muutkin asiat ovat vieneet energiaa. Siispä postausjonoon on kertyneenä monta coniraporttia sekä manga- ja animearviota. Ehkä kirjoittamistahtia tästä vielä elpyää viimeistään vuoden vaihteen jälkeen, mutta tällä hetkellä pidän hitaan postaustahdin ja kirjoittelen sitten jahka kun ehdin. Mutta vaikka anime ei ole napannut pitkään aikaa niin mangaa olen ehtinyt lukea ihan mukavasti. Olen myös yllättävän hyvin kärryillä tuoreistakin julkaisuista ja vanhojakin sarjoja olen saanut aloiteltua. Siksi onkin hyvä kirjoitella tämän hetken kuumottavimmista manga-sarjoista joita luen. Listaamani sarjat voivat olla sekä vielä jatkuvia että jo päättyviäkin sarjoja. Ainoa kriteerit ovat, että luen listalla olevia sarjoja tällä hetkellä, enkä ole saanut niitä vielä luettua loppuun, vaikka sarja olisikin jo päättynyt. Sarjan on myös täytynyt tehdä jokin vaikutus päästäkseen listalle. Sarjat eivät ole missään parhausjärjestyksessä.

Banana Fish

Banana Fish taitaa olla tämän koko listan vanhin mutta samalla tuorein lukemani sarja. Sarja on ilmestynyt 80-luvulla, mutta sai nyt vasta etuoikeutetun animeversionsa. Animea on kehutti kovin varsinkin BL-harrastajien keskuudessa, joten aloin lukemaan sarjaa animen katsomisinnon puuttuessa. Ensimmäiset luvut eivät vielä säväyttäneet, mutta nyt kun olen sarjaa lukenut puoleen väliin asti niin olen aivan koukussa tähän sarjaan. Banana Fishissä on paljon sellaista mistä en niin usein mangassa välitä, mutta se onnistuu silti olemaan kiinnostavaa luettavaa. Lisäksi sarja on synkkä, verinen ja samalla niin realistinen. Lopuksi se on vieläpä sydäntäraastavaa luettavaa. Tämä sarja kutkuttelee myös mun BL-tuntokarvoja. En odota sarjan loppua kovin suurella innolla, sillä mulla on erittäin paha aavistus sen suhteen. En silti voi irtautua tästä tarinasta ja sen ihanista hahmoista.

To Your Eternity

Jos olette lukeneet A Silent Voicen, niin on To Your Eternityn tekijä tuttu. Tällä kertaa mangaka on kuitenkin lähtenyt hieman erilaiselle linjalle. Mikä ei ole suinkaan huono juttu, sillä To Your Eternity tuntuu tuoreelta ja jännittävältä sarjalta. Vaikka olen vasta ensimmäisen pokkarin lukenut, niin tämä sarja on ehtinyt koskettaa mua jo monella tapaa. Yoshitoki Ooima kunnostautuu siis jälleen kyynelkanavien avaamisessa ja muillakin osa-alueilla ensimmäinen pokkari on todella vahva aloitus sarjalle. Kiinnostavaa nähdä miten sarja tulee etenemään.

Land of the Lustrous

Kirjoitinkin jo Land of the Lustrouksesta pidemmän postauksen pari kuukautta sitten, joten monelle ei liene yllätys, että sarja löytyy tältä listalta. Sarja jaksaakin koukuttaa edelleen ja uutta lukua on tuskallista odottaa. Sarja on saanut lisää käänteitä, päähahmot muuttuvat epävakaisemmiksi ja loppuhuipennusta saamme varmaan odottaa. En olisi koskaan uskonut, että juuri tämä sarja jaksaa koukuttaa näin voimakkaasti.

Devils´ Line

Devils´ Line oli melko uhkarohkea sarja itselleni, sillä tilasin sen kaksi ensimmäistä pokkaria lähes sokeana, tietämättä minkälainen sarja on kyseessä. Olin kuullut sarjasta, kun sitä vertailtiin Tokyo Ghouliin. Mutta siinä missä itseeni Tokyo Ghoul ei niin kovaa iskenyt, niin Devils´ Line osui maaliinsa sitäkin kovemmin. Pidän sarjan tarinasta ja maailman rakennuksesta hirveästi, sekä Ryou Hanadan tyylistä kirjoittaa hahmojen tunteistä ja suhteista. Yhtymäkohtia Tokyo Ghouliin kyllä löytyy, mutta Devils´ Line seisoo silti tukevasti omilla jaloillaan ja käsittelee konseptiaan hieman eri tavalla. Itseeni se iskee todella hyvin ja sarjalla on selvästi vielä paljon annettavaa. Sen lisäksi sarjan päähahmo, Anzai on niin hellyttävä tapaus että... Mun suurin ongelmani sarjaa kohtaan on ehkä Hanadan kädenjäki, joka on välillä vähän turhan pliisua ja paikoitellen kamalaakin. Hanada kuitenkin kehittyy piirtäjänä ja kahden pokkarin aikana ja kun taiteen kanssa pääsee sinuiksi niin sarja on ihan kivaakin luettavaa.

My Hero Academia

Yllättyikö joku, että tämä sarja pääsi listalle? Olen ollut My Hero Academia-kuopassa jo melkein vuoden, eikä se tunnu hellittävän. Tosin tämä on aika kiva kuoppa. Ensimmäisen kahden animekauden jälkeen siirryin mangan pariin, sillä kolmas kausi oli vasta tuloillaan. Tätä sarjaa on todella mukavaa seurata, sillä siinä tapahtuu koko ajan jotain. Sarjan maailman kuva kehittyy koko ajan ja hahmojen väliset suhteetkin kehittyvät. Sarjan lukemisesta jää aina todella innostunut ja energinen fiilis, vaikka sarjan synkemmät hetket ovatkin ahdistavia aika ajoin. Nyt kun olen saanut enkkujulkaisun kiinni, niin painiskelen sen kanssa jatkanko lukemista luku kerrallaan vai odotanko suosiolla seuraavan manga-pokkarin kääntämistä. Oli ratkaisuni mikä tahansa niin nautin tästä sarjasta missä muodossa tahansa.

Welcome to the Ballroom

Tämän sarjan kaksi ensimmäsitä pokkaria lojuivat hyllyssäni vaikka kuinka kauan lukemattomina ja tartuin niihin vasta ennen Traconia. Ja voi että tämä sarja osaakin olla ihana! Mulla on todella vähän kokemusta urheilusarjoista niin animen kuin mangankin saralla, joten en osannut odottaa tältä sarjalta juuri mitään. Sarjalla on todella postiivinen asenne tarinaansa, sillä ainakin tähän asti voimakkaasta kilpailuhengestä huolimatta tarinassa ei ole tapahtunut mitään inhottavia sabotointia vaan kaikki ollaan ratkaista rehdillä kilpailulla. Ärsyttäviä hahmoja tietenkin löytyy oikein yksi kappale, mutta meno ei silti ole äitynyt rumaksi. Tällaiset puhtaat ja innostavat sarjat ovat harvassa, sillä sen vetovoima piilee selvästi sen suoraselkäisyydessä. En tiedä mihin sarja etenee, mutta nyt ainakin rakastan tämän sarjan tuomaa tunnelmaa.

BTOOOM!

Taas yksi sarja, jonka ensimmäiset pokkarit olivat lojuneet hyllyssä pölyttymässä hyvän aikaa. Yritin lukea sarjan ensimmäistä pokkaria jossakin kohtaa, mutta silloin ei sarja iskenyt. Tuolloin syy saattoi olla omassa mielentilassani, sillä nyt sarja koukutta aikamoisesti. Tämmöiset tapa-tai-tule-tapetuksia-sarjat kiinnostavat mua aina, mutta kuitenkin päättömät lynkkaussarjat ilman mitään sen kummempaa tarinaa taas hukkaavat mielenkiintoni melko nopeasti. BTOOM! on kuitenkin osoittanut rahkeensa muuhunkin kuin pelkäksi tapposarjaksi, sillä syvemmistä ja synkemmistä tarinakuvioista on vihjailtu ja tarinalla on vielä selvästi muutama ässä hihassa. Sarja on jo tullut päätökseensä, mutta koska haluan lukea sarjan loppuun pokkarimuodossa niin en ole lukenut sarjaa vielä viidettä osaa pidemmälle.

Children of the Whales

Aluksi en vakuuttunut tästä sarjasta, sillä siinä tuntui olevan paljon kaikkea eikä tarinasta meinannut saada kiinni. Hiljalleen kun tarinastai rupesi saamaan otetta ja asiat alkoivat selkiytymään, niin sarja osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Children of the Whalesissä on todella mielenkiintoinen konsepti ja sen maailma on uniikki sekä kiinnostava. Kahden osan jälkeen tarinassa on vielä paljon selvitettävää, mutta koska alkuasetelma on saatu nyt pois alta niin sarjalla on tilaisuus ryhtyä syventämään tarinaansa ja hahmojaan. Odotan mielenkiinnolla mihin ratkaisuihin sarja päätyy jatkossa.

One Piece

One Piece oli itselläni monen vuoden ajan kesken, kunnes nyt luin sarjan alusta loppuun asti puolessatoista kuukaudessa. Aloin taas muistamaan mihin sarjassa aikanaan ihastuin ja täytyy myöntä, että sarja jaksaa kiinnostaa vielä näin 78 osankin jälkeen. Eichiro Odalla on upea taito kirjoittaa monitahoista tarinaa, jossa osansa saavat sekä pää- että sivuhahmot. Tarina vyyhtiytyy monen pienen tarinan nivoutuessa yhteen ja rakentaessa One Piecen maailmaa. Tietenkin sarjalla on heikot hetkensä, mutta pääosin sarja on todella hauskaa, jännittävää ja kiinnostavaa luettavaa. Nyt kun sarjaa on koossa näinkin monta pokkaria, niin laittaa se miettimään kuinka pitkään se tulee vielä jatkumaan. One Piece on kuitenkin kasvattanut myyntiään koko ajan eikä sen suosio ole laskemassa, joten tuskin tulemme sarjan loppua näkemään vielä vähään aikaan.

The Seven Deadly Sins

Pitkiä shounen-sarjoja ilmestyy Suomessa hyvin vähän, sillä niissä on kova riski kustantajalle. Onneksi Suomi-kustantajat jaksavat ottaa niitä riskejä, vaikka tällä kertaa ei tullutkaan täysosumaa, sillä The Seven Deadly Sinsin julkaisu lopetetaan nyt juuri ilmestyneen kolmannentoista osan myötä vaikka sarjaa on ehtinyt kertyä yli tuplasti enemmän. Itse kuitenkin pidän sarjasta todella paljon, sillä se jotain erilaista Suomen markkinoilla. Ymmärrän tosin miksei tämä ajoittainen tissi-perse-vitseily jaksa innostaa kaikkia, mutta omasta mielestäni sarjasta löytyy sen hölmöilyn alta paljon muutakin. Sarjan tarina on nimittäin erittäin kutkuttava, hahmojen menneisyydet ovat mielenkiintoisia ja tarinan kehitys hauskaa katsottavaa. The Seven Deadly Sins on shounenia parhaimmillaan sekä pahimmillaan, mutta sen viihdyttävyys on todella korkea. Itse en jää lepäämään laakereilleni sarjan suhteen, sillä aion jatkaa sarjan lukemista enkkujulkaisun muodossa.

Velhon morsian

Yllättävän moni Suomessakin julkaistua sarjaa on päässyt listalleni, sillä Velhon morsian taitaa kolmas omiaan. Sarja oli itselleni melko tuntematon, kun sitä ruvettiin julkaisemaan. Mutta heti ensimmäisestä pokkarista lähtien olin myyty. Sarja on täynnä magiaa, yliluonnollisia asioita ja mielenkiintoisia hahmoja. Eli kaikkea sitä mistä tykkään mangassa. Velhon morsian kuitenkin erottuu muista sarjoista, sillä sen hiljainen ja rauhallinen tapa kuljettaa tarinaa tekee siitä uniikin. Joillekin sarjan ei-niin-verkkainen tyyli ei varmasti iske, sillä sarja ei ole toiminta sarja. Sillä on kuitenkin oma taikansa ja se jotenkin lumoaa lukijansa. Sarjasta kertoo paljon se, etten keksi oikein mitään järkevää tapaa kertoa miksi sarja on niin hyvä. Velhon morsian taitaakin olla niitä sarjoja, joiden upeuden ymmärtää vasta sitten kun sen on itse lukenut. 

The Royal Tutor

Huumorisarjat harvoin iskevät muhun, sillä harvoin perustan päättömästä menosta ja yleensäkin japanilainen huumori ei useinkaan iske muhun. Aina löytyy kuitenkin poikkeuksia, sillä ainakin The Royal Tutor onnistuu vetoamaan mun jääsydämeen. Sarjan lämminhenkisyys lämmittää sisukaluissa asti ja saa rentoutumaan sen äärelle. Sarja saa nauramaan ja kihertämään koko ajan ja sen sympaattiset hahmot jaksavat viihdyttää. Hahmoihin tykästyy myös nopeasti ja heistä haluaa tietää enemmän. The Royal Tutor ei kuitenkaan tukeaudu pelkästään huumoriin vaan sarjassa nähdään vakaviakin hetkiä, jotka usein päättyvät mukavasti. Sarja kuitenkin vilauttelee salamyhkäisiä asioita Heinen mennisyydestä, josta kukaan muu kuin kunkku ei tunnu tietävän mitää. Myös muitakin synkkiä hetkiä sarjassa on mutta kokonaisuuten sarja kantaa itsensä todella hyvin. Kiinnostavaa nähdä jatkuuko sarja näin postiivisella asenteella vai muuttuuko se synkempään suuntaan.

The Promised Neverland

Dekkarisarjoja harvemmin tulee luettua ja Salapoliisi Conankin on ollut on-holdissa pitkän aikaa. The Promisen Neverland on kuitenkin jännitystä ja juonittelua parhaimmillaan. Selvitymistarinat osaavat nykyään toistaa itseään, mutta Neverland osaa rakentaa hieman erilaisen tarinan. Lasten kamppailu vapauteen orpokodista synkän totuuden paljastuttua heille tuntuu tuoreelta ja menevältä idealta. Sarja osaa luoda todella jännittäviä kohtauksia, kun lasten suunnitelmat ovat vähän väliä vaarassa paljastua ja pahisten hengittäessä jatkuvasti niskaan. Myös hahmojen ilveily on mahtavaa katsottavaa, sillä ne luovat kohtauksiin yhä ahdistavamman tunnelman, joka saa lukijat pelkäämään hahmojen puolesta. En olisi uskonut pitävän tästä sarjasta näin paljon, mutta se osoittautui astetta paremmaksi ja vakavammaksi. Hahmojen selviytyminen on koko ajan hiuskarvan varassa, joka luo koko ajan kuumotusta sarjaa lukiessa. Lisäksi sarjassa näkee hienoa dialogia ja hahmot tekevät todella päteviä johtopäätöksiä. Osaan jo ehkä arvata mihin sarja etenee, mutta on kiinnostavaa nähdä mihin sarja etenee sen jälkeen.

Vinland Saga

Ja tietenkin lopuksi on vielä mun ikuisuuslempisarja eli Vinland Saga. Jos jonkun pitäisi luke yksi manga-sarja, niin suosittelisin ehdotomasti Vinland Sagaa. Sarja on kehittynyt huimasti ensimmäisen tarinakaaren jälkeen ja yleensäkin päähahmo on kokenut huiman kehityksen päästäkseen tähän pisteeseen saakkaa. Sarja on selvästi hahmovetoinen, vaikka tarinan päätavoite onkin hyvä. Sarjassa hahmot kuitenkin tekevät paljon ja suurin osa sarjan tapahtumista kiinnittyvät hahmojen kehitykseen, tunteisiin, päätöksiin ja näitä koskeviin tapahtumiin enemmän kuin itse tarinan päätavoitteeseen. Mun pitäisi ottaa Vinland Saga uudestaan luettavaksi, sillä Makoto Yukimuran hidas julkaisutahti pakottaa odottamaan uusia lukuja kauan ja kokonaista pokkaria vielä kauemmin. Itse Vinlandiaan ei varmaan päästä vielä pitkään aikaan, mutta ei se haittaakaan, sillä nautin mielelläni hidasta seikkailua viikinkityylillä vielä muutaman vuoden. 

Manga-maanantai: Land of the Lustrous (väliaika)

Heippa vaan kaikille ja tervetuloa uuden sekä aivan ensimmäisen sarjani pariin. Pari pientä seikkaa ennen kuin pääsette lukemaan varsinaista asiakirjoitusta. Olin pitkään miettinyt jonkin sarjan aloittamista ja muutamia ideoita pyörittelin päässäni hyvän tovin. Päätin kuitenkin aloittaa helpoimmalta pohjalta, eli kirjoittamalla manga-sarjoista. Mutta enkö ole jo kirjoittanut erilaisista manga-sarjoista täällä blogissa? Kyllä olen, mutta Manga-maanantait tulevat olemaan hieman erilaisia sisällöltään. Tavallisesti olen kirjoitellut vain Suomessa julkaistavista uutuuksista, joita saan useinmiten kustantajalta, mutta Manga-maanantain sarjat tulevat olemaan sekä englanniksi, että suomeksi käännettyjä sarjoja. Tarkoitus olisi kirjoitella sekä vanhemmista, jo päättyneistä sarjoista, kuin myös polttavimmista uutuuksista. Ja koska tarkoitukseni on käsitellä myös vielä kesken olevia sarjoja niin lisään niiden kohdilla otsikkoon Väliaika-tekstin. Nimensä mukaisesti julkasen sarjaa maanantaisin aina kun ehdin niitä kirjoitella. Sisällöltään tekstit hieman poikkeavat tavallaisista manga-arvioista, sillä yleensäkin koska käsittelyssä on lähes tulkoon koko sarja niin sisältöäkin on enemmän. Höpäjän ainakin sarjan tarinasta ja hahmoista sekä niiden kehityksestä, visuaalisesta ilmeestä sekä mahdolliisesti mangan ja animen vertailua, sen mukaan olenko animenkin katsonut. Mutta pidemmittä puheitta siirrytään itse asiaan.

Nimi: Land of the Lustrous/ Houseki no Kuni
Tekijä: Haruko Ichikawa
Kustantaja: Kodancha Comics
Julkaisuaika: 2012 -
Osia luettu: 8/9+
Mistä: MangaAOn-sovellus
Tuomio : Kutkuttava ja läpitunkeva sarja, jota on vaikea sivuuttaa. Outoudestaan huolimatta hallitsee mielenkiintoisen tarinankerronnan ja tarjoaa kiinnostavia henkilöhahmoja. Jos kaipaa mangaltaan jotain uutta ja tuoretta tähän sarjaan kannattaa tutustua.

Saatuani Land of the Lustrousin animesovituksen päätökseen sarja jäi vielä sen jälkeen kaivelemaan mieltäni. Vaikka sarja ei ollut noussut miksikään suursuosikikseni, niin sarja on silti oudon koukuttava. Ja mitä teinkään tässä tilanteessa? No, tietenkin tartuin manga-sarjaan. Lopulta manga osoittautui jopa koukuttavammaksi kuin itse anime ja huomasinkin pian lukeneeni kaikki tähän asti ilmestyneet luvut kännykkäsovelluksesta.

Land of the Lustrousin tarinaa tuskin tarvitsee ruveta selittelemään, käsittelin sen nimittäin läpi jo anime-arviossani. Manga kulkee samoilla raiteilla kuin animekin, jolloin samat kohtaukset sekä tapahtumat käydään läpi mangassakin. Mutta kuten olettaa saattaa, niin manga on ehtinyt jo paljon pidemmälle mitä anime ehti sovittaa. Ja mitä enemmän sarja etenee sitä mielenkiintoisemmaksi ja kutkuttavammaksi se muuttuu. Jotenkin sarjalla on outo stamina, sillä se saa mut haluamaan inhoamaan sitä. Sarja saakin itsessäni aikaan ristiriitaisia tunteita, sillä samalla rakastan ja inhoan sitä. Tunnetta on vaikea selittää. Rakastan kuitenkin tämän sarjan luomaa tunnelmaa, joka on vielä vahvempi kuin itse animessa.

Hahmojen päänsisälle päästään paljon enemmän ja jotenkin mangassa tulee paljon kovemmin ilmi ahdistus, sekä pelko ystävien tai itsensä menettämisestä Kuukansalle. Tämä näkyy varsinkin sarjan hahmojen mielentilassa, sillä nämä tuntuvat olevan koko ajan ratkeamispisteessä. Ja vaikka kaikki sarjan hahmot ovat menettäneet jonkun näille tärkeän toverin, niin nämä eivät kuitenkaan keskenään puhu tai pura tuntojaan toisilleen, vaan pitävät sen sisällään. Tästä johtuen taas osa kykenee käsittelemään asiat toisia paremmin. Mangassa hahmot ovat todella rikki ja se näkyy varsinkin Phosin hahmossa. Valitettavasti Phosin hahmon kehitys on kaikista eniten kiinni juuri menetyksissä ja muissa vaikeasti käsiteltävissä asioissa. Ja jos luulit, että hän saa kärsiä tarpeeksi animessa, niin luulit väärin. Tämä sarja nimittäin heittelee Phosin hahmoa aina vain uudestaan ja uudestaan pohjalle. Lisäksi varsinkin uusimpien lukujen aikana Phosin henkisen puolen rakoileminen ja mahdollinen mielenterveyden pettäminen on tullut todella paljon ilmi.

Mangan visuaalisesta ilmeestä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta itse olen oppinut ylä- ja alamäkien kautta rakastamaan sitä. Haruko Ichikawa on todella kunnianhimoinen taiteensa suhteen, eikä välillä uskoisi Land of the Lustrousin olevan hänen debyyttisarjansa. Mangaa on aina hauskaa lukea, sillä Ichikawa hallitsee selvästi ruutujen sommittelun sekä maksimaalisen tunnelman sähköistämisen. Hän käyttää runsaasti mustaa ja valkoista korostamaan toisiaan. Hän osaa myös taitavastai leikitellä varjostuksilla, sillä jokaisessa kohtauksessa on selvä valonlähde ja sitä vasten muodostuvat varjot. Valitettavasti Ichikawan kokemattomuuskin tulee varsin hyvin ilmi, sillä hänen visuaalinen kunnianhimonsa jyrää välilillä selkeän tarinankerronnan. Joitakin ruutuja saa tuijottaa kauan ja osaa kohtauksista joutuu lukemaan uudestaan ennen kuin tajuaa mistä kohtauksessa on kysymys. Ichikawa on onneksi päässyt jo hieman irti liiallisuudestaan ja uusimpien lukujen lukemisessa ei ole enää ongelmaa.

Sarja on saavuttanut nyt sen pisteen, että se alkaa valmistella loppuahuipennustaan. Kovin montaa pokkaria tämä sarja tuskin enää kerää, mutta loppua saamme kuitenkin todennäköisesto odottaa vielä hyvän aikaa. Haluaisin kovasti jo päästä jatkamaan sarjaa, mutta koska lukuja ei enää ole niin uusia on pakko odottaa. En uskonut koskaan pitäväni tästä sarjasta näin paljon, mutta jotenkin vain jäin siihen koukkuun. Land of the Lustrous ei jää pelkäksi nätiksi ulkokuoreksi, sillä sillä on erittäin mehukas sisältö. Manga on ehdottomasti kokemussarja, sillä sen täytyy kokea itse, jotta sen kauneuden tajuaa. Odotan innolla mihin Ichikawa hahmonsa johdattavat ja kuinka suuri käänteitä vielä odottaa nurkan takana. Vahva veikkaus, että tämä sarja ei tule päättymään kovin hyvin.

#35. Houseki no Kuni

Sarja sijoittuu mysteeriseen tulevaisuuteen, jossa maailma on näyttää tuhoutuneen ja ihmiset kadonneet. Tapahtumapaikkana on kuun sirpin muotoinen saari, jota asuttavat sukupuolettomat ihmisen muodon ottaneet jalokivet. Nämä jalokivet taistelevat salaperäistä Kuukansaa vastaan, jotka pyrkivät tilaisuuden tullen sieppaamaan jalokivet mukaansa. Päähenkilömme on Phosphophillyte eli Phos, joka haluaisi kuumeisesti päästä mukaan taistelukentälle auttamaan muita puolustamaan saarta. Valitettavasti Phos on aikamoinen kömpelys, joka tuntuu saamaan käytöksellään enemmän aikaan onnettomuuksia kuin mitään hyvää. Hän on myös yksi heikompirakenteisista jalokivistä, joka hajoaa melko pienistäki kolauksista. Phos onkin saanut oikean turhakkeen maineen eikä saa hoidettavakseen kuin saaren helpoimmat ja tylsimmät tehtävät. Kuitenkin tutustuttuaan jämäkkään ja kylmään Cinnabariin, joka joutuu vartioimaan saarta öisin erittämänsä myrkyllisen sekä syövyttävän myrkyn takia, Phos ottaa asiakseen löytää yksinäiselle ja onnettomalle Cinnabarille paremman paikan saarella. 

Olin vähällä skipata tämän sarjan viime vuonna, kun tutkailin animekauden tarjontaa. Onneksi twitterissä tuli vastaan useita twiittejä, joissa kehuttiin Houseki no Kunia. Tulin sen verran uteliaaksi sarjan suhteen, että aloitin sen katsomisen melkein heti sen jälkeen, kun olin siitä ensimmäisen kerran kuullut. Sarja lähtee hitaanpuoleisesti käyntiin, vaikka sen aikana ehtii tapahtua melko paljonkin asioita. Suurin ongelma sarjaa kohtaan olikin se, etten meinannut saada jutun päästä kiinni. Sarja vain päsähtää käyntiin, mutta itse sarjan tarkoitus ja idea pysyy piilossa hyvinkin pitkälle. Houseki no Kuni lähtee kuitenkin kasvattamaan tarinaansa uusille urille hyvinkin nopeasti ja sen käänteet osoittautuvat olevan kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavia. Sarja myös kyseenalaistaa nykyisen järjestelmänsä ja herättää katsojassa sekä hahmoissa mielenkiinnon ulkopuolistakin maailmaa kohtaan. Mitä meren tuolla puolen on? Onko ihmisiä vielä olemassa?

Houseki no Kunin nostattama kiinnostus sekä asioiden kyseenalaistaminen kiteytyy varsinkin sen päähahmossa Phosissa. Phos toimii selväsi sarjassa katsojan sijaisena, sillä tämä kyselee kaikki asiat katsojan puolesta ja on lapsenomaisen innostunut omista päähän pinttymistään. Vaikka Phos on omasta mielestäni ärsyttävä hahmo (aina sarjan loppupuolelle asti), joka ajattelee asioita vain omalta kantilta eikä niinkään sitä kuinka paljon vaivaa tämä aiheuttaa muille hahmoille. Phosin hahmokehitys on kuitenkin huimaa ja hän joutuukin kokemaan kasvunsa kivut erittäinkin tuskallisesti ja kovan opetuksen kautta. Hän on myös se joka laitta asioita liikkeelle, jotta rattaat lähtevät pyörimään sarjan eduksi. Phos on myös muita hahmoja paljon laajakatseisempi ja haluaa ajatella laatikon ulkopuolelta. Hän haluaa kokeilla uutta, eikä pysyä samassa vanhassa kaavassa. Hänellä on myös lapselle luontaista utelisisuutta saaren ulkopuolista maailmaa kohtaan.Hän ei myöskään aina halua toimia Kongou-sensein kehotuksien mukaan, joka näkyy varsinkin Phosin mielenkiinnossa ihmisiä kohtaan. Ihmiset tuntuvat olevan sarjan tabu, eikä siitä haluta puhua. Ja lisäksi Kongou-sensei tuntuu leimahtavan aina ihmiset mainittaessa. Sarjassa annetaan sellainen, kuva, että Kongou-sensei ja mahdollisesti osa muistakin jalokivistä tietävät Kuukansasta ja ihmisistä enemmän kuin antavat ymmärtää. Haistan salajuonen!

Hahmoista itsessään tekee jo mielenkiintoisia se etteivät he ole ihmisiä. He ajattelevat ja käyttäytyvät kuin ihmiset, mutta heidän kehonsa ovat kuitenkin erilaisia jalokivia, joiden kovuudet vaihtelevat. Heistä tulee ensimmäisenä mieleen posliininuket, jotka ovat saaneet kyvyn liikkua. Lisäksi kaikki hahmot ovat käytännössä kuolemattomia. Heidät voi nimittäin koota kasaan lukemattomia kertoja, jos heidän osasiaan löytyy tarpeeksi paljon. Mutta liian suurien palojen kadottaminen tai rikkoutuminen merkitsee väistämättä muistinmenetystä. Tämä on monille hahmoille kauhistus, sillä varsinkin vanhimmille jalokiville, jotka ovat yli 3000 vuotta vanhoja, muistot ovat kaikista tärkein asia. Sarja pyörii alussa varsin paljon hahmojen kovuuksien eri tasojen ympärillä. Ja se on myös hyvin paljon liitoksissa Phosin hahmokehitykseen, sillä tämän ominaiskovuus on vain kaksi kymmenestä, jonka takia tämä ei mm. pysty kantamaan miekkaa rikkoutumisvaaran takia. Mutta eniten mua jäi tässä sarjassa vaivaamaan Phosin ja Cinnabarin välinen suhde. Sarjan alussa nimittäin annetaan kuva, että heidän suhteensa olisi hyvinkin keskeinen osa tarinaa. Sarja kuitenkin unohtaa sen pitkäksi aikaa ja palaa sen pariin pikaisesti vasta viimesissä jaksoissa.

Aluksi olin epävarma sarjan animaatiosta, koska 3D-CGI ei ole lempilapsiani. Mutta ai, että sarja osaa hyödyntää 3D-animaatioitaan hyvin. Studio Orangen animaatiojäljestä saisi moni muukin studio ottaa mallia, sillä Houseki no Kunin animaatiota käytetään loistavasti eduksi ja se korostaa loistavasti hahmojen liikkeitä sekä olemusta. Hahmot vaikuttavat inhimmilisiltä, vaikka samalla heistä huomaa tietyn luonnottomuuden. Epäinhimmilisyyttä on korostettu kilahetelevilla askelilla, sekä huomioita herätävillä hiuksilla. Hahmot oli myös tehty erottuviksi eivätkä he huku toistensa sekaan. Heistä oltiin myös saatu tehty eloisia ja oli hauska nähdä kuinka ilmekkäitä hahmo olivat. Yleensä 3D-animoidut hahmot passaavat jäädä vähän litteiksi ja elottomiksi, mutta Houseki no Kuni onnistuu luomaan energisiä ja sulavia liikkeitä.  Pakko antaa myös kiitosta sarjan kameran käyttämisille, sillä sitä liikutellaan kiitettävästi ja kuvakulmat vaihtuvat mukavaan tahtiin. Varsinkin toimintakohtaukset loistivat moniulotteisuudellaan sekä ilmiömäisyydellään. Sarja osaa myös pitää hyvin yllä ja sujuvana animaatiotaan joka käänteessä, eikä se lässähdä edes nopeimmissa kohtauksissa. Se on myös todella tarkkaa sekä yksityskohtaista. Myönnettäköön, että Houseki no Kuni on kaunein 3D-animoitu anime minkä olen nähnyt.

Hypätään sarjan tunnelmaan, mitä tällä sarjalla onkin. Heti ensimmäisestä jaksosta lähtien Houseki no Kunin hieman surumielisen ja melankolisen tunnelman huomaa. Hahmoja esitellään vähän väliä yksin kävelemässä saaren ykitoikkoisilla niityillä tai puhelemassa itsekseen kotikolon pilarien juurella. Tunnelma on hyvin rauhallinen mutta samalla yksinäinen ja se saa miettimään, että sijoittuuko tämä maailma jonnekin postapokalyptiseen tulevaisuuteen. Sarjaa katsoessa sarjan maailmaan sulkeutuu täysin ja sen välittämä yksinäisuus on lähes käsinkosketeltavaa.

Sarjan tunnelma koostuu kuitenkin myös sen musiikista, joka on herkimpiä mitä olen pitkään aikaan kuullut. En usein liiemmin perusta tällaisista kyynelkanavia avaavista biiseistä, eikä Houseki no Kunin musiikki noussutkaan kärkikastiin. Se kuitenkin hoitaa hommansa todella hyvin ja se osaa kohottaa tunnelmaa oikeilla hetkillä. OST ei sisällä mitään raivokkaita tasitelubiisejä, vaan kappaleet  ovat lähes kaikki sulavia ja rauhallisia. Viulupainotteinen musiikki kuitenkin korostaa sarjan tunnelmaa lostavasti ja saa sarjan tuntumaan vielä surullisemmalta. OST:stä ainakin "Battle" sekä "Cinnabar" ovat biisejä, joista itse aloin pitämään todella paljon. Mainittakoon vielä, että musiikissa käytetään mielekiintoisesti erilaisia lyömäsoittimia, jotka saavat musiikin jäämään mieleen. Sarjan alkutunnari taas on todella nättiä katsottavaa. Sen animaatiosta bongaa jokaisella katsomiskerralla jotain uutta ja sen jalokivi-teema sopii sarjaan todella hyvin. Sen leikkisä ja pirteä ote saa myös katsojan koko huomion. Alkutunnari "Kyoumen no Nami" on myös todella nätti sekä herkkä biisi. Tosin tällä kertaa lopputunnari "Kirameku Hamabe" vie voiton. Surullinen ja synkkä tunnari kertoo hyvin Cinnabarista ja sen kaunista melodiaa vain jää kuuntelemaan.

Summa summaru

Okei, en aluksi uskonut pitäväni tästä sarjasta, eikä se toisaalta noussutkaan suursuosikikseni. Pidin siitä kuitenkin odotettua enemmän, sillä Houseki no Kunissa on jotain taianomaista ja salaperäistä. Sen omintakinen selvitymiskamppailu Kuukansaa vastaan on jo itsessään kantava teema, mutta sen ympärille kuroutuu lopulta paljon suurempia ja jännittävämpiä kysymyksiä. Kaikkea sarja ei tietenkään ehdi paljastaa 12 jakson aikana ja sarja jääkin pahaan cliffhangeriin. En myöskään aluksi perustanut päähahmostamme, sillä hän vain tuntui ärsyttävän ajattelmattomuudellaan. Muut hahmot taas jäivät melko pahasti taka-alalle, eikä heihin sen koommin ehtinyt tutustua. Hahmokehitys tässä sarjassa on kuitenkin tasokasta, eikä sen tunnelma lässähdä. Sanoisinkin siis, että Houseki no Kuni on Suositeltavan arvoinen. Sen omintakeinen tyyli ei iske kaikkiin enkä voi syyttää heitä, jotka vieroksuvat tätä sarjaa 3D-animaatioin takia. Sarjalle kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, ja itse ainakin voin sanoa, että opin tykkäämään tästä sarjasta vasta muutaman päivää sen jälkeen, kun olin sarjan katsonut.