#41: Banana Fish

New Yorkin katuja valtaavat raa'at jengit ja bisnestä pyörittävät vaaralliset mafiapomot. Kaduilla väkivaltaisuus rehottaa ja ainoastaan kovimmat selviävät. Päähahmomme Ash Lynx on kovaksi keitetty jengipomo, joka on suuren mafiapohattan Dino Golzinen ottopoika. Kovatahtoinen ja taitava ampuja Ash pääsee kuitenkin mysteerisen Banana Fishin jäljille, joka on jotenkin yhteydessä hänen veljensä onnettomuuteen. Pian Ash saa huomata, että Banana Fishin takana on jotain paljon suurempaa ja hirveämpää mitä aluksi oli kuvitellut. Pian Ash tutustuu japanilaispoika Eiji Okumuraan, jolla on erikoinen vaikutus Ashiin. Yhdessä Eijin, muiden jengiläisten sekä myös muiden hahmojen kanssa Ash ryhtyy ottamaan selvää Banana Fishistä. Mikä se on ja mikä sen tarkoitus on? Tästä retkestä on kuitenkin hauskuus kaukana, sillä astuttuaan mafiapomojen varpaille ja karatessaan Dinolta Ash on saanut peräänsä erittäin vaarallisen vihollisen.

Vihdoinkin pääsemme käsiksi synttäriarvsoteluihini, joidenka olisi pitänyt alkaa jo tammi-helmikuun vaihteessa. Kaikki kiireet kuitenkin pitivät sen verran kiireisinä, etten ehtinyt animea järin katsoa. Mutta tästä on hyvä alkaa, sillä tämä viidenneksi eniten ääniä saanut sarja, Banana Fish. Kun tulin tietoiseksi tämän sarjan animejulkaisusta, en ollut aiemmin kuullut koko sarjasta. Hypetys sen ympärillä sai kuitenkin kiinnostumaan sarjasta, joten aloitin tutustumisen lukemalla alakuperäisen mangasarjan. Ja voi että rakastuin siihen todella! Aivan tyhjästä en siis animea aloittanut. Yritän kuitenkin tässä arvostelussa olla vertailematta mangaa ja animea mahdollisimman vähän.

Lähtökohtaisesti Banana Fish on todella haastava arvosteltava, sillä samalla siitä olisi niin paljon sanottavaa, mutta taas siitä on vaikea kertoa mitään olematta spoilaamatta sen tapahtumia. Aloitetaan nyt kuitenkin turvallisesti. Sarjan tarina alkaa heti mielenkiintoisesti, kun Irakin sodassa olevista amerikkalaisista sotilaista yksi tulee hulluksi ja surmaa omiansa. Pian tarina siirtyy muutamia vuosia eteenpäin New Yorkiin. Banana Fishin tarina ei sijoitu meidän tuntemaan suhteellisen rauhalliseen New Yorkiin, vaan se on raaka ja kylmä paikka, jossa lasten prostituutio, mafiatappelut ja huumeet ovat arkea. Nykypäivän katsojalle Banana Fishin kuvaama New York voi vaikuttaa oudolta, mikä johtuu puhtaasti siitä, että alkuperäinen manga sijoittui suoraan 80-luvun New Yorkiin. Tässä Isossa Omenassa kadunkuvasta silmiin pistävät suuret graffitit sekä kaduilla norkuvat rotuihin jakautuneet jengiläiset. 80-luvulla tuollaiset asiat olivat varmasti tavallisempia katukuvassa, mutta jotka ovat jo kadonneet nykypäivän modernissa New Yorkissa.

Tässä piileekin sarjan suurin ongelma. Banana Fish juontaa juurensa 80-luvulta, jolloin hyvin erilaiset henkilöt ja tapahtumat olivat kansalle tutumpia. Animen myötä sarja haluttiin tuoda paremmin 2010-luvulle päivityksen kera. Valitettavasti animessa oikaistaan mutkia turhan suoriksi päivityksen kanssa, jolloin sarja tuntuu hieman epäuskottavalta. Vietnamin sota on muutettu Irakin sodaksi, jokainen hahmo on saanut älypuhelimen ja vaatteet muutetu nykyaikaisemmaksi. Tällaiset asiat on muutetu näppärästi, kun taas jotkin muut asiat ovat jääneet vähän puoli tiehen. Välillä jotkin hahmot käyttävät vielä lankapuhelinta ja osa jengiläisistä olisi kaivannut selvästi päivitystä nykypäivään. Tällaiset asiat saivat sarjan tuntumaan hutiloidulta ja asiat riitelivät keskenään. Sarjan huumorikin kärsi lievästi, kun nuorikot eivät enää ihmittele mikseivät vanhemmat hahmot osaa käyttää titokonetta. Eri vuosikymmenien tyylien yhdistäminen olisi voinut toimia, mutta vaikka se olisi ollutkin tässä tapauksessa tietoinen valinta niin se ei toiminut. Banana Fishin nykyaikaistaminen ei ollut huono idea, mutta näin puolihullun toteutuksen takia olisi voinut olla parempi, että sarja oltaisiin tehty sijoittumaan suoraan 80-luvulle alkuperäismateriaalin tapaan.

Banaani esiintyy sarjassa monessa konseptissa.

Silti vaikka Banana Fish ei onnistunut kaiksta parhaiten tuomaan itseään 2010-luvulle, niin ei se missään nimessä huono sovitus ole. Sarjan tarina on todella mukaansa vetävä ja kutkuttava. Tarina kehittyy koko sarjan ajan, sillä kun Banana Fishistä on otettu selvän ja aihe on kaluttu, niin sarjan valokeilaan osuu enemmän Ashin kasvaminen ja kostaminen Dinolle. Lisäksi siinä sivussa käsitellään paljon hahmojen välisiä suhteita, varsinkin Ashin ja Eijin. Tarinan kehittyessä koko ajan sarja pysyy kiinnostamavan koko ajan. Sarja ehkä kierrättää samoja ideoita vähän turhankin useasti, mutta se ei onneksi edes pääse haittaamaan, kun uusiakin hahmoja on maustamassa tarinaa. Tarinan tauotuksesta tulee vähän miinusta, sillä tarinan kuljetus tuntuu välillä turhan rushatulta. Tapahtumia ajoitetaan niin tiiviiseen tahtiin, että pidempi lepotauko olisi antanut vähän katsojallekin aikaa hengähtää. Tosin nopean temmon takia katsoja jaksaa pysyä hereillä jaksojen ajan ja sarjassa ehditään näkemään kaikki merkittävät tapahtumat. Sarja on selvästi kohdistettu vähän vanhemmalle katsojakunnalle, sillä sen tematiikasta löytyy hyvin synkkiö ja vakaviakin aiheita aina lasten prostituutiosta huumeisiin. Tarinan sävy on myös erittäin seksuaalinen, joka kuvastuu varsinkin Ashistä, joka käyttää seksuaalista vetovoimaansa häikäilemättömästi hyödykseen. Sarjassa nähdään myös muitakin seksuaalisia kohtauksia ja jopa seksiä. Mistään kovin kevyestä sarjasta ei siis ole kyse ja kovin herkille katsojille sarja voi olla hyvinkin ahdistava. Se kuitenkin onnistuu herättämään varmasti tunteita sekä keskustelua asioista, jotka ovat hyvin relevantteja vielä tänäpäivänäkin.

Vetävän ja vähkevän tarinan lisäksi Banana Fishin hahmot ovat erittäin onnistuneita. Päähahmojen Ashin ja Eijin lisäksi sivuhahmoistakin löytyi pureskeltavaa. Hahmot eivät ole yhden jakson ihmeitä, vaan nämä jäävät katsojan mieleen ja näillä on paikka tarinassa omien taustojensa kanssa. Oli sitten kyse Ashin vihamies Arthurista tai kiinalaisjengin pomoista, niin hahmot olivat mielenkiintoisia. Oli myös todella mukava huomata ettei kukaan hahmoista ollut täysin mustavalkoinen. Täysin pahikseksi leimattava Papa Dinokaan ei ole niin yksiulotteinen hahmo kuin aluksi luulisi. Moniulotteisuus näkyy myös hahmojen välisissä suhteissa, jotka eivät ole mitenkään yksiselitteisiä. Tästä varsinkin hyvinä esimerkkeinä Ashin ja Arthurin sekä Ashin ja Dinon väliset suhteet.

Yksi sarjan antoisimmista osuuksista on ehdottomasti kuinka Ash kehittyy sarjan aikana. Aluksi kovaksi ja ehkäpä jopa kylmäksi murhaajaksi tituleerattu Ash on monitahoinen hahmo. Hän jos kuka on joutunut kärsimään paljon. Ashin kovan kuoren alle käytkeytyykin Ashin herkempi ja haavoittunut puoli. Tarinan edetessä Ashin kovaakin kovempi kuori rikkoutuu pala palalta järisyttävien tapahtumien sekä Eijin ansiota. Pidin siitä miten Ash oli kuvattu huomattavasti tunteekkaampana hahmona. Tämä tekee Ashista oikeasti lähestyttävän hahmon, eikä niin kylmäkiskoista tapausta. Hänen kehitystään on hienoa seurata ja hahmona Ash tulee erittäin lähelle katsojaa. Hänen taustastaan myös paljastuu koko ajan enemmän ja enemmän. Ash on pääpojista ehdottomasti onnistuneempi ja saa enemmänkin ruutuaikaa, mutta ei Eijikään jää lepäämään laakreilleen. Eiji on selvästi persoonottomampi hahmo kuin Ash, sillä tämä ei lopulta ole kuin tavallinen poika Tokiosta. Tämä ei ole mestari ampumaan kuin Ash tai yhtä nokkela kuin Yut-Lung tai yhtä vahva ja taitava taistelija kuin Shorter. Eijistä tekeekin mielenkiintoisen hahmon juuri se, että tämä on niin tavallinen ja tämä reagoi asioihin juuri niinkuin tavallinen pullianen reakoi. Hän myös luo hyvän kontrastin Ashiin sekä muihin hahmoihin, jotka ovat elämää kohtaan lähes kyynisiä. Pelkäsin että Eijistä tehtäisin sarjan pelastettava neito, mutta hänelle oltiin annettu jopa aktiivisempi rooli kuin mangassa. Tämän tekemiset eivät myöskään vaikuta niin tyhmiltä ja naiveilta. Mitään varsinaista kehitystä Eijin hahmoon ei saada. Paitsi tämä on ehkä oppinut olemaan vähemmän nyhverö.

Naiset ovat aliedustettuina Banana Fishissä, mutta onneksi meillä on Jessica.

Silmien heijastusta käytetään sarjassa useaan otteeseen, mikä istuu sarjaan yllättävän hyvin. Tosin niistä tulee mieleen FREE

Olin onnesta sykkyrällä, kun sain tietää että Banana Fishin adaptoi studio MAPPA. Studion tuotannot ovat olleet lähtökohtaisesti animaatioltaan todella hyviä, vähintään keskivertoa. MAPPA ei pettänyt tälläkään kertaa odotuksiani. Banana Fishin animaatio on nimittäin nättiä katsottavaa. Se ei ehkä loista upeilla tehosteilla ja erikoisefekteillä, jonka takia animaatio toimiikin niinkin maanläheisessä sarjassa kuin Banana Fish. Animaatio on tasoltaan enemmän keskitasoa kuin loistavaa, mutta sarjassa on käytetty hienosti kameraa, jonka avulla kohtauksista on luotu todella dynaamisia. Sarja osaa säväyttää varsinkin toimintakohtaukissa, jotka ovat nopeita ja sulavia. Sarjan taustat ovat taas kauniita oli sitten kyse merinäköalasta tai vain katukuvasta. Hahmojen desingia on tuotu myös nykypäivään, mutta Akemi Yoshidan kädenjälkeä ei olla silti hävitetty kokonaan. Parhaiten animaatio loistaa kuitenkin alku- sekä lopputunnareissa. Alkutunnareista animaatio loistaa varsinkin toisessa alkutunnaarissa. Tunnarin erikoistehosteita on käytetty upeasti ja symboliikkaa on käyetty hahmojen kohdalla hienosti. Lopputunnareista myöskin toisessa animaatio pääsee enemmän oikeuksiinsa, sillä kaunis mutta melko yksinkertainen animaatio toimii todella hyvin.

Bananan Fishin musiikki on myös todella onnistunutta. Siitä henkii tietty 80-luku, mutta on silti selvästi nykypävää. Ost sisältää kauniita, rauhallisia ja surullisia kappaleita kuiten "Blue Bird" ja "The Last Waltz", sekä jopa hiphoppimaisia sekä aggressivisen karmivia biisejä kuiten "Dragon Blod" ja "Dino". Itse kuitenkin ihastuin sarjan alku- ja lopputunnareiden kappaleisiin. Alkutunnareista varsinkin enimmäinen alkutunnari "found & lost" on todella upean voimakas biisi, joka saa väreet kulkemaan vatsan pohjassa asti ja adrenaliinin virtaamaan. Tätä biisiä jää kuuntelemaan ja varsinkin tunnarin liekkikohtaus on upea musiikkineen ja animaatioineen. Toinen alkutunnari oli myös hyvä, mutta ei kuitenkaan vakuuta samalla tavalla kuin ensimmäinen. Ensimmäinen lopputunnari on taas veikeä musiikiltaan. Se on samalla iloinen mutta taas hetkessä sen tunnelma muuttuu surulliseksi ja ahdistavaksi. Tunnari tuntuu pilkkavan sarjan hahmoja ja näiden kärsimyksiä. Mutta ehdottomasti paras tunnari on toinen lopputunnari "RED". Kun kuulin tämän tunnarin ensimmäisen kerran olin myyty. Hätkähdyttävä musiikki ja surullinen biisi iskee tajuntaan. Tähän lisäksi tunnarin kaunis, pienieleinen animaatio, joka kokonaisuutena kihottaa kyyneleet silmiin. Jos pitäisi valita yksi biisi Banana Fishistä niin se olisi "RED".

Summati summaa:

Banana Fish on kyllä ansainnut kulttinimikkeensä, sillä sitä siivittävät synkkä ja vahva tarina, moniulotteiset päähahmot, rankat teemat ja surulliset ihmiskohtalot. Banana Fish on siis jotain muutakin kuin kertomus kahden pojan suhteesta, mistä varmaan moni sarjan tietääkin. Ylipäänsäkin Eijin ja Ashin suhde on niin monitulkintainen, että jokainen voi tehdä siitä omat päätelmänsä. Animeadaptio ei missää nimessä pärjää mangalle, mutta se on kuitenkin melko hyvä yritys ja kunnioittaa alkuperäistä materiaalia. Sarjan päivittämisestä tähän päivään voidaan olla kahtaa eri mieltä, mutta koska koen toteutuksen vähän hutiloiduksi niin sarjan olisi voinut jättää kokonaan alkuperäiseen muottiinsa. Animessa on myös tiettyä kiiruhtamisen makua, sillä tapahtumia tapahtuu tapahtumien perään melkoisella tahdilla, ettei hengähdystaukoja juuri ole. Vioistaan huolimatta Banana Fish on koskettava ja puhutteleva teos vielä tänä päivänäkin. Annankin Banana Fishille arvosanaksi Suositeltava. Animesta saa parhaiten kaiken irti, jos ei ole vielä lukenut mangaa. Mangan lukeneille sarja voi jäädä hieman kylmäksi, mutta tarjoaa kuitenkin viihdyttävän kokemuksen. Suosittelen jokaisen tutustumaan sarjaan edes muutaman jakson verran.

PS. video sisältää kaikki tunnarit ;).