Moikka kaikille pitkästä aikaa!
Blogini on ollut todella hiljainen... melkein kaksi vuotta. Olen moneen otteeseen miettinyt tämän blogin kohtaloa, sillä vaikka toisaalta tämä(kin) on rakas harrastus niin en ole löytänyt pitkään aikaan paloa sitä kohtaan. Mulla ei tunnu olevan enää niin paljon sanottavaa sarjoista, että saisin aikaan kirjoittaa blogipostauksen. Lisäksi koen, että vuorovaikutus blogimaailmassa on melko vähäistä. Sen takia koenkin mielekkäämmäksi kertoa mielipiteeni sarjostta twitterissä, missä pystyy vaihtamaan mielipiteitä ja kommunikoimaan ihmisten kanssa nopeammin ja helpommin. Täälläkin toki olen muutamia hyviä keskusteluja saanut aikaiseksi, mutta en lähellekään siinä määrin mitä twitterissä. Blogimaailma on myös nimittäin jo melko kuollut. Ja lopullinen naula arkkuun on ollut, se ettei mulla ole aikaa mitä käyttää blogin ylläpitämiseen. Blogger on todella kömpelö alusta käyttää puhelimella ja koska käytän läppäriänikään enää niin harvoin, niin tänne kirjoittaminen tuntuu vaivalloiselta, kun voisi helpomminkin kirjoittaa ajatuksiaan ylös muualle. Ja valitettavaa on, että ensimmäinen asia josta karsin on blogikirjoittaminen.
Joten koen, että nyt on tullut aika sanoa ainakin toistaiseksi hyvästit tälle blogille. Miten niin toistaiseksi? No, koen että en ole vieläkään valmis luopumaan täysin tästä blogista. Se on kuitenkin antanut niin paljon. Lopullisten hyvästien jättäminen tuntuu liian lukkoon lyödyltä. Jätän siis periaatteessa itselleni takaoven auki, jos innostus blogiin kirjoittamiseen taas löytäisi liekkinsä vielä joskus. Mutta vaikka itse jätän tämän oman blogin näille sijoilleen, niin pyörin aina välillä täällä blogimaailmassa vilkaisemassa mitä tänne kuuluu. Lisäkis olen siellä twitterissä oon kohtuu aktiivinen ainakin silloin tällöin, jos jota kuta vielä kiinnostaa seurata mun juttuja. Nikki on @tingeltangeli!
Kiitos vielä teille kaikille, jotka ovat seuranneet, lukenut ja kommentoineet postauksiani! Täällä on ollut kiva olla ja toivokaamme, että nämö eivät kuitenkaan olisi ne lopulliset hyvästit :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti