sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Conisuunnitelmat 2017

Tänä vuonna ajattelin vähän aktivoitua coneissa käymisen suhteen, sillä parina viime vuonna conitapahtumat ovat rajoittuneet Traconiin ja Animeconiin. Tein vähän toimintasuunnitelmaa tälle vuodelle ja päätin sitten päivittää sen tänne blogiinkin. Suunnitelmat voivat vielä tietenkin muuttua, varsinkin kesällä kesätyöt rajoittavat todennäköisesti liikkumista ympäri Suomea.

Matsucon 4.-5.3.


Matsuconissa en ole aikaisemmin käynyt, sillä en oikeastaan muista ainakaan kuulleeni aiemmin tapahtumasta. Tosin omistan sen luokan muistin, että olen vain todennäköisesti unohtanut sen. Tapahtuma järjestetään Oulun Pohjankartanolla mikä sijaitsee lähellä rautatieasemaa joten liian pitkä kävelymatka tuskin on este. Matsuconiin tuskin kuitenkaan menen pelkästään hengaamaan, sillä conista saattaa tulla ensimmäinen jossa olen vänkkärinä. Vaikka onni ei suosisikaan vänkkäriksi, niin aion käydä silti Matsuconin katsastamassa.

Lisätietoa Matsuconista tapahtuman kotisivuilta ja Twitteristä.


Desucon 16.–18.6.


Desuconissa tuli käytyä viimeksi vuonna nakki ja muusi, joten on aikakin palata sen luokse. Tapahtuma on minulle yksiä tärkeimpiä, sillä ohjelma on monitahoista ja kiinnostavaa sekä tuttuja näkee. Lisäksi Kaji Yuki on tulossa kunniavieraaksi, joten mikään ei voi estää minua menemästä xD

Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta ja Twitteristä.


Kawacon 1.-2.7.

Kawacon on myös uusi tuttavuus ja sen kohdalla suunnitelmat ovat vielä hyvinkin levällään. Olen miettinyt haenko Kawaconiinkin vänkkäriksi vai lähdenkö vain rilluttelemaan. Kawacon on myös samana kuuna kuin Animecon ja työt voivat tulla tielle lähtemisen suhteen, joten tähän coniin lähtö on hiuskarvan varassa. Tapahtumaan lähtö on siis alkukuopissaan vielä, mutta jos saan kaiken järjestettyä niin lähden innolla tutkailemaan Kawaconin tarjontaa.

Lisätietoa tapahtuman kotisivuilta ja Twitteristä.


Animecon 15.-16.7.


Animecon palaa tänä vuonna takaisin Kuopioon huikean suolaisen hintaisen pääsylipun kanssa, joka ei tietenkään kaikkia miellyttänyt. Itse en kuitenkaan periaattestakaan halua jättää Animeconia väliin ja olen valmis maksamaan 35 euron hinnan. Tapahtumavastaavat ovat myös lupailleet vastinetta rahoille, mutta mitään ei olla vielä paljastettu ja järjestäjät ovat pysyneet vaitonaisina. Animeconissa minun olisi myös tarkoitus cossata jotakin helppoa, sillä olen liian laiska alkamaan värkkäämään mitään vaikeaa. Molemmat veljet lupautuivat myös lähtemään messiin mukaan, sekä yksi kaveri lupas lähteä, jos saa säästettyä lippuun tarpeeksi, joten tapahtumasta ei seuraa puutu.

Lisätietoa Animeconista saa tällä hetkellä helpoiten Twitterin kautta.


Kokkocon 26.-27.8


Kokkoconissakaan ei ole aiemmin tullut käytyä, mutta ehkä tänä kesänä pääsisin sinne asti. Kuten Kawaconin suhteen on Kokkoconinkin suunnitelmat vielä melko avoimia. Kokkola ei olisi tuhottoman pitkän matkan päässä, joten sinne voisi lähteä päiväksikin. Eiköhän tässä vielä suunnitelmat ala muodostumaan pikku hiljaa.

Lisätietoja löydät Twitteristä.

Tracon 8.–10.9.


Tracon nyt on tietenkin ehdoton, sillä siitä on tullut itselle luottocon ja se on tietenkin lähinnä kotikuntaani. Teema on tänän vuonna pahikset ja minulla kytee jonkilainen idea mahdollisesta puvusta päässäni. Majoittua ei edes tarvitse hotellissa tai autossa, sillä tuttava asuu Tampereella ja lupasi majoittaa meidät tänäkin vuonna. Syksyä odotellessa.

Lisätietoja löydät tapahtuman kotisivuilta ja Twitteristä.

En tiedä olenko haukannut liian suuren palan, sillä tänä vuonna tuntuu olevan vain coneja conien perään. Mistä näitä oikein sikiää? Toivon todella, että pääsisin edes käymässä kaikissa tapahtumissa, sillä coni-into on yllättävän kova. Valitettavasti ei koskaan voi tietää miten loppujen lopuksi tulee käymään, mutta olen toivokkain mielin liikenteessä. Olkookin meillä kaikilla mukava conivuosi! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti