torstai 5. tammikuuta 2017

Velhon morsian - hyppysellinen magiaa

Ensimmäinen postaus tälle vuodelle. Hyvää uutta vuotta kaikille näin jälkikäteen. Palataan vielä kuitenkin viime vuoteen ja yhteen joulukuun mangauutuuteen. Nimittäin Velhon morsiameen eli Mahoutsukai no Yomeen. Sarja kertoo elämäänsä ja maailmaan väsyneestä tytöstä nimeltä Chise. Chisen ostaa huutokaupasta kallopäinen muukalainen, joka kertoo olevansa velho. Eliakseksi esittäytynyt velho vie Chisen kotiinsa ja ilmoittaakin tälle, että aikoo tehdä Chisestä oppilaansa ja kouluttaa hänet velhoksi. Tietenkään yllätykset eivät pääty siihen, sillä Elias on päättänyt ottaa Chisen myös morsiokseen.


Velhon morsian on 7 kuolemansynnin lisäksi toinen kovasti odottamani sarja. Sarja on erityinen, sillä sen kaltaisia sarjoja ei Suomessa ennemmin olla julkaistu. Tarina kietoo lukijansa mukaan heti ensimmäisessä luvussa ja saa ihan varmasti mielenkiinnon heräämään. Mielestäni tarina on rakennettu mitä mielenkiintoisemmista aineksista. Miljöö on kiinnostava ja vaihtuva, hahmot erikoisia ja teema värikäs. Velhon morsian ei jää myöskään pelkäksi synkistely sarjaksi, sillä se tarjoilee jokaiselle hieman jotain. Sarja sisältää sekä jännitystä, että hykerryttävää huumoria. Huumori toimii yllättävän hyvin ja sitä osataan antaa oikeilla hetkillä oikea määrä. Tarinankerronta on soljuvaa, ja vaikka sarjassa ei tapahtuisi kokonaisen luvunkaan aikana mitään ei lukemisesta tule tylsää. On vaikea selittää mikä sarjassa vetää kaikista eniten puoleensa ja miksi tarina on niin kutkuttava. Ehkä se on se, ettei sarjassa mikää ole täysin mustavalkoista, esim. kauniit ja veitikkamaiset keijut saattavat paljastuakin melko aggresiivisiksi ja pahoiksi sarjassa. Sarja on melko synkkä mutta erittäin kiehtova, sillä lukija ei osaa arvata mitä tapahtuu seuraavaksi sivua kääntäessä. Sarjalla on vielä selvästi ässiä hihassa ja odotan innolla tarinan etenemistä.

Sarjan ehdottomat tähdet ovat kuitenkin sen hahmot. Elias ja Chise ovat molemmat kiinnostavia tapauksia ja he tuntuvat sekä tuoreilta, että tutuilta samaan aikaan. Chisen passiivinen suhtautuminen kaikkeen tekee hänestä kiinnostavan ja arvoituksellisen. Elias kuitenkin vetää pidemmän korren kuin Chise. Hänen poikkeuksellinen ulkonäkö ja luonteensa tuntuvat vetävän lukijaa puoleensa kuin valo yökköstä ja saa tämä haluamaan tietämään Eliaksesta lisää. Eliaksessa on salaperäisyyttä ja lukija voi selvästi jo vaistota, että tällä hellällä mutta etäisellä herralla on selvästi luurankoja kaapissa. Odotan myös innolla mihin suuntaan Eliaksen ja Chisen välinen suhde etenee.


Vaikka Velhon morsian on Kore Yamazakin ensiteos se ei näy taiteessa lainkaan. Yamazakin paksu ja vakaa viiva taipuu jos jonkinmoiseen, mutta se on silti lennokasta ja varmaa. Hänen taiteessaan ei näy yhtään sitä tyypillistä aloittelijan epävarmuutta vaan hän piirtää kaiken päättäväisesti. Hahmojen ulkonäkö on kiitettävän erilaista ja täytyy muutenkin sanoa, että Yamazakin kädenjälki on todella kaunista. Hän osaa piirtää yksityiskohtaisesti sekä selkeästi ja osaa piirtää ihmiset anatomillisestikin hyvin. Yamazakin piirtotyyli on mielikuvituksellista ja se näkyy varsinkin ei-ihmishahmoissa. Hän ei kuitenkaan jämähdä yhteen tyyliin, sillä hän leikittelee piirtotyylillä aina välillä. Varsinkin humoristissa kohtauksissa hän piirtää hahmot melko simppelisti. En kerta kaikkiaan voi sanoa mitään poikkipuolista sanaa Yamazakin kädentaidoista, sillä se on silmiä hivelevää ja kaunista seurattavaa. Hänen tarinankerrontaidotkin ansaitsevat kunniaa. Punainen Jättiläinen tekee loistotyötä painolaadun ja käännöksen kanssa. Mustan ja harmaan eri sävyt erottuvat hyvin toisistaan. Nyt on myös pakko kiittää, että Velhon morsiameen on saatu myös värisivut, sillä Yamazakin taide näkyy myös värikuvissa. Sarja antaa vastinetta rahoille, sillä kiinnostava tarina, hahmot sekä upea ulkoasu takaavat upean lukukokemuksen. Suosittelisinkin, että jokainen lukisi Velhon morsiamen, sillä sen hienouden tajuaa vasta kun sen on lukenut.

Teos: 3/3

Julkaisu: 3/3

2 kommenttia:

  1. Ooh, pitääkin saada tää manga käsiini! Olin tosi innoissani kun kuulin että tämä suomennetaan, moni on kehunut tätä mangaa niin paljon. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en voinut eka uskoo et tää sarja suomennetaan, enkä meinannu pysyä nahoissani. Suosittelen kyllä lukemaan on sen verran hyvä ;)

      Poista