Patriootti Moriarty - keinoja kaihtamatta

Lukupinoni kasvaa kasvamistaan, sillä koko ajan eteeni osuu uusia manga-sarjoja jotka haluaisin mielelläni lukea joskus. Valitettavaa vaan on se, etten todennäköisesti koskaan tule lukemaan kaikkia sarjoja mitä haluaisin. Ja samalla, kun lisään sarjoja lukulistalleni, niin jotkin sarjat vain hukkuvat ja unohtuvat muiden sarjojen joukkoon. Tästä syystä olin unohtanut kokonaan lukea Punaisen Jättiläisen uutuuden Patriootti Moriartyn. Kirja osui käteeni, kun purkasin viimeisiä muuttolaatikoitani. Suoralta kädeltä sitten rhdyin pokkaria lukemaan, enkä tohtinut lopettaa kesken, sillä sarjan tarina veti mukaansa.

Patriootti Moriarty kertoo Sherlock Holmesin arkkivihollisesta, rikollisnerona tunnetusta James Moriartysta. Tunnettu mestarietsivä sää siirtyä pois parrasvaloista, sillä Moriarty valloittaa parrasvalot aivan yhtä huumaavasti kuin itse Holmes. Tarinaa päästään seuraamaan heti Moriartyn lapsuudesta asti, josta tarina lähtee etenemään pikkuhiljaa. Pidin todella siitä, miten tarinaa oltiin lähestytty Moriartyn kannalta. Lukijalle selvitetään mitkä ovat rikollisneroa liikuttavat motiivit ja päästään muutenkin tutustumaan hahmoon syvemmin. En tiedä kuinka paljon Moriartyn hahmo tai tarina on uskollisia Holmes-kirjoille, sillä en ole lukenut niistä yhtä ainoatakaan. Onneksi lukijan ei tarvitse tietää Holmesista tai itse Moriartystakaan mitään, sillä tarina toimii hyvin itsenäisenäkin teoksena.

Tarina onnistuu myös olemaan mielenkiintoinen ja jännittävä, jolloin pokkari on pakko lukea loppuun yhdeltä istumalta. Myös hahmoista on saatu mielenkiintoisia ja varsinkin aina kylmän rauhallisesti toimiva Moriarty herättää mielenkiinnon. Ensimmäinen pokkari rakentuu hyvin episodimaisesti omiin lyhyisiin tarina-arkkeihin, joista tulee väkisinkin mieleen Yana Toboson Kuroshitsuji 1800-luvun Englantineen kaikkineen. Itse pidin jokaisesta tarinasta, sillä tunsin pääseväni tarinaan todella helposti sisälle ja yksittäisten hahmojen tarinat koskettivat minua. Myös sivuhahmoista oltiin saatu yllättävän samaistuttavia, vaikka joitakin nähdään vain luvun tai kahden ajan. Tiedä häntä sitten onko näillä suurempi merkitys jatkossa. Sarjan episodimaisuus alkaa kuitenkin pitkän päälle kyllästyttämään ja tuntumaan yksitoikkoiselta. Yhden pokkarin verran tarina pitää hyvin itsensä kasassa mutta toivon, että se ryhtyy rakentamaan päätarinaansa jo toisen osan aikana. Tähän asti Moriartyn tarina on myös hyvin mustavalkoinen. Toivon tarinan saavan enemmän lihaa luidensa päälle jahka itse Holmes astuu kuvioihin.

Mietin kauan aikaa, että mistä Patriootti Moriartyn taide on tuttu. Sitten hoksasin, että sen takana on Hikaru Miyochi, jonka kädenjälkeä on Suomessakin julkaistu Psycho-Pass. Itse tarinasta vastaa Ryosuke Takeuchi. Vaikka Miyochin taide ei ole mitenkään erikoista, niin se on silti kauniin selkeää. Mangaa on helppo lukea, kun ei juutu ruutuihin hahmottamaan tapahtumia. Miyochin kädenjälki on myös erittäin joustavaa, sillä hän hallitsee liikkeet ja anatomian ja saa myös toimintakohtaukset toimimaan. Hänen taidoillaan olisi varaa kokeilla kuvakerronnallisesti jotain rohkeampaakin. Käännös on jälleen hyvää Punaisen Jättiläisen laatua. Jäykkä suomenkieli myös istuu loistavasti hahmojen konservatiiviseen ja kohteliaaseen puhetyyleihin.

Patriootti Moriarty oli todellinen positiivinen yllätys. Se antaa kunnollisen taustatarinan Moriartyn hahmolle ja kertoo tämän motiiveista toimia. Mitkä ovatkin aivan ymmärrettävät. Sarjasta voi myös nauttia jos ei ole Holmes.kirjoihin aiemmin perehtynyt, mutta sopii varmasti myös niitä jo lukeneillekin. Plussaa tuo selkeä ja helposti seurattava taide. Sarja ei ehkä ole mikään maatamullistava, mutta sen parissa viihtyy todella hyvin. Itse ainakin jäin janoamaan lisää, joten odotan toista osaa innolla.