Gabriel Dropout - enkelit ja demonit??

Pitkästä aikaa kirjoittelen manga-arvion parissa. Tällä kertaa suomiuutuutena on komedia enkeleiden ja demonien taistelusta. Tosin tätä ei voi taisteluksi kutsua, sillä sarja on enneminkin humoristinen slice-of-life-sarja, jossa taistelut ovat lähinnä Gabrielin tuskailua ilmastointilaitteen rikkouduttua. Sarja siis kertoo vastavalmistuneesta enkelitytöstä Gabrielista, joka on lähetetty maan päälle opastamaan ihmisiä kaidalla polulla. Aluksi luokkansa priimuksena esitelty Gabriel kuitenkin lankeaa maan päälle laskeuduttuaan kaikkiin kiusauksiin, joihin tämä itse kertoo langenneensa mielellään. Aiemmin tunnollinen ja mallioppilaana ollut Gabriel on siis nykyään nahjusteleva ja laiska tyttö, jota ei kiinnosta kuin pelien pelaaminen ja kämpässään löhöily. Lisäksi ensimmäisessä pokkarissa kohdataan muita persoonallisia tyttöjä, jotka sekoittavat Gabrielin arkea.

Sarja repii huumorinsa arkipäiväisistä tapahtumista, hahmojen hölmön hauskoista persoonista, sekä tietenkin Gabrielin ristiriitaisesta luonteesta tämän enkelistatukseen. Pääasiassa Gabriel Dropoutin huumori toimii ihan hyvin ja sopii sarjaan. Itseäni sarja ei kuitenkaan jaksanut naurattaa, paria hymähdystä lukuunottamatta. En muutenkaan perusta tällaisista söpöistä moesarjoista, vaikka ei tässäkään tapauksessa sarja varsinaisesti mitenkään huono ole. Gabriel Dropoutilla ja sen kaltaisilla sarjoilla on varmasti faninsa, mutta itse pidin lukukokemusta lähinnä vaan tylsänä. Tarina rakentuu episodimaisesti luku luvulta, sillä melkein jokaisessa luvussa on jokin keskiö jonka ympärille tapahtumat kasaantuvat. Varsinaista pääjuonta sarjalla ei siis näillä näkymin ole, vaan sarjan on vain tarkoitus olla ja näyttää söpöltä.

Sarjan hahmot ovat melko pitkälle stereotyyppisiä joita näkee joka päivä huumorisarjoissa. Näillä on omat luonnetyyppinsä, joista sarja yrittää repiä naurut. Gabriel on laiska ja muista piittamaton, Vigne on huolehtiva ja tunnollinen, Satanichia on vain hölmö, jota on helppo vetää höplästä ja Raphiel pehmosadisti. Hahmojen luonteet on rakennettu erottumaan toisistaan, jolloin jokaisen on helppo valita oma lempitytynsä. Oma lempihahmoni oli ehdottomasti lempeä demoni Vinge, sillä muut hahmot tuntuivat vaan ärsyttävän. Hahmojen väliset erot ja statukset toimivat kuitenkin hyvin yhteen, jolloin helppo hahmottaa kuka pompotta ketä ja miten hahmot yleensäkin tulevat keskenään toimeen.

Ukamin taide taasen on juuri sellaista mitä tällaisilta söpöstelysarjoilta voi odottaa. Hahmot ovat pehmeitä ja tytöt suloisia. Mitenkään erottuva Ukamin piirtojälki ei siis ole, mutta se on kuitenkin selkeää ja helppoa seurattavaa. Painatukselle täytyy antaa myös kunniaa, sillä hyvän laadun lisäksi mukaan on saatu myös värisivuja.

En lämmennyt Gabriel Dropoutille, enkä varmaan jatka sarjan parissa. Sarja on kuitenkin sellainen, että siitä joko tykkää täysillä tai sitten se jättää kylmäksi. Omalla kohdallani tämä ei siis toiminut, mutta suosittelisin lukijoita edes kokeilemaan sitä yhden tai kahden osan verran. Ehkä löydätkin sarjasta jotain uutta ja hauskaa viihdettä. Kevyt pokkari tulee myös luettua nopsaan, joten sen lukemiseenkaan ei tuhriinnu paljon aikaa. Jos yhtään söpöstelysarjat kiinnostavat tai ovat mieleen niin kannattaa ehdottomasti kokeilla.