lauantai 28. joulukuuta 2019

Vuosikymmenen parhaat sarjat

Tavallisesti olen tehnyt tähän aikaan vuodesta yhteenvedon vuoden katsotuista sarjoista. Tällä kertaa postaus on kuitenkin hieman erilainen, sillä tällä kertaa olen koonnut kuluneen vuosikymmenen parhaat sarjat. Sekä mangat että animet. 2010-2019 aikavälillä on ehtinyt tulla vastaan monenlaisia sarjoja, aina surkeista sattumista tajunnan räjäyttäviin kultahippuihin. Ja vielä varmasti moni upea ja loistava sarja on jäänyt katsomatta ja lukematta. Mutta koska olen keskittynyt tänä vuonna enemmän vanhempiin sarjoihin, niin tämän vuosikymmenen sarjat ovat vähän jääneet taka-alalle. Sen takia mm. 2019 vuoden sarjoja ei joutunut tähän postaukseen yhtäkään. Siitä huolimatta animen puolelta nousi esiin 25 sarjaa ja mangan 16 sarjaa, jotka ovat jääneet positiivisesti mieleen ja tehneet vaikutuksen. En alkanut kirjoittamaan sarjoista mitään perusteluja, sillä siinä tapauksessa tästä postauksesta olisi tullut loputtoman pitkä ja suurinta osaa sarjoja olen jo kommentoinut joko täällä blogissani tai twitterissä. Tykkään näistä sarjoista kuitenkin hirveästi ja osa on jäänyt keikkumaan lempisarjojeni listallekin. Valintaperusteista sen verran, että animeiden on tosiaan pitänyt alkaa 2010-2019 välillä, ja manga-sarjat ovat taas voineet alkaa ennen vuotta 2010, kunhan ne ovat jatkuneet vielä 2010 vuoden jälkeenkin (joko päättynyt tai jatkuu edelleen). Keskustelen mielelläni näistä sarjoista enemmänkin vaikka tosiaan siellä twitterissä tai täälläkin blogissa, jos joku haluaa herätellä jutun juurta niistä. Tämä postaus jääneekin tämän vuoden viimeiseksi, joten toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää Uutta Vuotta 2020! Olkoon seuraavakin vuosikymmen täynnä hyviä sarjoja! Toivottavasti jatkatte blogini lukemista ensi vuonnakin :).


2010-2012

Vasemmalta ylhäältä oikealle alas: Durarara, Rainbow; Nishi Rokubou no Shichinin, AnoHana, Natsume Yuujinchou, Shinsekai Yori, Pyscho-Pass, Steins;Gate ja Shiki


2013-2015
Vasemmalta ylhäältä oikealle alas: Zankyou no Terror, Rakudai Kishi no Cavalry, Death Parade, Noragami, Gekkan Shoujo Nozaki-kun, Shokugeki no Soma, Kill la Kill, Assassination Classroom








2016-2018

Vasemmalta ylhäältä oikealle alas: 91 Days, Re: Zero kara Hajmeru Isekai Seikatsu, Yuri!! on Ice, Devilman; Crybaby, Boku no Hero Academia, Nanbaka, Sakamoto desu ga?, Houseki no Kuni, After the Rain


Manga

Vasemmalta ylhäältä oikealle alas: Kanata no Astra, My Love Story, Blue Flag, Beastars, Houseki no Kuni, Black Bird, Higurashi no Naku Koro Ni, Boku no Hero Academia, Demon Slayer, The Promised Neverland, Kuroshitsuji, Velhon morsian, Vinland Saga, Devils´Line, Aron morsiammet, BTOOOM!


2 kommenttia:

  1. Pakko kysyä mikä Black Birdissä viehätti tai että mistä asioista pidät siinä? Minusta manga alkoi todella lupaavasti mutta pääpoju on vaan niin jäätävän abusive ja omistushaluinen että romanssista meni maku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tätyy kyllä sanoa, että en suoraan muista miksi pidin sarjasta niin paljon. Luin sen nimittäin useampi vuosi sitten, joten suurin osa kirjan tapahtumista on unohtunut kiitettävästi. Muistan kuitenkin, etten itsekään pitänyt juuri ja pääparin suhteesta aluksi, sillä pääpoju on liian omistushaluinen ja päätydy taas osaa vain itkeä. Mutta muistaakseni tarina lähtee kehittämään itseään hyvin alun ikävyyden jälkeen. Lisäksi mukaan tulee mielenkiintoisia sivuhahmoja, näiden taustatarinat sekä kivoja juonenkäänteitä. Pitäisikin ottaa sarja uudestaan lukuun, sillä olisi kiva nähdä tykkäisinkö sarjasta yhtä paljon nyt. Mutta tällä hetkellä, koska muistikuvat sarjasta ovat hyvät niin päädyin laittamaan sen tälle listalle xD

      Poista