maanantai 12. marraskuuta 2018

Manga-maanantai: Bokurano

Nimi: Bokurano
Tekijä: Mohiro Kitoh
Kustantaja: Shōgakukan
Julkaisuaika: 2003-2009
Osia luettu: 11/11
Mistä: MangaAOn-sovellus
Tuomio: Ahdistava ja tuskainen maailmanpelastustarina, jossa ei ole elonjääneitä. Koskettavista teemoista huolimatta sarja ei kuitenkaan hyödynnä kaikkea potentialiaan, vaan jää hieman liian ohueksi.

En tiedä kuinka monelle Bokurano on sarjana tuttu, sillä siitä ei ainakaan puhuta paljon eikä ainakaan omassa tuttavapiirissäni kovin moni ole tutustunut sarjaan. Itsehän en ollut kuullut sarjasta ennen kuin törmäsin sen animeversioon youtuben kautta. Animen katsottuani kiinnostuin myös mangasta, sillä kuulin monen tahon kautta sen olevan paljon animeadaptiotaan parempi.

Bokurano kertoo ryhmästä nuoria, jotka kesälomansa aikana löytävät luolan, jossa he törmäävä salaperäiseen Kokopelli nimiseen mieheen. Kokopelli kertoo heille pelistä, joihin kaikki liittyvät mukaan. Pian kuitenkin selviää, että peli on totista totta ja nuoret joutuvat oikeasti ohjaamaan vuorotellen jättiläisrobottia pelastaakseen maailman. Se mistä pidän tässä sarjassa on sen tematiikka ja tarina. Heti ensimetreiltä lähtien käy hyvinkin selväksi, että lasten maailman pelastus ei ole mitään ruusuilla tanssimista. Lukija ymmärtää hyvin nopeasti, ettei tässä pelissä ole eloonjääneitä. Bokuranon suurimmaksi teemaksi nousee heti lasten kohtalo, sillä (SPOILER) se joka Zearthiksi kutsuttua robottia ohjaa kuolee taistelun jälkeen. Kamalintahan tästä tekee sen, että kaikkien lasten on vuorollaan pilotoitava robottia eikä kieltätymisen mahdollisuutta ole, sillä jos joku sopimuksen tehneistä ei suostu ohjaamaan niin lopulta kaikki kuolevat maailman tuhoutuessa. Vaihtoehtoja ei siis ole ja kuolema korjaa valitut lapset tavalla tai toisella.

Bokurano käsittelee hyvin synkkää teemaansa, sillä missään vaiheessa ei anneta tilaa toivolle ettei lasten tarvitsisi ohjata Zearthia. Välillä tarinan seuraaminen on tuskaistakin luettavaa, sillä joihinkin hahmoihin kiintyy väistämättä jolloin näiden kohtalo kirpaisee todellakin kovaa. Lisäkis myöhemmin mukaan tulevat tahot sekoittavat pakkaa lisää. Tosin läheskään kaikkiin hahmoihin ei ehditä tutustua kunnolla, sillä sarja etenee niin, että jokaiselle pilotoivalle nuorelle annetaan 2-4 lukua, jolloin selvitetään näiden taustoja. Valitettavasti tämä ei ainakaan itseni kohdalla aivan riitä kunnon kiintymisen muodotumiseen joidenkin hahmoje kohdalla. Lisäksi osa hahmoista on niin epäpidettäviä että heitä on haastavaa sympatisoida. Kaiken kukkuraksi suurimmalla osalla hahmoista on jonkilainen synkkä menneisyys tai muuten huono elämäntilanne, joiden pitäisi lisätä sympatiaa hahmoja kohtaan. Välitettävästi itseni oli vaikea sulatella kaikkea sitä pahaa mitä hahmot joutuivat kokemaan sen lisäksi, että hahmo lopulta kuoli oman tarinansa lopussa. Tukahduttavan ahdistavat tilanteet ryöppyävät liiankin kovalla tahdilla lukijan niskaan, jolloin hengähdystaukoja ei juuri ole. Hahmot ovat kuitenkin mukavan erilaisia, sillä jokaisella on oma erottuva luonteensa ja he reagoivat tapahtumiin kaikki omalla tavallaan. Toisten on vaikeampi hyväksyä kohtalonsa kuin toisten ja jotkut eivät hyväksy sitä lainkaan. Nuoret kuitenkin reagoivat niin kuin kuka tahansa heidän housuissaan oleva, mikä tekeekin heistä inhimmilisä. Heitä yhdistää kuitenkin velvollisuuden tunne oman maailmansa pelastamisesta, jossa heidän rakkaimmat läheisensä elävät.


Onneksi sarja ei toimi aina näin mustavalkoisesti, sillä sarja muuttaa omaa strategiaansa tarinan edetessä. Ja tästä sarjasta jos jostain voi sanoa, että se muuttuu sitä pahemmaksi ja ahdistavammaksi mitä pidemmälle sitä lukee. Sillä tarinan edetessä lukijalle paljastetaan monia asioita, jotka sekoittavat tilannekuvaa entisestään, ja muuttavat lasten jo ennestään haastavaa tehtävää vielä pahemmaksi. Sarja kehittyy todella moniulotteiseksi kokonaisuudeksi, jossa ei ole enää kyse pelkästään hyvästä tai pahasta, vaan vain ja ainoastaan selviytymisestä. Mutta vaikka tarina muuttuukin moniulotteisemmaksi, niin sarja ei tunnu siltikään käyttävän kaikkea potentiaaliaan. Sarja olisi voinut viedä joitakin asioita vielä hieman pidemmälle ja ottaa selvemmin mukaan lasten vanhemmat ja näiden tuntemukset lastensa tilanteesta. Sarja jää kuitenkin hieman turvallisille vesille ja vain pintaraapaisee lasten läheisten tilannetta eikä oikeastaan edes yritä päästä syvemmälle näiden tunteisiin. Bokuranon lopetuksesta voidaan taas olla montaa eri mieltä, sillä toisaalta se toteutti itsensä hyvin, mutta taas toisaalta se jäi vähän vailuksi. Lopetus on myöskin katkeran suloinen, sillä vaikka kärsimys olisi päättynyt toisaalla niin noidankehä jatkaa kulkuaan muualla.

Mitä sarjan taiteeseen tulee, se tuntuu hieman vanhentuneelta. Mohiro Kitohn taide ei ole mitenkään huonoa, päinvastoin, sillä mangaa on helppo lukea ja kuvat oavt selkeitä. Mutta täytyy sanoa, että Bokurano ei ole taiteellisesti hätkähdyttävin manga. Kitohn piirtämät hahmomallit ovat hieman jo vanhentuneen näköisiä, joitakin hahmoja on myös välillä vaikea erottaa toisistaan. Vaikka sarjaa on helppo lukea eteenpäin käy se silti välillä tylsäksi, sillä dialogia on paljon ja monen sivun ajan sivuilla saattaa olla vain pomppivia päitä. Raskas ja tieteellinen dialogikin tuntuu aika ajoin raskaalta, jolloin lukemisen on pakko joko laittaa sivuun vähäksi aikaa tai pomppia osan puhekuplien yli. Kitoh on kuitenkin taitava piirtämään ympäristön yksityiskohtia. Murtuneet rakennelmat tai robottien yksityiskohdat ovat taidokasta jälkeä, vaikka hahmojen ulkonäkö jääkin pliisuksi ja tavalliseksi.

Scifi-mangat ovat itselleni vaikeita lukea läpi, sillä liika (tieteellinen)dialogi kyllästyttää minut nopeasti. Bokuranon kanssa oli omat ylä- ja alamäkensä, mutta olen kuitenkin tyytyväinen saadessani luettua sen loppuun. Omissa kirjoissani sarja ei ole mikään mahtavin ja upein teos mitä olen lukenut, mutta sillä on silti hetkensä. Pidin sarjan temtiikasta todella paljon sekä sen syvällisemmästä päätarkoituksesta. Lisäksi se hoitaa hommansa monella tavalla paremmin kuin anime. Petyin silti hieman siihen kuinka sarja ei hyödyntänyt täyttä potentialiaan ja jätti animen lailla lasten läheisten reaktiot ja tuntemukset käsittelemättä. Bokurano kuitenkin jää tavalla tai toisella mieleen. Se ei ole hyvän mielen sarja, sillä sen raskaat teemat käsittelevät melkein kaiken teiniraskaudesta lapsen hyväksikäyttöön. Bokurano on ennen kaikkea kokemussarja, sillä se vaatii lukijaltaan aikaa mutta sen yhden kerran lukeminen voi riittää. Sen pariin ei välttämättä tarvitse palata toista kertaa. Jos tykkäät synkemmistä sarjoista, joissa yläasteikäiset lapset kokevat kauheita, niin Bokuranoon kannattaa tutustua.