Itselleni animen nautonnollisuuteen liittyy vahvasti animaation ja tarinan lisäksi musiikki. Jokaisella sarjalle ja elokuvalle luodaan oma uniikki ost eli original soundtrack, joka vaikuttaa paljon sarjan tunnelmaan mm. tilanteen luonnissa ja tunteiden kuvauksessa. Välillä sarjoista nousee esiin vain yksittäinen muistettava biisi ja taas välillä koko ost saa lumottua pauloihinsa. Moni varmaankin jo arvaa mistä tässä postauksessa on kysymys. Kyllä; animemusiikista! Aluksi tarkoitus oli tehdä listaus sarjojen kokonaisista ost:stä, mutta huomasin pian, että harvoin pidän sarjojen ost:stä kokonaisuudessaan. Siksi kirjaankin sekä sarjojen ost:n yksittäisiä biisejä, kuin myös kokonaisia ost:tä. Kriteerinä on tietenkin, että pidän ost:stä tai yksittäisestä biisistä ja olen sarjan tai elokuvan katsomisen jälkeenkin jäänyt kuuntelemaan ost:tä. En ole myöskään ottanut huomioon sarjojen alku- tai lopputunnareita. Musiikit ovat sekailaisessa järjestyksessä, sillä olen tosi huono asettamaan oikein mitään parhuusjärjestykseen.
Olen ihastunut vahempien sarjojen ost:n sillä niissä tuntuu olevan enemmän luonnetta ja erottuvat edukseen. Kimagure Orange Roadin kohdalla on toki myös kyse nostalgiasta, sillä muutamat sarjan kappaleet ovat soineet päässäni siitä asti kun katsoin sarjaa vanhalla kunnon VHS:llä. Sarjan ost on hyvin 80-luvun henkistä, mutta ennen kaikkea pidän sen jazzahtavasta tyylistä. Sen biisit ovat pääsääntöisesti kesäisiä ja rentoja, mutta myös hempeitä sekä pirteitä biisejä löytyy. Kappaleet kuten "Aozora O Buttobase!", "Aerobic on RAP", "Kanashii Kagake" ja "Back to Red Straw Hat Time" ovat mahtavia biisejä, joita tulee toistuvasti soitettua varsinkin kesäisin.
Kuka muistaa Kill la Killin? Vaikka omalla kohdalla tämän sarjan katsomisesta on jo muutama vuosi niin edelleen ajoittain kuuntelen sarjan pahistunnaria "Blumenkranzia". Tämä tunnari on saksalaisine sanoineen mahtipontinen ja jämäkkä. Vaikka pidin myös sarjan "Don´t lose your way"-biisistäkin, niin vain Blumenkranz on jäänyt pysyvästi soittolistalle.
Sword of Stranger nousi heti yhdeksi lempi anime-elovistani, sillä sen väkevä ja raaka tarina sekä voimakas ja surullinen musiikki iskivät minuun lujaa. "Ihojin no Yaiba" mahtaa olla yksiä kuunnelluimpia biisejä soittolistallani tällä hetkellä, sillä tätä biisiä kuunnellessä muistan aina sen tunteen minkä tämä sarja herätti silloin kun sen katsoin.
Yhdeksi vanhimpiin lempi soundtrackeihini kuuluu ehdottomasti Inuyashan ost. Sen lisäksi, että sarja sisältää paljon itselleni nostalgisia biisejä niin osa biiseistä ovat myös ikonisia. Biisit kuten "Kikyo´s Theme", "Kagome´s Theme", "Time Traveling Kagome", "Futari no Kimochi" sekä "Kaoru Wada" nostavat edelleen ihania fiiliksiä pintaan ja muistuttavat siitä ajasta, kun olin vasta alkumetreillä anime ja manga-harrastukseni parissa. Muutenkin Inuyashan ost on todella kaunista, herkkää sekä surullista kuin myös synkkää, tummaa ja vaarallista.
Kun puhutaan siitä fiiliksestä mikä jokin sarja saa aikaseksi sitä katsoessa, niin Houseki no Kunin luoman fiiliksen voi kuvata yhdellä biisillä ja se on sarjan "Main Theme". Kappaleen kaunis, herkkä ja särkyväisyys kuvastaa loistavasti kuinka herkässä tasapainossa hahmot elävät ja kuinka äkkiä kaikki voi särkyä. Siinä on sitä toivottomuutta ja yksinäisyyttä mitä sarjan hahmot kokevat. Houseki no kunin Main Theme on vain yksinkertaisesti kaunis ja upea kappale, joka nostaa kädet kananlihalle.
Devilman; Crybaby on ainoa sarja tällä listalla, jota valitsin kaksi lempibiisiä. En nimittäin osannut tehdä valintaa näiden kahden biisin välillä. Sarjan tarina voitaisiin tiivistää näihin kahteen biisiin: "Devilman no Uta" kuvaa sarjan mustalla huumorilla höystettyä, hieman vinksahtanutta raakaa tarinaa, kun taas "Crybaby" kertoo tarinan surullisesta ja kärsimystä täynnä olevasta puolesta. Devilman no Utan tahtiin on aina hauska jammata, kun taas Crybaby saa aina aikaseksi surullisen fiiliksen ja pysäyttää arjen keskellä. Upeita biisejä kerta kaikkiaan!
Made in Abyss oli aikanaan kokonaisuuten synkkä ja sydäntäsärkevä sarja, jossa on kaikin puolin kaunis ja tunteikas ost. Rakastan sitä kuinka tämän sarjan musiikki osaa olla saman aikaisesti kaunista, surullista ja karmivaa. Siksi onkin vaikeaa valita vain muutama hyvä esimerkki kappale. Made in Abyssin kappaleissa käytetään myös paljon sanoja, mitkä eivät edes varsinaisesti tarkoita mitään. Tämä tekeekin osasta biiseistä mysteerisiä. Kappaleet kuten "Hanezeve Caradhina", "The First Layer", "Tomorrow" ja "Underground River" ovat ensimmäisiä biisejä jotka tulevat tästä sarjasta mieleen. Sarja sisältää myös muita kauniin karmivia biisejä, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua.
Casshern Sins on yksiä lempisarjoistani, joka on käytännössä pelkkää surua, epätoivoa ja melankoliaa. Jos jokin biisi on saanut silmät vuotamaan vesiputouksen lailla, niin se on "A Path". Tämän biisin yksinkertaiset mutta kauniit sanat ovat koskettavat ja niiden sanoma on selvä. Harvoin tykkään englannin kielisistä biiseistä animessa, sillä ne tuntuvat vähän typeriltä, mutta A Path on loistava tulkinta rakkauden ja välittämisen merkityksestä sekä surusta.
Nyt kun selaan näitä mun lempisoundtrackejä, niin huomaan selvästi yhden trendin. Tykkään selvästi herkistä, kauniista, koskettavista ja surullisista biisitä. No, siihen sarjaan kuuluu myös Clannadin "Snowfield" niminen kappale. Tämä sarja jos mikä onnistuu itkettämään vielä pitkän aikaa sen katsomisen jälkeekin. Sillä Snowfieldiä kuunnellessa palaa väkisinkin siihen pahahduttavan surun ja epätoivon tunteeseen jonka sarjan viimeinen kohtaus sai aikaiseksi. Muutenkin tämä biisi on niin tunteellinen ja herkkä, että ihmettelen jos joku ei siitä tykkää.
Jos kaipaan arkeeni raakaa voimaa ja adrenaliinia niin saan Boku no Hero Academian "You Say Run" saa varmasti niiden ryöpyn aikaiseksi. Tämä biisi on kuin tehty salille, sillä se on voimakas, mutta ei kuitenkaan liian aggressiivinen. Biisiä on myös mahtava tykittää ja unohtaa huono fiilis. Tämä biisi myös muistuttaa joka kerta kuinka hyvä sarja Boku no Hero Academia on.
Tämä on sitten tämän listan korvamato. Muistan hokeneeni tämän biisin sanoja koko päivän. Voitte kuvitella, kun töissä unohdin itseni ja hoilasin sitä ääneen. "Noratan" on erilainen ja rytmikäs biisi, jollaista ei ole aiemmin tullut vastaan. Se saa energian virtaamaan ja sen tahtiin tekisi mieli polkea jalkaa lattiaan.
Shinsekai Yori oli aikoinaan yksi ristiriitaisimmista sarjoista, mutta samalla erittäin loistava teos. Se sisältää monia hyviä biisejä, jotka eivät kuitenkaan ole jääneet muistiini tai päätyneet soittolistalleni asti. Paitsi "Kage no Denshouka Daiichibu". Jos tämä sarja pärähtää äkkiä soimaan jossain, niin se pysäyttää varmasti, sillä sitä on pakko jäädä kuuntelemaan. Sen karmivan kylmä ja voimakas tulkinta saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Samalla se hyvin kuvastaa tämän sarjan karmivuutta ja julmuutta. Biisi toimii ehkä parhaiten sarjan sisällä, mutta se on myös upeaa kuunneltavaa sarjan ulkopuolellakin.
On jotenkin outoa ajatella, että olen pitänyt AnimeGarden-blogia jo kaksi vuotta. Viime vuonna yksivuotissynttäreitä en muistanut tai tajunnut juhlistaa ollenkaan, vaan se lipui niine hyvineen ohitse. Nytkin vuosipäivä tuli vähän puun takaa, kun aloin selaamaan blogini historiaa. Kun perustin blogiani ajatus oli se, että tämä tulee olemaan vain pikainen päähänpisto. Uusi juttu mitä täytyi päästä kokeilemaan. Kaksi vuotta sitten nimittäin blogeilla oli paljon suurempi näkyvyys kuin nykyään, ja blogin kirjoittaminen oli jopa muodikasta. Niin vain aika on suurimmasta blogisuosiosta ajanut ohi, mutta itselle harrastus vain jäi. Aloitin blogin kirjoittamisen ihan harrastuksen pohjalta ja sinä se on pysynyt tähän päivään saakka.
Aluksihan postasin kerran viikossa, mutta nykyään kirjoittelen melkeimpä silloin, kun on sellainen fiilis. Blogini on siis ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen näiden kahden vuoden aikana, mutta toisaalta itseni kohdalla ilo kirjoittaa ja jakaa omia mietteitään kirjoitusten kautta ei ole kadonnut mihinkään. Blogitaipaleeni on siis ollut pääasiaas positiivinen eikä blogin lopettaminen olekaan käynyt mielessäni. Olen omalla tavallaan ylpeä itsestäni, että olen jaksanut näin kauan puuhastella yhden asian kanssa. Kyllästyn nimittäin uutuuksiin melko nopeasti.
Mutta nyt blogin synttäreiden kunniaksi päätin tehdä hieman erilaisen postauksen, nimittäin kertoa kymmenen suosikki animesarjaani. Päähäni ei tullut mitään syvällisempää tai uniikimpaan ideaa, mutta kuten kaveri sanoi twitterissä "koosteet ja listat on aina kivoja". Tykkään itsekin niistä, joten mennän varmoilla vesillä. Ehkä ensi vuodeksi keksin jotain erikoisempaa.
Hommahan toimii siis hyvin yksinkertaisesti. Listaan kymmenen sarjaa, jotka ovat tämänhetkisiä suosikkejani. Kerron myös lyhyesti miksi sarja on yksiä lemppareitani ja mikä siinä on erityisen onnistunutta. Sarjat eivät ole missään parhuusjärjestyksessä, sillä en vain kykene asettamaan näitä sarjoja siihen. Älkää ottako kirjoituksiani myöskään turhan vakavasti, sillä ne eivät ole tavalliseen tapaani yhtä asiallisia vaan melko rentoja. Mutta jaaritukset sikseen ja mennään asiaan. Enjoy!
Assassination Classroom
Juu, jos joku ei vielä tiennyt niin olen aivan koukussa Assassination Classroomiin. Tämä sarja onnistuu vain niin monessa asiassa keksimättä pyörää uudelleen. Huumori, animaatio, musiikki, draama, kaikki tässä sarjassa tuntuu toimivan. Onhan sarjalla heikotkin hetkensä, kuten turhat fillerijaksot, mutta mun silmissä ne eivät edes laske sarjan arvoa. Sarjan lopetus kuitenkin nostattaa sen sortin tunnemyrskyn, että se oli kuin viimeinen naula arkkuun. Olen syvässä suossa, tiedän...
Noragami
Noragami on toinen sarja, minkä varmaan jo moni tietää sen kuuluvan mun suosikkeihin. Tästä sarjasta ei vain voi ollaa tykkäämättä, sillä se onnistuu kaikessa. Jopa turhat fillerijakost on unohdettu jonnekin. Erityisesti pidin sarjan hahmoista ja heidän välisistään suhteistaan. Tykkäsin nimittäin melkein kaikista tämän sarjan hahmoista, sillä nämä ovat mielenkiintoisia, monitasoisia ja empaattisia. Varsinkin Yato ja Yukine iskivät suoraan sydämeeni. Odotan vain edelleen sitä kolmatta kautta.
Princess Tutu
En olisi uskonut, että tämäkin sarja päätyisi aikanaan suosikkilistalleni. Princess Tutu on suhteellisen tuore edustaja suosikeissani, sillä katsoin sarjan vasta pari kuukautta sitten. Mulla oli myös tiettyjä ennakkokäsityksiä sen suhteen, enkä oikein aluksi pitänyt sitä minään. Mutta vau, minkälaiseksi sarjaksi tämä osoittautuikaan. Sarjalla on paljon yllätyksiä takataskussaan, eikä kaikki mene aina kuin luulisi. Pidin myös baletti-teemasta sekä satumaisesta tunnelmasta. Lisäksi Fakir on aivan ihana poeke. Hän ansaitsee kaiken rakkauden D´x
Shokugeki no Soma
Ruokapornokin on päässyt suosikkeihini. Tällä sarjalla on melko tavallinen setuppi, mutta se toteuttaa itsensä todella hyvin. Sarja lataa kaikki paukkunsa ruuanlaittokohtauksiin ja niitä katsellessa tuntui oikeasti, että hahmot ovat nyrkkitappelussa eivätkä liesien äärellä. Shokugeki no Soman tunnelma on aina katossa ja se tarjoilee monia herkullisia hetkiä. Sarja ei kuitenkaan käy tylsäksi kokkauksien välilläkään, vaan niihin on ladattu mukavasti hyväntuulista ja energistä menoa. Sarja ei käy tylsäksi ja hahmokaartistakin löytyy jokaiselle lempihahmo, vaikka päähahmo ei kiinnostaisikaan. Lisäksi sarja näyttää aivan julmetun hyvältä. Sarjan ruokia katsoessa tulee aina väistämättä nälkä. Mitä se kertoo meikäläisestä, kun odotin ruokaporno-animen kolmatta kautta kuin kuuta nousevaa?
Code;Geass
Ensimmäinen mecha-anime, mikä sai mut todella kiinnostumaan kyseisestä genrestä. Tämä sarja on vaan niin loistava. Code:Geassissa kaikki liittyy kaikkeen ja kaikella on jokin tarkoitus, jotta päästään sarjan lopputulokseen. Sarjan paras puoli onkin sen yllätyksellisyys sekä monitahoisuus. Se ei ole vain pelkkää mecha-mättöä, vaan sarja kuljettaa useita juonielementtejä mukanaan koko ajan. Tarinaa on kerrostettu monella tavalla, eikä tässä(kään) sarjassa mikään ole itsestään selvää. Tämä sarja jos mikä osaa lyödä vasten kasvoja ja yllättää uudestaan kerta toisensa jälkee. En ole varmaan koskaan itkenyt yhtä sarjaa katsoessani näin paljon. Lisäksi sarja tekee hahmojen vastakkainasettelusta todella mielenkiintoista katsella ja kokea, kun kummankaan osapuolen taakse ei voi asettua suoraan.
AnoHana
Olen edelleen sitä mieltä, että AnoHana kuuluu draamallisten slice-of-life sarjojen kultakastiin. Sarjahan ei periaatteessa keksi mitään uutta, vaan se pelaa samoilla aineksilla kuin moni muukin saman henkinen sarja. AnoHanan taika piilee kuitenkin siinä, miten se onnistuu olemaan keskiverto animea sykähdyttävämpi ja koskettavampi. Tykkäsin eritoteen tämän sarjan hahmojen välisistä ristiriidoista ja tunnelman arkisuudesta. Elämä ja ystävyys ei todellakaan ole koko ajan karkkia ja yksisarvisten pieremiä sateenkaaria, vaan niillä on nurjatkin puolensa. Harva sarja käsittelee näin aikuismaisesti hahmojen välisiä riitoja sekä eroja ja vielä onnistuen siinä. Saanen vielä sanoa, että sarjan lopetus on yksiä katkeran suloisemmista mitä tiedän.
Death Note
Death Noten paikka suosikeissani ei tule varmaan myöskään kenellekkään yllätyksenä. Synkät, dramaattiset ja pelkäämättömät sarjat nyt ovat aina olleet mieleeni, ja ne usein keikkuvatkin suosikkilistallani paljon pidempään kuin muunlaiset sarjat. Death Note onkin ikisuosikkini ja on ollut listalla monet monet vuodet. Sarjassa mua viehätyttää eniten sen tunnelma sekä sen psykoottisuus. Sarjan ja sen hahmot (varsinkin Light) ovat niin kieroutuneita, että se on jo aivan loistavaa. Lisäksi sarjan tarinankuljetus ja jännityksen ylläpitäminen tekevät sarjasta mieluisan seurata. Eikä pidä unohtaa sarjan hahmoja, varsinkaan Lightia ja L:ää. Light on varmaan yksiä parhaimpia antagonisteja joita tiedän, ja L:n omaleimaisuus ja muistettavuus tekee hahmosta uniikin. Nämä kaksi ovatkin parhaimpia parivaljakoita joita tiedän.
Fullmetal Alchemist: Brotherhood
Tarvitseeko mun edes kertoa miksi tämä sarja on tällä listalla? Hahmot, tarina, pääpahis, musiikki, animaatio. Kaikki toimii ja se siitä.
Sakamoto desu ga?
Mietin varmaan puolituntia, että kumman sarjan laitan tähän Sakamoto desu ga?:n vai One Punch-manin. Päädyin lopulta Sakamotoon, sillä koin saavani siitä enemmän irti kuin Yhden iskun miehestä. One Punch-man on loistavaa komediaa ja sen animaatio on aivan täyttä kultaa, jolla voisi ostaa puoli Suomea, mutta se herättänyt yhtä paljon tunteita. Älkää käsittäkö väärin, sillä mielestäni se on aivan loistava anime, joka olisi varmasti ansainnut paikkansa listallani. Sakamoto desu ga? on monessa asiassa samalla viivalla kuin One Punch-man. Mutta se miksi se on yksi suosikeistani, eikä One Punch-man, on sen lopetus. Vaikka sarja on pirteä ja hauska loppuun asti, onnistuin silti kiintymään sen hahmoihin. Tämähän takoittaa siis sitä, että itkin silmät lähes päästäni sarjan lopussa. Sarjan aiheuttama tunnelataus oli niin yllättävä ja voimakas, että se ansaitsee paikkansa tällä listalla.
Love Stage!
Love Stage on varmaan ihanin ja suloisin homosarja minkä olen nähnyt. Sarjan katsomisesta on useampi vuosi, mutta jaksan silti muistella sarjaa lämmöllä. Sarjaa katoessa tunsin itseni pitkästä aikaa yläasteikäiseksi, sillä se sai mut innostumaan nuorekkaalla ja ehkä hieman lapsellisella tavalla. Sarjaa katsoessa oli ihana kihertää poikien toilailluille ja huokailla syvään söpöille punastumisille. Love Stagen lämminhenkisyys sekä hyväntuulisuus jaksavat aina pisristää ja sarjan pariin on aina mukava palata uudelleen. Lisäksi sarja on aivan tajuttoman nätti. Izumikin saa ärsyttävyytensä anteeksi, koska Ryouma on niin söötti ja herttainen. Aivan yhtä ihana kuin Yuri!!! on Icen Victor. Älkää pliis tuomitko mua! Saahan sitä vanha ihminen joskus nauttia.
Siinä olivat mun TOP 10 parhaat animesarjat. Tätä kirjoittaessani huomasin kuinka vaikeaa on valita kymmenen parasta sarjaa, sillä olisin halunnut mainita vaikka kuinka monta hyvää sarjaa lisää. Nämä sarjat kiilasivat kuitenkin muiden edelle. Kertokaa mielipiteenne kommenteissa tästä postauksesta. Tykkäsitkö? Saisiko tämän tyyppisiä postauksia olla useamminkin?
PS. joulukuun alussa alkaa muuten animen katsomishaaste, joten pysykää kuulolla. Siitä lisää tuonnempana.
PPS. alkaa uskoko MyAnimeListin suosikkilistaani, sillä en ole jaksanut päivittää sitä ajantasalle :D.
Hyvää joulua kaikille! Tänään onkin sitten viimeisen luukun vuoro ja täytyy sanoa, että nämä 24 päivää ovat menneen todella nopeasti. Olen nauttinut kalenterin tekemisestä erittäin paljon ja toivottavasti tekin olette tykänneet lukea sitä. Kiitos kaikille lukijoilleni ja teille jotka ovat jaksaneet seurata kalenterin kulkua alusta loppuun asti. Piteimmittä puheitta mennään asiaan ja paljastetaan vuoden paras katsotuin anime. Toiselle sijalle sijoittui eilen Fate/Zero pistein 55,5.
Noragami
Kokonaisuus: 10
Hahmot: 9,5
Toteutus: 10
Tarina: 9
Animaatio: 10
Musiikki: 10
Yhteensä: 58,5
Ehdoton ykkönen tälle vuodelle on Noragami. Se keräsi melkein täydet pisteet ja sai peräti kolme kymppiä. Tämä sarja tekee yksinkertaisesti kaiken oikein. Minun on oikeastaan hyvin vaikea keksiä siitä mitään pahaa sanottavaa. Sarjan tarina on mielenkiintoinen, eikä se hoppuile itsensä kanssa. Rakastan tämän sarjan hahmoja aina sivuhahmoista pääkolmikkoon. Hyvin harva hahmo on sellainen mistä en tykännyt. Yato ja Yukine kuitenkin löysivät tiensä sydämeeni ja pidin Hiyoristakin todella paljon. Hahmojen kehitys on huimaa, mutta hahmot pysyvät siltin sympaattisina ja ihanina. Noragamin tasapainottelee huumorin ja draaman välillä on todella ensiluokkaista ja monien sarjojen pitäisi ottaa siitä oppia. Löysin itseni nauramassa sarjalle useamminkin kerran ja sarjan tunnelma oli pääosin lämmin. Se osaa kuitenkin ottaa vakavammankin otteen itsestään ja välillä sarjan tunnelma muuttuukin erittäin synkäksi ja tummaksi. Mitä tulee sarjan animaatioon ja musiikkiin ne molemmat toimivat hyvin sarjassa ja olivat yksinkertaisesti loistavia. Budjetti on sarjassa selvästi ollut iso ja rahat on käytetty mielestäni hyvin. Noragamia suosittelen ehdottomasti kaikille, sillä sen tarina ei ole niin simppeli kuin luulisi ja siitä löytyy jokaiselle jotain. En voi kyllin sarjaa kehua, sillä jos on olemassa täydellinen sarja, niin se on minulle Noragami!
Pitkästä aikaa kirjoittelen animearvostelun merkeissä. Viimeisimmästä arvostelustani, Acchi Kocchista, on vierähtänyt aikaa jo lähemmäs kaksi kuukautta, joten on jo hyvä aika palata taas animen pariin. Usein mietin, että mikä tekee animesta hyvän ja katsomisen arvoisen. Nykyään harva anime yltää sille tasolle, että se hipoo jo täydellisyyttä ja saa pidettyä katsojan kiinnostuksen pidettyä hereillä koko ajan. Yllätyksekseni tällaisia sarjoja näköjään on ja tämä sarja onkin kerännyt ympärilleen jo laajan fanikatraan (minut mukaan lukien). Arvoisa yleisö, tämä on Noragami!
Juoni
Hiyori Iki on 16 vuotias pirteä nuori tyttö, joka näyttää viettävän tuiki tavallista elämää käymällä koulua ja viettäen aikaa ystäviensä kanssa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän pelastaa nuorukaisen jäämästä rekan alle, mutta jää kuitenkin itse. Hiyorin pelastama nuorukainen ei olekaan mikä tahansa poika, vaan jumala nimeltä Yato. Yato on temppelitön jumala, joka tekee hanttihommia viidestä jenistä aina vessan siivoamisesta julmien ayakashien metsästämiseen. Yato onnistuu pelastamaan Hiyorin hengen, mutta tämä alkaa kokea mystisiä ruumiista irtautumisia. Hiyori haluaa Yaton palauttavan itsensä entislleen ja rupeaa kulkemaan tämän kanssa. Pian seuraan liittyy nuori poika Yukine, joka on jäänyt henkenä maan päälle kuoltuaan. Kolmikon yhteiselo ei ole saumatonta, sillä sekä Yukinella, että Yatolla näyttää olevan luurankoja kaapissa. Kolmikon arkea sekoittaa myös voimakas sodan jumala Bishamon, joka tuntuu kantavan kaunaa Yatolle.
Arvostelu
Aloittaessani katsoa Noragamia olin hyvin tietoinen sen saamasta hypetyksestä sekä fanituksesta. Useampi ystäväni oli myös kehunut sitä tosi upeasti toteutetuksi sekä tasapainoiseksi. Minua pyydettiin myös kirjoittamaan arvostelu kyseisestä sarjasta. Päätin sitten itsekin liittyä Noragamin katsoneiden joukkoon ja täytyy sanoa, että sarja yllätti monella tavalla. Omaksi yllätyksekseni minun täytyy tunnustaa, että Noragami on aivan loistosarja. Sarja nappaa mukaansa jo ensimmäisessä jaksossa ja useita mielenkiintoisia elementtejä heitetään katsojan mutusteltavaksi. Sarjan tarinan kuljetus on myös huippuluokkaa ja katsoja pidetään kiinnostuneena tiputtelemalla hahmoista tietoa vähän kerrallaan sarjan aikana. Tietoa ei paljasteta liian paljon yhtä aikaa ja usein sitä pihdataan viime hetkille asti, jolloin katsoja hikoilee kotisohvalla miettien seuraavaa juonenkäännettä. Noragamin tarina on kuitenkin ennen kaikkea todella väkevä ja koskettava, sillä juonenkäänteisiin mahtuu paljon draamaa ja surullisia hahmokohtaloita. Emotionaalisesti jotkin juonenkäänteet ovat todella raskasta ja jopa ikävää katsottavaa. Tästä huolimatta sarjan katsottua siitä jäi todella hyvä fiilis päälle. Tarina on kahden kauden aikana todella ehjä ja kaikkia tapahtumia pohjustetaan hyvin ja nivotaan lopulta yhteen selkeäksi kokonaisuudeksi. Ensimmäisellä kaudella auki jääneet asiat ratkotaan toisella kaudella, mikä jättää oikein hyvän maun suuhun. Toisen kauden lopetus tosin jätti myös lankoja avonaisiksi josta voi olettaa, että kolmattakin kautta ollaan suunnittelemassa.
Noragamin suurimpia vahvuuksia on myös sen balanssi komedian ja draaman välillä. Vaikka Noragami onkin pääasiassa vakavan puoleinen joukkoon mahtuu myös hykerryttävää huumoria. Kumpikaan elementti ei jää toisensa varjoon, vaan niille on aivan omat hetkensä. Monissa sarjoissa koskettava ja draamallinen kohtaus pilataan usein komediallisella pläjäyksellä ja olinkin tosi iloinen ettei tätä tapahtunut Noragamissa. Mitä sarjan huumoriin tulee, niin se on erittäin onnistunutta ja viihdyttävää. Puujalka vitsejä viljellään hyvin harvoin ja huumori on hyvin uniikkia ja toimivaa.
Etten pääse vielä hehkuttamasta sarjaa niin mainittakoon vielä, että sarjan kenties suurin etu on se kuinka paljon se käyttää aikaa hahmoihinsa. Kaikkiin hahmoihin ehditään tutustumaan sarjan aikana kunolla ja jopa sivuhahmot saavat osansa. Motiivit paljastuvat kunkin hahmon osalta eikä asioita jätetä selittämättä. Myös sarjassa tapahtuvat hahmojen menetykset tuntuvat katsojastakin raskailta - mitä ei tapahtuisi sympaatittomien hahmojen kohdalla. Tosin sarja ei myöskään pelkää esittää pidettäviä hahmojaan negatiivisessa valossa, mikä saaa hahmot vaikuttamaan enemmän inhimmillisiltä ja heissä on enemmän kosketuspinta-alaa. Sarjan keskiössä ovat tietysti kolme päähahmoamme Yato, Yukine ja Hiyori. Näiden kolmen välinen suhde kehittyy koko sarjan ajan aikana ja sarja osaa loistavasti esittää sen ylä- ja alamäet. Muiksi tärkeiksi hahmoiksi nousee sarjan edetessä myös Bishamon sekä tämän Regalia Kazuma. Ylipäänsä sarja on täynnä kiinnostavia hahmoja, jotka pitävät sarjan menossa.
Yato on pirteä ja melko komediallinen hahmo, joka haaveilee omasta temppelistä. Yato ottaa minkä tahansa tarjotun työn vastaan, ja olkoonkin työ mikä hyvänsä hän pyytää vaivanpalkaksi aina viisi jeniä. Yato pukeutuu aina verkkariasuun sekä valkoiseen huiviin, mistä hän saakin kuulla usein. Yaton huonon rahatilanteen takia hän usein yöpyy Kofukun luona ja sen takia hänen aikaisempi Regaliansa sanoi itsensä irti. Yato on hyvin vaikea lukuinen, sillä hän on pääasiassa huoleton ja iloinen, mutta välillä taas surullinen ja hieman pelokaskin. Sarjan alussa hän ei tunnu välittävän muiden tunteista vaan tekee kyselemmättä asiat oman päänsä mukaan. Huolimatta kuitenkin Yaton huelottomasta asenteesta ja hänen komediallisuudesta, on hänellä synkempi puoli mitä hän ei anna kenenkään nähdä. Yato ylipäätään on varmaan sarjan mielenkiintoisempia hahmoja, sillä hänestä tiedetään ylipäätään hyvin vähän. Hänen menneisyyttään kuitenkin avataan vähän kerrallaan sarjan aikana. mikä antaa oivan tilaisuuden hahmokehitykselle. Yato kehittyykin sarjan aikana huomattavasti paremmaksi hahmoksi, joka säilyttää kiinnostuksen loppuun asti. Vaikka pidin kaikista kolmesta päähahmosta Yato nousi kuitenkin suureksi suosikikseni.
Onkohan tää kohtaus saanu vaikutteita Kaunasta?
Yaton käyttämä Regalia eli jumalallinen ase on nuorukainen nimeltä Yukine. Regaliat ovat kuolleiden ihmisten hengistä muodostuneita aseita, jonka kanssa jumala on tehnyt sopimuksen. Yukine kuoli nuorella ikää ja on jostakin syystä jäänyt kuoltuaan maan päälle. Yukine on luonteeltaan angstinen teini-ikäinen, joka piikkittelee Yatoa usein asiasta kuin asiasta. Kyynisestä asenteestaan huolimatta Yukine paljastuu kuitenkin välittäväksi persoonaksi. Yukine vaikuttaisi aluksi myös olevan ihastunut Hiyoriin, mutta sarjan myötä he vaikuttaisivat olevan ennemminkin kuin isosisko ja pikkuveli. Yukinen hahmoon panostetaan paljon aikaa ja vaivaa ja myös yksi juonikaarista keskittyy Yukineen. Yukinen menneisyyden sekä tämän tunteiden selvittely on välillä hyvin haastavaa ja raskasta katsottavaa, mutta se hahmokehitys mitä Yukine saa on aivan uskomatonta. Hän kehittyykin Yaton rinnalla eniten sarjan aikana, eikä hän ole enää toisella kaudella yhtä angstinen ja vihainen. Yukinesta pidin aivan alusta asti, sillä hän toi mieleeni omat teinivuoteni. Hänen pienoinen ihastus Hiyoriin oli myös suloista katsottavaa.
Hiyori taas on voimakastahtoinen sankarittaremme. Hiyori usein pistääkin usein Yaton kuriin jos tämä tekee jotain typerää. Hiyorin pelastettu Yaton, tämä alkoi kulkea kissahäntäisenä sieluna ympäriinsä tämän kanssa. Hiyori on luonteeltaan pirteä ja iloinen, mutta myös erittäin lojaali ystävä Yatoa ja Yukinea kohtaan. Sarjan myötä hänelle alkaa kehityä tunteita Yatoa kohtaan, kuten myös Yatolla Hiyoria kohtaan. Näiden kahden suhde onkin mukavaa seurattavaa, sillä katsoja huomaa jo aikaisessa vaiheessa näiden kahden tunteet, mutta nämä eivät niitä tunnu huomaavan. Näiden kahden suhteesta tekee myös mielenkiintoista se, että Yato on kuolematon jumala ja Hiyori kuolevainen ihminen. Kakkos kausi jätti näiden kahden suhteen kehityksen vähän puolitiehen mutta toivon, että kolmas kausi keskittyy enemmän sitten siihen. Pidin Hiyorin hahmosta yllättävän paljon, sillä hän vaikutti aluksi kolmikon tylsimmältä hahmolta. Siitä huolimatta ettei hänen hahmokehityksensä ei ole yhtä huimaa kuin Yukinen ja Yaton, hän on paljastuu yllättävän monitahoiseksi hahmoksi. Hiyori ei myöskään jää vain pelastettavaksi neitokaiseksi vaan hän on yleensä itse valmis suojelemaan ystäviään, eikä pelkää vihollisiaan.
Sen lisäksi, että sarja on kirjoitettu hyvin se myös näyttää todella hyvältä. Studio Bones on selvästi kunnostautunut erilaisten tyylien käytössä, sillä Noragami sisältää niitä todella paljon. Tyyli vaihtuu hyvin nopeasti kohtauksista toiseen. Se ottaakin kaiken ilon irti animaatiostaan. Komediallisissa kohatuksissa tyyli muuttuu hieman pelkistetyksi ja animaatiolla onkin leikitty paljon. Hahmojen liikkuvuus on aivan loistavan sujuvaa ja varsinkin kaikki taistelukohtaukset ovat erittäin ansioikkaita ja hyvin toteutettuja. Kohatukset jossa ayakashit tuhotaan ja paikalle ilmestyy tuhoamissymboli ovat aivan upeita. Myös Yaton lausuessa loitsua alkaessaan taistella tosissaan Yukinen kanssa on aivan puhdasta silmäruokaa. Kun Yukine ja muut Regaliat ovat asemuodossa he ovat kuin toisessa tilassa, jossa leijailee lasinsirpaleita. Idea on uniikki eikä se siltikään sekoita sarjan kulkua mitenkään. Myös kaikki taustat ovat upeita ja miljöön vaihtuessa laatu pysyy kaiken aikaa korkeana. Sarjan värimaailma on aivan henkeäsalpaavaa, sillä sarjassa osataan käyttää kirkkaita ja valoisia värejä oikein, mutta taas osataan kuitenkin muuttaa väritys synkäksi, muttei kuitenkaan täysin mustaksi vaan violetein ja punaisen sävyjä on käytetty upeasti. Noragami onkin animaationsa suhteen tyylipuhdas suoritus.
Noragamin musiikkiakaan ei voi olla kehumatta. Ensimmäinen tunnari "Goya no Machiawase" kuin myös toinen alkutunnari "Kyouran Hey Kids!!" ovat molemmata aivan upeita kappaleita. Hello Spleepwalkersin kappale veti heti mukaan erikoisuudellaan. Pidin eritoteen laulajan äänestä sekä kappaleen temmosta. Aluksi The Oral Cigarettesin tekemä toinen alkutunnari ei iskenyt yhtä nopeasti kuin ensimmäinen, mutta sitä kuunnellessani kerta toisensa jälkeen aloin pitämään siitä jopa enemmän kuin ensimmäisestä tunnarista. Alkutunnarit ovat hyvin saman tyylisiä mutta ne sopivat molemmat hyvin Noragamin maailmaan. Myös alkurunnareiden upea animaatio korostaa upeasti kappleita. Animaatio on uskomattoman tarkkaa ja pienieleistä, mikä erottaa sen muista alkutunnareista. Pidin erityisesti animaatiossa siitä, että vain tiettyjä värejä oltiin korostettu ja muu ympäristä oli täysin harmaata. Jokaiselle hahmolle muodostui näin ollen myös oma tunnusväri, mikä oli pieni mutta hieno erikoisuus. En skippaisi alkutunnareita mistään hinnasta.
Lopputunnarit olivat myös hyvää kuuneltavaa. Molemmat kappaleet ovat Tia nimisen artistin käsialaa, mistä pidin todella paljon, sillä nykyään harvoin käytetään samaa laulajaa molemmissa tunnareissa. Kappaleet "Heart Realize" sekä "Nirvana" muistuttavat hyvin paljon toisiaan niin sanoitukseltaan kuin tyyliltäänkin. Itse kuitenkin lämpenin enemmän "Nirvana"-kappaleelle, sillä siinä tuntui olevan enemmän lämpöä sekä tunnetta. Tian kaunis ja sointuva ääni kuultaa kauniisti, eikä peity lainkaan voimkastempoisen musiikin alle. Taas toisaalta hänen äänessään on vähän melankolissuutta mikä tuo musiikkiin oman vivahteensa. Kappaleiden animaatio on toteutettu mielenkiintoisesti, sillä ensimmäisessä lopputunnarissa seurataan Hiyoria kun taas toisessa seurataan Yatoa. Animaatioissa on tiettyjä yhtenäväisyyksiä, kuten molempien kadulla käveleminen sekä juoksukohtaus. Tämä saa kappaleet tuntumaan yhteneviltä ja idea on toteutettu loistavasti. Tunnarit kuitenkin erottaa toisistaan se, että toinen lopputunnari on värikkäämpi kuin ensimmäinen lopputunnari. Myös muu sarjan OST on upeaa kuunneltavaa. Taku Iwasakin tekemä musiikki on oikeaa herkkua korville ja Iwasaki on selvästi tavoittanut Noragamin hengen. Mm. kappaleet "Noratan", "One Shot", "Kainoratan" sekä "Retrospects" nousivat itselle omiksi suosikeiksini. Musiikki vaihtelee sarjan aikana tosi tunnelmallisista balladeista voimakastempoiseen elektromusiikkiin, mikä loi kontrastia kohtausten välille.
Tuomio
Harvoin tulee lähes täydellistä suoritusta vastaan animen saralla ja Noragmi ylitti odotukset kirkkaasti monella tavalla. Sarja väistää kaikki ilmeisimmät sudenkuopat eikä se sorru tylsiin kliseisiin. Tekee juuri sen mitä se aikoi jopa odotettua paremmin. Hahmot ovat sympaattisia ja saavat katsojan puolelleen. Sarja on aidosti tunteita herättävä niin hyvässä kuin pahassa. Onnistuu olemaan uniikki omalla tavallaan, jonka lisäksi sarja on komeasti toteutettu. Sarjasta on vaikea löytää valittamisen aihetta, mutta en anna täysiä pinnoja sillä sarja jäi vielä kesken. Voin suositelle kaikille animen ystäville, sillä sarjasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin.
.full.919770.jpg/revision/latest?cb=20130702182600)
