maanantai 25. marraskuuta 2019

Manga-maanantai: Kanata no Astra

Nimi: Kanata no Astra / Astra Lost in Space
Tekijä: Kenta Shinohara
Julkaisija: Shounen Jump+ / Viz Media
Julkaisuaika: 2016-2017 / 2017-2018
Osia luettu: 5/5
Tuomio: Maukas ja upea avaruusseikkailu, josta on vaikea sanoa mitään pahaa. Pitää itsensä koossa loppuun asti eikä yritä olla liian kunnianhimoinen. Osaa tosin pistää lukijan pään pyörälle hyväisesti.

Harvoin jaksan katsoa, saati sitten lukea kovin pitkiä scifi-sarjoja. Siksi Kanata no Astra tuntuikin turvalliselta valinnalta, sillä viisi pokkaria jaksaa nyt lukea vaikkei sarja kovin mairitteleva olisikaan. Kanata no Astran kanssa ei kuitenkaan aika tullut tylsäksi. Päinvastoin, olisin mielelläni lukenut enemmänkin tätä avaruuteen sijoittuvaa selviytymissarjaa.

Kanata no Astra kertoo ryhmästä nuoria, jotka ovat lähdössä koulun retkelle läheiselle McPa planeetalle. Saavuttuaan perille heidän eteensä ilmestyy mystinen valopallo, joka imaisee heidät mukaansa. Pian nuoret huomaavatkin olevansa kellumassa avaruudessa ilman mitään tietoa mihin he ovat joutuneet. Nuorten onneksi he löytävät hylätyn avaruusaluksen. Pian he saavat tietää, että he ovat yli 5000 valovuoden päässä turvallisesta kotiplaneetastaan. Toivottomuuden ja epäuskon jälkeen nuoret päättävät kuitenkin selviytyä yhdessä hengissä kotiin ja matkata halki avaruuden.

Kanata no Astran aloitus ei vetänyt minua heti mukaansa tarinaan. Se ei esittele yhtä päähahmoaan Ariesta kovin hyvin, sillä hahmon ärsyttävimmät piirteet hyppäävät silmille ja nimet kuten Spring tuntuivat vain päälle liimatuilta ja kömpelöiltä. Mutta kauan tätä sarjaa ei tarvinnut lukea, kun jo olin koukussa siihen. Ensiksi sarjan tarina vaikutti melko tyypilliseltä selvitymiskamppailulta, joka vain sattuu tapahtumaan avaruudessa. Mutta sitä mukaa, kun sarja etenee niin sitä suuremmaksi tarina kasvaa. Alussa on heti pari mysteeriä ratkaistavana; miksi nämä kahdeksan nuorta on joutuneet monen tuhannen valovuoden päähän kodistaan ja kuka ylipäätään on kaiken takana? Lisäksi nuorille selviää, että yksi heistä yrittää saada heidät hengiltä, jolloin mysteeri syvenee edelleen.


Tämä sarja avaa mysteeriensä verhoa pikku hiljaa ja yhden mysteerin ratkettua saadaan usein toinen tilalle. Tarina onnistuu pitämään lukijan otteessaan koko ajan, enkä ainakaan meinannut viitsiä lopettaa lukemista kesken. Sen lisäksi ettei nuorille olisi jo tarpeeksi mietittävää, niin selviytyäkseen kotiin niin näiden on kuljettava tuntemattomien planeettojen kautta, joiden vaaroista tai olosuhteista ei ole mitään tietoa. Kaikki planeetat ovat erilaisia ja onkin mielenkiintoista nähdä miten nuoret selviytyvät joka kerta uusista haasteista. Välillä nämä joutuvat kovienkin läksyjen kautta oppimaan uuden ympäristön vaarat. Mutta voi pojat tämä sarja on täynnä juonipaljastuksia. Siksi Kanta no Astran tarinasta on vaikea puhua spoilaamatta mitään. Sarjan osat 1-3 ovat pääosin tarinan alustamista, hahmojen taustoja käydään läpi ja näihin tutustutaan ja yhteiseloa aluksella opetellaan. Näiden kolmen osan aikana saadaan muutamia pienia paljastuksia, mutta neljännestä osasta lähtien paljastuksia ja juonen jäänteitä tapahtuu niin nopeaan tahtiin, että lukija saa äkkiä pään pyörälle. Sen suhteen sarjassa maistuu pieni kiiruhtamisen maku, sillä paljastuksien välille oltaisiin tarvittu hieman enemmän väljyyttä, jotta lukijan olisi ollut helpompi pysyä kärryillä.

Mutta vaikka Kanata no Astran tarinan alkuasetelma on synkkä, niin se on kuitenkin lopulta melko positiivinen sarja. Se tasapainottelee loistavasti komedian ja draaman välillä, tarjoillen molempia vuorotellen. Sarjan suurin sanoma on kuitenkin, että ystävyydellä ja luottamalla toisiinsa voi selviytyä kaikista ongelmista. Sarjan sanoma on ihana, varsinkin kun eletään yhteiskunnassa, jossa ihmisten on välillä vaikea luottaa toisiinsa ja ystävyyksienkin sopiminen voi olla haastavaa. Sarja kuitenkin oikaisee joitakin mutkia turhan suoriksia ystävyyden nimissä. Toisaalta tämä ei haitannut, sillä se sopi sarjan henkeen hyvin ja sen avulla saatiin aikaiseksi hyvin intiimiä ja voimakkaita kohtauksia. Pidin sarjan positiivisuudesta ja hahmojen optimistisuudesta, sillä maailmassa on liikaa masentavia ja synkkiä sarjoja.

Siitä huolimatta, että  Kanata no Astran tarina on mielenkiintoinen ja kutkuttava, niin sarja on kuitenkin lopulta ennen kaikkea hahmovetoinen. Kaikki kahdeksan nuorta ovat samaistuttavia ja sympaattisia hahmoja. En muista koska viimeksi olen lukenut mangaa, jossa kannustan kaikkia hahmoja aivan sata lasissa. Koska sarjassa on vain viisi osaa on melkoinen yllätys, että kaikkien hahmojen taustoja ehditään käsittelemään. Vaikeimmat perhesuhteet ja menneisyyden omaavien hahmojen henkisiä solmuja ehditään myöskin availemaan. Kaikki hahmot kehittyvät ja kasvavat tarinan aikana, jolloin ärsyttävätkin hahmot muuttuvat ihaniksi. Hahmoista paljastuu myös koko ajan uusia piirteitä ja hahmojen välisillä dynamiikoilla päästään juhlimaan kunnolla.


Kanata no Astran tekijä Kenta Shinohara on varmaan paremmin tunnettu menestyssarjastaan SKET Dance. Kokeneen mangakan jälki näkyy Kanata no Astrassa, sillä manga on iloa silmälle. Shinoharan kädenjälki ei ole mitenkään massasta erottuvaa, mutta se on erittäin nättiä ja selkeää. Shinohara on luonut myös monimuotoisia ja erilaisia, toisistaan eroavia ekosysteemejä, kun päähahmomme siirtyvät planeetalta toiselle. Pidän myöskin Shinoharan hahmomalleista, sillä jokainen hahmo erottuu ulkomuodoltaan toisistaan ja (noh) pojat ovat oikein söpöjä. Hahmojen ilmeet ja eleet ovat myös erittäin eloisia ja on hieno nähdä miten Shiniohara käyttää efektejä ja ilmeitä hyödykseen tehdessään komiikkaa.

On vähän vaikea uskoa, että Kanata no Astra omaa vain viisi pokkaria. Tarinaan mahtuu niin paljon jännitystä, käänteitä ja myysterejä, että sarja tuntuu paljon pidemmältä. Sarja ansaitseekin kunniaa siitä miten hyvin se pitää konseptinsa kasassa vähäisestä pokkarimäärästä ja monista juonenkäänteistä huolimatta. Pelkäsin, että sarjan päättyessä lopetus tulisi olemaan fiasko, jossa joko kaikki rustataan liian nopeaa kasaan tai sitten se aloittaa vielä yhden ylidraamallisen juonen pätkän. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan lopulta toteutunut, vaan sarja sai asiallisen ja tyydyttävän päätöksensä. Huono puoli sarjassa on se, että se loppui liian aikaisin. Nuorten avaruusseikkailuista olisin lukenut mielelläni enemmänkin, sillä sarjan päätyttyä jättää se sydämeeni tyhjän kolon. On aina mukavaa löytää uusi sarja, joka saa herätettyä niin paljon tunteita, saa eläytymään täysiä hahmojen mukana ja uppoutumaan tarinaan unohtaen kaiken muun ympäriltään. Onkin siis sääli ettei Kanata no Astra ole saanut enempää huomiota animen tai mangan muodossa. Suosittelenkin, että jos avaruusseikkailut kiinnostavat, niin tutustu Kanata no Astraan, sillä se tarjoaa jotain tuoretta ja jännittävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti