Angel Beats - pyssyt tanassa taivaaseen

Arvostelu numero kolme. Angel Beats on ollut katsomislistallani melkein siitä asti kuin aloin katsomaan tosissani animea. Nyt sitten vihdoin ja viimein katsoin sen, sillä monet ystäväni ja tuttuni ovat sitä kehuneet ja suosittelleet. Myös maailmalla suosittu Angel Beats on ollut jo pidemmän aikaa monien huulilla. Nyt on tullut aika selvittää onko sarja kaiken hypetyksensä ansainnut. Tämä on Angel Beats.

Tarina

Tarinamme seuraa nuorta Yuzuru Otonashia, joka herää koulun pihalla, muistamatta mitään ja nuori tyttö ase kädessä vierellään. Tyttö, Yuri Nakamura, kertoo, että Otonasi on kuollut ja joutunut elämän ja kuoleman väliseen tilaan, missä Otonashin kaltaiset nuoret taistelevat Enkeliksi kutsuttua Jumalan apulaista vastaan. Yuri pyytää Otonashia liittymään vastarintaliikkeeseen ja auttamaan heitä taistelussa Enkeliä vastaan. Aluksi vastahakoinen Otonashi ei usko Yurin puheita niin kuolemastaan, kuin myöskään Enkelistä. Otonashi kuitenkin tulee pian Enkelin tappamaksi, mutta herää kuitenkin elossa koulun sairastuvalta, eikä Enkelin tekemästä haavasta näy jälkeäkään. Miten se voi olla mahdollista? Otonashi tutustuu pian muihin kohtalotovereihinsa ja nämä kertovatkin, etteivät he voi kuolla vaikka heidät tapettaisiinkin. He uskovat, että enkelin tappamalla voi päästä pois. Otonashi lupaa auttaa porukkaa suunnitelmassaan, mutta samalla hän epäilee, että onko jonkun tappaminen todellakin avain rauhaan. Otonashi alkaakin selvittää kuka Enkeli oikeasti on ja kuka hän itse on ja miksi hän kuoli.

Arvostelu

Heti aluksi täytyy sanoa, että odotukseni tätä sarjaa kohtaan olivat todella suuret. Varsinkin ensimmäisen jakson katsottuani olin niin myyty, sillä sarjan aloitus oli niin hieno. Se oli tehty tosi mystiseksi ja jo heti alussa katsojan pienessä mielessä herää monia kysymyksiä. Myös hahmot antavat hyvän ensivaikutelman ja katsoja haluaa vain tietää heistä enemmän. Mutta sarja ei mielestäni antanut aivan kaikkea mitä se olisi voinut.

Sarjan juoni tuntui ensin vähän turhan yksinkertaiselta ja pelkäsin, että 13 jakson adaption ajan vain seurattaisiin, kuinka Otonashi ja kumppanit saisivat Enkelin hengiltä. Juoni kuitenkin osoittautuu syvällisemmäksi ja monimutkaisemmaksi kuin aluksi voisi luulla. Sarjan aikana katsoja saattaa myös miettiä onko tämä kaikki jonkin sortin salaliitto vai ihan puhdasta sattumaa. Sarja kärsii kuitenkin huonosta tarinan kuljetuksesta. Sarjan juoni nimittäin hyppii ikävästi ja tapahtumista siirrytään toiseen sen kummemmin selittämättä. Tämä on katsojan kannalta ikävää sillä animesta on vaikea saada kaikkea irti, jos ei pysy koko ajan kärryillä. Varsinkin kun sarja on dialogipainoitteinen, mitä Angel Beats on. Se kuitenkin vastaa ihan kyvin katsojan kysymyksiin ja olin aika tyytyväinen, kun olin katsonut viimeisen jakson, vaikka loppu jättikin vähän ristiriitaiset tunteet,

Angel Beatsin teema on aika synkkä, sillä siinä käsittellään kuolemaa ja lähimmäisen menettämistä. Luulin, että sarja olisi oikein synkkä ja surumielinen. Mutta lopuksi sarja olikin hyvin humoristinen ja jopa positiivinen. Ihan hienoa, ettei sarjasta oltu tehty täysin mustaa nyyhkykertomusta, mutta mielestäni huumoria oli jopa liikaakin. Ehkä viisi ensimmäistä jaksoa, keskityttiin Enkeliin ja Otonashiin ja ne olivat itse asiassa hyvin tehty ja vakavamielisimpiä. Sitten sarja vetääkin huumori-vivusta ja sarjasta tuleekin komedia, draaman sijasta. Ei siinä mitään jos huumori olisi hyvää, mutta koska suurin osa sarjan huumorista oli täyttä kuraa niin ei se ainakaan minua jaksanut naurattaa. Sarja törmääkin juuri siihen mihin usea muukin anime, eli siihen kun huumoria tungetaan mukaan aivan väärissä paikoissa ja väärään aikaan. Ehkä tämä on vain sarjan keino keventää tunnelmaa, muttei se minusta siinä hyvin onnistu. Onnistuuhan sarja luomaan draamaakin, mutta mielestäni huumori vei liian suuren osan.

Toimintakohtauksia olisin toivonut enemmän, sillä sarjan liika keskittyminen epäolennaisiin hahmoihin ja huumoriin syö sarjan tunnelmaa ja poikkeaa olennaisesta. Sarja käytännössä heitti muutaman jakson hukkaan, vaikka nekin olisi voinut käyttää muiden hahmojen kehittämiseen  ja tarinan syvällistämiseen.

Draamasta puheenollen: sarjan pari kolme viimeistä jaksoa olivat aivan sydäntä särkeviä. Varsinkin viimeinen jakso oli niin koskettava, kun katsoja oikeasti huomaa kuinka hahmot oikeasti välittävät toisistaan. Samoin myös jakso (jonka numeroa en nyt muista) jossa Otonashin menneisyys ja kuolema selviää katsojalle oli todella tunteellinen. Jos katsojalta ei tirahada kyynel tai pari jomman kumman jakson aikana niin on kyllä kumma. Koko sarja on melkeimpä yhtä tunteiden vuoristorataa, kun katsojan tunteet heittelehtivät laidasta laitaan.

Sarjan hahmot ovat aika meh tapauksia Otonashia, Yuria ja paria muuta lukuunottamatta. Varsinkin muut vastarintalaiset ovat sieluttomia ja hyvin turhia hahmoja. Onneksi sarja tekee fiksusti eikä perehdy näiden menneisyyteen sen kummemmin. Paitsi Yuin, joka on varmaan sarjan turhin hahmo. Onhan hänelle ja Hinatalle yritetty antaa jotain rakkausintressiä, mutta sekin jää puolitiehen. Hänelle on annettu myös yksi jakso! Sarjassa olisi ollut monia muita hahmoja, joista olisi ollut kiva tietää enemmän, mutta ei kuin kerrotaan siitä hyperaktiivisimmasta ja ärsyttävimmästä hahmosta. Miksi, oi miksiiih!?

Mutta valittaminen sikseen ja puhutaan muista hahmoista kuin Yuista. Otonashi on tarinamme sankari, jonka päätöksiin on helppo samaistua. Hän luotettava kaveri, jonka apuun suurin osa hahmoista uskoo. Pidin hänen hahmostaan kovasti, sillä hän ei jää vain perus mieshahmoksi, joka lähtee nyrkit pystyssä sotaan, vaan hän oikeastaan ajattelee aivoillaan. Hän kehittyy hyvin paljon hahmon, varsinkin sen jälkeen, kun taas muistaa menneisyytensä ja mitenkä kuoli. Hänen, Yurin ja Kanaden (eli Enkelin) välille on yritetty kehittää jonkin sortin kolmiodraamaa, mikä ei kuitenkana saa tuulta siipiensä alle vaan kuihtuu kokoon nopeasti.
Yuri tai lempinimeltään Yuripe on sarjamme tsundere. Hän johtaa vastarintaliikettä ja jos hän saa jotain päähänsä hän myös tekee sen. Välillä vähän likaisin keinoin, minkä varsinkin Hideki saa tuntea nahoissaan. Yuri on ihan mielenkiintoinen hahmo, jonka päähänpistoja on kiva seurata. Hän tekee kaikkensa ystäviensä takia ja ilmeisesti se tekeekin hänestä suositun. Hänen hahmokehityksensä jää mielestäni liian vähäiseksi ja liian loppuun. Hänellä on myös vaikeuksia luottaa Kanaden ja näiden kahden suhteen etenemistä on mukava seurata.
Kanade Tachibana on nimeään myöten tavallinen hahmo. Hän hiljainen, hopeahiuksinen tyttö, joka omaa hyvin huonot sosiaaliset taidot. Aluksi hän oli hyvinkin kiinnostava, sillä hän omaa yliluonnollisa voimia ja odotin mihin suuntaan hahmo kehittyy. Valitettavasti Kanaden hahmo ei kehity melkein ollenkaan ennen viimeistä jaksoa ja silloin on vähän myöhäistä. Hän vain jämähtää paikoilleen, vaikka hänestä olisi voitu saada paljon enemmän irti. Hänen hahmonsa jää hyvin etäiseksi ja välillä hänen ja Otonashin suhde tuntuu pakotetulta ja teennäiseltä. Itse asiassa katsoja ei tiedä hänestä sen enempää lopussa kuin sen jo minkä alussa saatiin selville.
Kunniamaininta pitää kyllä antaa Ayato Naoille, joka kehittyy jopa päähahmojamme enemmän. Naoi toimittaa aluksi pahiksen virkaa, ja vaikka ei hän saavutakkaan mitään sillä saralla, on hän ehdottomasti viihdyttävin hahmo koko sarjassa. Se miten hän kehittyy sarjan aikana on mahtava katsella ja sen lisäksi hän niin moniuloitteinen. Vaikka hän on välillä koppava ja ärsyttävä on hän silti lempihahoni.

Sarjan animaatio on kaunista katsottavaa. Se on tarkkaa, tervää ja hohdokasta, kaikkea yhtä aikaa. Hahmot oli kauniisti tehty ja varsinkin niiden ilmeet ja eleet tulivat hyvin esiin. Hahmojen ulkonäöissä oli selviäkin eroavaisuuksi ja jokaisella oli jokin pieni yksityiskohta josta hahmon tunnisti. Animaation laatu kuitenki heittelehti hurjasti sarjan aikana, varsinkin huumori-kohtauksissa, joissa hahmot on tehty tosi pelkistetysti ja tylsästi. Backgroundit ovat taas aivan omaa luokkaansa, kuten myös musiikkikohtaukset. Ne on esitetty niin kauniisti, ettei niistä voi olla pitämättä. Niissä on erinomaisesti käytetty värejä ja valoja ja joitakin lisätehosteita.

Entäs sitten musiikki? Sitä ei voi edes sanoin kuvailla. Se on puhdasta, tunteellista, kirkasta, säkenoivää ja kipinöivää, mikä hellii korvia. OST:stä jäi varsinkin mieleen Theme of SSS, joka on vastarintalaisten theme ja sitten on Crow song, jonka voimakas ja upea tulkenta aivan hivelee korvia. Tämä kohtaus myös esitetään upeasti. Alkutunnari on myös erinomainen kappale. My Soul, Your Beats on aivan huumaavaa kuunneltavaa. Varsinkin kappaleen piano aloitus oli aivan upea ja se vetää katsoja kuin katsojan mukaan sarjaan. Tunnarin animaatio oli kaunista, vaikken pitänyt tavasta miten hahmot esitettiin, sillä se oli mielestäni liian pelimäinen. Alkutunnarin animaatio myös muuttui aina sarjan edetessä mikä oli ihan kiva lisä. Lopputunnari oli hyvin herkkä ja siitä välittyi melankolinen tunnelma. Kappale sai melkein kyyneleet kohomaan silmiin, niin surullinen ja välitön se oli. Lopputunnarin animointi oli hyvin simppeli, sillä jokaisesta hahmosta näytettiin pysäytyskuvia, jotka ilmestyvät ruutuun yksitellen. Animaatio myös muuttuu sarjan mukaan ja hahmoja lähtee, siitä tulee lisää. Sopii hyvin tähän rauhalliseen kappaleeseen, jonka nimi on btw Brave Song.

Tuomio

Lopullinen kysymys kuuluukin: onko Angel Beats kaiken hypetyksensä ansainnut? Sanoisin, että kyllä se on. Se on erinomainen sarja joka sekoittaa draamaa, huumoria ja yliluonnollisuutta. Se painottaa hieman liikaa huumoriin ja draama jää taka-alalle. Osaa kuitenkin luoda tunnelmallisia kohtauksia ja saa katsojan jopa herkistymään. Hieman haparoiva tarinan kerronta ja lopetus saattavat kismittää jonkin aikaa, mutta kaunis animointi ja upea musiikki pelästävät koko sarjan. Suurin osa hahmoista ovat melko stereotyyppisiä ja tylsiä jotka ovat sarjan kannalta turhia. Onneksi Otonashi, Yuri ja Naoi pitävät menoa ja vauhtia yllä. Osaa hetkauttaa surullisilla kertomuksilla ja dramaattisilla kohtaloilla, varsinkin Otonashin kohdalla. Suuria tunteita riittää. Ei täydelinen pakkaus, mutta pikkuvikojen läpi katsoessa erinomainen kertomus, joka varmasti saa kyyneliin.

Arvosana: 8,3/10

Chouyaku Hyakuninisshu: Uta Koi - silloin kun runoiltiin

Arvostelu numero kaksi. Saatuani Mirai Nikkin ja Higurashin päätökseen, halusin synkempien sarjojen katsomisen jälkeen tuijotella jotakin "ei niin vakavaa". En kuitenkaan muista miksi päätin katsoa juuri Utakoin. Se vain taisi osua oikeaan aikaan.

Tarina

Utakoi kertoo liberaalin tulkinnan Hyukuninisshun kokoomateoksesta, joka sisältää 100 eri runoa Heian kauden sadalta eri runoilijalta. Tarinamme seuraa monia eri rakastavaisia jotka vaikeana aikana painivat rakkauden ja velvollisuuden välillä.

Arvostelu

Kun aloin katsomaan Utakoita oikeastaan en tiennyt ollenkaan millainen tämä anime olisi. Minulla ei siis ollut harmainta aavistustakaan, että tarina sisältäisi runoutta. Laitettuani ensimmäisen jakson pyörimään ensi reaktioni oli: "Siis oikeesti! Tehdäänkö nykyään runouden pohjalta animea!?". Ei siinä mitään. Itse asiassa Utakoi kertoo ihan kelvollisen tarinan. Tai oikeastaan tarinassa ei ole selkeää juonta ollenkaan, vaan se hyppii rakastavaisista toiseen ja kertoo näiden romansseista ja välillä lausutaan jokin rakkausruno. Aina muutama jakson välein hahmot vaihtuvat ja aletaan selvittää heidän tarinaansa. Välitettavasti tämä johtaa siihen, että tarina alkaa toistaa nopeasti itseään. Vaikka hahmot vaihtuvat tiheään tahtiin, ei kiinnostusta jaksa pitää yllä, koska katsoja jo suurin piirtein tietää miten homma menee. Suurin osaan suhteista on kuitenkin saatu sitä oikeaa lämpöä ja rakkauden tunnetta, mikä kiinnittää katsojan TV:n ääreen.

Kuitenkin sarjan päätekijä, eli runous jää valitettavasti taka-alalle varsinkin sarjan alkupuolellla ja välillä se unohtuu kokonaan. Kaikkia sataa runoahan sarjassa ei ehdittäisi muutenkaan käsitellä ja onneksi sarja kuitenkin ottaa runoutta enemmän mukaan sen loppu puoliskolla. Itse en ole mikään runouden ystävä, mutta minuun ainakin sarjan runot vetosivat. Oikeastaan niin paljon, että lainasin kirjastosta kyseisen teoksen. Myös kohdat, kun joku hahmoista lausuu runon oli tehty hienosti. Runon lausuessaan ruutuun ilmestyy jokin kaunis tausta, johon sitten lausuttava runo kirjautuu. Tosi hienosti tehty!

Sarjan rakkaustarinat eivät kuitenkaan kaikki pääty onnellisesti. Se voisi helposti valita helpon reitin ja päättää kaikkien parien suhteet onnellisesti, jolloin kaikki eläisivät elämänsä loppuun asti. Mutta näin ei onneksi ole, vaan tarinassa on sitä draamallisuutta, kun rakastavaiset eivät tavalla tai toisella voi vierttää elämäänsä yhdessä. Hyvin usein tulee velvollisuudet tielle ja joskus toinen osapuoli saattaa kuolla. Jotkin tällaiset ero hetket saivat kyyneleet silmiin.

Ja jotta sarja ei menisi liian vakavaksi on sinne tänne ripoteltu huumoria. Mielestäni se onkin hyvin onnistunutta eikä se tunnu pakotetulta. eikä kuten monilla muilla sarjoilla, Utakoi ei iske typerää huumoria tunteellisiin kohtauksiin, vaan sillä on oikea aikansa ja paikkansa.

Minusta hienoin veto koko sarjalta oli se, kuinka siinä esiintyi hahmoja jotka oikeasti ovat olleet olemassa. Jos edes yhtään tuntee runoutta tai japanilaista historiaa tai kirjallisuutta, sarjasta bongasi hyvin äkkiä hyvinkin tunnettuja henkilöitä, esim. Fujiwara no Takaiko, joka oli aikanaan Japanin hallitsija. Toisaalta tämä on hyvin merkityksetön asia jos ei tunne yhtään japanilaista historiikkia.

Sarjan heikoin lenkki on kuitenkin hahmot. Suurin osa niistä on hyvin tylsiä ja sieluttomia, vaikkakin löytyy sieltä muutama ihan semi-hahmo. Vaikka kaikille hahmoille on yritetty antaa taustatarinaa, niin ei näistä saa lopulta irti paljon mitään. Petyin kuitenkin erityisesti naishahmohin. Ne olivat kaikki samanlaisia niin luonteeltaan, kuin myös ulkonäöltään. Mitään suuria eroja niissä ei voinut huomata. Varsinkin ulkonäöllisesti hahmot muistuttavat paljon toisiaan. Jokaisella hahmolla on samanlaiset kasvon piirteet ja hiukset. Naishahmoja on myös hyvin vaikea erottaa toisistaan koska kaikillä näistä on pitkät hiukset eri väreillä. Tietenkin se kuuluu sarjan ulkoasuun, koska sarjahan sijoittuu Heian kaudelle, jolloin kaikilla naisilla oli järjestänsä pitkät hiukset. On kuitenkin hyvä, ettei kaikille naisille oltu laitettu vain mustia hiuksia. Propsit kuitenkin siitä, että naishahmoista ei oltu tehty itkeviä surkimuksia, vaan jokainen oli päättäväinen, itsenäinen hahmo. Mieshahmojen ulkonäöissä oli vähän enemmän eroja, vaikkakin ne omasivat samanlaisia hiustyylejä ja silmiä eri väreillä varustettuna.

Hahmoja on sarjassa niin paljon, eikä läheskään kaikkiin pääse sisälle, kun nämä näyttäytyvät vain muutaman jakson ajan, ettei niistä keski oiken mitään sanottavaa. Yksi hahmo on kuitenkin sellainen mistä pystyy sanomaan jotain ja joka oli itse asiassa lempihahmoni koko sarjassa. Nimittäin Fujiwara no Teika. Teika toimii sarjan kertojana ja hän aloittaakin lähes joka jakson hölisemällä jotain. Hän on hyvin humoristinen hahmo, joka heittää usein hetulaa. Hän aina pirteä ja iloinen, eikä hän tunnu masentuvan mistään. Ensin pidin Teikaa turhana hahmona, joka on vain lätkäisty mukaan, mutta aloin kuitenkin pitämään hänestä aina vain enemmän. Hänestä myös paljastuu uusia puolia sarjan loppua kohden ja hän loppujen lopuksi tärkeimpiä hahmoja sarjassa. Hänen ainainen hyväntuulisuutensa myös sai aina hymyn kasvoille.

Utakoin musiikki on mielestäni parhaimpi mitä olen kuullut. Itse kyllä pidän tosi paljon koton soitosta ja muustakin japanilaisesta perinnemusiikista. Sarjan OST on hyvin rauhallista ja hempeää ja välillä jopa haikean surullista. Sarjan alkutunnari, Love letter no Nanika?, on aivan liian hyvää kuultavaa. Se toimii hyvin sarjaan henkeen ja se sekoittaa vanhaa ja uutta musiikkityyliä keskenään. Alkutunnarin kaunis animointi on myös tosi hyvin synkattu musiikin kanssa ja sitä jotenkin aina odotti, kun aloitti katsomaan seuraavan jakson. Lopputunnari Singin´ my Lu,  taas ei mielestäni ollut yhtä hyvä kuin alkutunnari, mutta kyllä sitä nyt kuunteli. Lopputunnarin animointi on mielestäni vähän pettymys, sillä se oli vaikutti niin puolivalmiilta ja nopeasti tehdyltä.

Mitä sarjan animointiin tulee, se oli kaunista katsottavaa. TYO Animation oli käyttänyt sarjassa runsaasti värejä ja mielestäni se oli oikein hieno heitto, ja se teki mielestäni sarjasta eloisan ja pirteän. Toisaalta sarja osasi muuttaa tunnelman synkäksi ja surullisemmaksi tai tunteellisemmaksi vain muuttamalla värien sävyjä. Taustat ovat aivan hämmästyttävän kauniita. Ne ovat kuin maalauksia, joita voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan. Sarjalla on myös kiinnostava tapa esittää esim. vesisateen, sillä se... tai noh... aaargh, en osaa selittää. Mene ihmeessä itse katsomaan sarja niin ymmärrät mistä puhun. Hahmojen liikkuvuus oli oikein sulavaa ja huolimatta siitä, että hahmot, varsinkin naiset, oli kiedottu runsaisiin kimonoihin ja yukatoihin pitkineen hiuksineen, eivät ne näyttäneet tai vaikuttaneet kömpelöiltä tai tönkköisiltä. Hahmojen ympärille jätetyt mustat rajaukset tekivät niistä sarjakuvamaisia, mikä oli mielestäni hieno idea ja erottaa hahmot paremmin taustasta. Tunteellisena sarjana hahmojen ilmeisiin ja eleisiin oli paneuduttu ja jokainen ilo, kipu, hämmennys ja suru näkyi hahmojen kasvoilla selkeästi ja aidosti. Hyvää työtä animoinnin kanssa.

Tuomio

Erinomainen historiallinen sarja, joka johdattaa katsoja runouteen ja rakkauteen. Tarina valitettavasti toistaa itseänsä, mutta rakastavaisten suhteiden seuraaminen pitää kuitenkin kiinni sarjassa. Ei sorru joka tarinan kohdalla Happy Endiin, vaan antaa muitakin vaihtoehtoja. Osaa välillä olla hyvin surullinen ja dramaattinen, mutta välillä taas ottaa vähän outoja ratkaisuja. Hoitaa hommansa kuitenkin kunnialla ja osoittaa runouden kiinnostavalla tavalla. Hahmot eivät ole alansa parhaimmistoa, mutta osaavat ne välillä herättää katsojassa myötätuntoa ja surua. Ulkonäöllisesti hahmoja on vaikea erottaa toisistaan, vaikkakin kaunis animaatio paikkaa tämän kauneusvirheen. Kaunis ja hienosti suunniteltu värimaailma tuo syvyyttä tarinaan. Musiikki on liian hyvää kuunneltavaa. Varsinkin alkutunnari on loistava, enkä missään nimessä skippaisi sitä.
Sarja varmasti jakaa mielipiteitä, sillä runous ei iske kaikkiin. Suosittelen kuiten katsomaan, sillä se on paljon enemmän kuin antaa ensin ymmärtää ja on ehdottomasti suuri yllättäjä genressään. Vaikka Utakoi ei ole täydellinen, niin mielestäni se ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta ja se kaipaisi enemmän huomiota.

Arvosana:  7,6/10

(Youtubesta ei löytynyt sarjan tunnareita, 

mutta tässä on nyt koko versiot, niin pääsette vähän tunnelmaan ;))

Mirai Nikki - verinen romanssi

Anime arvostelu numbero uuno. Mirai Nikki on varmaan suurimmalle osalle suomalaisista, ja miksei muillekkin, tuttu sarja joko animen tai mangan kautta. Tämä suosittu mangakin saatiin Suomessakin päätökseen hiljan. Sen pohjalta aloinkin katsomaan anime-versiota. Mutta piteimmittä puheitta tämä on Sakae Esunon Mirai Nikki!

Tarina

Yukiteru Amano on yläastelainen nuori, joka viihtyy omissa oloissaan. Hän viettää aikansa kirjoittamalla kännykkäänsä päiväkirjaa ja/tai juttelemalla mielikuvitusystävänsä, Ajan ja Tilan Jumalan, Deus Ex Machinen ja tämän palvelijan Murmurin kanssa. Yukiterun tulevaisuus kuitenkin muuttuu, kun Deus antaa hänelle päiväkirjan, jolla pystyy näkemään 90 päivän päähän mitä tuleman pitää. Käytettyään päiväkirjaa jonkin aikaa omaksi ilokseen, huomaa Yukiteru ettei päiväkirjan omistaminen olekkaan kuin saduista. Deusin annettua Yukiterulle päiväkirjan, joutui hän mukaan peliin, missä panoksena on oma henki. Säilyttääkseen oma henkikultansa on hänen taisteltava ja tapettava muut kilpakumppaninsa ja tultava Deusin seuraajaksi eli Ajan ja Tilan Jumalaksi. Homman tekee hankalaksi se, että muillakin 12:sta kilpailijasta on omat päiväkirjansa, eivätkä nämä pelkää käyttää karmeitakaan keinoja tavoitellessaan Jumalan paikkaa. Yukiteru liittoutuukin erinäisten sattumusten kautta Toisen eli Yuno Gasain kanssa, joka käyttäytyy kaikkea muuta kuin normaali koulutyttö. Näiden kahden on nyt selvitettävä tiensä Jumalan valtaistuimelle, mutta miten mahtaa kaksikon käydä, kun matkalta löytyy useampikin luuranko kaapista?

Arvostelu

Heti aluksi täytyy sanoa, että olen tämän sarjan iso fani. En kuitenkaan aio tehdä tästä arvostelusta mitään hypetys-fanitusta, vaan koetan tasavertaisesti arvioida sen hyvät ja huonot puolet.

Tarinaltaan sarja on hyvin mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Se jaksaa pitää jännityksen koko ajan yllä, sillä sarjassa ei voi olla koskaan varma kuka kuolee seuraavaksi tai kuka puukottaa selkään. Myös se kuinka tarina käynnistyy heti ensimmäisessä jaksossa kunnolla, eikä matele eteenpäin erottaa sarjan akanoista. Se ei myöskään jää paikalleen polkemaan, vaan lähes jokaisessa jaksossa on jokin action-kohtaus tai jokin yllättävä juonenkäänne. Tämä sarja on oiva esimerkki siitä kun koko sarja mennään sillä meiningillä että "Kaikki tai ei mitään".

Ainoa miinus juonessa on sen yksinkertaisuus. Sarjan idea kaikessa yksinkertaisuudessaan on koko ajan vain se kuinka saataisiin seuraava päiväkirjan haltija teurastettua mahdollisimmän näyttävästi ja kuinka Yukiteru ja Yuno selviävät kinkkisistä tilanteista. Vasta sarjan loppu puolella tarina alkaa syvällistää itseään enemmän, kun muidenkin kilpailijoiden tunteet otetaan huomioon. Mutta koska kyseessä on toiminnallinen, psykopaattinen trilleri niin turha rakkaus hössötys olisi vain sotkenut kuvioita enemmän. Toisaalta sarja osaa suhteellisen hyvin tasapainotella draaman ja niiden minimaalisten hempeily kohtausten välillä. Se ei yritä olla enempää kuin se on, vaan se jatkaa omalla tarmollaan loppuun asti. Pidin myös siitä, kuinka anime on tehty hyvin paljon mangan mukaan. Animessa hyvin pieniä kohtauksia oli muuteltu ja mielestäni se on hyvä, että tarinaan ei oltu lisätty mitään ylimääräistä. Mielestäni kuitenkin animessa pääsi hahmojen sisälle paremmin ja siinä keskityttiinkin useamman päiväkirjan haltijan menneisyyteen tarkemmin.

Yksinkertaisen juonen lisäksi sarja kärsii epäuskottavuudesta, sillä sarjassa ammutaan totaalisesti yli ja ympäri. Uskottavuus saa useamman kertaan turpaansa, kun terroristi asettaa koulun täyteen pommeja hetkessä ja pikku muksuilla on kädet ja koko talon täydeltä myrkyllistä kaasua. Jos ei ajattele liikaa, niin näihin asioihin ei edes kiinnitä huomiota. Mutta sarja ei toisaalta missään vaiheessa pyrikkään uskottavuuteen.

Sarjan onnistuneimpia ja mielenkiintoisinta antia oli kyllä Yunon ja Yukiterun välinen suhde. Se on jotenkin niin vinksahtunutta, eikä se missään vaiheessa tunnu oikealta vaan pikemminkin kierolta ja vääristyneeltä. Toisaalta sarja ei missään vaiheessa yritäkkään uskotella, että heidän rakkautensa olisi tervettä. Se tekeekin heidän suhteestaan kiinnostavan seurata.
Sarjassa on kaiken kaikkiaan 26 jaksoa plus OVA joihin on tosi hyvin sisällytetty koko tarina. Sarjan loppu on ihan kelpuutettava ilman OVA:kin, mutta mielestäni se jätti vähän "mitä nytkö se loppu!-fiiliksen. Onneksi OVA:ssa avataan tarkemmin loppua ja sen katsottuani olin oikein tyytyväinen sarjan päätöseen.

Sarjassa on suhteellisen suuri määrä hahmoja, sillä 12:sta päiväkirjan käyttäjän lisäksi mukaan tungetaan perheen jäsenet, poliisit, koulukaverit ja -kiusaajat ja jopa kulttilaiset. Päähahmot kuitenkin muistaa aika hyvin jopa nimeltä ja sivuhahmoja nyt pomppii kuvioihin ja niistä pois silloin tällöin, kun niitä tarvitaan. Hahmolla ei myöskään ole ylitsepääsemättömän vaikeita nimiä, kuten Basiliskissa joka toisella oli yltiön pitkä vaikea nimi, esim. Hyouma, Yakushiji ja Yashamaru. Sarjassa kuitenkin hyvin paljon puhutaan hahmoista vain heidän numeroillaan, esim. Yukiteru / Ensimmäinen, Yuno /Toinen. Tämä tuo oman vivahteen sarjaan, vaikkakin numeroita käytettäessä hahmojen oikeat nimet saattavat unohtua, kuten meikäläisellekkin kävi. Kaikkien hahmojen oikeaa nimeä ei kyllä välttämättä edes kerrota, joten numerot ovat oikea hyvä keino erottaa hahmot. Hahmot myös eroavat toisistaan huomattavasti ulkonäön perusteella, kuten myös luonteiltaan. Pidin myös siitä kuinka jokaiselle hahmolle oli annettu oma kykynsä eli miten he pystyvät käyttämään päiväkirjojansa ja siitä kuinka erilaisia päiväkirjoja on. Ei oltu vain tyydytty siihen, että kaikilla olisi vain puhelimessa päiväkirja. Näitä oli selvästi mietitty tarkemmin.

Mutta kuten jo sanoin sarjassa on aika paljon hahmoja, joten en todellakaan ala käydä heitä kaikkia läpi. Kerron muutamasta sarjan kannalta keskeisestä hahmosta ja myös suosikeistani.
Yukiteru Amano tai lyhyemmin Yukki, on yläastelainen syrjäänvetäytyjä jolla ei ole yhden yhtä kaveria Deusin lisäksi. Hän on "Sivustakatsojapäiväkirjan" haltija ja numeroltaan Ensimmäinen. Sanon tämän heti: Yukiteru EI ole TODELLAKAAN lempihahmoistani! Itse asiassa vihasin hahmoa. Oikeastaan en vihannut häntä hahmona, mutta en voinut sietää häntä. Hän on melko lapsellinen ja naivi, eikä halua tehdä kellekkään pahaa. Hän on oikea pelkuri, joka ei saa mitään aikaiseksi, vaan käpertyy yleensä vollottamaan johonkin nurkkaan ja antaa Yunon hoitaa homman kotiin. Hän saa vielä kaikki päiväkirjan haltijat heti kerralla peräänsä, kun onnistui välttämään DEAD ENDin. DEAD ENDin saanut kisaaja siis kuolee hyvin suurella todennäköisyydellä ja sen pystyy harvoin välttämään. Inhosin kuitenkin Yukiterussa eniten sitä kuinka hän aina tuomitsee Yunon tämän teoista, vaikka ei itse kykene mihinkään ja yleensä itse aiheuttaa nämä kaikki kamaluudet. Hän myös syyttää kaikesta aina Yunoa. Mielestäni pelissä jossa tapetaan ihmisiä ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: tapa tai tule tapetuksi. Ei ole mitään mahdollisuuksia säästää toisen henkeä jos tämä on saanut DEAD ENDin ja on päiväkirjan haltija. Yukiteru on myös hyvin ailahteleva, sillä ei oikeastaan voi tietää mitä hän tekee seuraavaksi. Yhdessä vaiheessa hän saattaa itkeä kohtaloaan ja toisessa hän jo onkin lähettämässä ihmisiä haudan lepoon.
Toisaalta Yukiterun hahmo kehittyy sarjan aikana kaikista eniten. Hän saa jotenkin kasvatettua itselleen pallit jossain vaiheessa ja käyttäytyy sarjan lopussa hyvinkin rohkeasti ja aikusmaisesti. Hän on kuitenkin silti ärsyttävä... -_-

Miten tästä vollottajasta tuli päähahmo?

Toinen eli Yuno Gasai on Yukiterun luokkatoveri ja rakastaa tätä yli kaiken. Hän on myös "Yukki päiväkirjan" haltija, jolla hän pystyy näkemään kaikki Yukiterun liikkeet 10 minuutin välein.Yunon hahmo on oikein mahtava, sillä hän ei ole niitä perus koulutyttöjä jotka hihittelevät ja vollottvat. Hänen rakkauden tunteensa Yukiterua kohtaan ovat hyvin vääristyneitä ja hän osoittaakin tunteensa hyvin erikoisilla tavoilla. Siis sen lisäksi kun hän hokee rakastavansa Yukiterua, hän huitoo kirveen kanssa ympäriinsä ja lahtaa ihmisiä hymyssä suin. Tämä tekee Yunon hahmosta niin onnistuneneen ja kiinnostavan seurata. Ei koskaan voi tietää mitä hän tekee seuraavaksi. Hän tekeekin kaikkensa Yukiterun eteen ja näkee lähes kaikki muut Yukiterua lähestyvät vihollisinaan. Mikä hieno parisuhde. Toisaalta nämä komplikaatiot tekevät heidän suhteestaan kiinnostavan ja erikoisen. Sarjan aikana Yunon kaapista paljastuu luuranko jos toinenkin ja hänestä paljastuu hyvin mielenkiintoisia puolia. Paha vaan, että Yunon kehitys jää melko vähäiseksi. Hän nimittäin jämähtää paikalleen hahmona, vaikkakin jaksaa viihdyttää loppuun asti. Myös Yunon ääninäyttelijä ansaitsee kiitosta, sillä hän suoriutuu erinomaisesti tämän roolista.

Sivuhahmoja on sarjassa hyvin paljon ja haluaisin kirjoittaa niin monista jotain. Valitsin kuitenkin Aru Akisen. Akise on Yukiterun sekä Yunon luokkatoveri, jota tosin hyvin harvoin näkyy koulussa. Hän on nimittäin erittäin terävä ja fiksu nuorisosalapoliisi ja toimiikin usein kaupungin poliisin apuna. Hän väittää olevansa rakastunut Yukiteruun, joten ilmassa on boyslovea :3. Omassa kategoriassani Akise menee jopa Yuno edelle. Vaikka hän on olemukseltaan hyvin vakava ja salaperäinen, eikä hänestä oikeastaan tiedetä paljoakaan, niin on hän hyvin kiinnostava ja sellainen hahmo joka vetää puoleensa. Hän tuntuu olevan sarjassa ainoa, joka näkee Yunon lävitse ja joka tajuaa mistä murhapelissä on kyse. Akisessa vain jäi harmittamaan, se kuinka vähän hän on loppujen lopuksi esillä sarjassa. Häntä olisi mielellään jaksanut seurata enemmänkin, sillä hän on hyvin vakaa hahmo verrattuna Yukiteruun ja Yunoon. Hän on kuitenkin suosikkihahmoni koko sarjassa. Plus hän on hyvän näköinen.

Mirai Nikkin animaatio on tosi kaunista katsottavaa. Sarjan alkuperäisteokseen verrattuna sitä oli siistitty huomattavasti, mikä on hyvä sillä mangan piirrosjälki on välillä hyvin hapuilevaa. Sarjassa oleva verikin näyttää oikein hyvältä, varsinkin niissä kohtauksissa missä sitä lentää. Myös tappelukohtaukset oli hyvin tehty. Mitä hahmoihin tulee, ne kaikki oli taidolla ja autaumuksella tehty. Niiden desingissa näkyi selvästi pientä karkeutta, joka toi niihin lisää syvyyttä. Pidin myös siitä, kuinka kaikki tunteet näkyvät selvästi jokaisen hahmon kasvoilla. Varsinkin Yunon ilmeisiin oli lisätty aimo annos lisää häiriintyneisyyttä. Aivan mahtavaa.

Mielestäni sarjan musiikki oli ihan hyvää. Sarjan musiikki oli suurilta osin elektromusaa, mutta se oli samalla hyvin karmivaa ja sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Toisaalta en kuitenkaan taaskaan bongannut mitään erikoista. Ainoa mikä jäi korvan taakse oli The Song of a Certain Truth-biisi, mikä on myös Akisen theme. Kannattaa käydä kuuntelemassa. Itse asiassa pidin Mirai Nikkin ekasta alkutunnarista. Se saa aikaan hullun fiiliksen pääkopassa ja laulun tempo vaihtelee hienosti kappaleen aikana. Toisesta alkutunnarista en niin välittänyt, vaikka englanninkieliset sanat sopivat hyvin sarjan henkeen. Sarjan lopputunnarit...:9... ovat vasta sitä jotain. Omasta mielestäni ne lyövät alkutunnarit yksi nolla. Ensimmäinen lopputunnari Blood Teller ja toinen lopputunnari Filement, ovat molemmat erinomaisia biisejä, joita jaksaa kuunnella. En kuitenkaan skipannut kumpiakkaan alku- enkä lopputunnareita, vaan kaikki ajoivat asiansa hyvin. Näiden kappaleiden päälle kaunis animointi , niin on silmän ja korvan ruoka taattu. Jokaiseen tunnarin animointiin oli nähty vaivaa ja niihin oli sisällytetty aina jonkinlaista sanomaa katsojalle,

Minene on paras naishahmo!!

Tuomio

Mirai Nikki on erinomainen katsomiselämys jonka jokaisen kannattaisi kokea. Tarina on erittäin kutkuttava ja se haastaa katsojaa aina vain katsomaan lisää. Ei petä jännityksenkään puolesta, vaan osaa luoda painostaviakin kohtauksia. Joillekin sarja ehkä juoneltaan liian yksinkertainen, mutta osaa se joskus yllättääkin. Sopivan psykopaattiinen ja sarjan vinksahtaneisuus puree. Ei yritä olla enempää kuin on. Sarjan hahmot ovat miellyttävää katseltavaa ja jokainen katsoja löytää varmasti oman suosikkinsa. Hahmot ovat mukavan monipuolisia ja ne erottaa toisistaan hyvin. Hahmot ovat ihanan vinksahtaneita ja näiden luonteet tulevat hyvin esiin. Animaatioon on laitettu parasta ja sekä hahmojen ilmeet ja eleet on tehty erinomaisesti. Sarjan OST on keskitasoa, mutta varsinkin lopputunnarit ovat mainiota. Alkutunnarit ovat hyviä, vaikkakin eivät yhtä hyviä kuin lopputunnarit. Mirai Nikki varmaan jakaa ihmisiä puolesta ja vastaan, mutta sillä on kannattajansa. Se ei tosiaankaan sovi kaikille, mutta suosittelen ehdottamasti jokaiselle.

Arvosana: 8,7/10