Zero no Tsukaima
Zero no Tsukaiman virallisesta päättymisesta on onnistunut vierähtämään onnelliset seitsemän vuotta, enkä vieläkään ole viitsinyt tutustua sen tuoteperheeseen. Sarja on kohtalaisen hyvin menestynyt, sillä se on poikinut itselleen jopa neljä kautta. Monet tuttavani ja ystäväni ovat katsoneet kyseisen sarjan ja saamani palaute siitä on ollut ristiriitaista. Toiset tuntuvat pitävän siitä hyvinkin paljon, kun taas toiset inhoavat sitä sydämensä pohjasta. Koen, että kaksi merkittävää tekijää ovat saaneet karttamaan sarjaa tähän päivään asti. Ensimmäinen on päänaishahmo. Lähinnä niiden pätkien ja alkutunnareiden perusteella, joita olen katsonut päätyty vaikuttaa ärsyttävältä tsunderelta, joka rääkkää pääpoikaa mielivaltaisesti tämän kärsien avuttomana ja tämän yrittäessä sitten hauskaa. Toinen on haaremimaisuus sekä fanservice. Lähinnä se, että olen jo sen verran kokenut animen katsoja saa Zero no Tsukaiman tuntumaan jo kalutulta ja vanhahtavalta sarjalta. Miksi katsoisin melkein kymmenisen vuotta vanhaa sarjaa, kun voin ottaa uudemman ja täysin samoilla aineksilla varustetun sarjan?
Fushigi Yuugi
Meikäläisen ikäpolvi varmaankin muistaa Fushigi Yuugin mangana, joka julkaistiin Suomessa Egmontin toimesta joskus ennen 2010-lukua. Myöskin itselleni sarja on rakas ja on täynnä nostalgiaa. Muistan joskus katsoneen ensimmäisiä jaksoja mangan animeadaptiosta huonolla kuvalaadulla ja espanjaksi Youtubesta. Katsominen tietenkin kuihtui tyystin, kun jaksot loppuivat videojätistä kesken, eikä nykysiä animen katsomissivustoja ollut. En ole sen jälkeen sarjaa katsonut ja tuskin koskenkaan enempää. Animen animaatio näyttää nykykatsojan silmään automaattisesti vanhahtavalta, enkä ainakaan muistaisi sen laadunkaan olevan mitään huipputasoa. Koska anime itsessään on yhtä suurta kysymysmerkkiä ja mangan ollessa yhä edelleen loistavaa luettavaa, niin anime jää paitsioon edelleen.
Aku no Hana
Lähinnä syy sille miksen ole katsonut Aku no Hanaa tai Flowers of Eviliä on se miltä sarja näyttää. Shuuzou Oshimin manga on ollut pidemmänkin aikaa kesken, mutta tunnen hänen taitonsa ja mihin hän mangakana pystyy. Verrattuna Oshimin kädenjälkeen anime näyttää aivan hirveältä. Animessa käytetty animaatiotyyli, jossa kohtaukset on ensin näytelty ja kuvattu, jonka jälkeen videon päälle on piirretty, ei vain toimi ja näyttää todella jäykältä ja epäsiistiltä. Lisäksi minulla on tietyt epäluulot animea kohtaan, sillä se kestää vaivaiset 13 jaksoa, kun manga on 11 pokkaria pitkä.
Yamada-kun and the Seven Witches
Rehellisesti sanottuna Yamada ja noidat ei ole oikein jaksanut innostaa minua. Ostin aikanaan kirppikselta sarjan pari ensimmäistä pokkaria, luin ne, jonka jälkeen ne päätyivätkin takaisin sinne mistä ne olin alunalkaen ostanut. Yritin vielä parin pokkarin perran jatkaa lukemista, mutta jostain syystä sarjan tarina ei iskenyt. Sen jälkeen animekaan ei ole innostanut. En ole kuitenkaan tohtinut nakata sitä pois katsomislistalta, sillä jossain sisimmässäni kuvittelen, että sarjan aika tulee vielä.
