maanantai 16. tammikuuta 2017

Winter 2017

On vuoden 2017 ensimmäisen animekauden aika. Syyskausi tuli ja meni ja sieltä löytyikin muutamia yllättäjiä. Talvikausikin tosin näyttää tuoneen mukanaan uusia mielenkiintoisia sarjoja.

Nimi: Masamune-kun no Revenge
Alkanut: 5.1.2017
Jaksoja: ???
Studio: Silver Link.
Genre: Harem, Comedy, Romance, School, Shounen

Masamune no Revenge vaikuttaa ihan perus rakkauskomedialta, mutta yllättävän laadukkaalta sellaiselta. Haaremin tynkää esiteltiin ja haistan kolmiodraamankin ilmassa. En tosin usko tämän sarjan muuten olevan kauhean erikoinen. Päähahmo suosittuna poikana kuulostaa kuitenkin tuoreelta ja osasipa sarja naurattaakin. Muutenkin hahmokaarti vaikutti ihan hyvältä ja jopa julma prinsessa vaikutti hieman söpöltä.





Nimi: Fuuka
Alkanut: 6.1.2017
Jaksoja: 12
Studio: Diomedea
Genre: Music, Drama, Romance, Ecchi, School, Shounen

Fuuka edustaa samaa kategoriaa kuin Masamune no Revenge, mutta se tarjoillaan tutumalla konseptilla. Ensimmäinen jakso ei kerro vielä paljon mitään, mutta katsoja voi jo arvata mihin suuntaan sarja etenee. Sarja tosin pärjäisi paremmin ilman pikku pervoilua, sillä tarina on jo itsessään viaton ja hyvin rakennettu sekä hahmot mukavan oloisia.






Nimi: Kobayashi-san Chi no Maid Dragon
Alkanut: 12.1.2017
Jaksoja: ???
Studio: Kyoto Animation
Genre: Slice of Life, Comedy, Fantasy

Kobayashi-san on aika erikoinen tuotos KyoAnilta, sillä se ei ole heidän tyylisensä. Nykyään kouludraamoihin syventyvä studio ei ole tehnyt huumorisarjoja pitkään aikaan ja Kobayashi-san muistuttaakin animaatioltaan ja tyyliltään enemmän Nichijouta kuin Sound! Euphoniumia. Sarja ei ekan jakson perusteella tuntunut kauhean erikoiselta, mutta ehkä se saa vielä syvempiäkin juonenkäänteitä aikaiseksi. En kyllä tosin usko, että sarja muuttuu pöhköilystä miksikään muuksi.




Nimi: Seiren
Alkanut: 6.1.2017
Jaksoja: 12
Studio: AXsiZ, Studio Gokumi
Genre: School

Tämän sarjan alku ei ainakaan vakuuttanut. Seiren vaikuttaa vielä kliseisimmältä sarjalta, kuin Fuuka ja Masamune no Revenge. Ei se varsinaisesti huono ollut, mutta ei se saanut kauheasti herätettyä mielenkiintoakaan. Kauhean kunnianhimoinen sarja ei ole ja se unohtuneekin muiden sarjojen varjoon. Ehkä se paranee edetessään?





Nimi: Chain Chronicle: Haecceitas no Hikari
Alkanut: 8.1.2017
Jaksoja: 12
Studio: Telecom Animation Film, Graphinica
Genre: Action, Adventure, Fantasy, Magic, Shounen

Chain Chronicle vaikuttaa lupaavammalta kuin aluksi luulin. Hahmot ovat kiinnostavia ja varsinkin mieshahmot vaikuttivat kiinnostavilta. Animaatiokin on yllättävän sulavaa ja taistelukohtauksia on ilo seurata. Tuskin sarja kuitenkaan saa mitään suurta aikaiseksi, mutta sen viihdytysaste on todella korkea. Yllätyksekseni se saattaa olla tämän kauden parhaimpia sarjoja.





Nimi: ēlDLIVE
Alkanut: 8.1.2017
Jaksoja: 12
Studio: Studio Pierrot
Genre: Action, Sci-Fi, Space

ēlDLIVEssa on tiettyä potentiaalia ollakseen hyvä anime. Päätavoitetta ei vielä avattu kauheasti, mutta taas kerran katsoja voi arvata mihin suuntaan sarja kehittyy. Shuta on kyllä aika symppis hahmo ja hänellä on paljon varaa kehittyä sarjan aikana. Minulla oli tosin vaikeuksia ottaa sarja tosissaan, sillä alienit näyttivät aika hölmöiltä. Sarjan animaatio tosin on ensiluokkaista.






Nimi: Urara Meichou
Alkanut: 6.1.2017
Jaksoja: 12
Studio: J.C.Staff
Genre: Slice of Life, Comedy, Seinen

Urara Meichou vaikuttaa hyvin keskinkertaiselta söpöilysarjalta. Tytöt ovat melko stereotyyppisiä, mutta ihan suloisia katseltavia. Sarja vaikuttaa ihan kivalta hyvänmielen sarjalta, mutta ainakin alku oli melko tylsä. Jos sarja parantaa niin jaksan sen ehkä katsoa loppuun.





Nimi: ACCA: 13-ku Kansatsu-ka
Alkanut: 10.1.2017
Jaksoja: ???
Studio: Madhouse
Genre: Police, Drama, Fantasy, Seinen

ACCA on Kuzu no Honkain jälkeen tämän kauden kiintoisin sarja. Vaikka eka jakso ei vielä paljon paljastanut tulevasta, niin jokin sarjassa sai kiinnostukseni heräämään. Sarja on hienovarainen enkä usko, että se muuttuu kauhean toiminnalliseksi. Odotettavissa on uskoakseni kuitenkin kieroilua ja selkään puukottamista. Hahmot vaikuttivat myös erikoisilta ja kiinnostavilta tapauksilta.





Nimi: Hand Shakers
Alkanut: 11.1.2017
Jaksoja: 12
Studio: GoHands
Genre: Action

No nyt on pää pyörällä, sillä Hand Shakers pyörittää kameraa oikein kunnolla. Kameraa liikutellaan ja kuvakulma vaihtuu koko ajan niin nopeaan tahtiin, että seuraaminen on välillä vaikeaa. Välillä animaatio on aivan henkeäsalpaavan kaunista, mutta sitten välillä animaattorit ovat tuntuneet unohtaneen kohtuuden. Tässä tapauksessa vähemmän olisi enemmän. Sääli sillä kaikki Hand Shakerin potentiaali uppoaa kaiken kikkailun alle. Tosin voittaa se Uraran mennen tullen. Haluan kuitenkin nähdä mihin sarja paukut riittävät.



Nimi: Little Witch Academia
Alkanut: 9.1.2017
Jaksoja: 25
Studio: Trigger
Genre: Adventure, Comedy, Magic, Fantasy, School

Little Witch Academian ensimmäinen jakso ei vielä ehtinyt tehdä suurta vaikutusta mutta minulla on silti pieni kutina, että tämä sarja saattaa yllättää. Sarja on kuitenkin ihanan hyvän tuulinen ja hahmot kivoja. Jopa yksi suomalainen on saatu mukaan. Trigger on myös selvästi parantanut laatuaan, mutta oma tyyli näkyy silti. Pidin varsinkin hahmojen silmistä ja lapsenomaisista kasvonpiirteistä.





Nimi: Kuzu no Honkai
Alkanut: 13.1.2017
Jaksoja: 12
Studio: Lerche
Genre: Drama, Romance, School, Seinen

Tällaista vanhemmille katsojille suunnattua romanssisarjaa olen odottanut jo pitkään. Kuzu no Honkai on visuaalisesti upea ja sen erilainen lähestymistapa kouluromanssiin ja hahmojen välisiin kemioihin on uniikkia. Eka jakso jätti kamalan nälän ja haluisin vain katsoa lisää. Sarjalla on selvästi paljon annettavaa ja se saattaakin olla tämän kauden paras sarja.






Talvikausi 2017 ei mielestäni ole mitenkään ihmeellinen. Ei niinkään huono, muttei myöskään kaikista paras. Tältä kaudelta löysin kuitenkin harvinaisen paljon romanssi- ja slice of life-sarjoja katsottavaksi ja toiminnallisia taas melko vähän. Sarjoja tulikin hamstrattua aika monta katsottavaksi, mutta en usko että jaksan kaikkia seurata loppuun asti.  Odotukseni eivät ole kauhean korkealla monen sarjan suhteen mutta saattaa, olla että jotkin sarjat voivat vielä yllättää.

2 kommenttia:

  1. Itsekin pidin Kuzu no Honkaista paljon. Myöskin pidin todella Little Witch Academiasta ja varsinkin Sucysta.

    VastaaPoista