TOP anime soundtrackit

Itselleni animen nautonnollisuuteen liittyy vahvasti animaation ja tarinan lisäksi musiikki. Jokaisella sarjalle ja elokuvalle luodaan oma uniikki ost eli original soundtrack, joka vaikuttaa paljon sarjan tunnelmaan mm. tilanteen luonnissa ja tunteiden kuvauksessa. Välillä sarjoista nousee esiin vain yksittäinen muistettava biisi ja taas välillä koko ost saa lumottua pauloihinsa. Moni varmaankin jo arvaa mistä tässä postauksessa on kysymys. Kyllä; animemusiikista! Aluksi tarkoitus oli tehdä listaus sarjojen kokonaisista ost:stä, mutta huomasin pian, että harvoin pidän sarjojen ost:stä kokonaisuudessaan. Siksi kirjaankin sekä sarjojen ost:n yksittäisiä biisejä, kuin myös kokonaisia ost:tä. Kriteerinä on tietenkin, että pidän ost:stä tai yksittäisestä biisistä ja olen sarjan tai elokuvan katsomisen jälkeenkin jäänyt kuuntelemaan ost:tä. En ole myöskään ottanut huomioon sarjojen alku- tai lopputunnareita. Musiikit ovat sekailaisessa järjestyksessä, sillä olen tosi huono asettamaan oikein mitään parhuusjärjestykseen.

Kimagure Orange Road ~  koko OST

Olen ihastunut vahempien sarjojen ost:n sillä niissä tuntuu olevan enemmän luonnetta ja erottuvat edukseen. Kimagure Orange Roadin kohdalla on toki myös kyse nostalgiasta, sillä muutamat sarjan kappaleet ovat soineet päässäni siitä asti kun katsoin sarjaa vanhalla kunnon VHS:llä. Sarjan ost on hyvin 80-luvun henkistä, mutta ennen kaikkea pidän sen jazzahtavasta tyylistä. Sen biisit ovat pääsääntöisesti kesäisiä ja rentoja, mutta myös hempeitä sekä pirteitä biisejä löytyy. Kappaleet kuten  "Aozora O Buttobase!", "Aerobic on RAP", "Kanashii Kagake" ja "Back to Red Straw Hat Time" ovat mahtavia biisejä, joita tulee toistuvasti soitettua varsinkin kesäisin.

Kill la Kill ~ Blumenkranz

Kuka muistaa Kill la Killin? Vaikka omalla kohdalla tämän sarjan katsomisesta on jo muutama vuosi niin edelleen ajoittain kuuntelen sarjan pahistunnaria "Blumenkranzia". Tämä tunnari on saksalaisine sanoineen mahtipontinen ja jämäkkä. Vaikka pidin myös sarjan "Don´t lose your way"-biisistäkin, niin vain Blumenkranz on jäänyt pysyvästi soittolistalle.

Sword of Stranger ~ Ihojin no Yaiba

Sword of Stranger nousi heti yhdeksi lempi anime-elovistani, sillä sen väkevä ja raaka tarina sekä voimakas ja surullinen musiikki iskivät minuun lujaa. "Ihojin no Yaiba" mahtaa olla yksiä kuunnelluimpia biisejä soittolistallani tällä hetkellä, sillä tätä biisiä kuunnellessä muistan aina sen tunteen minkä tämä sarja herätti silloin kun sen katsoin.

Inuyasha ~ koko OST

Yhdeksi vanhimpiin lempi soundtrackeihini kuuluu ehdottomasti Inuyashan ost. Sen lisäksi, että sarja sisältää paljon itselleni nostalgisia biisejä niin osa biiseistä ovat myös ikonisia. Biisit kuten "Kikyo´s Theme", "Kagome´s Theme", "Time Traveling Kagome", "Futari no Kimochi" sekä "Kaoru Wada" nostavat edelleen ihania fiiliksiä pintaan ja muistuttavat siitä ajasta, kun olin vasta alkumetreillä anime ja manga-harrastukseni parissa. Muutenkin Inuyashan ost on todella kaunista, herkkää sekä surullista kuin myös synkkää, tummaa ja vaarallista.

Houseki no Kuni ~ Main Theme

Kun puhutaan siitä fiiliksestä mikä jokin sarja saa aikaseksi sitä katsoessa, niin Houseki no Kunin luoman fiiliksen voi kuvata yhdellä biisillä ja se on sarjan "Main Theme". Kappaleen kaunis, herkkä ja särkyväisyys kuvastaa loistavasti kuinka herkässä tasapainossa hahmot elävät ja kuinka äkkiä kaikki voi särkyä. Siinä on sitä toivottomuutta ja yksinäisyyttä mitä sarjan hahmot kokevat. Houseki no kunin Main Theme on vain yksinkertaisesti kaunis ja upea kappale, joka nostaa kädet kananlihalle.

Devilman: Crybaby ~ Devilman no Uta & Crybaby

Devilman; Crybaby on ainoa sarja tällä listalla, jota valitsin kaksi lempibiisiä. En nimittäin osannut tehdä valintaa näiden kahden biisin välillä. Sarjan tarina voitaisiin tiivistää näihin kahteen biisiin: "Devilman no Uta" kuvaa sarjan mustalla huumorilla höystettyä, hieman vinksahtanutta raakaa tarinaa, kun taas "Crybaby" kertoo tarinan surullisesta ja kärsimystä täynnä olevasta puolesta. Devilman no Utan tahtiin on aina hauska jammata, kun taas Crybaby saa aina aikaseksi surullisen fiiliksen ja pysäyttää arjen keskellä. Upeita biisejä kerta kaikkiaan!

Made in Abyss ~ koko OST

Made in Abyss oli aikanaan kokonaisuuten synkkä ja sydäntäsärkevä sarja, jossa on kaikin puolin kaunis ja tunteikas ost. Rakastan sitä kuinka tämän sarjan musiikki osaa olla saman aikaisesti kaunista, surullista ja karmivaa. Siksi onkin vaikeaa valita vain muutama hyvä esimerkki kappale. Made in Abyssin kappaleissa käytetään myös paljon sanoja, mitkä eivät edes varsinaisesti tarkoita mitään. Tämä tekeekin osasta biiseistä mysteerisiä. Kappaleet kuten "Hanezeve Caradhina", "The First Layer", "Tomorrow" ja "Underground River" ovat ensimmäisiä biisejä jotka tulevat tästä sarjasta mieleen. Sarja sisältää myös muita kauniin karmivia biisejä, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua.

Casshern Sins ~ A Path

Casshern Sins on yksiä lempisarjoistani, joka on käytännössä pelkkää surua, epätoivoa ja melankoliaa. Jos jokin biisi on saanut silmät vuotamaan vesiputouksen lailla, niin se on "A Path". Tämän biisin yksinkertaiset mutta kauniit sanat ovat koskettavat ja niiden sanoma on selvä. Harvoin tykkään englannin kielisistä biiseistä animessa, sillä ne tuntuvat vähän typeriltä, mutta A Path on loistava tulkinta rakkauden ja välittämisen merkityksestä sekä surusta.

Clannad: After Story ~ Snowfield

Nyt kun selaan näitä mun lempisoundtrackejä, niin huomaan selvästi yhden trendin. Tykkään selvästi herkistä, kauniista, koskettavista ja surullisista biisitä. No, siihen sarjaan kuuluu myös Clannadin "Snowfield" niminen kappale. Tämä sarja jos mikä onnistuu itkettämään vielä pitkän aikaa sen katsomisen jälkeekin. Sillä Snowfieldiä kuunnellessa palaa väkisinkin siihen pahahduttavan surun ja epätoivon tunteeseen jonka sarjan viimeinen kohtaus sai aikaiseksi. Muutenkin tämä biisi on niin tunteellinen ja herkkä, että ihmettelen jos joku ei siitä tykkää.

Boku no Hero Academia ~ You Say Run

Jos kaipaan arkeeni raakaa voimaa ja adrenaliinia niin saan Boku no Hero Academian "You Say Run" saa varmasti niiden ryöpyn aikaiseksi. Tämä biisi on kuin tehty salille, sillä se on voimakas, mutta ei kuitenkaan liian aggressiivinen. Biisiä on myös mahtava tykittää ja unohtaa huono fiilis. Tämä biisi myös muistuttaa joka kerta kuinka hyvä sarja Boku no Hero Academia on.

Noragami ~ Noratan

Tämä on sitten tämän listan korvamato. Muistan hokeneeni tämän biisin sanoja koko päivän. Voitte kuvitella, kun töissä unohdin itseni ja hoilasin sitä ääneen. "Noratan" on erilainen ja rytmikäs biisi, jollaista ei ole aiemmin tullut vastaan. Se saa energian virtaamaan ja sen tahtiin tekisi mieli polkea jalkaa lattiaan. 

Shinsekai Yori ~ Kage no Denshouka Daiichibu

Shinsekai Yori oli aikoinaan yksi ristiriitaisimmista sarjoista, mutta samalla erittäin loistava teos. Se sisältää monia hyviä biisejä, jotka eivät kuitenkaan ole jääneet muistiini tai päätyneet soittolistalleni asti. Paitsi "Kage no Denshouka Daiichibu". Jos tämä sarja pärähtää äkkiä soimaan jossain, niin se pysäyttää varmasti, sillä sitä on pakko jäädä kuuntelemaan. Sen karmivan kylmä ja voimakas tulkinta saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Samalla se hyvin kuvastaa tämän sarjan karmivuutta ja julmuutta. Biisi toimii ehkä parhaiten sarjan sisällä, mutta se on myös upeaa kuunneltavaa sarjan ulkopuolellakin.

Manga-maanantai: Inuyasha

Nimi: Inuyasha
Tekijä: Rumiko Takahashi
Kustantaja: Shōgakukan / Egmont Kustannus
Julkaisuaika: 1996-2008 / 2005-2010
Osia luettu: 56/56
Mistä: Omasta hyllystä
Tuomio: Hieman liian pitkään jatkunut sarja, joka osaa kuitenkin olla viihdyttävä ja tarjoilla hyviä hahmoja. Loistaa parhaimpina hetkinään, mutta puuduttaa huonoimpinaan. 

Meillä jokaisella on varmaan oma tärkeä ja merkityksellinen teos, jolla on aina paikka sydämessämme. Mulle se sarja on Inuyasha. Inuyasha oli se ensimmäinen, ja tuolloin ainoa ja oikea manga-sarja, jota aloin lukemaan yli kymmenen vuotta takaperin. Muistan edelleen sen miten hypetin tätä sarjaa silloin aikoinaan ja edelleen nykyäänkin sen pariin tulee palattua aika ajoin. Nyt kuitenkin edellisestä lukukerrasta oli kulunut jo useampi vuosi aikaa, joten osa tapahtumista oli ehtinyt sumentua jo hyväisesti. Nyt kuitenkin vanhempana ja usemman muun manga-sarjan jälkeen oli kiinnostavaa lukea Inuyashaa erilaisin silmin.

Inuyashaa parjataan sarjana paljon, eikä siitä tunnu liikkuvan netissä tai ainakaan harrastajien keskuudessa kovin paljon hyvää. Itse kuitenkin löydän sarjasta paljonkin hyviä puolia, mutta taas toisaalta sen hyvät ja huonot puolet ovat hyvin tiiviisti kytköksissä toisiinsa. Siinä suhteessa Inuyasha onkin ristiriitainen sarja. Kerrataanpa kuitenkin hieman sarjan tarinaa, jos joku ei sattumoisin sitä vielä tiedä. Tarina seuraa Kagome nimistä tyttöä, joka joutuu temppelin kaivon läpi historialliseen Japaniin, tarkemmin sanottuna feodaalikauteen. Siellä hän kohtaa Inuyasha-nimisen nuorukaiseen, puoli-ihmiseen, joka havittelee Kagomen hallussa ollevaa Shikonin-kuulaa tullakseen oikeaksi yookaiksi. Kuula kuitenkin hajoaa erinäisten sattumusten kautta sirpaleiksi, joita parivaljakko ryhtyy kokoamaan.

Inuyashan tarinan konsepti on erittäin yksinkertainen ja moni pystyy varmaan jo alkumetreiltä arvaamaan miten sarjassa tulee pääpiirteittäin käymään. Pienoinen ennalta-arvattavuus siis hieman vaivaa koko sarjan ajan. Rumiko Takahashi osaa kuitenkin luoda jännittäviä ja iskeviä hetkiä sekä tapahtumia, jolloin meno ei seisahdu paikoilleen vaan om liikkeessä koko ajan. Toisaalta sarjassa ei pitkään aikaan tunnuta pääsevän eteenpäin, sillä nyt päästään sarjan suurimpaan ongelmaan. Nimittäin sen pituuteen! 56 pokkari on erittäin kiitettävä määrä tälle sarjalle, mutta olisiko se tarvinnut niin monta osaa? Ei mielestäni. Inuyasha toimii kaikista parhaiten silloin, kun se on keskellä toimintaa ja asiat etenevät verkkaisesti. Valitettavasti sarja vain jää joko liian pitkäksi aikaa jumittamaan yhteen tarinakaareen tai sen tarina saa täytettä tapahtumista, jotka eivät lopulta ole tarinalle tärkeitä. Luulin ennen, että fillerit ovat animea varten, mutta valitettavasti Inuyasha osoittaa, että niitä löytyy mangastakin. Joitakin asioita märehditään liian pitkän aikaa eikä joillekin tunnuta saavan päätöstä.

Hieman pitkitetystä tarinasta huolimatta Inuyasha onnistuu olemaan koukuttava ja sillä on todella hyviä hetkiä. Kuten jo sanoinkin sarjan toimintakohtaukset ovat intensiivisiä ja ne lukee hujahduksessa läpi. Ja yhtenä isona tekijänä ovat tarinan hahmot. Kuten olettaa saattaa Inuyasha ja Kagome saavat matkansa varrella lisää seuraa ja lopulta poppoo kasvaa kuuteen jäseneen. Pervomunkki Miroku, yookaintuhoaja Sango, tämän lemmikkikumppani Kirara sekä pieni kettuyookai Shippoo ovat mitä värikkäin sekametelisoppa, mutta jotka kuitenkin täydentävät toisiaan. Lisäksi porukka kohtaa muita mielenkiintoisia yksilöitä, joista vaivihkaa tulee heidän ystäviään tai siedettäviä vihamiehiä. Sarja onnistuukin erittäin hyvin siinä miten se käsittelee hahmoja ja heidän välisiään suhteitaan. Hahmot kinastelevat, sopivat ja heidän väliset suhteensa kehittyvät. Inuyashan ja Kagomen välinen suhde on tietenkin eniten esillä, mutta yhtä lailla sarjassa ehditään käsittelemään Mirokun ja Sangon sekä Inuyashan ja Sesshoomarun välisiä suhteita. Parasta onkin, että Takahashi ei heivaa kaikki hahmojaan ensimmäisen luvun jälkeen, vaan osa tulee takaisin ja osoittautuvat erittäin tärkeiksi sarjan lopulle. Paras esimerkki lienee päähahmomme velipoika Sesshoomaru, joka saa kehittyy varmaan kaikista eniten sarjan edetessä.

Rumiko Takahashihan tunnetaan arkisista huumorisarjoista, kuten Urusei Yatsura sekä Ranma 1/2, joten Inuyasha on hieman erilainen alueenvaltaus komedian kuningatarelta. Inuyashan tarina on jo lähtökohtaisesti synkempi ja raaempi kuin Takahashin aiemmissa tuotannoissa, joissa huumori ja tapahtumien arkisuus ovat keskiössä. Inuyashan edetessä sarjan tunnelma muuttuu kuitenkin hieman rennommaksi eikä ole niin tumman puhuva kuin ensimmäisissä osissa. Se pystyy kuitenkin erottumaan edelleen muusta tuotannosta, sillä se säilyttää kuitenkin raakuutensa ja tietyn synkyytensä. Mangaka on onnistunut myös hyödyntämään todella taitavasti sarjan miljöötä, joka antaa mahdollisuuksia kokeilla paljon erilaisempia ratkaisuja. Takahashin huumori ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään, sillä hän viljelee sarjassaan humoristisia kohtauksia vähän väliä tasapainottamaan synkempiä ja vaarallisempiä hetkiä. Sarjan huumori toimiikin pääasiassa ihan hyvin pieninä annoksina, mutta jotkin pienet juonikaaret jotka ovat ovat täysin huumoripainotteisia eivät toimi yhtä hyvin, vaan pikemminkin rikkovat sarjan rakentamaa vakavaa julkisivua. Hauskoille hetkille on paikkansa, mutta liiallinen huumori ei toimi ja muuttuu liian toistuvaksi.

Inuyashassa jos missä Takahashin sarjoista huomaa mangakan kädenjäljen kehityksen. Takahashin hahmot eivät ole koskaan vaatteineen tai hiuksineen ole olleet monimutkaisia, mutta sitäkin toimivampia. Melko yksinkertaiset hahmomallit toimivat tällaisessa toimintasarjassa loistavasti, sillä Takahashi on taitava piirtämään taustoja ja varsinkin yksityiskohtaisia metsiä ja vuoria. Hänen mielikuvituksensa on myös ehtymätön, sillä sivuilla paukkaa vähän väliä mielenkiintoisia olentoja. Tarinaa on myös helppo seurata ja ruuduista siirtyä toiseen, sillä sarjassa ei turhia kikkailla siirtymissä ja Takahashin kynänjälki on tarkkaa ja selkeää. Täytyy kuitenkin sanoa, että pidin enemmän hahmojen ulkonäöstä sarjan alku- ja keskivaiheilla, mutta viimeisten osien desing on muuttunut mielestäni liian kulmikkaaksi ja ehkäpä jopa laiskaksi. Huonoa Takahashin jälki ei ole missään vaiheessa, mutta kaipaan silti ensimmäisten osien piirtotyyliä.

Mulla rittäisi täsä sarjasta kirjoitettavaa vaikka kuinka, mutta jotta ehkä joku jaksaisia lukea tämän tarinan alun loppuun niin käsittelen vielä itse pääpahiksen ja lopetuksen. Inuyashassa pääporukka taistelee monia vihollisia vastaan, jotka ovat ensimmäisten osien jälkeen yhden ja ainoan pääpahiksen alaisuudessa. Itse pääpahis ei ole hassumpi, sillä tämä on oikea mulkkero ja erittäin taitava taktikko. Joka taasen tekeekin hänestä erittäin vaarallisen ja varteenotettavan pahiksen, joka pistää päähahmot helisemään usein. Onkin sääli, että koska tapahtumat kiertävät kehää pitkän aikaa niin itse pääpahis menettää hieman karismaansa ja hohdokkuuttansa. Onneksi Takahashi on osannut lopettaa Inuyashan erittäin tyydyttävään, monitahoiseen ja useamman pokkarin kestävään loppuratkaisuun. Sarjan lopetus onkin mielestäni sarjan yksiä onnistuneimpia osasia, sillä siinä kudotaan kaikkia langat yhteen. Sarja ehkä vähän hoputtaa itseään joissakin kohdissa, mm. lemppaamalla Kogan noin vain. Pääasiassa sarjan lopetus on kuitenkin onnistunut ja tarjoaa hyvän päätöksen hyvälle sarjalle.

Inuyasha ei ehdottomasti ole parhain mahdollinen lukemani sarja, mutta sillä on suuri nostalgia-arvo ja eihän sarja mikään huono todellakaan ole. Sillä on omat ongelmansa, mutta kunhan sarjan kanssa ei kiirehdi, niin siitä saa varmasti hyvän matkan fantasian ja mytologian pyörittämänä. 56 osan lukeminen vaatii asennetta ja jaksamista, sillä sarjan lukeminen ei ole helppo rasti. Sille kuitenkin kannattaa antaa mahdollisuus, sillä sen toimintakohtaukset, hahmot ja näiden väliset kemiat jaksavat innostaa lukemaan tämän sarjan uudelleen ja uudelleen.