Olin vähällä skipata tämän sarjan viime vuonna, kun tutkailin animekauden tarjontaa. Onneksi twitterissä tuli vastaan useita twiittejä, joissa kehuttiin Houseki no Kunia. Tulin sen verran uteliaaksi sarjan suhteen, että aloitin sen katsomisen melkein heti sen jälkeen, kun olin siitä ensimmäisen kerran kuullut. Sarja lähtee hitaanpuoleisesti käyntiin, vaikka sen aikana ehtii tapahtua melko paljonkin asioita. Suurin ongelma sarjaa kohtaan olikin se, etten meinannut saada jutun päästä kiinni. Sarja vain päsähtää käyntiin, mutta itse sarjan tarkoitus ja idea pysyy piilossa hyvinkin pitkälle. Houseki no Kuni lähtee kuitenkin kasvattamaan tarinaansa uusille urille hyvinkin nopeasti ja sen käänteet osoittautuvat olevan kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavia. Sarja myös kyseenalaistaa nykyisen järjestelmänsä ja herättää katsojassa sekä hahmoissa mielenkiinnon ulkopuolistakin maailmaa kohtaan. Mitä meren tuolla puolen on? Onko ihmisiä vielä olemassa?
Houseki no Kunin nostattama kiinnostus sekä asioiden kyseenalaistaminen kiteytyy varsinkin sen päähahmossa Phosissa. Phos toimii selväsi sarjassa katsojan sijaisena, sillä tämä kyselee kaikki asiat katsojan puolesta ja on lapsenomaisen innostunut omista päähän pinttymistään. Vaikka Phos on omasta mielestäni ärsyttävä hahmo (aina sarjan loppupuolelle asti), joka ajattelee asioita vain omalta kantilta eikä niinkään sitä kuinka paljon vaivaa tämä aiheuttaa muille hahmoille. Phosin hahmokehitys on kuitenkin huimaa ja hän joutuukin kokemaan kasvunsa kivut erittäinkin tuskallisesti ja kovan opetuksen kautta. Hän on myös se joka laitta asioita liikkeelle, jotta rattaat lähtevät pyörimään sarjan eduksi. Phos on myös muita hahmoja paljon laajakatseisempi ja haluaa ajatella laatikon ulkopuolelta. Hän haluaa kokeilla uutta, eikä pysyä samassa vanhassa kaavassa. Hänellä on myös lapselle luontaista utelisisuutta saaren ulkopuolista maailmaa kohtaan.Hän ei myöskään aina halua toimia Kongou-sensein kehotuksien mukaan, joka näkyy varsinkin Phosin mielenkiinnossa ihmisiä kohtaan. Ihmiset tuntuvat olevan sarjan tabu, eikä siitä haluta puhua. Ja lisäksi Kongou-sensei tuntuu leimahtavan aina ihmiset mainittaessa. Sarjassa annetaan sellainen, kuva, että Kongou-sensei ja mahdollisesti osa muistakin jalokivistä tietävät Kuukansasta ja ihmisistä enemmän kuin antavat ymmärtää. Haistan salajuonen!
Hahmoista itsessään tekee jo mielenkiintoisia se etteivät he ole ihmisiä. He ajattelevat ja käyttäytyvät kuin ihmiset, mutta heidän kehonsa ovat kuitenkin erilaisia jalokivia, joiden kovuudet vaihtelevat. Heistä tulee ensimmäisenä mieleen posliininuket, jotka ovat saaneet kyvyn liikkua. Lisäksi kaikki hahmot ovat käytännössä kuolemattomia. Heidät voi nimittäin koota kasaan lukemattomia kertoja, jos heidän osasiaan löytyy tarpeeksi paljon. Mutta liian suurien palojen kadottaminen tai rikkoutuminen merkitsee väistämättä muistinmenetystä. Tämä on monille hahmoille kauhistus, sillä varsinkin vanhimmille jalokiville, jotka ovat yli 3000 vuotta vanhoja, muistot ovat kaikista tärkein asia. Sarja pyörii alussa varsin paljon hahmojen kovuuksien eri tasojen ympärillä. Ja se on myös hyvin paljon liitoksissa Phosin hahmokehitykseen, sillä tämän ominaiskovuus on vain kaksi kymmenestä, jonka takia tämä ei mm. pysty kantamaan miekkaa rikkoutumisvaaran takia. Mutta eniten mua jäi tässä sarjassa vaivaamaan Phosin ja Cinnabarin välinen suhde. Sarjan alussa nimittäin annetaan kuva, että heidän suhteensa olisi hyvinkin keskeinen osa tarinaa. Sarja kuitenkin unohtaa sen pitkäksi aikaa ja palaa sen pariin pikaisesti vasta viimesissä jaksoissa.
