Tekijä: Yasunori Mitsunaga
Kustantaja: Kodansha USA / Egmont Kustannus
Julkaisuaika: 2005 - 2013 / 2008 - 2011
Osia luettu: 20/20
Mistä: Kirjastosta
Tuomio: Välillä mielenkiintoinenkin sarja, joka valitetavasti kompastuu omaan nokkeluutensa. Omaa hyvät verimättökohatukset, mutta siihen se sitten jääkin.
Täällä taas ja tällä kertaa manga-maanantain merkeissä. Tällä kertaa vuorossa goottimaista gorea Hirviöprinsessa Himen muodossa. Sarja kertoo nuoresta tylsästä Hiro-pojasta, joka kuolee heti kättelyssä jäätyään pakettiauton alle. Kuolettavasta onnettomuudesta huolimatta hän herääkin yhtäkkiä sairaalan ruumishuoneelta – tosin vain ihmetelläkseen sitä, mitä ihmettä on oikein tapahtunut. Pian selviää, että tämän kovan onnen sankarimme palautti elävien kirjoihin Hime, hirviöiden kuninkaan tytär, joka haluaa tehdä Hirosta palvelijansa ja suojelijansa.
Hirviöprinsessa Hime on niitä mangasarjoja, jotka loppuivat aikanaan suomeksi kesken Egmont Kustannuksen toimesta. Tosin en toisaalta ihmettele, vaikka sarjan menekki ei ollut kovin suurta Suomen markkinoilla, sillä sarja on melko keskiverto tapaus. Sarja kosiskelee lukijaansa goottimaisella ulkoasullaan, sekä suurella verimäärällä. Äärimmäisestä väkivaltaisuudestaan huolimatta sarjaa ei olla tarkoitettu vakavasti otettavaksi, vaan sitä kuuluu pikemminkin katsoa tietty pilke silmäkulmasda. Sarjan viljelemä huumori on äärettömän mustaa ja äärimmäisen väkivaltaista, jossa verta vuodatetaan litratolkulla ja ruumiinosia lennätetään jatkuvasti. Lukijaa hauskuutetaan erityisesti sillä, että Hiro on käytännössä kuolematon niin kauan kuin hänen ”valtiattarensakin” pysyy hengissä. Näin ollen poikaparkaa sattuu joka suunnasta taistelujen tuoksinassa sekä vihollisten että Himen koheltaessa teräaseilla tai muulla satuttamiseen kelpaavalla työkalulla.
Sarjan pääpaino on selvästi olla vain päätöntä ja veristä kolistelua ilman päätä tai häntää. Se onkin viihdyttävimmillään, kun se vain rymisee pää kolmantena jalkana eteenpäin. Sarjaa kuitenkin kuljettaa eteenpäin sen pääjuoni. Hime on nimittäin koko ajan hengenvaarassa, johtuen sisarusten välisestä valtataistelusta jossa joko taistelet ja selviydyt tai taistelet ja kuolet. Välimuotoja ei ole. Pääjuoni on oikeastaan todella mielenkiintoinen, sillä se sekoittaa pakkaa loistavasti aina välillä ja rikkoo tasapaksua episodimaisuutta, jossa sisarusten lähettämät tappajat tai muutenvaan verenhimoiset kummajaiset yrittävät saada Himen seuralaisineen hengiltä. Hirviöprinsessa Himen kiinnostavimmat hetket ovatkin silloin, kun sisarusten välillä sattuu yhteentörmäys ja välejä selvitellään. Sarjan edetessä sisarussota muuttaa hieman muotoansa eikä olekaan niin mustavalkoinen. Valitettavasti sarja keskittyy enemmän päättömään mättöön, kuin juonelliseen päättömään mättöön. Mitsunagalla on selvästi ollut liian paljon ideoita sarjaa kirjoittaessa, sillä sarja tuntuu välillä liian pitkitetyltä. Sarjan tapahtumat kierrättävät jatkuvasti samoja juonikuvoita ja varsinkin aikamatkustusideaa käytetään liiankin monta kertaa. Välillä sarja yrittää myös olla neuvokkaampi kuin se todellisuudessa on, jolloin jotkin arkit ovat turhan sekavia.
Koska sarja keskittyy enemmän siihen millä kaikilla erilaisilla ja kummallisimmilla tavoilla Hime saataisiin hengiltä, niin pääjuoni jää liian sivuun. Juonella olisi monta hyvää syytä olla loistavan kutkuttava ja jännittävä sisarusdraama kaikkien käänteineen. Valitettevasti Mistunaga ei käytä loistavaa ideaansa sen täydellä potenttiaalillaan, vaan tuloksena on puolitiehen jätetty raakile. Itse ainakin odotin sarjan lopetukselta jotain suurta ja eeppistä, mutta joka oli lopuksi melko valju. Lopetus tuntui turhan turvalliselta sarjan makuun eikä tyydytä lukijaa mitenkään.
 |
| Rizan ja Reirin välinen suhde on paljon mielenkiintosiempi kuin kliisesti kylmä Hiron ja Himen suhde. |
Itse hahmoja riittää laidasta laitaan. Mukaan mahtuu seksuaalinen vampyyri Reiri, poikatyttö puoli-ihmisusi Riza sekä Hime itse sisaruksineen. Lisäksi mukaan mahtuu merenneitoja, outoja vesihirviöitä, jetejä, kuolleita murhaajia, hämähäkkijumaluuksia ja kaikkea muuta mukavaa. Hahmot ovat mukavan persoonallisia vaikkakin täysin stereotyyppisiä. Hahmoja on kiva seurata, mutta heistä ei juuri kerrota mitään. Muun muassa Reirin ja Rizan taustoja ei käydä läpi ollenkaan ja Himenkin menneisyys käydään niin pintapuolisesti ja nopeasti läpi ettei siitä jäänyt mitään käteen. Hahmojen väliset suhteet jäävät myös melko alkukantaiselle tasolle, vaikka Hiron ja Himen välillä jotain kipinää on ja Reiri ja Riza voisivat olla mahdollinen lesbopari. Himen kohdalla mahdollista hahmokehitystä tapahtuu, vaikka tämä on edelleen yhtä kivikasvoinen alusta loppuun. Hiron puolesta taas odotin koko ajan jotain suurta heräämistä, koska tästä tulee se ennustettu suursoturi. Sitäkään ei koskaan oikein tapahdu, mutta onneksi Hiro kehittyy vahvemmaksi hahmoksi eikä ole yhtä nyhverö. Tosin tätä sarjaa ei lueta hahmojen vaan sen päättömyyden ja vapaamielisyyden takia.
Egmont Kustannuksen ”suomalaistama” ja aavistuksen verran kenties varttuneempaan makuun suunnattu Hirviöprinsessa Hime edustaa piirrostyyliltään melko kliinistä ja tavallaan hyvin yllätyksetöntä linjaa. Kun itse tarina on olemukseltaan näinkin ronski ja mieletön, olisi myös Yasunori Mitsunagalta odottanut huomattavasti rohkeampaa oman viivan etsimistä ja visuaalista seikkailumieltä. Toisaalta ulkoasu on selkeä ja sinänsä hyvännäköinen. Se ei vain itsessään tarjoa mitään varsinaista lisäarvoa sarjalle. Ja koska sarja on suunnattu nuorille mieheille, niin tyylilajille kuuluvasti pikkuhousuja vilahtelee ja kaksimielisiä lauseita viskotaan jatkuvasti. Antti Kokkosen suomennos on sen sijaan varsin onnistunut, ja jopa puhetyylit ja lausahdukset istuvat aika ajoin enemmän kuin hyvin sarjakuvan henkilöhahmojen suuhun. Englannin kielinenkin käännös toimii yhtä hyvin kuin suomalainenkin.
Loppujen lopuksi Hirviöprinsessa Hime oli yksi iso sekamelska kaikkea. Mitsunaga ei tuntunut tietävän haluaako hän tehdä sarjasta täysin aivotnarikkaan toimintamätön vai dramaattisen sisarusten költtäysfestivaalin. Epätasainen toteutus sotki valitettavan paljon sarjan tarinan kuljetusta. Verinen meininki ja äkkiväärä väkivaltahuumori vaativat lukijalta myös tietynlaista suhtautumista, eikä Hirviöprinsessa Hime arvatenkaan ole ihan jokaisen mangaharrastajan mieleen. Sillä ei ole lopulta mitään erityisen korkealentoista sanottavaa tai olemaan muutenkaan hurttia hosumista kummallisempaa kerrontataidetta. Itse asiassa koko mangansta saa parhaiten kaiken irti, kun pistää ne aivot narikkaan ja antaa sen rehellisen älyvapaan toiminnan joko kolista tai ei. Jos lukemseltaan kaipaa enemmän älyllistä toimintaa niin Hirviöprinsessa Hime kannattaa kiertää parin kädenmitan päästä. Jos taas kaipaa jotain jota lukiessa ei tarvitse ajatella sen kummepaa, vaan riittää että saat uppoutua syvään verivirtaan niin tähän sarjaan kannattaa tutustua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti