Tarina
Sarjassa seurataan nuorta opiskelijaa, Kumiko Oumaejaa, joka on pienestä pitäen harrastanut musiikkia ja soittanut euphoniumia. Hän soitti aikanaan koulunsa orkesterissa, jonka kanssa hän kisasi paikasta kansainvälisissä kisoissa. Nykyään Kumiko on jättänyt euphoniumin soiton vähemmälle, eikä ole enää niin kiinnostunut musiikista. Aloitettuaan uudessa koulussa hänellä ei ole lainkaan innostusta alkaa taas soittamaan orkesterissa, varsinkaan sen jälkeen kun hän kuulee kuinka huonoja soittajia nykyiset ryhmäläiset ovat. Uusien ystäviensä takia ja erilaisten sattumusten kautta hän päätyy kuitenkin taas orkesterin riveihin. Hän päättää ottaa haasteen vastaan ja kohdata menneisyytensä haamut ja tähdätä ryhmänsä sekä uusien ystäviensä kanssa kansainvälisiin.
Arvostelu
Omalla kohdalla musiikkianimeiden katselu on jäänyt hyvin vähäiselle. You lie in April sekä Love Live! ovat tällä hetkellä ainoita tämän genren animeita, joihin olen tutustunut. Sound! Euphonium on kuitenkin sarja mikä sai kiinnostukseni heräämään. Heti ensimmäisten jaksojen aikana katsojan eteen lyödään monia kiinnostavia elementtejä ja kysymyksiä, jotka saavat pidettyä katsojan mukana. Näitä ovat mm. arvoitus, että miksi nykyisiä kakkosluokkalaisia on niin vähän ja mitä orkesterille oikein oli tapahtunut viime vuonna. Myös hahmojen väliset suhteet, varsinkin Kumikon ja Reinan suhde on mielenkiintoinen alusta asti. Suurin seikka on kuitenkin koko orkesteriryhmää koskeva kysymys, että haluavatko he soittaa kilpatasolla vai aivan huvin vuoksi. Nämä kysymykset herättävät katsojan kiinnostuksen ja saavat pidettyä katsojan kiinni sarjassa. Vaikka sarjassa on aika paljon huumoria ja koomisia kohtauksa, osaa sarja ottaa vakavammankin otteen jos se niin haluaa. Mukaan saatiin myös hieman romantiikkaa muutamien hahmojen puolelta, mikä elävöitti sarjaa hieman, eikä se pyörinyt pelkästään soittamisen ympärillä.
Koska itselle orkesterissa soittaminen ei ole missään suhteessa tuttua, niin oli kiinnostavaa päästä oppimaan asiasta ja päästä mukaan siihen. Sarjan pääidea on seurata Kumikoa ja tämän kaveruksia, kun he yrittävät kehittyä paremmiksi soittajiksi. Sarja luo mukavan kontrastin hahmoihin, sillä jokainen orkesterin jäsen on taidoiltaan eri tasoinen. Kaikki hahmot eivät ole jo alunperin hyviä soittajia, vaan jotkut joutuvat oikeasti aloittamaan aivan pohjalta soittamisen kanssa. Myöskään kokeneemat soittajat eivät ole ylivertaisia musiikkiniekkoja, vaan he tekevät myös itse virheitä ja kehittyvät soittamisessa. Tämä oli mielestäni hienoa, sillä usein sarjoissa päähahmot ovat jo alunperin uskomattoman hyviä ja täydellisiä taistelijoita, tanssijoita, kokkeja tai laulajia. Sarjassa tulee kuitenkin hyvin ilmi se, että vaikka itse olisi kuinka hyvä soittaja ei tule ryhmässä pärjäämään, jos ei pysty soittamaan yhdessä toisten kanssa. Sarjan tarkoitus tuoda esiin orkesterissa soittamisen vaikeudet onnistuukin todella hyvin. Sen lisäksi, että kaikki soittajat ovat niin eri tasoisia, hahmojen väliset riidat sekä epävarmuus omasta osaamisesta tuovat mutkia matkaan.
Sitten päästäänkin sarjan suurimpaan ongelmaan, mikä on monien muiden sarjojen tavoin liian vähäinen aika. Nimittäin 13 jaksoa ei millään riitä koko tarinan kertomiseen. Katsoja tajuaakin jo heti alussa ettei ryhmä ehdi päästä yhden kauden aikana mitenkään kansainvälisiin kisoihin asti. Myöskin osa hahmoista joutui kärsimään liian lyhyestä esitysajasta, sillä kaikkiin hahmoihin ei mitenkään ehditty perehtymään. En tiedä kuinka paljon KyoAni haluaa tuoda muita hahmoja esiin, mutta esimerkiksi orkesterin varapresidentti Asuka sai mielestäni liian vähän huomiota. Myöskin Kumikon menneisyys jäi aivan liian pimentoon, eikä sitä käsitelty muuta kuin ehkä jakson tai parin ajan. Nämä pienet mutta tärkeät asiat söivät hieman kiinnostustani sarjaan kohtaan, sillä pidin varsinkin Kumikon menneisyyttä erittäin tärkeänä koukkuna sarjassa. Toisaalta sarjasta on tulossa jossain vaiheessa toinen kausi, joten toivotaan, että sen aikana saadaan loputkin vastaukset kysymyksiin.
Kuten varmaan jo arvaatte, sarjalla on todella paljon hahmoja. Tämä on toisaalta sekä hyvä, että huono juttu. Hyvä asia oli se, että vaikka hahmoja on paljon tuo jokainen kuitenkin jotain uutta pöytään ja jos tällä sarjalla oli tarjota uusia hahmoja, olivat ne myös hyviä ja kiinnostavia. Kääntöpuolena taas suuri hahmokatras saatta sekoittaa katsoja pään totaalisesti ja suuren hahmokaartin takia suurin osa hahmoista jää ilman kehitystä ja tarinaa.
Kumiko Oumae on lukion ensimmäisellä aloittanut opiskelija, joka haluaa aloittaa uuden alun uudessa koulussa. Hän on pienestä asti soittanut euphoniumia, mutta on kuitenkin erkaantunut musiikista todella paljon. Hänen hahmonsa on hyvin kiinnostava ja sanoisinko tavallinen. Ja tavallisella tarkoitan sitä, että hän vaikuttaa luonteeltaan sekä tunteiltaan hyvin oikealta ihmiseltä. Tilanteesta riippuen Kumiko on joko hyvin hiljainen, toisinaan puhelias ja pirteä, mutta välillä jopa nenäkäs ja koppava toisia, varsinkin Shuichia, kohtaan. Hänen hahmonsa oli hyvin moninainen eikä häntä voi rengastaa mihinkään stereotyyppiseen hahmoon. Kumikossa on erittäin paljon samaistumispintaa, sillä hän on hyvin inhimmillinen ja normaali, eikä mitenkään ylitseammuttu. Hänen hauskin piirteensä on kuitenkin se kuinka hän välillä möläyttelee ääneen omia ajtuksiaan, mitkä usein johtavat hieman kiusallisiin tilanteisiin. Kumikon hahmokehitys oli mielestäni hieman heikkoa, vaikka hänen hahmonsa hyvä onkin. Kumikoon haluan vielä lisätä Reinan, jonka Kumiko tuntee ennestään yläasteelta, jolloin heillä oli keskenään erimielisyyksiä. Reina on hyvin hiljainen ja rauhallinen tyttö, joka on aivan loistava trumpetisti. Siitä huolimatta, että näiden kahden hahmon välillä on ollut jännitteitä, eivät he oikeastaan käsitelleet menneisyyttään tai riitojaan mitenkään. En pitänyt tästä, sillä tuntui kuin koko asia oltaisiin vain unohdettu tai kuitattu pelkällä olan kohautuksella. Myös se, että vaikka näiden kahden suhde kehittyykin, jää katsojaa askaruttamaan heidän todelliset tunteensa toisiaan kohtaan. Sarjassa annetaan nimittäin ymmärtää, että heidän suhteensa olisi paljon syvempää kuin pelkkää ystävyyttä. Tämän voi kuitenkin tulkita samalla lailla kuten Akuma no Riddlessä, eli pelkäksi hyvin syväksi ystävyydeksi.
Sapphire "Midori" Kawashima on Kumikon uusi ystävä, joka saa houkuteltua Hazukin kanssa Kumikon orkesteriin. Hän on joukon ainoa joka soittaa kontrabassoa. Hän inhoaa oikeaa nimeään ja sen takia hän usein painottaakin toisia kutsumaan itseään Midoriksi. Midori on hyvin sympaattinen ja suloinen hahmo, joka on aina huolehtimassa muista. Hän saa kuitenkin milestäni koko kolmikosta vähiten kehitystä sekä ruutuaikaa verrattuna esim. Hazukiin joka sai melkein kokonaisen jakson itselleen.
Hazuki Katou on pirteä ja innokas tyttö, joka innostuu orkesterista heti ja liittyykin Kumikon ja Midorin kanssa siihen. Itse samaistuin kaikista eniten Hazukiin, sillä hän ei ole koskaan ennemmin soittanut mitään soitinta, mutta haluaa kuitenkin yrittää ja kehittyä soittajana. Hänen kauttaan huomaa, ettei soittaminen ole mitenkään yksinkertaista, kun jopa hengittäminen täytyy opetella uudelleen. Hazuki kokee Kumikon lisäksi kaikista eniten asioita sarjassa, sillä uuden harrastuksen lisäksi hänet sysätään rakkauden ikuiseen oravanpyörään. Siitä huolimatta, että Midori ja Hazuki olivat hyviä hahmoja, eivät he olleet mitään tajunnanräjäyttäjiä vaan olivat joissakin suhteissa aika stereotyyppisiä. Tästä huolimatta molemmat olivat erittäin viihdyttäviä hahmoja, joita jaksoi seurata.
Sarjassa olisi paljon muitakin hahmoja joista haluaisin puhua, mutta heitä on kuitenkin liikaa joten mainitsen vielä yhden lempihahmoni. Nimittäin orkesteriryhmän uusi opettaja Noboru Taki. Monessa suhteessa Noboru on hyvin mielenkiintoinen, mutta samalla ristiriitainen tapaus. Hän ei ole ulkokuorestaan huolimatta se kiltti ja lempeä luokanopettaja, vaan on välillä jopa hieman julma ja kylmä oppilaitaan kohtaan. Tämän takia osa ryhmäläisitä ei pidä hänestä. Siitä huolimatta, että hän on tiukka ja jämäkkä opettaja, joka vaatii luokkalaisiltaan paljon, hänen opetusmetodinsa tuottavat kuitenkin aina tulosta. Hän nimittäin osaa hommansa ja tietää aina mistä puhuu ja osaa opastaa oppilaita oikein. Itse pidin Noborun hahmosta todella paljon, sillä hän osaa laittaa angstaavat lukiolaiset ruotuun.
Mitä sarjan animaatiosta voi sanoa? Se on taattua KyoAni-laatua. Jos olet joskus katsonut Kyoto Animationin tuotantoa, bongaa sarjasta heti studiolle tyypilliset hahmomallit sekä animaation laadun. Sarjan animaatio on eritäin sulavaa ja kaunista katsottavaa, mikä tekee katsomiselämyksestä entistä nautinnollisempaa. Kaikki aina taustoista hahmoihin on animoitu oikein tarkasti ja upeasti. Myös sarjan soittimet ovat todella yksityiskohtaisia sekä kauniita ja niistä huomaa, että soittimiin ja niiden rakenteeseen on perehdytty. Olisin kuitenkin toivonut hahmoihin enemmän eroavaisuuksia, sillä varsinkin sarjan naishahmot ovat kaikki saman näköisiä erilaisilla silmien väreillä ja hiustyyleillä varustettuina. Tästä huolimatta hahmoissa oli aina jokin tunnistettava piirre tai ykityiskohta, josta hahmon tunnisti. Monilla hahmoilla se oli esim. jokin hiuspinni tai huivi, joka teke hahmosta persoonallisen eivätkä nämä jääneet vain copy-paste hahmoiksi. Myös musiikki- ja orkesterikohtauksille täytyy antaa kunniaa. Ne on todella hienosti tehtyjä ja varsinkin viimeisen konserttikohtauksen animaatio sekä valotus oli upeaa katsottavaa. Myös tietyissä huumorikohtauksissa animaatio näkyi oikein hyvin, vaikka en tästä niinkään piitannut. Ylipäänsä sarjan tunnelma oli hyvin lämmin ja valoisa.
Sarjan alku- sekä lopputunnari olivat hienoa kuunneltavaa. Kumpaakaan tunnaria ei tullut skipattua sarjan aikana kertaakaan. Molempien tunnarien animaatio oli todella kaunista katsottavaa, varsinkin alkutunnarin konserttikohtaus, sekä lopputunnarin loppukohtaus jossa Kumiko ja Reina seisovat kukkaniityllä. Pidin myös siitä miten animaatiossa esiteltiin kaikki neljä päähahmoamme sekä näiden soittimet. TRUEn kappalle "Dream solister" oli upean kuuloinen biisi, joka sopi sarjan henkeen upeasti. Sitä jaksoi kuunnella kaikkien 13 jakson ajan ja sitä aina odotti, kun uusi jakso alkoi. Sarjan lopputunnari kuitenkin veti mielestäni tällä kertaa pidemmän korren. Energinen "Tutti!"-biisi oli todella upeaa kuunneltavaa ja se oli toteutettu mielestäni todella hienosti, sillä sen esittäjinä ovat Kumikon, Reinan, Midorin sekä Hazukin ääninäyttelijät. Sarjan muu OST oli ihan hienoa kuunneltavaa, vaikka sieltä ei löytänytkään mitään erikoista. Viidennen jakson orkesterin soittama kappale oli kuitenkin hienoa kuunneltavaa ja olikin ainoa biisi mikä jäi mieleeni.
Tuomio
Sound! Euphonium on todella upeaa katsottavaa sekä kuunneltavaa. Sarjassa on paljon kiinnostavia elementtejä sekä kysymyksiä, jotka herättävät katsojan mielenkiinnon heti kättelyssä. Sarja hoitaa tonttinsa kunnialla loppuun asti ja sen avulla keltanokkakin pääsee perehtymään orkesterin sekä sen musiikin saloihin. Tietyt kysymykset jäivät ilman vastausta, mikä jäi vähän harmittamaan. 13 jaksoa on aivan liian lyhyt aika sarjalle. Kaikkiin hahmoihin ei ehditä tutustua, eikä ryhmä ehdi kansainvälisiin kisoihin asti.
Sarjan laaja kirjoinen hahmokatras on kiinnostavaa seurattavaa. Hahmojen lähtökohdat sekä musikaalinen tuntemus on jokaisen hahmon kohdalla eri tasoista, mikä tekee sarjasta viihdyttävän ja kiinnostavan sekä sen hahmoista inhimmillisä ja empaattisia. Hahmojen on nähtävä vaivaa, eikä mitään voi sarjassa saavuttaa ilman kovaa työtä. Sarjan päähahmot ovat erittäin mielenkiintoista ja viihdyttävää seurattavaa. Varsinkin Kumikoon ja Hazukiin on helppo samaistua, sillä molempiin hahmoihin pääsi helposti sisälle. Suurin osa hahmoista jäi liian pimentoon ja heistä kaikista olisi halunnut tietää enemmän.
Sarjan animaatio oli taattua Kyoto Animationia. Taustat, hahmot ja soittimet olivat kaikki hienoa katsottavaa. Animaation laatu oli erittäin korkea se piti laatuaan yllä loppuun asti. Hahmoissa olisi voinut enemmän ulkonäöllisiä eroavaisuuksia, varsinkin naispuolisten.
Vaikka sarjan molemmat tunnarit olivat hienoja ja upeaa kuunneltavaa, itse sarjassa soitettava musiikki oli kuitenkin keskinkertaista. Vaikka kaikki orkesterin soittamat biisit olivatkin hyviä niin muu sarjan OST oli hyvin unohdettavaa.
Kaikki mihin tämä sarja ryhtyy sen se suorittaa kunnialla. Sarjalla on omat vikansa, mutta upea ohjaus, sekä hieno tarina ja tasapaino pelastivat paljon. Odotan innolla sarjan toista kautta.
Arvosana: 7,4/10
English translate: Sound! Euphonium is really stunning both to watch and to listen. There have so much interesting elements and questions whose arouse interest in the viewer, Series make its job very well and with it viewer can jump into music and orchestras action. Some questions can´t give answers and it`s annoyed. 13 episodes is too short time to tell the whole story.
Series have lots of characters. Most of the characters are very interesting to watch. Viewer can identy with them and characters have to make work so they can get it what they want. The main characters are very interesting and entertaining to watch. Especially Kumiko and Hazuki are very sympathetic and empathetic. Some of characters were too obscure.
The animation of the series is fantastic and clean. Backgrounds, characters and instruments are all good made. Animation is very high quality. The characters could have been more differences, especially women characters. Although opening and ending are great the other OST is really boring and moderate.
All what this series will take to perform it with honor . Series has its own faults , but the stunning control , as well as a great story and a lot of balance rescued . I look forward to the second series
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti