keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Luukku 2: Naisihmisten kermaa

Jos vuodelle 2015 pitää valita paras mieshahmo, niin täytyyhän naisetkin huomioida. Ja miehethän tarvitsevat aina aisaparin. Mutta toisin kuin mieshahmon valinnassa, naisten kohdalla ei ollut samanlaisia vaikeuksia tehdä valintaa. Oikeastaan se johtui siitä, että kaikki naispuoliset hahmot ovat järjestänsä yhtä tylsiä ja unohdettavia. Tämä hahmo kuitenkin pistää riehakkaille pojillekin hanttiin ja on hyvin moninainen.

Hän on: (Tättärää!!)

Automail-mekaanikko Winry Rockbell


Winry on aina ollut yksi suosikkihahmoistani. Hän on luonteeltaan voimakastahtoinen ja erittäin äkkipikainen. Minkä Elricin veljekset, varsinkin Edward, saa tuntea useasti nahoissaan jakoavaimen muodossa. Vaikka hän vaikuttaa kovalta ja joskus koppavaltakin, kantaa hän aina huolta veljeksistä, kun nämä ovat reissaamassa ympäri maata viisastenkiven perässä. Winry rakastaa automaileja, niin kokoamis- kuin purkamismielessä. Tämä fetissi tulee ilmi varsinkin, kun veljekset ovat Winryn kanssa vierilulla automailien mekassa. Päättäväisenä ja kunnianhimoisena naisena, hän haluaakin tulla maan parhaimmaksi automail-mekaanikoksi.

Winry on erityisen viihdyttävä hahmo, sillä hän ei ole perus teinityttö, joka kikattelee poikien perään. Hänelle on oikeasti annettu luonne! Hän on erittäin määrätietoinen ja välillä vähän poikamainenkin. Hänelle on keksitty mitä äijämäisin ammatti, mikä tekee tytöstä erilaisen. Hänestä ei kuitenkaan ole tehty liian poikamaista, vaan sarjassa on korostettu hänen naisellisuuttaan. Rujosta käytöksestään huolimatta, Winry on hyvin tunteellinen ja hän kyllä itkee jos siltä tuntuu. Lisäksi Winry onkin yksi parhaimmista tsundere hahmoista. Hän peittää pehmeän puolensa kovan kuoren alle ja tämä johtuukin hänen menneisyydestään ja vanhempien menetyksestä nuorena. Menneisyys palaakin hänen muistoihinsa uudestaan Scarin hahmossa ja Winrystä todistetaan tämän synkkä puolikin. Kyseinen kohtaus tuokin hyvin ilmi Wnryn haavoittuneisuuden ja tunteellisuuden. Hän myös ensimmäistä kertaa tulee suojeltua tyttönä.



Kuten jo sanoin Winrystä ei olla tehty liian poikamaista ja siksi hänen hahmosuunnittelunsa onkin niin nerokas. Yleensä hahmoista tehdään joko täydellisiä feministejä tai lesbopoikia. Winry vain sattuu itse tipahtamaan siihen väliin. Hänet nähdäänkin usein mekaanikonhaalareihin pukeutuneena mutta aina, kun hän lähtee jonnekin veljesten kanssa, hän pukeutuu aina tyttömäisesti ja suloisesti. Hän pitää aina hiuksiaan poninhännällä, mikä luo samalla tyttömäisen kuvan mutta ei ole kuitenkaan ristiriidassa hänen poikamaisuutensa kanssa. Ulkonäöllisesti hän ei ole erikoinen, mutta... (AUTS! Kuka heitti jakoavaimella!?)...mutta hänen visuaalinen toteutuksensa on niin onnistunut, että se ei edes haittaa. Ei kaikilla tytöillä tarvitse olla räikeän värisiä hiuksia tai yli isoja rintoja, erottuakseen joukosta. (Vaikka Winryllä niitä avujakin on :3)


Olkootte mitä mieltä tahansa, Winry Rockbell on paikkansa ansainnut vuoden 2015 parhaimpana naishahmona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti