torstai 22. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 22. luukku


Niin se on, että vähiin käy ennen kuin loppuu. Kaksi yötä enää jouluun, toivottavasti lahjat on jo ostettuna ;). Tämä ei varmaan yllätä ketään, mutta vuorossa siis luukku 22. Eilisestä luukusta, mikä oli numero 21, paljastui Fullmetal Alchemist: Brotherhood keräten 54 pistettä. Ja hei, tämä postaus on myös samalla 100. postaukseni. JEEE! xD

Tokyo Godfathers


Kokonaisuus: 9,5
Hahmot: 10
Toteutus: 9
Tarina: 9
Animaatio: 9
Musiikki: 8
Yhteensä: 54,5

Tokyo Godfathersin pariin eksyin pitkästä aikaa, sillä viimeksi se on tullut katsottua vuonna nakit ja muusi, kun Nelonen tai MTV3 sen esitti televisiosta. Anime-elokuvien katsominen on jäänyt tältä vuodelta vähän retuperälle, sillä Godfathers on ainoa (jos Studio Ghibli-leffoja ei lasketa) elokuva jonka olen katsonut. Hieman hölmöstä ulkoasustaan huolimatta Tokyo Godfathers on kuitenkin aikuismainen, mutta ei tylsä elokuva. Tarina on hieman surullinen ja hahmot ovat kodittomia tai karkulaisia, mutta elokuva on silti pääasiassa positiivinen ja humoristinen. Se pitää tahtiaan yllä koko ajan ja sisällyttää itseensä paljon mielenkiintoisia tapahtumia. 

Rakastan sarjan huumoria, mutta ennen kaikkea elokuvan hahmoja. Pääkolmikon jäsenet ovat persoonallisia ja jokainen tuo elokuvaan jotain. Heidän kauttaan sarja käsittelee hieman arkojakin aiheita, kuten homoutta, kotoa karkaamista, kodittomuutta sekä uhkapelaamista. Kärsineestä ja karkeasta ulkokuorestaan huolimatta hahmot ovat todella sympaattisia, mutta ehdottomaksi lempihahmokseni nousi homomies Hana-chan. Uskomatontahan tässä on, että hahmot ehtivät kehittyä 92 minuutin aikana. Animaatio ei varmaan ole kaikkien mieleen, mutta itse pidin Godfathersin simppelistä ja realistisesta animaatiotyylistä. Hahmoja on kiva seurata juuri heidän ilmeidensä ja eleidensä takia, sillä rumiltakaan näyttäviä ilmeitä ei olla pelätty käyttää. Tokyo Godfathers sopii oikein hyvin katsottavaksi varsinkin näin joulun aikoihin ja se sopii vanhemmillekin katsojille. Tarina on ehjä ja elokuvalle annettu aika käytetään fiksusti. Elokuvan pariin on helppo palata uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti