tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 13. luukku


Joulukuu on ilmeisesti ainoa kuukausi, jolloin olen oikeasti kartalla monesko päivä on menossa. Mutta siis kolmastoista päivä menossa, eikä jouluun ole kuin puoliotoista viikkoa. Eilisestä luukusta paljastui täydellisine päähahmoineen Sakamoto desu ka? 47,5 pisteellä. Tämän päivän luukun takaa paljastuukin myös yksi viime vuoden fanitetuimmista sarjoista.

Owari no Seraph


Kokonaisuus: 8,5
Hahmot: 7
Toteutus: 8
Tarina: 8,5
Animaatio: 8
Musiikki: 8
Yhteensä: 48

Jos jokin sarja on saanut huomiota osakseen viime vuonna, niin se on Owari no Seraph. Sarjalla on todellinen hypetys takanaan, mutta itse en lämmennyt sarjalle kauhean nopeasti. Sarjalla on loistava idea ja tarina sekä ihan suhteellisen mielenkiintoiset hahmot. Sarjan eka kausi on kuitenkin mielestäni melko heikko. Se jätti hieman kylmäksi enkä oikein päässyt sarjaan käsiksi eikä tarina edennyt minnekään.  Mutta onneksi toinen kausi pelastaa sarjasta paljon. Tarina ja sen hahmot syventyvät sarjan edetessä, ja jopa aluksi ärsyttävästä Yusta kehittyy hyvä hahmo. Myös mukaan tuleva salaliittoteoria tekee sarjasta vielä kiinnostavamman. Vampyyrit olivat myös oikeasti kunnioitusta herättäviä olentoja, ja oli kiinnostavaa seurata miten taistelun molemmat osapuolet halveksivat toisiaan ja kuinka kumpikin pitää itseään toista parempana. Pahinta sarjassa tietenkin on, että se jää kesken. Niin paljon jää selittämättä ja tuntuu, että sarja jäi kesken juuri kaikista kiinnostavimmalla hetkellä. Toivon totisesti, että sarja tulee saamaan jatkoa, sillä Owari no Seraphilla on vielä niin paljon annettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti