#30: Gakkou Gurashi

Yuki Takeya rakastaa koulua. Hän rakastaa sitä jopa niin paljon ettei haluaisi koskaan lähteä sieltä. Megurigaokan yksityinen lukio on eloisa paikka, jossa Yuki viettää leppoisaa kouluelämää tavallisen kolmosluokklaisen tavoin. Hän kuuluu koulun Kouluelämäkerhoon, johon kuuluvat myös muut hahmot; Yuuri Wakase, Kurumi Ebisuzawa, Miki Naoki, Megumi Sakura sekä kerhon koira Taroumaru. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää, sillä koko iloinen ja huoleton elämä on vain illuusiota. Koko koulu ja luultavasti sen ulkopuolinenkin maailma on todellisuudessa zombiepidemian vallassa, joka on muuttanut kaikki muut koulun oppilaat ja opettajat karmeiksi zombeiksi. Yuki itse ei pysty käsittämään todellisuutta vaan uskoo edelleen, että kaikki on hyvin. Tytöt ovat linnoitautuneet kouluun ja yrittävät parhaansa mukaan selviytyä elossa barrikadien takana. 

En yleensä välitä kovinkaan moe-sarjoista, sillä en ole vain koskaan tuntenut vetoa niihin. Söpöjen tyttöjen, jotka tekevät söpöjä tyttöjen juttuja, katselu ei vain yleensäkään tunnu itselleni kovin relevantilta ja usein koen tällaiset sarjat pitkästyttäviksi. Mutta Gakkou Gurashilla on ässä hihassaan, jonka takia halusin alun alkaeankin katsoa sen. Nimittäin söpön ulkokuoren alta paljastuukin rosoinen, raaka ja surullinen todellisuus, jota ei ede kirkkaat karkkivärit pysty peittämään. Kuten olettaa saattaa Gakkou Gurashin tarina on todella mielenkiintoinen. Rakastan sarjoja, jotka antavat itsestään väärän kuvan ja lopulta paljastuvatkin aivan toisenlaisiksi mitä aluksi olisi luullut. Gakkou Gurashi onnistuu myös yhdistämään söpön moe-tyylin sekä kauhu-animen. Sarja osaa olla myös yllättävä pariinkin otteeseen, varsinkin jos on onnistunut väistämään spoilereita sarjasta. Ensimmäinen jakso on mielestän yksi sarjan parhaimpia jaksoja, sillä koska siinä seurataan tarinaa Yukin näkökulmasta katsoja saa kuvan, että kaikki on hyvin. Kunnes sarja päättää vetää maton jalkojen alta ja yllättää totaalisesti. Muuten sarja ei taas toisaalta eroa muista selviytymisarjoista kuten vaikka Highschool of the Deadistä, sillä sen ideanahan on näyttää miten nuoret selviytyvät tästä zombie-epidemiasta.

Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä sarjan setup on muuten niin mielenkiintoinen. Joten onkin valitettavaa, että sarja kadottaa suurimman osan potentiaalistaan melko nopeasti. Ensimmäisen jakson jälkeen olin oikein innoissani sarjasta ja halusin malttamattomana nähdä mitä muuta se keksii. Sarjan päätarina jää kuitenkin junnaamaan paikoilleen pitkäksi aikaa ja sarja keskittyy enemmän leikkimään koulua, kuin varsinaiseen selvitymiseen siellä. Tämä taas johtaa sarjan tylsimpiin jaksoihin. Olin oikeastaan vähällä dropata tämän sarjan, sillä se kävi omaan makuuni jo liian pitkäveteiseksi ja tylsäksi. Sarjan loppupuolella päästään jo paremmin käsiksi sarjan synkempään puoleen ja täytyy sanoa, että pari juonenkäännettä onnistuivat yllättämään ja jaksoin katsoa sarjan loppuun. Gakkou Gurashi ottaa kuitenkin loppua kohden turvallisia ratkaisuja ja sen climax loppuhuipennus lässähti hieman kasaan. Tämän lisäksi sarja jää karusti kesken, mikä vähän jätti ilkeän maun suuhun.

Sarjan kesken jääminen ei varsinaisesti itsesään ole niin suuri ongelma, mutta se mikä siitä tekee ongelman on se, että sarja ei vastaa kysymyksiin. Mitään ei selitetä ja katsoja jää aivan kuin nallin kalliolle ilman minkään sortin vastauksia. Gakkou Gurashi ehti sivuuttaa tarinan aikana mm. salaliittoteoriaa, mutta ei tartu asiaan sen kummemmin. Näin ollen viruksen, joka nyt on muuttanut ihmiset zombeiksi, alkuperää ei saada selville, kuten ei myöskään sitä, että minkälainen tilanne muualla maailmassa on. Tämä saa sarjan tuntumaan keskeneräiseltä eikä lainkaan ehjältä ja loppuun mietityltä.

Hypätään sitten sarjan hahmoihin. Gakkou Gurashilla on neljä päähahmoa; Yuki, Miki, Yuuri, Kurumi sekä lisäksi on Megumi. Kirsikkana kakun päällä Yukin kannoilla juoksentelee jatkuvasta yli-innokas Taroumaru-koira. Oikeastaan minulla ei sen kummemmin sanottavaa näistä hahmoista, sillä he ovat tavallaan kaikki melko stereotyyppisiä ja jo nähtyjä. Mutta vaikka mulla ei olekaan paljoa sanottavaa hahmoista itsessään, niin on heillä kaikilla silti jokin rooli sarjassa. Yuuri ja Megumi ovat sarjan äitihahmot, jotka kantavat vastuuta muista, Kurumi on porukan suojelija, joka költtää zombeja turpaan lapiolla, Miki on se uusi tulokas ja Yuki on liima joka pitää porukan yhdessä.

Hahmot ovat kaikki ihan kivoja tapauksia, mutta ainoastaan Yuki on muistetta. Yuki on nimittäin samalla mielenkiintoisin, että ärsyttävin hahmo koko sarjassa. Hänen huoleton ja pöljä asenteensa voisivat olla söpöjä piirteitä, mutta valitettavasti juuri nämä piirteet saavat hänet ja kaikki muut hahmot vaaraan. Yukin tapa sulkea kaikki paha pois päästään on yksi sarjan suuremmista twisteistä, mutta se ei tuntunut reilulta muita hahmoja kohtaan. Se ,että Yuki saa pysyä omassa huolettomassa pään sisäisessä maailmassa samalla, kun toiset yrittävät säilyttää henkikultansa, ei vain tuntunut oikealta. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä toisaalta Yukin luonne tuo sarjaan kivan mausteen. Katsoja nimittäin odottaa koko ajan että missää vaiheessa Yuki oikeasti napsahtaa kokonaan ja että minkäläinen se hetki tulee olemaan. Yuki ei kuitenkaan saa osakseen taustatarinaa, kuten ei Yuuri tai Megumikaan. Miki ja Kurumi saivat kaikista eniten aikaa ja näiden menneisyys käytiinkin aika hyvin läpi. Oli kuitenkin harmillista etteivät Yuuri Ja Yuki saaneet sen kummepaa sisältöä hahmoihinsa. Varsinkin Yuki, joka muutenkin tuntuu eroavan porukasta jo ennen apokalypsen alkua

Olisin myös toivonut, että hahmojen kokema stressi ja ehkä mahdollinen henkinen hajoaminen olisi tuotu paremmin esille, ja että se olisi näkynyt hahmoissa sekä heidän käyttäytymisessään. Tietenkin osviittaa tällaiselle henkiselle hajoamiselle oli esim. sarjan loppu puolella, mutta sarja käsitteli senkin asian hieman puolivillaisesti.Varsinkin Kurumin hahmossa tämä olisi voinut edes näkyä, sillä hänen hahmonsa on ainoa joka oikeasti tappaa niitä zombeja. Onkin outoa, ettei tämä näytä mitenkään vaikuttavan Kurumiin, vaikka zombiet ovat olleet ihmisiä ja tämän entisiä luokkatovereita tai opettajia. Zombien surutta mäiskiminen saakin Kurumin tuntumaan vain kylmäveriseltä tappajalta.

Gakkou Gurashin animaatio toimii yllättävän hyvin, vaikka se on kauhuanimelle epätyypillisn värikäs. Sarjan onkin tuottanut studio Lerche, joka on tuottanut mm. Assassination Classroomin sekä Danganronpa animaatiot. Olin aluksi hieman epäileväinen, että miten varsinkin hahmojen  värikäs hahmosuunnittelu oikein toimii näinkin synkässä sarjassa. Olinkin yllättynyt miten hyvin sarja leikittelee sen värikkyyden ja synkkyyden välillä. Iloinen ja pirteä kohtaus voi muuttua aivan yllättäen synkäksi ja painostavaksi ja tähän riittää taustojen värityksen ja valaistuksen muuttaminen. Näiden kikkoken avulla synkemmät ja iloisemmat kohtaukset pystyttiin erottamaan toisistaan ja päästiin siirtymään paremmin kohtauksesta toiseen. Pidin varsinkin sarjan synkästä ja karusta animaatiostiosta, sillä näissä kohtaukissa näkyy sarjan kurja ja iloton totuus. Myös kaikki yksityiskohdat olivat kaunista katsottavaa varsinkinkin taustojen kanssa. Myös huumori näkyi animaatiossa mikä hieman elävöiti sarjaa. Sarjan huumori itsessään oli ihan mukiinmenevää, mutta välillä se tuntui hieman pakotetulta eikä sopinut tilanteeseen.

 Hahmodesing taas on söpöä ja moemaista, mutta muuten mitenkään ihmeellistä tai muistettava. Olin kuitenkin vähän pettynyt siihen, miten sarja esitti zombiet. Nähkääs kaikki zombiet oli peitetty mustalla varjolla, jolloin näiden kasvoja tai yleensäkään ruumiiden ruhjoutuneisuutta ei voinut nähdä. Tämä oli mielestäni hieman typerää ja söi tunnelmaa. En tiedä onko takanut ollu jokin katsojaystävällisyys, mutta ei tällainen sensuuri kuitenkaan istu sarjaan mitenkään. Zombiet oli myös animoitu 3D-animaatiolla, mikä oli pääasiassa ihan ookoon näköistä. Olivathan zombiet jäykän näköisiä eivätkä ne aina istuneet sarjan taustoihin, mutta täytyy sanoa, että Lerche hoiti ne kuitenkin kunnioittettavasti.

Tykkäsin myös sarjan alkutunnarista. En aluksi välittäny sen pirteydestä ja yli-innokkaasta meiningistä, mutta sarjan edetessä tunnarin animaatiokin kehityy. Se muuttuu koko ajan synkemmäksi ja karmivammaksi mitä enemmä sarja kulkee eteenpäin ja se saa odottamaan, että kohta tapahtuu taas jotain kauheaa. Alkutunnarin musiikki taas oli ihan jees kuunneltavaa. "Friend Shitai" on pirteä ja tyypillinen moe-sarjojen biisi, joka soi päässä aina ärsyttävyyteen asti. En niinkään välittänyt siitä, mutta ajoi se silti asiansa kunnialla. Lopputunnareista ei taas niinkään ole sanottavaa, sillä niistä ei oikeastaan mikään jäänyt päähäni. Tunnarit vaihtuvat aina sarjan myötä, mutta mikään niistä ei kuitenkaan ollut kovinkaan mieleenpainuva.

Muuten sarjan OST oli aika tavallista. Sarjalla ei ollut mitään kovin joukosta erottuvaa musiikkia, eikä sitä oikeataan edes jäänyt kuuntelemaan. Musiikki vaihtuu synkemmästä iloiseen aina kohtauksen vaatiessa, mutta eivät kuitenkaan antaneet kohtauksille mitään lisäarvoa. Mutta yksi kappale jäi mieleeni ja se on "Music Box". Tämä karmivalla tavalla kaunis ja herkkä biisi toimii oikeastaan tilanteessa kuin tilnateessa. Se sopii iloisiin hetkiin, mutta voi pojat, miten se nostaa niskakarvat pystyyn jännittävissä ja pelottavissa kohtauksissa. Ja kyseessähän on siis vain käytännössä soittorasian soittoa.

Tuomio

Gakkou Gurashi ei nyt aivan yltänyt odotuksiini asti. Se ei ole varsinaisesti huono sarja, vaan se ei yksinkertaisesti osannut rakentaa itseään tarpeeksi hyvin. Sillä oli todella lupaava tarina ja kiinnostavia ideoita, mutta se ei vain toteuta itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Sarjalla ei yksinkertaisesti ole aikaa käydä kaikkia taustoja ja muita olennaisia asioita läpi, jolloin kokonaisuus jää yhtä reikäiseksi kuin hiiren syömä reikäjuusto. Sarjassa olisi ollut ainesta luoda syvempi ja monitahoisempikin tarina, mutta se ei hyödynnä tarinan parhaimpi puolia tarpeeksi ja jämähtää pelkäksi pintaraapaisuksi. Myöskään hahmoihin ei saatu tarpeeksi syvyyttä, eikä heidän mahdollisia henkisiä kärsimyksiään käsitelty tarpeeksi. Gakkou Gurashi on sotku, eikä se kaikille sovikaan. Päädynkin antamaan sarjalle arvosanaksi Harkittavan, sillä sen huonot puolet peittävät sen hyvät puolet alleen. Sillä on omat hyvät hetkensä, vaikka kokonaisuus ontuukin. Jos tykkää zombeista ja haluaa nähdä kauhuanimeltaan hieman jotain uuttaa, niin kanntaa sarjaan tutustua. Muuten sarja ei tarjoa kovinkaan mielenpainuvaa kokemusta ja saattaa jättää hieman pettymyksen maun suuhun. Jos sarjalta ei odota liikaa ja pystyy unohtamaan kaikki epäloogisuudet niin sarja on hyvinkin nautittava.