Elfen Lied
Olen luonut istelleni pakkomielteen, mitä tulee animesarjoihin, jotka on tehty mangan pohjalta. Haluaisin lukea aina alkuperäisen teoksen ensin. Elfien Lieden kohdalla on siis kyse siitä, että koska en ole lukenut vielä mangaa niin en voi katsao animeakaan. Kuulostaa typerältä tiedän sen. Ja mitä todennnäköisemmin, jos joskus saan mangan luettua niin en enää jaksa innostua animestakin. Jotkut ystävistäni ovat pyytäneet minua jopa katsomaan animen ihan sen takia, jotta näen kuinka huonoa sen animaatio on. Lisäksi sarjalla on tietty status kauhuanimen innoittajana ja se on tietynlainen kulttisarja, joten sen katsominen pitäisi olla melkeinpä välttämätämyys.
Date a live
Olin melko yllättynyt, kun Date a Live-animelle ilmoitettiin jatkokausi. Kolmas peräti. Muistinpa tämän sarjan olemassaolon. Jokin tässä tissihömpänpömppä-sarjassa jaksaa ilmeisesti ihmisä kiehtoa. Mutta valitettavasti itse ne ole aloittanutkaan sarjan katsomista. Lähtökohtaisestikin ecchi-haaremi-komedioiden aloittamisessa on suuri kynnys, jota en ole Date a Liven kohdalla päässyt ylittämään. Lähinnä sarja tuntuu sieluttomalta tappalusarjalta kaikkine kliseineen. Eniten sarjassa kiinnostaa hahmojen vaatedesing, sekä tietyt sivuhahmot. Sarjan saama ristiriitainen palautekin on osasyynä miksen ole sarjaan perehtynyt. Uskon kyllä, että löydyn paljon parempaakin viihdettä jolla aikani saan kulumaan.
Sailor Moon
Sailor Moon on taikatyttösarjojen klassikko, joten sarjan pitäisi kuulua joka animeharrastajan katsottavaksi. Jostakin syystä en ole vain saanut katsottua tätä sarjaa, vaikka mangaakin pidin mukavan viihdyttävänä. Esteenä ovat mm. alkuperäisen animen iäkkyys sekä Crystal-sarjan saama kritiikki. Mutta koska olen mangan lukenut, niin en koe toisaalta välttämättömänä katsoa animea. Lisäksi en pidä alkupuolen Usagista ja näkemieni pätkien perusteella en välttämättä siedä häntä yhtään enempää.
Monogatari-series
Kyllä, olen näinkin sivistymätön moukka, sillä sen lisäksi etten ole katsonut Sailor Moonia en ole myöskään tutustunut Monogatari-tuoteperheeseen. Olen ainoastaan katsonut Kizumonogatari-leffat, enkä niiden jälkeen ole viitsinyt jatkaa. Kaikki tuntuvat ylistävän Monogatari-sarjoja, sen hienoutta ja kekseliäisyyttä. Itse koen sarjan joten turhan laskelmoiduksi ja raskaaksi katsoa. Tiedän myös, että dialogipainotteinen sarja vaatii tietyn mielentilan, jotta sitä jaksaa seurata. Eipä vain ole kolkutellut meikäläisen ovelle. Monogatari-sarjat taitavat muutenkin olla omaan makuuni turhan raskaita ja symbolisia. En liiemmin myöskään välitä sarjojen animaatiotyylistä, joka on turhan taiteelllinen ja kikkaileva omaan makuuni.
Kyoukai no Rinne
Aikanaan, kun Egmont vielä julkaisi mangaa, niin yksi lukemani sarjoista oli Rinne-nimellä julkaistava Rumiko Takahashin teos. Manga rupesi kuitenkin toistamaan nopeasti itseään, joten en ole jaksanut jatkaa sitä Egmontin lopetettua sen. Rumiko-fanityttönä halusin kuitenkin katsoa edes yhden kauden animesta, mutta mitä kaummin odotan sitä epätodennäköisemmältä näyttää että joskus katsoisin sen. Sarjasta julkaistaan myös tasaiseen tahtiin jatkokausia, jolloin suuri jaksomääräkin rupeaa hirvittämään. Inhoan nimittäin jättää sarjoja kesken. Takahashi on loistava mangaka ja kunnioitan hänen töitään, löytyyhän niistä yksi lempisarjoistani, mutta Rinne tuntuu tähän astisista sarjoista heikoimmalta. Jo nähdyt ideat tuskin jaksavat innostaa minua tutustumaan animeen tarkemmin.
Tokyo Ghoul
Kuka muistaa vielä sen kuinka Tokyo Ghoul-buumi rantautui Suomeen? Ja jälleen kerran minä olin sen, joka jäi rannalle ruikuttamaan, kun muut hypettivät Tokyo Ghoulin hienoutta. En viitsinyt lukea mangaa, sillä kuumottelin sen suomijulkaisua. No kaivattu julkaisu saatiin vihdoin, mutta suurin buumi oli jo ehtinyt mennä jo ohitse. Animeakaan ei tullut buumin aikana katsottua, koska halusin lueka mangan ensin. Nyt mangan lukeneena animen katsominen lähinnä hirvittää, sillä kaikki mitä olen siitä kuullut on enemmän tai vähemmän huonoa. Erittäin huonon palautteen takia en ole animeadaptioon koskenut ja tuskin tulen koskemaankaan.
Tu Love Ru
To Love Ru päätyi katsomislistalleni silloin aikanaan, kun olin vasta hiljan löytänyt animemaailman. Eikä se ole sieltä lähtenyt, vaikka sarja ei ole kiinnostanut herran aikoihin. Sarja vaikuttaa asteen rivommalta, kuin muut ecchi-sarjat mikä ei varsinaisesti saa minua karsastamaan sarjaa. Se vain vaikuttaa niin nähdyltä ja typerältä. Miksen poista tätä listalta? Oikein hyvä kysymys...
Kobayashi-san Chi no Maid Dragon
Pyydän anteeksi kaikilta, jotka rakastatte tätä sarjaa, sillä minua se ei kiinnosta pätkääkään. Katsoin ensimmäisen jakson silloin, kun se tuli ulos, mutta eipä tuo tehnyt suurta vaikutusta. Sarja kuulemma paranee edetessään, mutta en itse ainakaan kärsimättömänä ihmisenä jaksa odottaa koska sarja muuttuisi itselle katsomisen arvoiseksi. Sarja on ehkä turhan arkinen omaan makuuni ja huumorin pitää olla juuri tietyn tyyppistä, jotta se jaksaa meikäläistä naurattaa. Söpöt moe-sarjat eivät muutenkaan ole koskaan olleet minulle iso juttu, joten en toisaalta ylläty vaikka sarja jäisi kiikkumaan iäisyydeksi listalleni.
Nisekoi
Jep tämäkän sarja on listallani. Ja se jää sinne todennäköisesti samoista syystä kuin muutama edellinenkin sarja. En koe sarjan tarjoavan itselleni mitään uutta, sillä vanhat juonikuviot on näemmä otettu kompostista uusiokäyttöön. Lisäksi olen niin pahasti spoilaantunut animen tapahtumista, että innostus sarjan aloittamisesta on melko matala. Mieluummin taidan lukea mangan, jos joskus sarjan pariin hairahdun.
Black Clover
Tästäkin sarjasta on yksi jakso katsottuna, jonka takia siedätyinkin sarjasta kohtalaisesti. Ensimmäinen jakso oli melko kömpelö yritys kosiskella fantasian ja toiminnan ystäviä, mutta meni omissa silmissäni pahemman kerran metsään. Kuulopuheiden mukaan sarja paranee koko ajan. Minun ja tämän sarjan välissä on kuitenkin kaksi asiaa; Asta ja animaatio. Moni varmaan ymmärtää mistä puhutaan, kun mainitaan Astan puhe tässä sarjassa. En halua mollata Gakuto Kajiwaran ääninäyttelytaitoja, mutta aina kun Asta aukaisee suunsa niin korvani tekevät kuolemaa. Okei, Gakuto on melko uusi ääninäyttelijä, joten kyse on varmaankin harjaantumisen puutteesta, mutta kamalalta se silti kuulostaa. Astan puhetta ei jaksa vain kuunnella kauaa ja se vain alkaa ärsyttämään. Sarjan animaatiokaan ei näytä parhaimmalta, sillä varsinkin mitä olen alkutunnareita katsonut niin animaatio näyttää tasolta "Naruto". Black Cloverille on jo kertynyt myöskin kohtuullsesti jo jaksoja ja sarja jatkuu edelleen, joten en ihan helposti sen kelkkaan uskalla hypätä. Tässäkin tapauksessa varmempi vaihtoehto on manga. Säästän ainakin korvani.
