#37. My Love Story

Kaapinkokoinen, gorillamainen ja yrmyn näköinen Takeo on tottunut jäämään kakkoseksi tyttöjen silmissä parhaan kaverinsa, nättipoika Sunakawan rinnalla. Takeon sydämen koko kuitenkin korreloi tämän fyysisen koon kanssa – se on suuri ja puhdasta kultaa. Oikeudenmukainen Takeo pelastaa kuitenkin koulumatkalla säihkysilmäisen tytön Yamaton ahdistelijalta. Pieni ja herttainen Yamato on Takeon täydellinen vastakohta, mutta sattumuksen johdosta yllättävää kyllä nämä kaksi alkavat tapailla. 

En odottanut My Love Storylta paljoakaan, sillä olen huomannut näiden monien vuosien animen katseluiden jälkeen, että tämän tyyppiset sarjat eivät aina iske meikäläiseen. My Love Story oli kuitenkin ehkä hellyttävin slice-of-life-sarja, jonka olen moneen vuoteen katsonut. My Love Storyn tarina ei ole mitenkään kummoinen, sillä se noudattaa hyvin pitkälti tyyppillisten slice-of-life-sarjojen kulmakiviä. Sarja on kuitenkin pintaa syvemmältä katsottuna suloinen tarina erilaisuuden hyväksymisestä. Ystävykset Takeo ja Sunakawa ajattelevat cooliuden käsitettä hieman eri näkökulmista, jonka takia he pitävät toisiaan äärimmäisen siisteinä tyyppeinä. Takeo ihailee Sunakawan rauhallista ja tyyntä olemusta, kun taas Sunakawa ihailee Takeon kykyä näyttää tunteitaan sekä tämän hyväsydämisyyttä. Takeo on myös erittäin suosittu ja arvostettu muiden poikien keskuudessa, mitä Sunakawa ei taas ole.

Mutta mielenkiintoiseksi sarjan tekee Takeon ja Yamaton suhde, joka pääsee mukavasti kehittymään seurusteluksi heti sarjan alussa. Suhteen alkaessa sarja on edennyt ehkä pari jaksoa, jolloin ehditään kaksikon seurustelun etenemistä seuraamaan aina joululahjan ostamisesta ensimmäiseen kädestä pitämiseen asti. Pariskunnasta Takeo ei kieltämättä ulkonäöltään muistuta nykyaikaista käsitystä unelmaritarista, mutta onneksi tämä ei haittaa Yamatoa, joka pitää häntä ykisnkertaisesti täydellisenä poikaystävänä. Joka pätee myös toisinpäin, sillä Takeosta Yamato on mitä täydellisin tyttöystävä. Mitä tämä onkin, sillä hänen tekstiviestinsä ovat intensiivisiä ja täynnä pirteitä hymiöitä, jonka lisäksi hän on loistava leipuri ja hänen hymynsä valaisee koko ympäristön 50 metrin säteellä. Juuri tämä täydellinen vastakohtaisuus tekee sarjasta mielenkiintoisen ja hauskan seurata. Tietenkään My Love Story  ei ole aivan pelkkää iloista arkea, sillä kaikki eivät suhtaudu Takeoon yhtä varauksetta kuin Yamato ja Sunakawa. Tämä on vaarassa aiheuttaa useammankin konfliktin ja pahaa mieltä. Onneksi sarja käsittelee asioitaan melko aikuismaisesti ja on pohjimmiltaan hyvän mielen sarja. Takeo tosin on muutenkin vähän liian yksinkertainen loukkaantumaan ulkonäkökritiikistä, mikä pelastaa useammankin tilanteen.

Hyvin usein kolmikon ollessa yhdessä miljöönä toimii kaupungin puisto.

Hahmoina Takeo, Sunakawa sekä Yamato ovat ihanan viihdyttäviä ja hauskaa seurata, vaikkakaan eivät mitään maata mullistavia hahmoja olekaan. Takeo ei ole tyypillinen shoujosarjojen sankari, sillä tämän koko ja ulkonäkö ovat kaukana Prinssi Kauniin kriteereistä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä hellyttävin ja herttaisin nallekarhu, ja katsoja oppii huomaamaan että hänellä olisi sarjan aikana paljon enemmänkin vientiä kuin aluksi luulisi. Takeo saattaa olla välillä hieman yksinkertainen, mistä sarja repii kunnon huumoria välillä. Ylipäänsä sarjan arkinen huumori on todella hyvää tasoa, joka ammenetaan pienistä asioista - kuten Takeon ilmeekkyydestä. Yamato on taas kiltin tytön perikuva, ja ehkä hieman liiankin täydellinen hahmo. Hän on kuitenkin suloinen ja hyväntahtoinen tyttö, joka painii omienkin ajatustensa kanssa muiden teinien lailla. Sunakawa taas jää selvästi kolmikosta kaikista vähimmälle huomiolle, mutta saa omat hetkensä tukiessaan Takeota ja Yamatoa näiden suhteessa. Muutamissa jaksoissa pureudutaan myös hieman Sunakawan maailmaan, jolloin hänen hahmostaan saadaan enemmän irti. Parhaampaa ystävää tuskin koko maailmasta löytyy. Myös muutamia muita sivuhahmoja tulee sarjan edetessä mukaan, jotka tolimivat hyvänä taustatukena ja viihdykkeenä sarjalle. Oli myös hienoa huomata, kuinka suuren osan Takeon muu perhe loppujen lopuksi sai sarjassa.

Näin eläväistä ilmeilyä en olekaan hetkeen animessa nähnyt. Oikea sadan naaman mies

My Love Storyn animen on tuottanut animemaailman yksi suurimpia studioita; nimitäin Madhouse. Sarja ei ole ehkä tyypillisintä tai ominta Madhouse, joka tuottaa paljon synkkiä ja aikusemmille katsojille suunnattua sisältöä. My Love Storyn jälkeen ei voida kuitenkaan sanoa, ettei studio osaisi tuottaa kevyitä slice-of-life-sarjoja. Studio nimittäin suoriutuu ansiokkaasti sarjan tarinan kuljetuksessa ja on myös uskollinen sen hengelle. Ja mikä parasta, sarja on lisäksi todella kaunista katsottavaa. Sarjan pirteä, valoisa ja värikäs tunnelma saa katsojan vain rentoutumaan sarjan parissa useammaksikin tunniksi. Kimallusta, punastumisia ja kaikkea muuta mitä shoujosarjalta voi odottaa My Love Storylta löytyy. Sarja repii myös kaiken ilon irti huumorikohtauksista, sekä hahmojen kasvojen ilmeistä. Sarjan taustat ovat pääosin pelkkää taustakuvamateriaalia, joka on todellinen ilo silmälle.

Animaation pirteä tyyli jatkuu myös sarjan alkutunnarissa, joka on musiikiltaankin hauska ja iloinen. Itse en pidä TRUSTRICKin "Miraikei Answer" - biisiä mitenkään ihmeellisenä, mutta se kuitenkin nostattaa aina hymyn kasvoille ja siitä sarjan tulee vielä muistamaan. Lopputunnari taas on rauhallinen ja yksinkertainen sekä aniamatioltaan että musiikiltaan. Se kuitenkin unohtuu melko nopeasti, eikä sitä enää muista sarjan katsomisen jälkeen. Muutenkin sarjan musiikki ei ollut mitenkään kovin ihmeellistä, sillä sen kappaleet ovat melko tavallisia slice-of-life-sarjoissa. Rauhallisia ja hempeitä biisejä sarja on täynnä, jokseenkaan ost:stä ei löydy sellaisia yksilöitä joita voisi jäädä kuuntelemaan vielä sarjan ulkopuolellakin. Kappaleet ajoivat kuitenkin asiansa hyvin, eikä sarjan äänimaailmasta sen ihmeellisempää valitettavaakaan ole.

Paras mamma ikinä!

Summa summarum

My Love Storyn katsottuani mietin onko sen tarkoitus muuttaa ulkonäköihanteita? En usko. Sarja saattaa saamaan hieman tekemään ajattelutyötä ja tutkiskelemaan omia ajatuksiaan, mutta lopulta kyseessä on lähinnä huumorisarja. Sarjan pääparin, Takeon ja Yamaton romanttinen kehitys tapahtuu viattoman hitaasti, mutta varmasti. Tarinaa ei ravistella eroilla tai varteenotettavilla kilpakosijoilla, sillä sarja kertoo enemminkin kestävästä rakkaudesta - tosin Takeo ja Yamato näkevät vain toisensa, joten vakavasti otettavia kilpatilanteita ei yleensäkään synny. Ylimääräistä draamaa ei siis ole tarjolla ja sitä janoavat voivat etsiä haluamaansa muiden sarjojen parista. Sarjan parissa viihtyy yllättävän hyvin 24 jakson ajan, sillä tarina tarjoilee mukavasti viihdykettä jotta katsojan saa pidettyä sohvalla. Annankin sarjalle arvosanaksi Suositeltava, sillä huolimatta hieman pakotetusta loppuhuipennuksesta, niin sarja käyttää paukkunsa oikein hyvin ja osaa hyödyntää sille annettuja tarinaelementtejä. My Love Storysta huomaa, ettei pyörää tarvitse ruveta keksimään uudestaan, jotta lopputulema olisi hyvä. Jos kaipaa elämäänsä viatonta nuoruuskomedia, joka nostaa hymyn huulille, niin sarjaan kannattaa tutustua. Se sopii hyvin myös hieman kevyempien ja onnellisempien romanssisarjojen ystäville.