Aluksi olin epävarma sarjan animaatiosta, koska 3D-CGI ei ole lempilapsiani. Mutta ai, että sarja osaa hyödyntää 3D-animaatioitaan hyvin. Studio Orangen animaatiojäljestä saisi moni muukin studio ottaa mallia, sillä Houseki no Kunin animaatiota käytetään loistavasti eduksi ja se korostaa loistavasti hahmojen liikkeitä sekä olemusta. Hahmot vaikuttavat inhimmilisiltä, vaikka samalla heistä huomaa tietyn luonnottomuuden. Epäinhimmilisyyttä on korostettu kilahetelevilla askelilla, sekä huomioita herätävillä hiuksilla. Hahmot oli myös tehty erottuviksi eivätkä he huku toistensa sekaan. Heistä oltiin myös saatu tehty eloisia ja oli hauska nähdä kuinka ilmekkäitä hahmo olivat. Yleensä 3D-animoidut hahmot passaavat jäädä vähän litteiksi ja elottomiksi, mutta Houseki no Kuni onnistuu luomaan energisiä ja sulavia liikkeitä. Pakko antaa myös kiitosta sarjan kameran käyttämisille, sillä sitä liikutellaan kiitettävästi ja kuvakulmat vaihtuvat mukavaan tahtiin. Varsinkin toimintakohtaukset loistivat moniulotteisuudellaan sekä ilmiömäisyydellään. Sarja osaa myös pitää hyvin yllä ja sujuvana animaatiotaan joka käänteessä, eikä se lässähdä edes nopeimmissa kohtauksissa. Se on myös todella tarkkaa sekä yksityskohtaista. Myönnettäköön, että Houseki no Kuni on kaunein 3D-animoitu anime minkä olen nähnyt.
Hypätään sarjan tunnelmaan, mitä tällä sarjalla onkin. Heti ensimmäisestä jaksosta lähtien Houseki no Kunin hieman surumielisen ja melankolisen tunnelman huomaa. Hahmoja esitellään vähän väliä yksin kävelemässä saaren ykitoikkoisilla niityillä tai puhelemassa itsekseen kotikolon pilarien juurella. Tunnelma on hyvin rauhallinen mutta samalla yksinäinen ja se saa miettimään, että sijoittuuko tämä maailma jonnekin postapokalyptiseen tulevaisuuteen. Sarjaa katsoessa sarjan maailmaan sulkeutuu täysin ja sen välittämä yksinäisuus on lähes käsinkosketeltavaa.
Sarjan tunnelma koostuu kuitenkin myös sen musiikista, joka on herkimpiä mitä olen pitkään aikaan kuullut. En usein liiemmin perusta tällaisista kyynelkanavia avaavista biiseistä, eikä Houseki no Kunin musiikki noussutkaan kärkikastiin. Se kuitenkin hoitaa hommansa todella hyvin ja se osaa kohottaa tunnelmaa oikeilla hetkillä. OST ei sisällä mitään raivokkaita tasitelubiisejä, vaan kappaleet ovat lähes kaikki sulavia ja rauhallisia. Viulupainotteinen musiikki kuitenkin korostaa sarjan tunnelmaa lostavasti ja saa sarjan tuntumaan vielä surullisemmalta. OST:stä ainakin "Battle" sekä "Cinnabar" ovat biisejä, joista itse aloin pitämään todella paljon. Mainittakoon vielä, että musiikissa käytetään mielekiintoisesti erilaisia lyömäsoittimia, jotka saavat musiikin jäämään mieleen. Sarjan alkutunnari taas on todella nättiä katsottavaa. Sen animaatiosta bongaa jokaisella katsomiskerralla jotain uutta ja sen jalokivi-teema sopii sarjaan todella hyvin. Sen leikkisä ja pirteä ote saa myös katsojan koko huomion. Alkutunnari "Kyoumen no Nami" on myös todella nätti sekä herkkä biisi. Tosin tällä kertaa lopputunnari "Kirameku Hamabe" vie voiton. Surullinen ja synkkä tunnari kertoo hyvin Cinnabarista ja sen kaunista melodiaa vain jää kuuntelemaan.
Summa summaru
Okei, en aluksi uskonut pitäväni tästä sarjasta, eikä se toisaalta noussutkaan suursuosikikseni. Pidin siitä kuitenkin odotettua enemmän, sillä Houseki no Kunissa on jotain taianomaista ja salaperäistä. Sen omintakinen selvitymiskamppailu Kuukansaa vastaan on jo itsessään kantava teema, mutta sen ympärille kuroutuu lopulta paljon suurempia ja jännittävämpiä kysymyksiä. Kaikkea sarja ei tietenkään ehdi paljastaa 12 jakson aikana ja sarja jääkin pahaan cliffhangeriin. En myöskään aluksi perustanut päähahmostamme, sillä hän vain tuntui ärsyttävän ajattelmattomuudellaan. Muut hahmot taas jäivät melko pahasti taka-alalle, eikä heihin sen koommin ehtinyt tutustua. Hahmokehitys tässä sarjassa on kuitenkin tasokasta, eikä sen tunnelma lässähdä. Sanoisinkin siis, että Houseki no Kuni on Suositeltavan arvoinen. Sen omintakeinen tyyli ei iske kaikkiin enkä voi syyttää heitä, jotka vieroksuvat tätä sarjaa 3D-animaatioin takia. Sarjalle kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, ja itse ainakin voin sanoa, että opin tykkäämään tästä sarjasta vasta muutaman päivää sen jälkeen, kun olin sarjan katsonut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti