#40. Charlotte

Yuu Otosaka näyttäisi elävän täydellistä lukiolaisen elämää - hän on suosittu ja arvosanat keikkuvat koko koulun parhaimmistossa. Yuulla on kuitenkin salaisuus. Hänellä on kyky, jonka avulla hän kykenee hallitsemaan toista ihmistä viiden sekunnin ajan. Kykynsä avulla Yuu onkin saanut keploteltua itselleen hyvät arvosanat, joidenka johdosta häntä kunnioitetaan ja ihaillaan. Yuun täydellinen arki kuitenkin keinahtaa päälaelleen, kun hän tapaa Nao Tomorin, joka näyttäisi tietävän Yuun salaisuuden ja omaa itsekin ihmeellisiä kykyjä. Tomori kertookin, että Yuun omaksumat voimat katoavat tyypillisesti teini-iän lopussa, ja että erikoiskykyjä omaavat nuoret ovat vaarassa joutua salaperäisen järjestyn sieppaamaksi ja näiden koekaniineiksi. Tomori suostuttelee Yuun muuttamaan pikkusiskonsa kanssa Hoshinoumin Akatemiaan, missä erikoisilla kyvyillä siunatut nuoret ovat turvassa. Yuu joutuukin vielä kaiken myllytyksen keskellä Tomorin pakottamana liittymään oppilaskuntaan, joiden tehtävänä on etsiä erikoiskykyisiä nuoria, kertoa heidän kyvystään ja tuomaan lopulta heidät Hoshinoumin Akatemiaan.

Charlotte on niitä sarjoja, jolla on kaikki mahdollisuudet olla loistava hittianime. Tietylla tavalla se onkin todella hyvä ja koukuttava sarja, jolla on paljon sanottavaa. Mutta taas toisaalta se yrittää olla hieman liikaa mitä se pystyy oleman 13 jakson aikana ja komapastuukin omaan suuruuteensa. Aloitetaan nyt kuitenkin sarjan hyvistä puolista, joita sarjalla kyllä on. Charlotten tarina on todella puhutteleva ja se käsittelee todella vakavia aiheita, joista jokaiselle katsojalle löytyy pureskeltavaa. Ihmiskokeet ja ihmisarvo ovat sarjan puhuttelevimmat teemat, jotka kantavat lähes koko sarjan läpi. Nätistä ja söpöstä ulkokuorestaan huolimatta sarja osaa myös olla ahdistava ja jopa väkivaltainen. Se ei aloituksestaan huolimatta tyydy käsittelemään teemojaan kevyesti, vaan pyrkii ottamaan syvempääkin tulkintaa asiaan. Tämä valitettavasti koituu sarjan kohtaloksikin, mutta siitä tuonnempana.

Toinen sarjan vahvuus on sen hahmot ja varsinkin sen päähahmo Yuu. Yuu on ihanan virkistävä päähahmo, jolla ei ole alun alkaenkaan minkäänlaista intuutiota käyttää kykyään muiden hyödyksi, vaan käyttää sitä surutta itsensä takia. Oli myös mukava nähdä muutenkin hahmo, joka ei ensimmäisten lepertelyjen jälkeen ole valmis hyppäämään muiden sijasta surman suuhun. Yuun tilanne sarjan alussa antaa myös hänen hahmolleen tilaa hahmokehityskelle, mitä hahmo saakin sarjan aikana. Yuun kasvamista on todella mielenkiintoista seurata, kun hän oppii avautumaan ja välittämään enemmän toisista ja kasvamaan samalla nuoreksi aikuiseksi. Lisäksi Yuusta on tehty erittäin eläväinen ja samaistuttava hahmo, joka valitettavasti joutuu käymään aivan masennuksen pohjamudissa saavuttaaksensa tarvitsevansa kehityksen. Ja Yuu jos kuka joutuukin kokemaan tämän sarjan aikana kauheita asioita.

Hahmomallit ovat ihan kivan näköisiä, mutta valitettavasti sekä mies että naishahmojen kasvot ovat kopioita toisistaan. Hahmot kuitenkin erottuvat toisistaan erilaisilla hiusmalleilla tai muille asusteilla.

Valitettavasti taas muut hahmot jäävät melko yksiulotteisiksi ja sarja tekee välillä hölmöjäkin päätöksiä hahmojen välisten suhteiden kanssa. Muut olennaiset sivuhahmot kuten Yuun kanssa oppilaskuntaan kuuluvat Tomori, Yusa Kurobane ja Joujirou Takajou sekäYuun pikkusisko Ayumi jäävät hyvin taka-alalle jääden ilman hahmokehitystä ja taustatarinaa. Sarja yrittää myös kehitellä romanttisia tunteita Tomorin ja Yuun välille, mikä tuntuu pakotetulta. Se että hahmot jäävät ilman kehitystä johtuu täysin siitä, että tämä sarja yrittää liian paljon liian lyhyessä ajassa.

Charlotten ensimmäinen puolikas on melko episodimainen, jossa oppilaskunnan poppoo etsii voimallisia nuoria ja yrittävät saada nämä turvaan akatemiaan. Nämä jaksot eivät ole tylsiä, sillä oli mielenkiintoista toisaalta seurata puolivakavaa toimintaa. Mutta koska sarja päättää polkaista toisenlaisen vaihteen silmään vajaan puolenvälin jälkeen, niin nämä jaksot ovat täysin turhia sarjan tarinan kehittymisen kannalta. Lisäksi vaikka itse pidin sarjan loppupuoliskosta enemmän, niin on siihenkin yritetty mahduttaa liikaa asiaa. Tämä johtaa siihen, että tarina kiitää pikajunan lailla eteenpäin, esitellään uusia hahmoja, jotka eivät tule saamaan kehitystä ja isketaan loppuun jakso josta oltaisiin saatu kasaan kokonainen elokuva tai toinen kausi. Charlotte kärsiikin aikamoisesta identiteettikriisistä, sillä se ei tunnu tietävän haluaako se olla puolivakava komedia vai synkkä ja toiminnallinen draama. Se kompastuu omaan suuruutensa, vaikka se on edellään viihde-tasolla todella hyvä. Sarjan komediapainotteisen alun takia sarjan loppupuolisko joutuu käymään turhan kiireesti läpi joitakin sarjan tärkeitä pointteja. Itse ainakin odotin sitä mikä näiden nuorten supervoimien takana on, mutta oli pienoinen pettymys kun asia selitettiinkin viidessä minuutissa ilman sen kummempaa ihmettelyä. Kiiruhtamisen olisin vielä hyväksynyt, mutta sarja päätti iskeä sarjan loppuun jakson joka käsittelee käsittämättömän paljon asioita ja jonka materiaalista olisi riittänyt kokonaiseen elokuvaan. Olisin ymmärtänyt jos sarja olisi päättynyt jaksoon 12 ja kolmastoista jakso oltaisiin filmatisoitu elokuvan muodossa. Nyt kuitenkin sarjan lopetuksessa näkyy se että ohjaajalla on ollut liikaa sanottavaa ja hänen on täytynyt saada mahdutettua se kaikki yhteen jaksoon.

Yuu käy sarjan aikana usemmin kuin kerran pohjalla, ja hänen kokemansa tunneskaalansa on kuvattu Charlottessa kaunistelematta.

Animaatiossa Charlotte kuitenkin loistaa, sillä tämä sarja on todella kaunista katsottavaa. Sarjan animaatio on värikästä, raikasta ja tarkkaa, mutta tarvittaessa se taipuu myös synkempään ja jopa raaempaan visuaalisuuteen. Pienoinen pettymys olivat sarjan tavallisen näköiset hahmomallit, mutta näiden persoonallinen vaatetus tai hiustyyli antoivat jonkin verran anteeksi. Mutta se missä Charlotte kunnostautuu on erikoistehosteiden käyttö. Erilaiset avaruudelliset ja monitahoiset tehosteet tekevät sarjasta tavallista uniikimman ja hauskan seurata. Erikoistehosteiden käyttö näkyy varsinkin sarjan alkutunnarisa, mikä on oikeaa visuaalisten kikkojen ilotulitusta. Pidin varsinkin sarjan pisaraefektistä, jonka avulla kohtaukset soljuivat kauniisti keskenään. Lopputunnarin animaatio oli taas rakennettu kauniista still-kuvista, joista jokainen on oikeaa taustakuvamateriaalia. Animaation laadun suhteen Charlotte on siis nappisuoritus, jossa toisaalta hieman näkyy ohjaaja Yousuke Yoban kädenjälki, joka on myös kulttianime Angel Beatsin ohjaaja. Tämän huomaa myös siitä, että Charlotte kärsii samoista ongelmista kuin Angel Beats aikanaa.

Musiikiltaan Chalotte ei ole kovin erikoista kuunneltavaa, sillä sarjan OST ei erotu suuresta massasta edukseen. Sen kappaleet kuitenkin vaihtelevat tunnelmallisesta melodiasta synkkiin sävelmiin. Tunnelman luojana musiikki toimii todella hyvin, mutta se on vaan kliseisyydessään melko nopeasti unohdettavaa. Toisin kuin sarjan alkutunnari "Bravely You". Tämän tunnarin kaunis ja vaihteleva sävelmä on todella kaunista kuunneltavaa, jota vain unohtuu kuuntelemaan. Lian kaunis ja pehmeä ääni tuo tunnariinsa oman loistonsa, jota tehostaa myös musiikin rytmiin synkattu animaatio. Lopputunnari "Yake Ochinai Tsubasa" taas on myös kaunis kappale, joka ei kuitenkaan mitenkään pärjää alkutunnarin voimakkaalle tulkinnalle.

Lopputunnarin still-kuvat hivelevät silmää.

Summati summarum

En tällä arviolla halua haukkua Charlottea maan rakoon, sillä sarja on todella viihdyttävä, se on kaunista katsottavaa ja sillä on todella hyvä sanoma. Sarjalla on kuitenkin heikkoutensa, joista ei pääse yli eikä ympäri. Sarjan tarina on koskettava ja jotkin tapahtumat ovat mahdollisia kyynelkanavien avaajia. Itselläni tunne puoli ei yltänyt aivan maksimiin asti, mutta koin Charlotten kuitenkin Katottavaksi animeksi. Vaikka sarjalla on ongelmansa, niin se ei kuitenkaan käy 13 jakson aikana tylsäksi. Sarjalle kannattaakin antaa mahdollisuus, sillä se on vähintääkin puhutteleva sarja, joko negatiivisessa tai positiivisessa mielessä.

Manga-maanantai: Bokurano

Nimi: Bokurano
Tekijä: Mohiro Kitoh
Kustantaja: Shōgakukan
Julkaisuaika: 2003-2009
Osia luettu: 11/11
Mistä: MangaAOn-sovellus
Tuomio: Ahdistava ja tuskainen maailmanpelastustarina, jossa ei ole elonjääneitä. Koskettavista teemoista huolimatta sarja ei kuitenkaan hyödynnä kaikkea potentialiaan, vaan jää hieman liian ohueksi.

En tiedä kuinka monelle Bokurano on sarjana tuttu, sillä siitä ei ainakaan puhuta paljon eikä ainakaan omassa tuttavapiirissäni kovin moni ole tutustunut sarjaan. Itsehän en ollut kuullut sarjasta ennen kuin törmäsin sen animeversioon youtuben kautta. Animen katsottuani kiinnostuin myös mangasta, sillä kuulin monen tahon kautta sen olevan paljon animeadaptiotaan parempi.

Bokurano kertoo ryhmästä nuoria, jotka kesälomansa aikana löytävät luolan, jossa he törmäävä salaperäiseen Kokopelli nimiseen mieheen. Kokopelli kertoo heille pelistä, joihin kaikki liittyvät mukaan. Pian kuitenkin selviää, että peli on totista totta ja nuoret joutuvat oikeasti ohjaamaan vuorotellen jättiläisrobottia pelastaakseen maailman. Se mistä pidän tässä sarjassa on sen tematiikka ja tarina. Heti ensimetreiltä lähtien käy hyvinkin selväksi, että lasten maailman pelastus ei ole mitään ruusuilla tanssimista. Lukija ymmärtää hyvin nopeasti, ettei tässä pelissä ole eloonjääneitä. Bokuranon suurimmaksi teemaksi nousee heti lasten kohtalo, sillä (SPOILER) se joka Zearthiksi kutsuttua robottia ohjaa kuolee taistelun jälkeen. Kamalintahan tästä tekee sen, että kaikkien lasten on vuorollaan pilotoitava robottia eikä kieltätymisen mahdollisuutta ole, sillä jos joku sopimuksen tehneistä ei suostu ohjaamaan niin lopulta kaikki kuolevat maailman tuhoutuessa. Vaihtoehtoja ei siis ole ja kuolema korjaa valitut lapset tavalla tai toisella.

Bokurano käsittelee hyvin synkkää teemaansa, sillä missään vaiheessa ei anneta tilaa toivolle ettei lasten tarvitsisi ohjata Zearthia. Välillä tarinan seuraaminen on tuskaistakin luettavaa, sillä joihinkin hahmoihin kiintyy väistämättä jolloin näiden kohtalo kirpaisee todellakin kovaa. Lisäkis myöhemmin mukaan tulevat tahot sekoittavat pakkaa lisää. Tosin läheskään kaikkiin hahmoihin ei ehditä tutustua kunnolla, sillä sarja etenee niin, että jokaiselle pilotoivalle nuorelle annetaan 2-4 lukua, jolloin selvitetään näiden taustoja. Valitettavasti tämä ei ainakaan itseni kohdalla aivan riitä kunnon kiintymisen muodotumiseen joidenkin hahmoje kohdalla. Lisäksi osa hahmoista on niin epäpidettäviä että heitä on haastavaa sympatisoida. Kaiken kukkuraksi suurimmalla osalla hahmoista on jonkilainen synkkä menneisyys tai muuten huono elämäntilanne, joiden pitäisi lisätä sympatiaa hahmoja kohtaan. Välitettävästi itseni oli vaikea sulatella kaikkea sitä pahaa mitä hahmot joutuivat kokemaan sen lisäksi, että hahmo lopulta kuoli oman tarinansa lopussa. Tukahduttavan ahdistavat tilanteet ryöppyävät liiankin kovalla tahdilla lukijan niskaan, jolloin hengähdystaukoja ei juuri ole. Hahmot ovat kuitenkin mukavan erilaisia, sillä jokaisella on oma erottuva luonteensa ja he reagoivat tapahtumiin kaikki omalla tavallaan. Toisten on vaikeampi hyväksyä kohtalonsa kuin toisten ja jotkut eivät hyväksy sitä lainkaan. Nuoret kuitenkin reagoivat niin kuin kuka tahansa heidän housuissaan oleva, mikä tekeekin heistä inhimmilisä. Heitä yhdistää kuitenkin velvollisuuden tunne oman maailmansa pelastamisesta, jossa heidän rakkaimmat läheisensä elävät.

Onneksi sarja ei toimi aina näin mustavalkoisesti, sillä sarja muuttaa omaa strategiaansa tarinan edetessä. Ja tästä sarjasta jos jostain voi sanoa, että se muuttuu sitä pahemmaksi ja ahdistavammaksi mitä pidemmälle sitä lukee. Sillä tarinan edetessä lukijalle paljastetaan monia asioita, jotka sekoittavat tilannekuvaa entisestään, ja muuttavat lasten jo ennestään haastavaa tehtävää vielä pahemmaksi. Sarja kehittyy todella moniulotteiseksi kokonaisuudeksi, jossa ei ole enää kyse pelkästään hyvästä tai pahasta, vaan vain ja ainoastaan selviytymisestä. Mutta vaikka tarina muuttuukin moniulotteisemmaksi, niin sarja ei tunnu siltikään käyttävän kaikkea potentiaaliaan. Sarja olisi voinut viedä joitakin asioita vielä hieman pidemmälle ja ottaa selvemmin mukaan lasten vanhemmat ja näiden tuntemukset lastensa tilanteesta. Sarja jää kuitenkin hieman turvallisille vesille ja vain pintaraapaisee lasten läheisten tilannetta eikä oikeastaan edes yritä päästä syvemmälle näiden tunteisiin. Bokuranon lopetuksesta voidaan taas olla montaa eri mieltä, sillä toisaalta se toteutti itsensä hyvin, mutta taas toisaalta se jäi vähän vailuksi. Lopetus on myöskin katkeran suloinen, sillä vaikka kärsimys olisi päättynyt toisaalla niin noidankehä jatkaa kulkuaan muualla.

Mitä sarjan taiteeseen tulee, se tuntuu hieman vanhentuneelta. Mohiro Kitohn taide ei ole mitenkään huonoa, päinvastoin, sillä mangaa on helppo lukea ja kuvat oavt selkeitä. Mutta täytyy sanoa, että Bokurano ei ole taiteellisesti hätkähdyttävin manga. Kitohn piirtämät hahmomallit ovat hieman jo vanhentuneen näköisiä, joitakin hahmoja on myös välillä vaikea erottaa toisistaan. Vaikka sarjaa on helppo lukea eteenpäin käy se silti välillä tylsäksi, sillä dialogia on paljon ja monen sivun ajan sivuilla saattaa olla vain pomppivia päitä. Raskas ja tieteellinen dialogikin tuntuu aika ajoin raskaalta, jolloin lukemisen on pakko joko laittaa sivuun vähäksi aikaa tai pomppia osan puhekuplien yli. Kitoh on kuitenkin taitava piirtämään ympäristön yksityiskohtia. Murtuneet rakennelmat tai robottien yksityiskohdat ovat taidokasta jälkeä, vaikka hahmojen ulkonäkö jääkin pliisuksi ja tavalliseksi.

Scifi-mangat ovat itselleni vaikeita lukea läpi, sillä liika (tieteellinen)dialogi kyllästyttää minut nopeasti. Bokuranon kanssa oli omat ylä- ja alamäkensä, mutta olen kuitenkin tyytyväinen saadessani luettua sen loppuun. Omissa kirjoissani sarja ei ole mikään mahtavin ja upein teos mitä olen lukenut, mutta sillä on silti hetkensä. Pidin sarjan temtiikasta todella paljon sekä sen syvällisemmästä päätarkoituksesta. Lisäksi se hoitaa hommansa monella tavalla paremmin kuin anime. Petyin silti hieman siihen kuinka sarja ei hyödyntänyt täyttä potentialiaan ja jätti animen lailla lasten läheisten reaktiot ja tuntemukset käsittelemättä. Bokurano kuitenkin jää tavalla tai toisella mieleen. Se ei ole hyvän mielen sarja, sillä sen raskaat teemat käsittelevät melkein kaiken teiniraskaudesta lapsen hyväksikäyttöön. Bokurano on ennen kaikkea kokemussarja, sillä se vaatii lukijaltaan aikaa mutta sen yhden kerran lukeminen voi riittää. Sen pariin ei välttämättä tarvitse palata toista kertaa. Jos tykkäät synkemmistä sarjoista, joissa yläasteikäiset lapset kokevat kauheita, niin Bokuranoon kannattaa tutustua.

Fall 2018

Jälleen kerran on aika tutkailla uutta alkanutta animekautta. Kesäkauden animeista en kirjoitellutkaan, sillä kiirettä oli koko ajan enkä ehtinyt sarjoihinkaan tutustua. Olen ainoastaan ehtinyt tutustua edelleen jatkuvaan Banana Fishiin sekä jo päättyneeseen Boku no Hero Academian kolmanteen kauteen, jotka molemmat ovat olleet hyviä kokemuksia. Nyt syyskaudelta bongasin yhdeksän mielenkiintoista sarjaa, joista suurin osa ovat joko ristiriitaisia tai eivät ole vielä vakuuttaneet mun sydäntä.

Goblin Slayer

Goblin Slayerista on puhuttu ainakin paljon twitterin puolella, niin hyvässä kuin pahassa. Itse en ole saanut siitä vielä kunnollista käsitystä, sillä yhden jakson perusteella on vaikea sanoa vielä juuta ja jaata. Tyypilliseltä fantasia-toiminnalta sarja vaikuttaa näin aluksi, mutta kuulopuheiden perusteella sillä voi olla jotain uuttakin tarjontaa.

Tensei shitara Slime Datta Ken

Jooooh... japanilaisten konseptit jaksavat aina yllättää. Ja vielä enemmän se, että ne toimivat. Limasarja on toinen sarja, jonka katsomista arvoin tällä kaudella, sillä sen tarina kuulostaa vähintäänkin oudolta. Ensimmäinen jakso oli kuitenkin erittäin viihdyttävä, vaikka päähahmo onkin räkäpallo. Animaatiokin on nättiä ja hauskoja hetkiä riittää. Kiinnostavaa nähdä mihin sarja etenee.

SSSS.Gridman

Koska tavaksi on tullut tarkistaa kaikki studio Triggerin sarjat, niin en tee poikkeusta SSSS.Gridmaninkaan kohdalla. Sarja ei vaan vaikuta parhaimmalta Triggerin tuotokselta, sillä tarina vaikuttaa kuluneelta, eikä ensimmäinen jakso jätä nälkää. Sarja kuitenkin vaikuttaisi internetin mukaan paranevan edetessään, joten mennään vielä tämän kanssa ainakin pari jaksoa. Älä petä minua studio Trigger!

Tsurune: Kazemai Koukou Kyuudoubu

Jälleen nättipoikia. Jousiammunta kuulostaa konseptina kiinnostavalta animessa ja Kyoto Animationin tuntien sarja on todellista silmän ruokaa. Jälleen kerran sarjan tarina vaikuttaa kuitenkin jo melko tavalliselta ja pureskellulta. Hahmot kuitenkin vaikuttavat kiinnostavilta ja poikaporukan dynamiikka hyvin rakennetulta. Toivottavasti sarja jaksaa kehittää tarinaansa ja kasvattaa poikaporukkaa jatkossakin.

Kaze ga Tsuyoku Fuiteiru

Ihanaa! Kärsiviä nättipoikia! Kyllä kiitos! Urheilusarjat ovat edelleen jääneet vähälle huomiolle, mutta jotenkin tykkään tästä juoksupoikasarjasta. Aika tyyppilliseltähän se vaikuttaa, mutta hahmot vaikuttavat kuitenkin kivoilta ja samaistuttavilta, joten jatkan katsomista mielelläni. Toivottavasti sarja osaa käsitellä itseään ja hahmojaan kunnialla loppuun asti.

Radiant

Radiant on vähän kummallinen tapaus, sillä sen alkuperäislähteenä on ranskalaisen Tony Valentinen sarjakuva. Epäilin jälleen kerran sarjan kanssa, sillä sen lähtökohdat eivät kovin ainakaan innosta. Sarja vaikuttaa perus shounenmätöltä, mikä ei ainakaan yritä keksiä pyörää uudelleen. Yllättämättömyys tuo sarjalle miinusta, mutta en ainakaan alun jälkeen väittäisi sarjaa ainakaan täydeksi vlopiksi. Jatkossa selviää kuinka huonoksi tai hyväksi sarja paljastuu.

Yagate Kimi ni Naru

Kiinnostuin Yagate Kimi ni Narusta sen saaman fanituksen pohjalta, sillä sen alkuperäinen manga tuntuu olevan melko suosittu. Yuri-animea tulee muutenkin katsottua vähän, joten miksi ei. Vielä mulla ei ole kovin suuria odotuksia tai mielipiteitä sarjasta, mutta tarina kiinnostaa sen verran, että vaikka animen parissa en jatkaisi niin mangaan ainakin tutustun. 

Irozuku Sekai no Ashita kara

Aloitin ensimmäisen jakson "onpa nätti sarja"-logiikalla. Nättihän sarja on kuin mikä, mutta itse tarinakin oli yllättävän mielenkiintoinen. Irozuku on vaan taas niitä sarjoja, joiden lopun tietää jo ennalta. Tässä tapauksessa se ei kuitenkaan haittaa, sillä haluan kovasti tietää mitä tapahtuu ennen sitä loppua ja kuinka hyvin sarja osuu tunteisiin. Ainakaan vielä sarja ei ole vaarassa joutua dropatuksi, kunhan vaan jatkaa hyvää työtään.

Seishun Buta Yarou wa Bunny Girl Senpai no Yume wo Minai

Arvoin kauan viitsinkö tutustua tähän sarjaan, mutta konsepti kuulosti sen verran kiinnostavalta, että päätin ottaa riskin. Alun jälkeen sarja vaikuttaa ihan kivalta, vaikka ei ole saanut aikaan mitään ihmeellisempiä reaktioita. Haluan kuitenkin saada tietää mistä Main näkymättömyys johtuu ja mihin sarja muutenkin johtaa. Tähän asti ihan kivaa romanssi-kommellus draamaa.