#17: Akame ga Kill

Tracon on taas ohi ja on aika siirtyä animearvostelun pariin. Taisteluiden täyteisiä tappelusarjoja on nykyään niin paljon, että sarjojen eteen on todella tehtävä työtä jotta se oma teos erottuisi joukosta. Tekijät usein yrittävät keksiä uusia, uniikkeja ideoita, jotta katsojien kiinnostus sarjaa kohtaan saataisiin heräämään. Mutta missä oikein menee se mauttomuuden ja överiyden raja? Moni aluksi hyvältä vaikuttanut sarja turmellaan usein liian suurella määrällä ideoita ja tapahtumia. Ja se jos mikä saa katsojan pettymys. Arvoisat naiset ja herrat, tämä on Akame ga Kill!

Tarina

Tatsumi on nuori miekkamies, jonka kylä rypee köyhyydessä ja kaikesta on pulaa. Tatsumi onkin lähtenyt kahden ystävänsä kanssa Capitaliin tienatakseen kylälleen rahaa, jotta kyläläisten ei tarvitsisi elää ainaisessa nälässä ja puutteessa. Tatsumi joutuu kuitenkin eroon seurueestaan ja joutuu Capitoliin saavuttuaan naisen ryöstämäksi. Yösijattoman Tatsumin kuitenkin pelastaa tien poskesta aatelisneito, joka tarjoaa Tatsumille yöpaikan sekä apua tämän ystävien etsintöihin. Aatelisten kartanoon kuitenkin hyökkää pian joukko salamurhaajia, jotka kantavat nimeä Night Raid. Pian Tatsumille myös selviää, että Capitol on kaupunki jossa rikkaat sortavat köyhiä ja Tatsumin ystävät ovatkin joutuneet näiden raakojen kidutusleikkien kohteeksi. Night Raid -järjetö on päättänyt syöstä vallasta nykyisen lapsihallitsijan, jota julma neuvonantaja ohjaa oman mielensä mukaan sekä palauttaa kaupungin sellaiseksi kuin se on aiemmin ollut. Tatsumi päättää liittyä Night Raideihin ja auttaa näitä syrjäyttämään nykyisen hallinnon.

Arvostelu

Akame ga Killin tarina on simppeli altavastaajatarina, jossa pieni ryhmä käy suurta tekijää vastaan. Itseäni ovat aina tämänkaltaiset sarjat kiinnostaneet, sillä vahvan ja ylimielisen vihollisen voittaminen kutkuttaa minua huutamaan "Hah! Siitä saitte!". Akame ga Killin tarina siis nappasi heti mukaansa, ja se säilyttääkin synkän ja raa'an tunnelmasna parin ensimmäisen jakson ajan. Mutta sitten sarja kuitenkin alkaa mennä jossain kohtaa pahasti metsään. Sarja alkaa hoippumaan pahasti tarinallisesti, ja sen suurimmaksi ongelmaksi tuntuu nousevan se ettei sarja osaa päättää haluaako se olla vakavasti otettava tappelusarja vai humoristinen kevyt toimintapläjäys. Sarja vaappuukin näiden kahden välillä koko ajan ja se tappaa tunnelmaa pahasti, kun vakavat hetket pilataan typerällä, kaksimielisellä huumorilla. Ei siinä mitään jos sarjan huumori olisi hyvää, mutta kun se ei sitä ole. Se vain tuntuu sarjaan pakotetulta, eikä oikeastaan nauratakkaan. Akame ga Killin balanssi ontuu siis pahasti ja se hukkaa kaiken hyvän potenttiaalinsa mitä sillä aluksi oli. Ja vaikka sarja yrittää pelastaa tilannetta sen loppupuolella, ei varsinaiseen tarinaan enää päästä kunnolla käsiksi ja sarja lopetus osoittautuu sekamelskaksi.

Don´t piss me off bitch!

Sarjan lopetuksesta puheen ollen; mitä enemmän sarja etenee sitä enemmän Akame ga Killin tarina nopeutuu, uusia hahmoja lappaa sisään ja niin paljon jää selittämättä. Joitakin tapahtumia ei edes pohjusteta kunnolla vaan sarja puskee surutta eteenpäin selittämättä mitään. Ohjaaja Tomoki Kobayashi on ilmeisesti vain yrittänyt saada mahdollisimman paljon mangan materiaalia 24 jakson adaptioon, joka on johtanut siihen että sarja tuntuu täyteen ahdetulta sekä epätasapainoiselta. Eikä se, että jakso 14 on aivan turha fillerijakso auta asiaa yhtään. Tuon jakson 25 minuuttia olisi voitu käyttää tarinan edistämiseen, eikä siihen että Esdeath ja Tatsumi lomailevat paratiisisaarella. Jakson hyödyllinen materiaali oltiin kerrottu jo viidessä minuutissa ja sen olisikin voinut sisällyttää johonkin muuhun jaksoon. Silti saimme tämän turhista turhimman fillerijakson, joka ei edistä tarinaa mitenkään. Jos sarjasta pitää jotain positiivistä, sen tarinan lisäksi keksi, niin se on Imperial Armsit. Näitä elollisia tai elottomia voimallisia kapistuksia sarjan hahmot käyttävät aseinaan ja ne toimivat vähän kuin supervoimina. Jokainen Imperial Arms on erilainen ja tukee joten käyttäjänsä luonnollisia kykyjä. Vaikka niistä ei kerrotakaan paljoa tuovat ne mukavan lisän sarjaan ja tekevät siitä vähän erikoisemman.

Fanserviceä tarjoillaan useaankin otteeseen

Sarjalla on myös ikävä tapa näyttää keskisormea päin katsojien naamaa ja tapattaa hahmojansa koko ajan. Sarjassa hahmoja riittää ja ihan kiva ettei hahmokatras ehdi kasvamaan liian isoksi uusien hahmojen lapatessa sisään, mutta hahmojen ainainen teilaaminen syö sarjan uskottavuutta pahasti. Hahmoihin ehtii myös kiintyä sen verran, että hahmon kuollessa kirpaisee aika mukavasti. Välillä vain tuntui ettei sarja edes välitä hahmoistaan. Sarjan loppupuolella mukaan tulee paljon uusia hahmoja jotka ovat mukana vain parin jakson verran, jonka jälkeen nämä joko kuolevat tai vain katoavat kokonaan. Ylipäänsä hyvin harva sarjan hahmo sai kehitystä tai mitään taustatarinaa. Sarjan aikana myös opin, että silloin kun aletaan keskittyä johonkin hahmoon vähän syvemmin ja aletaan kertoa tämän synkkästä menneisyydestä, nämä hahmot myös yleensä kuolevat saman jakson aikana, mikä oli mielestäni erittäin typerää.

Kuten jo mainitsin Akame ga Killissä on suhteellisen suuri määrä hahmoja, joista suurin osa jää ilman ruutuaikaa ja kehitystä. Hahmoihin ei oikein pysty kiintymään sillä aina on vaarana, että oma lempihahmosi kuolee seuraavan kymmenen minuutin aikana.
Päähahmomme Tatsumi on ihan jees hahmo, joka saa mukavasti kehitystä sarjan aikana. Tatsumi jää kehityksestään huolimatta tylsäksi ja jo nähdyksi hahmoksi, johon lähes kaikki sarjan naishahmot tuntuvat ihastuvan jollain tasolla. Ihailen kuitenkin hänen lojaaliuttaan ryhmäänsä kohtaan, sekä tämän päättäväisyyttä ja rohkeutta.
Muut Knight Raidin jäsenet ovat huomattavasti mielenkiintoisempia tapauksia, vaikkakaan heistä suurin osa ei saa tarpeeksia aikaa. Mainittavia hahmoja ovat kuitenkin mm. kissanainen Leone, tsundereprinsessa Mine. sarjan perverssi-badass Lubbock sekä fiksu mutta liian taka-alalle jäävä Wave. Myös sarjan nimikkohahmo Akame oli yllättävän hyvä hahmo, josta sai kuitenkin hyvin vähän irti. Olisin toivonut parannusta varsinkin hänen ja hänen siskonsa Kuromen välisen suhteen kanssa, sillä sitä vain pintaraapaistiin sarjan aikana. Myös Jaegersien johtaja Esdeath ansaitsee maininnan, sillä sadistisempaa ja sekopäisempää naishahmoa saa hakea. Tosin hänen Tatsumiin kohdistuvat rakkauden tunteet olivat yksi sarjan turhimmista asioista, joka ei edistänyt tarinaa mitenkään vaan vei ruutuaikaa turhaan.

Akame ga Killin animaatio ei ole mitään päätä huimaavaa, mutta se säilyttää laatunsa kuitenkin tasaisena loppuun asti. Studio White Fox on saanut animaation loistamaan varsinkin kohtauksissa, joissa hahmot tekevät kunnon gore-ilmeitä, sekä muutamissa taisteluiden lopetuskohtauksissa. Sarjan synkkään ja painostavaan tunnelmaan nähden sarjan animaatio on kuitenkin mielestäni silti hieman turhan värikäs ja pirteä. Joihinkin ei-niin-vakaviin-kohtauksiin värimaailma sopii oikei hyvin, mutta sitten taas synkemmissä kohtauksissa värimaailma ei toimi yhtä hyvin. Hahmomallit eivät ole mitenkään erikoisi, mutta toimivat sarjassa hyvin ja hahmot on helppo erottaa toisistaan. Sarjan animaatio tekee kuitenkin temput välillä, sillä esim. taistelussa vakavasti loukkaantunut saattaa olla viiden minuutin päästä aivan kunnossa, ilman minkäänlaisia haavoja. Tälläiset kohtaukset hämmensivät aina välillä, vaikkakin ne ennemmin naurattivat kuin ärsyttivät.

Sarjan alku- sekä lopputunnarit olivat ihan kaunista katsottavaa. Ensimmäisen alkutunnarin animaatio oli ihan tavallisen näköistä ja sen rytmitys oli tyypillistä toimintasarjoille. Se ei myöskään vetänyt musiikiltaan mukaansa, vaan löysin pian itseni skippaamasta sitä. Toinen alkutunnari oli taas huomattavasti parempi animaatioltaan, sekä musiikiltaan. "Liar Mask"-kappale toimii oikein hyvin animaation kanssa ja se saa aikaan synkän ja jopa hieman pelottavan tunnelman. Rika Mayaman kirkas mutta voimakas ääni saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää ja hänen äänensä tuo tunnariin mystisyyttä sekä synkkyyttä.  Ensimmäisen lopputunnarin animaatio oli hyvin simppeliä ja ihan toimivaa, josseikaan kauhean mieleenpainuvaa. Toisin on kuitenkin toisen lopputunnarin animaatio, joka painottuu Akameen ja Kuromeen. Sen animaatio on vaan niin kaunista ja silmiä hivelevää, ettei sitä voi kuin jäädä tuijottamaan. Varsinkin ne keltaiset kukat näyttivät upeilta. Toisaalta Sora Amamiyan laulama biisi "Tsuki Akari" oli melko keskiverto hoilotus, vaikkakin sen melodia onkin erittäin kaunis ja herkkä. Muuten Akame ga Killin OST oli hyvin tavallista toiminnallista sekä hieman surullista musiikkia, joka ei erottunut edukseen. Musiikki toimii hyvin sarjassa, mutta valitettavasti mikään biisi ei jää vain mieleen.

Tuomio

Haluaisin niin pitää tästä sarjasta, mutta se valitettavasti onnistuu vain pilaamaan ja hukkaamaan kaiken sen potentiaalin mitä sillä oli aluksi. Sarja tekee typeriä valintoja läpi sarjan, eikä se vastaa edes yksinkertaisimpiin kysymyksiin. Sarjan hahmot kärsivät tarinan epätasaisuudesta ja suurin osa hahmoista jääkin ilman taustatarinaa ja yleensäkin tarkoitusta olla mukana sarjassa.
Yleensä sarjasta haetaan jotain emotiaalista reaktiota. Akame ga Kill onnistuu tekemään hahmojensa kuolemista surullisia ja koskettavia, mutta hahmojen päätön tapattaminen vain saa aikaan pikemminkin hämmennystä ja kiukkua. Kelvollinen ja välillä jopa upea animaatio ei onnistu pelastamaan sarjaa, sillä synkkyyden ja mustan värin puuttuminen karkoittaa tavoitellun tunnelman. Musiikkikin on keskitasoa, eikä oikein mikään kappale jää mieleen.
Akame ga Kill on viihdyttävää katsottavaa, jos sitä ei ota liian vakavasti eikä sen ongelmia ala pohtimaan. Sarjaa ei kannata alkaa katsomaan, jos haluaa animeltaan järkeviä päätöksiä ja fiksun lopetuksen. Mutta jos etsit sarjaa joka saa sinut itkemään ja on mukava toimintapläjäys niin Akame ga Kill on siihen tehty.

Arvosana: 6,6/10

Steins;Gate - aikamatkustuksen haittapuolet

Arvostelu numero seitsemän. Aikamatkailu on animessa haastava aihe, sillä sitä on vaikea saada kuulostamaan samalla kiinnostavalta, että järkevältä. Tämän takia aiheeseen on vaikea tarttua, sillä surkeasti toteutettu scifi on ahdistavaa katsottavaa. Monelle tuttu Steins;Gate onnistuu pitämään kiinni ruudussa koko sarjan ajan, mutta lankeaako se sudenkuoppiin?

Tarina

Eksentrinen opiskelija Rintarou Okabe, kuvittelee olevansa hullu tiedemies Hououn Kyoma, joka lapsuudenystävänsä Mayuri Shiinan ja hakkeri-otaku Itaru "Daru" Hashidan kanssa kehittelevät monen sortin laitteita joilla olisi tekemistä tulevaisuuden kanssa. Eräänä luennon jälkeen Okabe löytää luokkatoverinsa Kurisu Makisen kuolleena. Tämän seurauksena Okabe lähettää tekstiviestin ystävälleen Darulle. Samalla hän kokee aikahypyn, jonka jälkeen kaikki näyttää olevan normaalisti, mutta Okabe törmääkin Kurisuun, jonka pitäisi olla kuollut. Käy ilmi, että Darun kännykkä oli soittamisen hetkellä kytkettynä heidän uusimpaan projektiinsa. He olivatkin räätälöineet vahingossa kokoon oikean ja vieläpä toimivan aikakoneen, jonka avulla pystyy lähettämään tekstiviestejä menneisyyteen ja näillä ns. D-maileilla muuttamaan menneisyyttä. Pian kuitenkin koko tiimi huomaa ettei tulevaisuudella ole leikkimistä ja heidän on nyt korjattava aiheuttamansa haitat keinolla millä hyvänsä.

Arvostelu

Aloittaessani katsomaan Steins;Gatea olin vähän epäileväinen sen suhteen. En todellakaan ole mikään suurin Scifi intoilija ja odotin sarjan olevan tylsää sepitystä ja masentavaa dialogia, joka sopisi ainoastaan aikamatkailu friikeille. Sarja alkaa ihan perus kuvioista, mutta toisin kuin useimmissa muissa samankaltaisissa sarjoissa Steins;Gatessa ei yritetäkään välttää menneisyyden muuttamista. Alussa D-maileja lähetetään alvariinsa menneisyyteen ja aina jotakin muuttuu nykyhetkessä. Usein muutokset ovat isompia kuin sankarimme ensin luulivat. Sarjan suurin heikkous onkin sen hidas alku. Mikään ei tunnu edistävän itse tarinaa, vaan koko sarja painottuu dialogille. Se alkoi pikku hiljaa painaa jaksamisen päälle ja heikoimmat varmaan sortuvatkin raskaan dialogin alla. Kaikki alkaa käydä hyvin tylsäksi ja sitä ehtii jo luulla, ettei sarjassa loppujen lopuksi tapahdukkaan mitään. Mutta sitten sarjan puolessa välissä se iskee suuremman vaihteen silmään ja polkaisee tarinan tosissaan käyntiin. Tapahtumat alkavat seuraamaan toisiaan ja tämän kaiken dialogin keskellä  palaset alkavat sijoittua paikoilleen.

En olisi koskaan uskonut, että sanon tämän, mutta aikamatkailukin voi näköjään olla kiinnostavaa. Steins;Gate osaa pitää kiinnostuksen yllä ja itse ainakin odotin seuraavia tapahtumia innoissani. Ja se kaikki tuskailu sarjan alkupuoliskon kanssa kannatti. Sarjan taikuus ja hohto piilee sen toisessa puoliskossa. Siinä päästään käsiksi paremmin aikamatkailun saloihin ja menneisyyden sorkkimisen seurauksiin. Kaikki sarjat hokevat ettei tulevaisuutta pidä muuttaa ja ainakin Steins;Gatessa tulee harvinaisen selväksi miksei niin kannata tehdä. Kaaosteoriaa käyttäen se opettaa selvästi, että pienilläkin päätöksillä on suuri merkitys. En osannut ollenkaan odottaa kuinka dramaattinen ja synkkä tämä sarja loppujen lopuksi oli. Hahmojen kokema epätoivo on niin todellista ja katsoja on ihan varmasti koko ajan hengessä mukana hahmojen kanssa. Hahmot ajetaan aivan äärirajoilleen ja he joutuvat tekemään hankalia päätöksiä. Toisaalta kun vaakakupissa ovat vastakkain tulevaisuuden korjaaminen ja omat halut, niin ei siinä oikein miettiä tarvitse. Ehdinkin jo mainita, että tässä sarjassa riittää dialogia. Toisaalta se on parhaimpia asioita mitä sarja tarjoaa tarinan lisäksi. Dialogi on tehty hahmojen suuhun sopivaksi ja hahmojen ääninäyttely on aivan loistavaa kuunneltavaa. Se pitää sarjan menossa ja Okaben ja Kurisun sanailua on hauska seurata. Sarja vilisee kaiken maailman termejä ja varsinkin henkilölle jolla ei ole minkäänlaista hajua tieteellisestä tai tekniikan sanastosta, kuten meikäläisellä, dialogi saattaa tuntua haastavalta ja ylitsepääsemättömältä. Se kuitenkin kierrättää sanoja hyvin ja tärkeimmät sanat oppii aika nopeasti jo ulkoa. Joissakin kohdin sarjaa mieleeni tuli elävästi mieleen Higurashi. Steins;Gatessa taistellaan koko ajan jonkinlaista timelooppia vastaan ja yritetään näin ollen saada muutettua tulevaisuutta paremmaksi. Jos kukaan on katsonut Higurashia niin tietää mistä puhun.

Sarja tarjoaa suhteellisen suuren määrän hahmoja, joista jokainen tuo jotain uutta pöytään. Jokaiseen hahmoon käytetään tietty määrä aikaa ja varsinkin päähahmot saavat mukavasti taustatarinaa. Jokainen hahmo on sarjalle tärkeä ja jos jokin niistä otettaisiin pois, kärsisi sarja suuresti.
Ehdottomasti yksi lempihahmoistani on Rintarou Okabe, joka nimittää itseään Hououn Kyoumaksi, joka taistelee salaperäistä organisaatiota vastaan. Hän on 18 vuotias opiskelija joka on kiinnostunut aikamatkustuksesta.  Mainitsinkin jo vuoden 2015 joulukalenterissa, että Okabe kärsii chuunibyou-syndroomasta ja onkin välillä erittäin lapsellinen ja luo omia fantasioitaan. Hän kunnioittaa John Titeria suuresti ja haluaakin kävellä tämän jalanjäljissä. Hänellä on aina valkoinen labratakki päällään, eikä oikeastaan mene minnekään ellei se ole hänen yllään. Okabe on erittäin mielenkiintoinen hahmo ja häntä jaksaa katsoa koko sarjan ajan. Hän ei anna missään vaiheessa periksi, vaikka tilanne näyttäisi kuinka toivottomalta. Hän tuntuu väliltä tosi ylimieliseltä, eikä aina kuuntele mitä muilla on sanottavana. Hän on myös ainoa joka muistaa todellisen nykyhetken, eikä hänen väitteitään aina oteta todesta. Okaben asunto toimii hänen ja hänen ystäviensä laboratoriona, missä he tekevät erilaisia kokeita. Hänen hahmonsa kehityy sarjan aikana, eikä hän enää koko ajan puhu itsekseen kännykkäänsä tai käyttäydy yhtä lapsellisesti.
Mayuri Shiina on yksi Okaben läheisimmistä ystävistä ja he ovatkin tuntenneet lapsuudesta asti. Mayuri on hyvin pirteä ja aina iloinen tyttö, jonka hokema on tosi hauska. Hän kuitenkin ottaa itseensä herkästi jos muut tappelevat hänen nähtensä tai kukaan ei puhu mitään. Hän on aina valmis auttamaan Okabea tämän keksintöjen kanssa, vaikka ei aina kaikkea ymmärrä. Välillä hän kyllä tuntuu kaikkein fiksuimmlta hahmolta. Hänen roolinsa kasvaa sarjassa suuresti loppua kohden ja hän osoittautuukin hyvin tärkeäksi hahmoksi tarinalle. Mayuriin on helppo samaistua, sillä hänen kanssaan voi olla pihalla asioista, kun muut sarjan hahmot paukuttavat tulemaan aikamatkustuksesta.
Toinen lempihahmoni Kurisu Makise on 18 vuotias Amerikasta takaisin Japaniin muuttanut nero, joka toimii sarjan naispäähahmona. Kurisu on sarjamme tsundere hahmo, joka usein joutuu sanaharkkaan Okaben kanssa. Hän usein myös kurmoottaa Okabea tämän toilailelujen takia. Kurisu ei halua näyttää heikkouksiaan muille ja usein peittääkin tunteensa kovan ulkokuoren alle. Hän kuitenkin auttaa Okabea tämän hommissa ja on usein se joka tajuaa asian oikean laidan. Mielestäni hän kehittyy sarjan hahmoista eniten ja hänen suhteensa Okabeen on tosi kiinnostavaa seurata.
Neljäs tiimin jäsen on ammattihakkeri Itaru Hashida. Hän istuu lähes koko sarjan ajan tietokoneensa ääressä tai sitten paikallisessa cosplay-ravintolassa. Hän on sarjan humoristinen hahmo joka ajaa samalla myös pervon roolia. Hänen kuitenkin saadaan sarjan loppu puolela lisää syvyyttä ja kehitystä ja hän nouseekin yhdeksi tärkeimmäksi hahmoksi koko sarjalle. Vaikka en Darusta aluksi välittänyt oli hän loppua kohden tosi viihdyttävä hahmo, joka elävöitti sarjaa.
Sarjan sivuhahmot ovat myös todella kiinnostavia ja ovat jollain tasolla tärkeitä sarjalle. Jotkin hahmot jäivät kuitenkin enemmän pimentoon kuin toiset ja olisin toivonut, että sarjan hidas alku oltaisiin voitu käyttää jodenkin hahmojen kehittämiselle.

Mitähän sarjan animaatiosta piti sanoa? Se on erilaista. Stein;Gaten on animoinut White Fox joka on mm. tuottanut Jormungandin sekä Akame ga Killin. Steins;Gaten animaatio erottuu muista sarjoista ja se kyllä saattaa jakaa joidenkin katsojien mielipiteet. Animaation yksinkertainen ja samalla terävä toteutus on kaunista katsottavaa ja itse todella pidin siitä. Varsinkin hahmojen kasvonpiirteet olivat piristävän yksinkertaisia, vaikkakin joissakin kohdissa hänen ilmeet olivat aivan loistavia. Sarjan alkutunnarin animaatio oli kaunista katsottavaa. Sen taiteellisen kaunis tulkinta oli sarjaan sopiva ja kaunis animaatio oli oikein häikäisevää. Sarjan lopputunnarin animaatio taas oli vähän pettymys. Vaikka ruudulla leijailevat lasinsirpaleet olivat kaniita ja ne muodostivat sarjan kannalta tärkeän symbolin, niin oli animaatio vähän vaisu ja tylsä. Sarjan musiikki ei oikein vakuuttanut itseäni. Vaikka sarjan tunnari Hacking to the gate oli mahtava biisi ei muu sarjan OST iskenyt. Ja tämä sarja jos mikä olisi mielestäni kaivannut muistettavaa musiikkia. Toki Tsukasadorun esittämä lopputunnari Yuuni no Meiyaku oli oikein voimakas ja kaunis kappale, mikä ei kuitenkaan ollut alkutunnarin veroinen. Lopputunnarin animaatio ei toisaalta tehnyt oikeutta Tokin syvälle lauluäänelle.

Tuomio

Steins;Gate on hieno esitys aikamatkailusta ja sen saloista. Jaksaa pitää itsensä kiinnostavan loppuun asti. Sarjan hidas alku ja runsas dialogi saattavat karkoittaa osan katsojista, mutta suosittelen silti jatkamaan sarjan katsomista, sillä se paranee loppua kohden huimasti. Sarjan loppu puoli on tosi hyvin toteutettu ja Stens;Gate on antaa upean lopun sille. Jos tarina ei miellytä kannataa sarjaa katsoa jo pelkästään sen hahmojen takia. Viihdyttävät, empaattiset ja kiinnostavat hahmot eivät takuulla jätä ketään kylmäksi. Animaatio varmasti jakaa mielipiteitä ja saattaa karkoittaa katsojia. Siihen kuitenkin tottuu nopeasti. Omaleimainen hahmosuunnittelu erottaa sarjan muista sarjoista, eikä Steins;Gate häviä joukkoon. Tunnustusta täytyy antaa sarjan alkutunnarille animaatiotyylistä, sekä upeasta kappaleesta. Alkutunnari saa varmasti katsojan kuin katsojan innostumaan sarjasta. Muuten sarjan musiikki oli pettymys, sillä se ei jäänyt mieleen eikä se erottunut edukseen. Kaunis lopputunnari ei saa ansaitsemaansa animaatiota ja sen animaatio olikin laimea ja tylsä.
Steins;Gate ei häviä millään osa-alueella (paitsi musiikissa) ja jokaisen pitäisi antaa sille mahdollisuus vaikkei scifi kiinnostaisikkaan. Palaan sarjan pariin takuulla!

Arvosana:  9/10