Sarja kertoo prinsessa Elizabethista, joka etsii tarunhohtoisia mutta lainsuojattomia entisiä valtakunnan ritareita, jotka tunnetaan Seitsemänä kuolemansyntinä, pelastaakseen Britannian pyhien ritarein ikeen alta. Hän kohtaakin Melodiaksen, kuolemansyntien entisen kapteenin, joka lupaa auttaa Elizabethia löytämään muut synnit ja tuhoamaan pyhät ritarit. 7 kuolemansyntiä on sarja mitä olen odottanut kuin koira makkaraa siitä asti, kun sen julkaisemisesta ilmoitettiin. Sarja on perus shounenmättöä hurjine taistelukohtauksineen sekä seikkailuineen. Se kuitenkin tuntuu näin kahden ensimmäisen pokkarin perusteella tuoreelta sekä kiinnostavalta. Sarjalla on heti alussa monta rautaa tulessa ja onneksi tätä saikin heti kaksi pokkaria kerralla, sillä sarjan tarina on niin koukuttava, että pokkarit tuli ahmittua todella nopeasti. Sarjan huumorikin on yllättävän onnistunutta ja sille tuli tyrskähdeltyä pariin kertaan. Tosin sarja on saanut kritiikkiä sen pervouden takia. Varsinkin Meliodas lääppii Elizabethia alvariinsa. Jos sarjaa pystyy kuitenkin lukemaan läpi sormiensa, niin luvassa on kiinnostava ja viihdyttävä lukukokemus. En voi kuitenkaan sanoa, että 7 kuolemansynnin pervous ja kaksimielisyys olisivat niinkään häirinnyt tai haitannut omaa lukukokemusta. Tämä ehkä siksi, ettei sitä mielestäni ollut liikaa eikä se tuntunut niin päälleliimatulta. Sarjan hahmot ovat myös yksi kiinnostava asia sarjassa. Jo löydetyt kuolemansynnit ovat kiinnostavia hahmoja ja heissä on paljon purettavaa vähäksi aikaa. Elizabethkään ei ole aivan avuton ja kirkuva neito, vaan hänessä on oikeasti munaa. 7 kuolemansynnin parissa tulee varmasti viihdyttyä ja suosittelen sitä varsinkin niille, jotka kaipaavat shounenia parhaimmillaan ja hieman huumoria. Itse jään innoissani odottamaan jatkoa ja todella toivon, että sarjan myynti on sen verran hyvää, että saataisiin koko sarja suomeksi.
Nakaba Suzukin piirrostyyli henkii vanhaa ja karkeaa 80-lukua ja muistuttaakin kaikista lähemmin Dragon Ballia. Suzuki onkin kova Dragon Ball-fani, joten hänen kädenjälkensä onkin saanut vaikutteita Suomessakin suositusta sarjasta. Hänen piirrostyylinsä on kuitenkin omaleimaista ja tunnistettavaa. Hahmojen ulkonäöt ovat erilaisia ja heidät on helppo erottaa toisistaan. Suzukin taidetta kuitenkin vaivaa pieni ylenpalttisuus. Hän ei oikein osaa hillitä itseään piirtäessään yksityiskohtaisia haarniskoja tai kaatuvaa metsää, mikä tekeekin ruuduista ahtaan tuntuiset. Onneksi hänen kädenjälkensä on kuitenkin karkeudestaan huolimatta selkeää. Suzuki ei käytä lähes lainkaan harmaasävyjä ja hänen viivansa on elävää, mikä tekee hahmojen erottamisen taustasta helppoa ja vaivatonta. Mikään maailman parhain piirtäjä Suzuki ei ole, mutta itse pidin hänen kädenjäljestään, ja toisaalta olihan hänen taidettaan kiva tutkailla.
Sangatsu Manga teki sen minkä pitikin. Käännös on aivan loistava ja istuu sarjaan hyvin. Hahmojen puhe on joustavaa ja tekstiä on mukava lukea. Ainoa mikä vähän jäi oudoksuttamaan, oli syntien nimien jättäminen englannin kielelle. Tällainen harjaantunut nyt kyllä tietää mitä nimet tarkoittavat, mutta alakoululainen ei välttämättä ymmärrä. Tämä taitaakin kuitenkin jäädä ainoaksi moitteekseni käännöksestä. Julkaisussa ei ole värisivuja mikä ei toisaalta jää harmittamaankaan, sillä pokkarin sisältö on kerran niin hyvää.
Teos: 3/3
Julkaisu: 3/3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti