#17: Akame ga Kill

Tracon on taas ohi ja on aika siirtyä animearvostelun pariin. Taisteluiden täyteisiä tappelusarjoja on nykyään niin paljon, että sarjojen eteen on todella tehtävä työtä jotta se oma teos erottuisi joukosta. Tekijät usein yrittävät keksiä uusia, uniikkeja ideoita, jotta katsojien kiinnostus sarjaa kohtaan saataisiin heräämään. Mutta missä oikein menee se mauttomuuden ja överiyden raja? Moni aluksi hyvältä vaikuttanut sarja turmellaan usein liian suurella määrällä ideoita ja tapahtumia. Ja se jos mikä saa katsojan pettymys. Arvoisat naiset ja herrat, tämä on Akame ga Kill!

Tarina

Tatsumi on nuori miekkamies, jonka kylä rypee köyhyydessä ja kaikesta on pulaa. Tatsumi onkin lähtenyt kahden ystävänsä kanssa Capitaliin tienatakseen kylälleen rahaa, jotta kyläläisten ei tarvitsisi elää ainaisessa nälässä ja puutteessa. Tatsumi joutuu kuitenkin eroon seurueestaan ja joutuu Capitoliin saavuttuaan naisen ryöstämäksi. Yösijattoman Tatsumin kuitenkin pelastaa tien poskesta aatelisneito, joka tarjoaa Tatsumille yöpaikan sekä apua tämän ystävien etsintöihin. Aatelisten kartanoon kuitenkin hyökkää pian joukko salamurhaajia, jotka kantavat nimeä Night Raid. Pian Tatsumille myös selviää, että Capitol on kaupunki jossa rikkaat sortavat köyhiä ja Tatsumin ystävät ovatkin joutuneet näiden raakojen kidutusleikkien kohteeksi. Night Raid -järjetö on päättänyt syöstä vallasta nykyisen lapsihallitsijan, jota julma neuvonantaja ohjaa oman mielensä mukaan sekä palauttaa kaupungin sellaiseksi kuin se on aiemmin ollut. Tatsumi päättää liittyä Night Raideihin ja auttaa näitä syrjäyttämään nykyisen hallinnon.

Arvostelu

Akame ga Killin tarina on simppeli altavastaajatarina, jossa pieni ryhmä käy suurta tekijää vastaan. Itseäni ovat aina tämänkaltaiset sarjat kiinnostaneet, sillä vahvan ja ylimielisen vihollisen voittaminen kutkuttaa minua huutamaan "Hah! Siitä saitte!". Akame ga Killin tarina siis nappasi heti mukaansa, ja se säilyttääkin synkän ja raa'an tunnelmasna parin ensimmäisen jakson ajan. Mutta sitten sarja kuitenkin alkaa mennä jossain kohtaa pahasti metsään. Sarja alkaa hoippumaan pahasti tarinallisesti, ja sen suurimmaksi ongelmaksi tuntuu nousevan se ettei sarja osaa päättää haluaako se olla vakavasti otettava tappelusarja vai humoristinen kevyt toimintapläjäys. Sarja vaappuukin näiden kahden välillä koko ajan ja se tappaa tunnelmaa pahasti, kun vakavat hetket pilataan typerällä, kaksimielisellä huumorilla. Ei siinä mitään jos sarjan huumori olisi hyvää, mutta kun se ei sitä ole. Se vain tuntuu sarjaan pakotetulta, eikä oikeastaan nauratakkaan. Akame ga Killin balanssi ontuu siis pahasti ja se hukkaa kaiken hyvän potenttiaalinsa mitä sillä aluksi oli. Ja vaikka sarja yrittää pelastaa tilannetta sen loppupuolella, ei varsinaiseen tarinaan enää päästä kunnolla käsiksi ja sarja lopetus osoittautuu sekamelskaksi.

Don´t piss me off bitch!

Sarjan lopetuksesta puheen ollen; mitä enemmän sarja etenee sitä enemmän Akame ga Killin tarina nopeutuu, uusia hahmoja lappaa sisään ja niin paljon jää selittämättä. Joitakin tapahtumia ei edes pohjusteta kunnolla vaan sarja puskee surutta eteenpäin selittämättä mitään. Ohjaaja Tomoki Kobayashi on ilmeisesti vain yrittänyt saada mahdollisimman paljon mangan materiaalia 24 jakson adaptioon, joka on johtanut siihen että sarja tuntuu täyteen ahdetulta sekä epätasapainoiselta. Eikä se, että jakso 14 on aivan turha fillerijakso auta asiaa yhtään. Tuon jakson 25 minuuttia olisi voitu käyttää tarinan edistämiseen, eikä siihen että Esdeath ja Tatsumi lomailevat paratiisisaarella. Jakson hyödyllinen materiaali oltiin kerrottu jo viidessä minuutissa ja sen olisikin voinut sisällyttää johonkin muuhun jaksoon. Silti saimme tämän turhista turhimman fillerijakson, joka ei edistä tarinaa mitenkään. Jos sarjasta pitää jotain positiivistä, sen tarinan lisäksi keksi, niin se on Imperial Armsit. Näitä elollisia tai elottomia voimallisia kapistuksia sarjan hahmot käyttävät aseinaan ja ne toimivat vähän kuin supervoimina. Jokainen Imperial Arms on erilainen ja tukee joten käyttäjänsä luonnollisia kykyjä. Vaikka niistä ei kerrotakaan paljoa tuovat ne mukavan lisän sarjaan ja tekevät siitä vähän erikoisemman.

Fanserviceä tarjoillaan useaankin otteeseen

Sarjalla on myös ikävä tapa näyttää keskisormea päin katsojien naamaa ja tapattaa hahmojansa koko ajan. Sarjassa hahmoja riittää ja ihan kiva ettei hahmokatras ehdi kasvamaan liian isoksi uusien hahmojen lapatessa sisään, mutta hahmojen ainainen teilaaminen syö sarjan uskottavuutta pahasti. Hahmoihin ehtii myös kiintyä sen verran, että hahmon kuollessa kirpaisee aika mukavasti. Välillä vain tuntui ettei sarja edes välitä hahmoistaan. Sarjan loppupuolella mukaan tulee paljon uusia hahmoja jotka ovat mukana vain parin jakson verran, jonka jälkeen nämä joko kuolevat tai vain katoavat kokonaan. Ylipäänsä hyvin harva sarjan hahmo sai kehitystä tai mitään taustatarinaa. Sarjan aikana myös opin, että silloin kun aletaan keskittyä johonkin hahmoon vähän syvemmin ja aletaan kertoa tämän synkkästä menneisyydestä, nämä hahmot myös yleensä kuolevat saman jakson aikana, mikä oli mielestäni erittäin typerää.

Kuten jo mainitsin Akame ga Killissä on suhteellisen suuri määrä hahmoja, joista suurin osa jää ilman ruutuaikaa ja kehitystä. Hahmoihin ei oikein pysty kiintymään sillä aina on vaarana, että oma lempihahmosi kuolee seuraavan kymmenen minuutin aikana.
Päähahmomme Tatsumi on ihan jees hahmo, joka saa mukavasti kehitystä sarjan aikana. Tatsumi jää kehityksestään huolimatta tylsäksi ja jo nähdyksi hahmoksi, johon lähes kaikki sarjan naishahmot tuntuvat ihastuvan jollain tasolla. Ihailen kuitenkin hänen lojaaliuttaan ryhmäänsä kohtaan, sekä tämän päättäväisyyttä ja rohkeutta.
Muut Knight Raidin jäsenet ovat huomattavasti mielenkiintoisempia tapauksia, vaikkakaan heistä suurin osa ei saa tarpeeksia aikaa. Mainittavia hahmoja ovat kuitenkin mm. kissanainen Leone, tsundereprinsessa Mine. sarjan perverssi-badass Lubbock sekä fiksu mutta liian taka-alalle jäävä Wave. Myös sarjan nimikkohahmo Akame oli yllättävän hyvä hahmo, josta sai kuitenkin hyvin vähän irti. Olisin toivonut parannusta varsinkin hänen ja hänen siskonsa Kuromen välisen suhteen kanssa, sillä sitä vain pintaraapaistiin sarjan aikana. Myös Jaegersien johtaja Esdeath ansaitsee maininnan, sillä sadistisempaa ja sekopäisempää naishahmoa saa hakea. Tosin hänen Tatsumiin kohdistuvat rakkauden tunteet olivat yksi sarjan turhimmista asioista, joka ei edistänyt tarinaa mitenkään vaan vei ruutuaikaa turhaan.

Akame ga Killin animaatio ei ole mitään päätä huimaavaa, mutta se säilyttää laatunsa kuitenkin tasaisena loppuun asti. Studio White Fox on saanut animaation loistamaan varsinkin kohtauksissa, joissa hahmot tekevät kunnon gore-ilmeitä, sekä muutamissa taisteluiden lopetuskohtauksissa. Sarjan synkkään ja painostavaan tunnelmaan nähden sarjan animaatio on kuitenkin mielestäni silti hieman turhan värikäs ja pirteä. Joihinkin ei-niin-vakaviin-kohtauksiin värimaailma sopii oikei hyvin, mutta sitten taas synkemmissä kohtauksissa värimaailma ei toimi yhtä hyvin. Hahmomallit eivät ole mitenkään erikoisi, mutta toimivat sarjassa hyvin ja hahmot on helppo erottaa toisistaan. Sarjan animaatio tekee kuitenkin temput välillä, sillä esim. taistelussa vakavasti loukkaantunut saattaa olla viiden minuutin päästä aivan kunnossa, ilman minkäänlaisia haavoja. Tälläiset kohtaukset hämmensivät aina välillä, vaikkakin ne ennemmin naurattivat kuin ärsyttivät.

Sarjan alku- sekä lopputunnarit olivat ihan kaunista katsottavaa. Ensimmäisen alkutunnarin animaatio oli ihan tavallisen näköistä ja sen rytmitys oli tyypillistä toimintasarjoille. Se ei myöskään vetänyt musiikiltaan mukaansa, vaan löysin pian itseni skippaamasta sitä. Toinen alkutunnari oli taas huomattavasti parempi animaatioltaan, sekä musiikiltaan. "Liar Mask"-kappale toimii oikein hyvin animaation kanssa ja se saa aikaan synkän ja jopa hieman pelottavan tunnelman. Rika Mayaman kirkas mutta voimakas ääni saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää ja hänen äänensä tuo tunnariin mystisyyttä sekä synkkyyttä.  Ensimmäisen lopputunnarin animaatio oli hyvin simppeliä ja ihan toimivaa, josseikaan kauhean mieleenpainuvaa. Toisin on kuitenkin toisen lopputunnarin animaatio, joka painottuu Akameen ja Kuromeen. Sen animaatio on vaan niin kaunista ja silmiä hivelevää, ettei sitä voi kuin jäädä tuijottamaan. Varsinkin ne keltaiset kukat näyttivät upeilta. Toisaalta Sora Amamiyan laulama biisi "Tsuki Akari" oli melko keskiverto hoilotus, vaikkakin sen melodia onkin erittäin kaunis ja herkkä. Muuten Akame ga Killin OST oli hyvin tavallista toiminnallista sekä hieman surullista musiikkia, joka ei erottunut edukseen. Musiikki toimii hyvin sarjassa, mutta valitettavasti mikään biisi ei jää vain mieleen.

Tuomio

Haluaisin niin pitää tästä sarjasta, mutta se valitettavasti onnistuu vain pilaamaan ja hukkaamaan kaiken sen potentiaalin mitä sillä oli aluksi. Sarja tekee typeriä valintoja läpi sarjan, eikä se vastaa edes yksinkertaisimpiin kysymyksiin. Sarjan hahmot kärsivät tarinan epätasaisuudesta ja suurin osa hahmoista jääkin ilman taustatarinaa ja yleensäkin tarkoitusta olla mukana sarjassa.
Yleensä sarjasta haetaan jotain emotiaalista reaktiota. Akame ga Kill onnistuu tekemään hahmojensa kuolemista surullisia ja koskettavia, mutta hahmojen päätön tapattaminen vain saa aikaan pikemminkin hämmennystä ja kiukkua. Kelvollinen ja välillä jopa upea animaatio ei onnistu pelastamaan sarjaa, sillä synkkyyden ja mustan värin puuttuminen karkoittaa tavoitellun tunnelman. Musiikkikin on keskitasoa, eikä oikein mikään kappale jää mieleen.
Akame ga Kill on viihdyttävää katsottavaa, jos sitä ei ota liian vakavasti eikä sen ongelmia ala pohtimaan. Sarjaa ei kannata alkaa katsomaan, jos haluaa animeltaan järkeviä päätöksiä ja fiksun lopetuksen. Mutta jos etsit sarjaa joka saa sinut itkemään ja on mukava toimintapläjäys niin Akame ga Kill on siihen tehty.

Arvosana: 6,6/10