torstai 15. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 15. luukku

Joulukuu juoksee aivan tajutonta vauhtia eteenpäin ja nyt 15:sta luukun myötä pääsemmekin vuoden TOP 10 parhaan animen pariin. Tässä vaiheessa haluan sanoa, että nämä kymmenen parasta animea, mitä olen kuluvan vuoden aikana katsonut, ovat sellaisia joihin jokaisen kuuluisi tutustua. Eilisestä luukusta paljastunut Zettai Karen Children: The Unlimited - Hyoubu Kyousuke keräsi huimat 48 ja puoli pistettä.

Shokugeki no Soma



Kokonaisuus: 8,5
Hahmot: 8
Toteutus: 9
Tarina: 7
Animaatio: 9
Musiikki: 7,5
Yhteensä: 49

Ensimmäinen TOP 10:een päässyt sarja on Shokugeki no Soma. Epäilin sarjaa aluksi, sillä eihän ruuanlaittoon keskittyvä sarja voi kiinnostaa kauaa. Voi, miten väärässä olinkaan. Shokugeki no Soma on todella, todella viihdyttävä sarja, jonka katsomista ei olisi malttanut jättää kesken millään vaan haluaisi jatkaa katsomista seuraavaan jaksoon. Sarja on käsikirjoitettu tosi hyvin, sillä tarina kulkee tosi näppärästi eteenpäin eikä missään vaiheessa tullut sitä fiilistä, että sarja menee tylsäksi ja haluaisin jakson vain loppuvan. Ruuanlaitosta on tehty todella kiinnostavaa katsottavaa ja oikeastaan tuntui siltä, että hahmot ovat enneminkin jossain nyrkkitappelussa kuin keittiössä laittamassa ruokaa. Sarjalla on todella vangitseva tunnelma ja aina kisojen aikana tunnelma nousee aina oktaaviin asti. Kaksi kautta tuli katsottua niin nopeasti läpi, ettei sitä edes itse tajua. 

Shokugeki no Somalla on myös mielenkiintoinen ja laaja hahmokaarti, josta löytyy hahmoja moneen lähtöön. Päähahmo Soma on aluksi vähän ärsyttävän nokkava hahmo, joka kehittyy kuitenkin uskomattoman paljon sarja aikana. Sarjalla on myös hieno tapa keskittyä välillä muihinkin hahmoihin, jolloin Soman seuraamisesta ei tullut liian könkäistä. Sarja myös näyttää sekä kuulostaa hyvältä, mikä vain lisää katomisnautintoa. Vähän kehnosta alustaan huolimatta Shokugeki no Soma on todella upea katsomiselämys, johon kannattaa uhrata aikaa. Sarjan katsomista ei kannata jättää kesken ensimmäisen jakson jälkeen, sillä se paranee huimasti tarinan edetessä. Tätä sarjaa katsoessa tulee nälkä :9.

2 kommenttia:

  1. Shokugeki no Soma on aivan loistava sarja. Ruokapornoa parhaimmillaan ja tunnelma tosiaan on kuumottava. Harmi vaan että Somaa on välillä vaikea kannustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokapornoa tosiaan xD
      Tuo on kyllä Soman hahmossa huonoimpia puolia, mutta onneksi hän kehittyy toisella kaudella enemmän ja häntä oppii lopuksi kannustamaan. Aluksi hän kyllä oli aika raivostuttava omalla tavallaan.

      Poista