Manga-maanantai: Inuyasha

Nimi: Inuyasha
Tekijä: Rumiko Takahashi
Kustantaja: Shōgakukan / Egmont Kustannus
Julkaisuaika: 1996-2008 / 2005-2010
Osia luettu: 56/56
Mistä: Omasta hyllystä
Tuomio: Hieman liian pitkään jatkunut sarja, joka osaa kuitenkin olla viihdyttävä ja tarjoilla hyviä hahmoja. Loistaa parhaimpina hetkinään, mutta puuduttaa huonoimpinaan. 

Meillä jokaisella on varmaan oma tärkeä ja merkityksellinen teos, jolla on aina paikka sydämessämme. Mulle se sarja on Inuyasha. Inuyasha oli se ensimmäinen, ja tuolloin ainoa ja oikea manga-sarja, jota aloin lukemaan yli kymmenen vuotta takaperin. Muistan edelleen sen miten hypetin tätä sarjaa silloin aikoinaan ja edelleen nykyäänkin sen pariin tulee palattua aika ajoin. Nyt kuitenkin edellisestä lukukerrasta oli kulunut jo useampi vuosi aikaa, joten osa tapahtumista oli ehtinyt sumentua jo hyväisesti. Nyt kuitenkin vanhempana ja usemman muun manga-sarjan jälkeen oli kiinnostavaa lukea Inuyashaa erilaisin silmin.

Inuyashaa parjataan sarjana paljon, eikä siitä tunnu liikkuvan netissä tai ainakaan harrastajien keskuudessa kovin paljon hyvää. Itse kuitenkin löydän sarjasta paljonkin hyviä puolia, mutta taas toisaalta sen hyvät ja huonot puolet ovat hyvin tiiviisti kytköksissä toisiinsa. Siinä suhteessa Inuyasha onkin ristiriitainen sarja. Kerrataanpa kuitenkin hieman sarjan tarinaa, jos joku ei sattumoisin sitä vielä tiedä. Tarina seuraa Kagome nimistä tyttöä, joka joutuu temppelin kaivon läpi historialliseen Japaniin, tarkemmin sanottuna feodaalikauteen. Siellä hän kohtaa Inuyasha-nimisen nuorukaiseen, puoli-ihmiseen, joka havittelee Kagomen hallussa ollevaa Shikonin-kuulaa tullakseen oikeaksi yookaiksi. Kuula kuitenkin hajoaa erinäisten sattumusten kautta sirpaleiksi, joita parivaljakko ryhtyy kokoamaan.

Inuyashan tarinan konsepti on erittäin yksinkertainen ja moni pystyy varmaan jo alkumetreiltä arvaamaan miten sarjassa tulee pääpiirteittäin käymään. Pienoinen ennalta-arvattavuus siis hieman vaivaa koko sarjan ajan. Rumiko Takahashi osaa kuitenkin luoda jännittäviä ja iskeviä hetkiä sekä tapahtumia, jolloin meno ei seisahdu paikoilleen vaan om liikkeessä koko ajan. Toisaalta sarjassa ei pitkään aikaan tunnuta pääsevän eteenpäin, sillä nyt päästään sarjan suurimpaan ongelmaan. Nimittäin sen pituuteen! 56 pokkari on erittäin kiitettävä määrä tälle sarjalle, mutta olisiko se tarvinnut niin monta osaa? Ei mielestäni. Inuyasha toimii kaikista parhaiten silloin, kun se on keskellä toimintaa ja asiat etenevät verkkaisesti. Valitettavasti sarja vain jää joko liian pitkäksi aikaa jumittamaan yhteen tarinakaareen tai sen tarina saa täytettä tapahtumista, jotka eivät lopulta ole tarinalle tärkeitä. Luulin ennen, että fillerit ovat animea varten, mutta valitettavasti Inuyasha osoittaa, että niitä löytyy mangastakin. Joitakin asioita märehditään liian pitkän aikaa eikä joillekin tunnuta saavan päätöstä.

Hieman pitkitetystä tarinasta huolimatta Inuyasha onnistuu olemaan koukuttava ja sillä on todella hyviä hetkiä. Kuten jo sanoinkin sarjan toimintakohtaukset ovat intensiivisiä ja ne lukee hujahduksessa läpi. Ja yhtenä isona tekijänä ovat tarinan hahmot. Kuten olettaa saattaa Inuyasha ja Kagome saavat matkansa varrella lisää seuraa ja lopulta poppoo kasvaa kuuteen jäseneen. Pervomunkki Miroku, yookaintuhoaja Sango, tämän lemmikkikumppani Kirara sekä pieni kettuyookai Shippoo ovat mitä värikkäin sekametelisoppa, mutta jotka kuitenkin täydentävät toisiaan. Lisäksi porukka kohtaa muita mielenkiintoisia yksilöitä, joista vaivihkaa tulee heidän ystäviään tai siedettäviä vihamiehiä. Sarja onnistuukin erittäin hyvin siinä miten se käsittelee hahmoja ja heidän välisiään suhteitaan. Hahmot kinastelevat, sopivat ja heidän väliset suhteensa kehittyvät. Inuyashan ja Kagomen välinen suhde on tietenkin eniten esillä, mutta yhtä lailla sarjassa ehditään käsittelemään Mirokun ja Sangon sekä Inuyashan ja Sesshoomarun välisiä suhteita. Parasta onkin, että Takahashi ei heivaa kaikki hahmojaan ensimmäisen luvun jälkeen, vaan osa tulee takaisin ja osoittautuvat erittäin tärkeiksi sarjan lopulle. Paras esimerkki lienee päähahmomme velipoika Sesshoomaru, joka saa kehittyy varmaan kaikista eniten sarjan edetessä.

Rumiko Takahashihan tunnetaan arkisista huumorisarjoista, kuten Urusei Yatsura sekä Ranma 1/2, joten Inuyasha on hieman erilainen alueenvaltaus komedian kuningatarelta. Inuyashan tarina on jo lähtökohtaisesti synkempi ja raaempi kuin Takahashin aiemmissa tuotannoissa, joissa huumori ja tapahtumien arkisuus ovat keskiössä. Inuyashan edetessä sarjan tunnelma muuttuu kuitenkin hieman rennommaksi eikä ole niin tumman puhuva kuin ensimmäisissä osissa. Se pystyy kuitenkin erottumaan edelleen muusta tuotannosta, sillä se säilyttää kuitenkin raakuutensa ja tietyn synkyytensä. Mangaka on onnistunut myös hyödyntämään todella taitavasti sarjan miljöötä, joka antaa mahdollisuuksia kokeilla paljon erilaisempia ratkaisuja. Takahashin huumori ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään, sillä hän viljelee sarjassaan humoristisia kohtauksia vähän väliä tasapainottamaan synkempiä ja vaarallisempiä hetkiä. Sarjan huumori toimiikin pääasiassa ihan hyvin pieninä annoksina, mutta jotkin pienet juonikaaret jotka ovat ovat täysin huumoripainotteisia eivät toimi yhtä hyvin, vaan pikemminkin rikkovat sarjan rakentamaa vakavaa julkisivua. Hauskoille hetkille on paikkansa, mutta liiallinen huumori ei toimi ja muuttuu liian toistuvaksi.

Inuyashassa jos missä Takahashin sarjoista huomaa mangakan kädenjäljen kehityksen. Takahashin hahmot eivät ole koskaan vaatteineen tai hiuksineen ole olleet monimutkaisia, mutta sitäkin toimivampia. Melko yksinkertaiset hahmomallit toimivat tällaisessa toimintasarjassa loistavasti, sillä Takahashi on taitava piirtämään taustoja ja varsinkin yksityiskohtaisia metsiä ja vuoria. Hänen mielikuvituksensa on myös ehtymätön, sillä sivuilla paukkaa vähän väliä mielenkiintoisia olentoja. Tarinaa on myös helppo seurata ja ruuduista siirtyä toiseen, sillä sarjassa ei turhia kikkailla siirtymissä ja Takahashin kynänjälki on tarkkaa ja selkeää. Täytyy kuitenkin sanoa, että pidin enemmän hahmojen ulkonäöstä sarjan alku- ja keskivaiheilla, mutta viimeisten osien desing on muuttunut mielestäni liian kulmikkaaksi ja ehkäpä jopa laiskaksi. Huonoa Takahashin jälki ei ole missään vaiheessa, mutta kaipaan silti ensimmäisten osien piirtotyyliä.

Mulla rittäisi täsä sarjasta kirjoitettavaa vaikka kuinka, mutta jotta ehkä joku jaksaisia lukea tämän tarinan alun loppuun niin käsittelen vielä itse pääpahiksen ja lopetuksen. Inuyashassa pääporukka taistelee monia vihollisia vastaan, jotka ovat ensimmäisten osien jälkeen yhden ja ainoan pääpahiksen alaisuudessa. Itse pääpahis ei ole hassumpi, sillä tämä on oikea mulkkero ja erittäin taitava taktikko. Joka taasen tekeekin hänestä erittäin vaarallisen ja varteenotettavan pahiksen, joka pistää päähahmot helisemään usein. Onkin sääli, että koska tapahtumat kiertävät kehää pitkän aikaa niin itse pääpahis menettää hieman karismaansa ja hohdokkuuttansa. Onneksi Takahashi on osannut lopettaa Inuyashan erittäin tyydyttävään, monitahoiseen ja useamman pokkarin kestävään loppuratkaisuun. Sarjan lopetus onkin mielestäni sarjan yksiä onnistuneimpia osasia, sillä siinä kudotaan kaikkia langat yhteen. Sarja ehkä vähän hoputtaa itseään joissakin kohdissa, mm. lemppaamalla Kogan noin vain. Pääasiassa sarjan lopetus on kuitenkin onnistunut ja tarjoaa hyvän päätöksen hyvälle sarjalle.

Inuyasha ei ehdottomasti ole parhain mahdollinen lukemani sarja, mutta sillä on suuri nostalgia-arvo ja eihän sarja mikään huono todellakaan ole. Sillä on omat ongelmansa, mutta kunhan sarjan kanssa ei kiirehdi, niin siitä saa varmasti hyvän matkan fantasian ja mytologian pyörittämänä. 56 osan lukeminen vaatii asennetta ja jaksamista, sillä sarjan lukeminen ei ole helppo rasti. Sille kuitenkin kannattaa antaa mahdollisuus, sillä sen toimintakohtaukset, hahmot ja näiden väliset kemiat jaksavat innostaa lukemaan tämän sarjan uudelleen ja uudelleen.