Arvostelu numero neljä on vuoden 2007 antia, nimeltä Baccano!.
Tarina
Vuonna 1711 ryhmä alkemistejä manaa esiin demonin, jotta he saavat käsiinsä
elämäneliksiirin. Demoni kertoo heille, että kuolemattoman voi tappaa vain
toinen kuolematon laittamalla käden tämän pään päälle ja imemällä tämän
sisäänsä. Kaikki laivassa olijat juovat juomaa ja heistä tulee kuolemattomia.
He sopivat keskenään että he olisivat ainoat kuolemattomat, yksi, Szilard
Quates, kuitenkin vastustaa aatetta. Kaikki ei sujukaan suunnitellusti, vaan
laivassa oleva petturi Szilard tappaa muutaman kuolemattoman ja katoaa jälkiä
jättämättä. Välttääkseen toisiaan muut kuolemattomat hajaantuvat ympäri maata.
Tarina hyppää 1930 luvun alkupuolelle, jolloin Szilard juonii juoniaan ja
yrittää valmistaa ikuisen elämän eliksiiriä. Mafiat pyörittävät bisnestään ja
samalla myös Flying Pussyfoot-juna aloittaa legendaarisen matkansa, mutta ei
aikaakaan kun junassa tapahtuu kummia ja kuolemattomien on kohdattava toisensa.
Arvostelu
Baccanoa aloin kastomaan sen alkutunnarin perusteella. Enkä sen puoleen tiennyt
lainkaan millainen tämä sarja olisi. Odotin alkutunnarin perusteella jotain
aivan muuta, en vain enää tiedä mitä (en ainakaan kuolemattomuudella
leikkimistä). Sarja poikkeaa juoneltaan muista samankaltaisista sarjoista,
sillä siinä ei kuitenkaan painosteta hahmojen kuolemattomuuteen liikaa. Se
keskittyy ennemminkin tarinan kuljetukseen ja hahmoille tapahtuviin asioihin.
Pakko sanoa, että idea tuntui tuoreelta ja erilaiselta. Aluksi luulin, että
sarja alkaa muuttua etsitään-vastalääke-kuolemattomuuteen-tyyppiseksi melodraamaksi,
mitä mediat on jo valmiiksi täynnä. Onneksi olin väärässä.
Baccanolla ei ole aluksi minkäänlaista päämäärää tai juonta, vaan siinä
vain seurattiin maailman menoa ja ihmisten eli pääasiassa kuolemattomien
toimia. Sarjan edetessä sarjalle kehkeytyy ns. parikin päämäärää, sillä tarina
seuraakin lopuksi kolmea juonta yhden sijasta, jotka lopuksi nivuttautuvat
yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Sarjan tvisti on siinä, että sen juoni hyppii
eri vuosien välillä. Tämä hämäsi minua vähän aluksi, mutta loppujen lopuksi se
oli toteutettu niin mainiosti, että katsoja kuin katsoja pysyy mukana. Tähän
totuttelemiseen saattaa toisaalta mennä jonkin aikaa. juonta voisi myös verrata
Higurashiin, sillä se ei paljasta kaikkia korttiaan heti, vaan katsojalle on
annettu vapaus miettiä itse. Se tekeekin sarjasta kiinnostavan ja jännittävän,
kun joutuu kieli keskellä suuta odottamaan seuraava käännettä.
Sarjalla on myös mielenkiintoinen tapa esittää kuolemattomat. Sarjan
kuolemattomat elävät omilla tahoillaan omaa elämäänsä, omalla tavallaan. He
ovat kuitenkin huomanneet ettei kuolemattomuus ole mitään maallista herkkua, sillä
siihen liittyy huomattavia haittoja. Kuolemattomalla ei voi olla pysyvää
identiteettiä, sillä pelko paljastumisesta on suuri ja tuleminen toisen
kuolemattoman tappamaksi ei kuulosta kiehtovalta. Vaikka osa heistä jopa
toivoisi sitä. Katsojalle ei aluksi edes paljasteta, että kuka on kuolematon ja
kuka on tavallinen kuolevainen, vaan se joko paljastetaan yllättäen, kun
katsoja jo luulee, että kyseinen hahmo on nyt vainaa mutta nouseekin hetken
päästä takaisin elävien kirjoihin, tai sitten salakavalasti, pikku hiljaa
vihjaamalla. Ohjaaja Takahiro Omori on tehnyt loisto työtä
juonen kuljetuksessa ja tauotuksessa. Hänet on myös nähty ohjaajan roolissa
tunnetuissakin projekteissa, kuten Durarara!! sekä Princess Jellyfish.
Hän on juonen kuljetuksen lisäksi onnistunut erinomaisesti
tasapainottelemaan huumorin ja jännityksen välillä. Sarja ei heittäydy liian
synkäksi ja raskaaksi, muttei silti paiskaa liiallista huumoria kehiin.
Kritisoin usein sitä, kuinka huumori pilaa tunnelman väärin sijoitettuna, mutta
Baccanossa sillä on oma paikkansa ja keventää tunnelmaa aina välillä.
Sarjalla on hyvin laaja hahmokaarti, josta jokainen on esillä enemmän tai vähemmän.
Mikään hahmoista ei jää kuitenkaan turhaksi, vaan jokaisella on oma tehtävänsä
ja paikkansa. He ovat myöskin kiinnostavia. Ja vaikka heidän kaikkien
taustatarinaa ei kerrokaan, niin saa kastoja heistä irti kaiken tarvittavan.
Kerron vähän joistakin lempihahmoistani.
Isaac Dian ja Miriam Harvent ovat idioottipariskunta, jotka ryöstelevät
pankkeja ja rikkaita ihmisiä. Heitä seuratessa ei voi olla hymyilemättä ja
nauramatta ja välillä taas ei voi olla ihmettelemättä sitä, kuinka he eivät jää
kiinni mistään ja he jollain ilveellä aina onnistuvat toimissaan. Suurin osa
huumorista irtoaakin heidän takiaan. He ovat hölmöjä ja tunteellisia hönttejä
ja vaikka he ovatkin varkaita, ovat he kilttejä ja sydämellisiä ihmisiä. Heidän
hahmonsa ovat niin vilpittömiä ja jotenkin aina haluaisi liittyä mukaan heidän
toheltamiseen. Isaac on kaksikon aivot ja usein suunnittelee kaiken. Hän ei ole
Miriamin tavoin penaalin terävin kynä, vaikkakin on persoonaltaan valloittava.
Hän on korviaan myöten rakastunut Miriamiin. Hän innostuu kaikesta helposti ja
on aina kaikessa täysillä mukana. Ensin luulin häntä pelkuriksi, mutta hän
osoittautuikin rohkeaksi ja verrattomaksi partneriksi. Miriamista minulla ei
ole yhtä hyviä ensivaikutelmia kuin Isaacista. Pelkäsin, että hän paljastuu
ärsyttäväksi, hyperaktiiviseksi ja kimittäväksi letukaksi, joka ei saa mitään
aikaan. Hän kuitenkin paljastui Isaacin lisäksi hahmoksi joka pitää sarjaa
menossa. Hän on aina valmis kannustamaan Isaacia ja aina innoissaan mukana, jos
tämä keksii jonkin uuden suunnitelman. Hän Isaacin tavoin hyvin sympaattinen
hahmo, jonka menoa on hauska seurata. Hän on aina iloinen ja positiivinen, sekä
hyvin lempeä. Hän on myös välillä hyvin naivia. Hauskinta näissä kahdessa on
se, kun he (SPOILER!!) eivät edes tajua olevansa kuolemattomia.
Fido Prozhainezo on komea nuori salapoliisi, joka kollegansa Maiza Avaron
kanssa tekee hommia. Hän omaa herrasmiesmäisen käytöksen eikä unohda niitä
tiukan paikankaan tullen. Häneen persoonansa on vähän hupsu, mutta hänessä on
jotain poikamaista ja nokkelaa. Vaikka hän ei vedä vertoja Isaacille ja
Miriamille, niin on hän kiinnostava ja samaistuttava hahmo.
Muita kiinnostavia hahmoja ovat mm.
tappamisesta nauttiva Ladd Russo, toinen lempipariskuntani Nice Holystone ja
Jacuzzi Splot (heidän suhteensa vasta kiinnostava onkin) sekä mafiapomon poika
Luck Gandor.
 |
| Isaac ja Miriam taas vauhdissa! :) |
Baccanon animaatio erottuu massasta. Se on samalla niin yksinkertaista ja
pelkistettyä, mutta samalla niin tarkkaa ja luovaa. Siinä ei olla liioiteltu,
vaan animaattorit ovat pidättäytyneet simppelissä ja selkeässä, mikä on
mielestäni eduksi sarjalle. Hahmojen toteutus on erinomaista. Ne ovat hyvin
karkeita ja sarjakuvamaisia, vaikka samalla ne ovat aika realistisia, sillä
niiden ruumin rakennetta tai kasvoja ei olla ylimitoitettu. Hahmoissa on myös
huomattavia ulkonäkö eroja ja hahmot on helppo erottaa toisistaan sarjan
aikana. Niiden ulkonäkö sopii oivasti 30-luvun henkeen, jolloin miehillä oli pulisongit
ja naisilla mekot (usein miten). Sarja kuitenkin rikkoo rajoja, sillä osalla
naisista nähdään housuissa, mikä ei todellakaan ollut tuohon aikaan suotavaa.
Hahmojen liikkuvuus on myöskin sulavaa ja animaatio hyvää. Varsinkin
toimintakohtaukset on tehty hyvin. Studio Brain´s Base teki myös hyvää työtä
taustojen kanssa. Vaikka sarjan miljöönä toimii pääsääntöisesti joko juna tai
kaupunki, on ne silti toteutettu hyvin. Positiivista, että Baccano on näin
hyvin tehty.
Jos sarjalla jotain heikkouksia on, niin se on musiikki. Se on melko
mitäänsanomatonta, eikä oikeastaan herättänyt minkäänlaisia tunteita. OST:stä
ei jäänyt mitään käteen, vaikka se ajaakin asiansa. Musiikkista tulee mieleen
50-luvun klubit joissa soitettiin jazzia taukoamatta. Tunnelman luomiseen
musiikki on hyvää, mutta muuten vähän meh. Alkutunnari Guns and Roses oli
aluksi sellainen biisi, mistä en pitänyt lainkaan. En sen animaatiosta kuin
myöskään kappaleesta. Mutta mitä enemmän kuuntelin sitä sen enemmän aloin siitä
pitämään. Alkutunnarin animointi on yksinkertainen ja siinä esitetty sarjalle
keskeisesti tärkeät hahmot. Se myös ovelasti huijaa katsojaa, sillä tunnarissa
esiintyy hahmo joka on sarjan kannalta tärkeä, mutta jota ei kuitenkaan nimetä.
Muuten alkutunnarin animointi on ihan hyvää. Sarjan lopputunnari oli pettymys.
Vaikka Kaori Odan laulama kappale Calling on kaunis ja herkkä, niin ei se ollut
mitenkään erikoinen. Mutta erityisesti olin pettynyt tunnarin animaatioon. Se
vaikutti nopeasti tehdyltä, eikä siihen oltu laitettu aikaa. Se seuraa
alkutunnarin jäljessä, sillä siinä jokaisen hahmon kasvot lipuvat ruudun ohi.
Mutta se tausta ja se junanrata vainoavat minua ikuisesti. Se on vain niin
halvan ja tylsän näköinen, kun vertaa sarjan muuhun animaatioon, mikä on
huimasti parempaa. Kova kolaus sarjalle.
 |
| Ha haa! I´m behind you, bastard! |
Tuomio
Baccano on ehdoton katsottava jokaiselle animeharrastajalle. Sarjan juoni
on kurottu upeasti kasaan. Se jaksaa yllättää juonenkäänteillään, eikä se iske
kaikkia kortteja pöytään heti. Ohjaaja on osannut tasapainottaa sarjan
jännityksen ja huumorin erinomaisesti, eikä sarja muutu liian raskaaksi tai
liian humoristiseksi. Sarja ei pyöri ainoastaan kuolemattomuuden ympärillä,
vaan se keskittyy enemmän ihmisiin ja tapahtumiin. Jättää katsojalle
ajattelemisen varaa.
Sarjan hahmot ovat mielenkiintoisia ja jokainen tuo sarjaan jotain uutta.
Ne ovat sympaattisia ja niihin on helppo samaistua. Hahmot on myös helppo
erottaa toisistaan sekä ulkonäön että persoonallisuuden avulla. Jokainen löytää
varmasti oman lempihahmonsa.
Animaatio on sujuvaa ja selkeää ja hahmojen liikkeet ovat sulavia. Hyvin
yksinkertainen ja realistinen hahmo desing erottuu joukosta ja sopii sarjan
henkeen. Tarinan miljöö on suppea, joten Baccanon taustat eivät päässet
oikeuksiinsa, vaikka ajavat asian hyvin.
Sarjan suurin heikkous on musiikki, mikä ei tee kovin suurta vaikutusta.
Alkutunnarin musiikki ja animaatio on hienoa ja simppeliä. OST oli perinteistä
jazzia suoraan 50-luvulta, mikä ajoi asiansa ja oli ihan ok kuunneltavaa,
vaikka se ei saanut herätettyä tunteita. Lopputunnarin kohdalla saattaa kokea
kitkerän pettymyksen varsinkin animaation suhteen. Kaunis kappale, mutta ei
sovi teemaan eikä sekään kauheasti hetkauta.
Kokonaisuudessaan Baccano ei ole täydellinen, mutta aivan mahtava
katsomiselämys. Ei varmasti sovi kaikille suhteellisen raakuuden takia ja jakaa
varmaan mielipiteitä niin taiteeltaan, kuin myös juoneltaan. Ennakkoluuloista
huolimatta kannattaa kuitenkin tutusta, sillä se saattaa yllättää.
Arvosana: 8,2/10
PS: Isaac ja Miriam rulettaa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti