Zankyou no Terror - terrorismin uudet kasvot

Arvostelu numero viisi. Paljon mielipiteitä jakanut, viime vuosien parhaimmistoa (jos itse saan sanoa) eli Zankyou no Terror tai englanninkieliseltä nimeltään Terror in Resonance.

Tarina

Tarinamme alkaa Tokiosta, jossa on viime aikoina tapahtunut salaperäisiä terrori-iskuja. Kukaan ei tiedä kuka on näiden iskujen takan, kunnes nettiin julkaistaan video, jossa kaksi naamioitunutta poikaa kertovat olevansa vastuussa iskuista. Nämä kaksi, jotka kantavat nimeä Sphinx, antavat poliiseille arvoituksia jotka on ratkaistava tietyssä määräajassa. Jos poliisi epäonnistuu viestin ratkaisemisessa määräajan umpeutuessa, niin pommi räjähtää vääjäämättä. Poliisi Kenjiro Shibazaki kiinnostuu jutusta ja rupeaa tutkimaan sitä. Shibasaki huomaa kuitenkin, että Sphinxin iskut eroavat muista terrori-iskuista. Mikä loppujen lopuksi on Sphinxin tekemien iskujen tarkoitus? Ja mitä tarkoittaa VON?

Arvostelu

Olin hieman skeptinen tämän sarjan suhteen. Terrorismi nimittäin on tunteita herättävä aihe, varsinkin nykypäivänä. Sen takia tämä anime on saanutkin paljon arvostelua osakseen nimenomaan aiheensa takia. Toinen asia oli mikä sai minut epäilemään sarjaa oli Anime-lehden 8/2014 arvostelu, mikä teilasi sarjan täydellisesti. Ei pidä kuitenkaan luottaa liikaa muiden arvoteluun. Mielestäni jokaisen pitäisi kuitenkin antaa Zankyou no Terroille mahdollisuus. Se nimittäin on aivan mahtava anime! Se saa joka hetken tuntumaan kuin elokuvalta ja kaikki mahdollinen on viimeisen päälle hiottu.

Aloitetaan nyt vaikka juonesta, kuten aina. Sarja vaikuttaa aluksi joltain ihan perus toimintajännäriltä, mutta se osoittautuu aivan joksikin muuksi. Juoni on aivan uskomattoman moninainen ja käsittelee hyvinkin vakavia aiheita, kuten; kiusaamista, ylisuojelevia vanhempia ja lapsisotilaita. Olin aluksi huolissani siitä miten Zankyou saa tungettua näin laajan ja syvällisen tarinan 11 jaksoon, sillä se olisi saattanut osoittautua täydeksi flopiksi. On nimittäin aivan uskomaton suoritus kertoa kaikki tarpeellinen sekä myös jaksottaa kaiken oikein, niin ettei sarja ala vaikuttaa liian työstetyltä tai kulje raketin lailla eteenpäin. Zankyou no Terrorin tarinan kerronta on aivan ensiluokkaista ja mielestäni muidenkin ohjaajien kuuluisi ottaa oppia ohjaaja Shinichirō Watanaben (joka on myös Cowboy Bebopin ohjaaja) kerronnan taotuksesta sekä juonen kuljetuksesta. Animaattorit ovat osanneet luoda sarjalle myös uskomattoman tunnelman, sillä sen jokainen jakso tuntuu aivan elokuvalta; sarja keskittyy dialogin sijaan toimintaan ja kaikki mitä sarjassa tapahtuu tuntuu tärkeältä ja spektaakkelimaiselta. Kaikki perus asiatkin on saatu toimimaan loistavasti ja pelkkä tavallinen kaupungilla tallustelu tuntuu tässä sarjassa upealta. Mikään jakso ei jää tylsäksi ja aina jakson loputtua haluaa vain siirtyä seuraavaan. Myös Sphinxin esittämät arvoitukset ja lorut oli suunniteltu tosi hyvin ja niihin oli oikeasti käytetty aikaa ja vaivaa. Asia johon harvemmin kiinnitetään huomiota on hahmojen vaatetuksen vaihtuminen. Zankyoussa päähahmojen vaatetus vaihtuu muutamaan kertaan, mikä on mielestäni merkki siitä, että sarjaan on  nähty vaivaa. Hyvin usein tyydytään vain siihen, että hahmot pitävät koulupukua koko sarjan ajan, mikä taas kielii laiskuudesta tai inspiraation puutoksesta. Tämä on pieni mutta tärkeä seikka.

Pidin siitä kuinka juoni seuraa kolmen osapuolen silmin tapahtumia. Ensimmäinen osapuoli on tietenkin ihanat terroristimme Nine ja Twelve, toinen Tokion poliisin tai oikeastaan Shibasakin silmin ja kolmannen osapuolen eli tavallisen koulutytön Lisan. Jokaisen tahoon syvennytään tarpeeksi ja heidän mielipiteensä tulevat selvästi ilmi. Jokaiselle on pystytty antamaan suhteellisen paljon aikaa verrattuna jaksojen määrään. Sarja ihan oikeasti pyrkii syventämään tärkeitä hahmojansa ja saamaan katsojat kiinnostumaan näistä. Olisin kuitenkin halunnut tietää enemmän Ninen ja Twelven menneisyydestä sekä Ninen ja Fiven välisestä suhteesta. Tässä katsojalle annetaan ehkä liiankin paljon tulkitsemisen varaa. Hienovarainen vihjailu ja salaperäisyys ovat kuitenkin tämä sarjan voimavara ja pitää jännitystä ilmassa. Sarja esittää myös onnistuneesti muutamia huumorikohtauksia, jotka keventävät oivallisesti tunnelmaa. Sarja on nimittäin tosi synkkä ja jopa ahdistava. Huumorikohtauksia ei ole liikaa, eivätkä ne tunnu pakotetuilta vaan istuvat sarjaan. 

Jaa, että sarjan lopetus. Voi että miten surullinen ja koskettava se olikaan. Vaikka osasin varautua johonkin draamaan sarjan lopussa, niin kyllä tämän sarjan loppu silti vei jalat täydellisesi alta. Se oli niin surullinen ja niin masentava, että olisin halunnut heittää kaukosäätimen TV:stä läpi. Olin itkeä silmät päästäni... Mutta vaikka se olikin masentava, niin olin tyytyväinen. Se loi täydellisen lopun tälle sarjalle ja olin ennen kaikkea helpottunut, että sarja sai arvoisensa lopun, eikä päättynyt inhottavaan cliffhangeriin tai nopeasti tekaistuun loppuselitykseen (mitä esiintyy valitettavan monessa sarjassa). Vaikka mitään suuren suurta loppu paljastusta ei tapahtunutkaan viimeisessä jaksossa,  saadessasi sellaisen itkukohtauksen sarjan lopussa niin ei paljon enää kiinnosta mikää Ninen ja Twelven menneisyys tai mistä he repivät rahaa hulppeaan kattohuoneistoon. Hiiten tuollaiset asiat. Loppua kohden sarjan tahti nopeutuu ja varsinkin jakso kymmenen etenee nopeasti ja siihen on tungettu paljon elementtejä ja tapahtumia lyhyelle aikavälillä. Sarja pysyy silti ymmärrettävänä ja hyvin kerrottuna loppuun asti. Kiitos Studio MAPPA:n animaattorit ja ohjaaja Shinichirō Watanabe!

Mainitsinkin äsken jo, että sarja painostaa hahmoihin ja heitä onkin ihan sarjassa ihan mukavasti. Jokaisella on oma tarkoituksensa sekä oma päämääränsä sarjassa.

Nine ja Twelve ovat lukioikäisiä poikia, jotka poikkeuksellisen fiksuja ja suorittavatkin terrori-iskunsa suunnitellusti ja onnistuneesti. Heillä molemmilla on rankka menneisyys, mistä he eivät puhu kellekään. Olisihan heillä oikeat nimetkin (Twelve/Tōji Hisami, Nine/Arata Kokonoe), mutta koska heitä kutsutaan koko sarjan ajan heidän koodinimillään niin minäkin aion tehdä niin. Twelve on selvästi Ninea sosiaalisempi ja pirteämpi ja hoitaakin yleensä toimintaa vaativia tehtäviä. Hänet nähdään useamman kerran kaahaamassa moottoripyörällä keskellä Tokiota. Hän tutustuu kaksikosta ensimmäisenä Lisaan ja heidän välilleen onkin yritetty luoda jotain romanttisia fiboja, mutta valitettavasti siitä ei keehkeydy mitää suurta. Twelve on hyvin ristiriitainen kaveri, sillä terrori-iskuja hymyssä suin suorittava tyyppi ei vaikuta järin luotettavalta, mutta on hän silti helposti lähestyttävämpi kuin Nine. Hän on myös hyvin lojaali Ninelle ja on omistautunut tehtävälleen. 
Nine on kokenut saman menneisyyden Twelven kanssa ja menneisyys onkin tehnyt hänestä hiljaisen ja vaikeasti lähestyttävän. Hän saa koko sarjan ajan mysteerisiä päänsärkykohtauksia jotka jotenkin liittyvät hänen menneisyyteensä. Hänen on vaikea hyväksyä Lisaa, sillä hänen on hyvin vakea luottaa ihmisiin. Vaikka Nine vaikutta perus coolilta rillipäältä, ei hän ole sitä, vaan hän on oikeasti taitava taktikko, joka pystyy suunnittelemaan asioita pitkällä tähtäimellä (vaikka cool onkin). Hän ottaa tehtävänsä hyvin vakavasti, mutta hän on kuitenkin valmis uhrautumaan Twelven tai Lisan puolesta, jos tarve sitä vaatii. Varsinkin sarjan lopussa huomaa kuinka tärkeä Twelve on Ninelle.

 Hän sekä Twelve kehittyvät sarjan aikana positiiviseen suuntaan pääasiassa Lisan avulla. Twelve on sarjan lopussa huomattavasti vakavampi ja aikuismaisempi ja Nine on saanut rikottua kylmän ulkokuorensa ja on huomattavasti avoimempi. Olisin kuitenkin halunnut tietää enemmän näiden kahden menneisyydestä ja heidän ajastaan laitoksessa. Myös molempien suhde (varsinkin Ninen) Fiveen jää melko avoimeksi ja katsojien tulkinnan varaiseksi. Nämä kaksi ovat kuitenkin parhaimpia hahmoja animessa pitkään aikaan. Ja mitä enemmän sarjaa katsoo katsoja kokee väistämättä sen kun näitä kahtaa alkaa kannustaa eteenpäi. Vaikka he tekevät terrori-iskuja ympäri kaupunkia niin ei heidän tekojaan voi kuitenkaan tuomita eikä katsoja missään vaiheessa kyseenalaista heidän toimiaan. Tähän saattaa olla osasyyllisenä kaksikon menneisyys jonka takia katsoja kokee empatiaa heitä kohtaan. Mutta valitettavasti heidän iskujensa päätavoite jää katsojilta pimentoon viime metreille asti, minkä olisi voinut paljastaa vähän aikaisemmin tai antaa katsojille edes kunnollisia vihjeitä, jotta sen olisi voinut aavistaa.

Muita mainittavan arvoisia hahmoja ovat koulukiusattu Lisa, joka tulee Twelven pelastamaksi. Hän asuu ylisuojelevan äitinsä kanssa kahdestaan ja painotan, että hänen äitinsä on todella, todella ylisuojeleva. Hänen ja hänen äitinsä suhde on hyvin monimutkainen, mutta siihen nyt ei ehditä paneutua sen koommin, sillä hyvin pian sarjan alettua Lisa karkaakin kotoa. Hän tulee Twelven pelastamaksi heidän pommi-iskujensa yhteydessä ja näin Lisa liittyykin kaksikon joukkoon Ninen vastusteluista huolimatta. En aluksi pitänyt Lisasta, sillä hän on hyvin avuton ja tylsä. Jopa ärsyttävä. Eikä hän oikeastaan muuksi muutu. Hän pyrkii auttamaan Twelveä ja Ninea aina, kun mahdollista. Hänen ainoa tehtävänsä sarjassa tuntuu olevan sössiä Ninen ja Twelven suunnitelmat tai pilata ruoka ruuanlaitossa. Hän lopuksi jää hyvin turhaksi hahmoksi, joka oltaisiin yhtä hyvin voitu jättää pois sarjasta. Hän kuitenkin luo kontrastia Nineen ja Twelveen, sillä hän on tavallisuudessaan täydellinen tasapainon tuoja ryhmään.

Vielä pitää mainita yksi lempihahmoistani eli Shibasaki. Hän on hyvin mielenkiintoinen hahmo, joka ottaa aina Sphinxin asettamat haasteet vastaan. Hän on yleensä se joka ratkaiseekin arvoitukset. Hänen mielestään Sphinx ei ole mikään tavallinen terroristijärjestö, vaan näiden teoilla on jokin syvempi tarkoitus. Hänen hahmonsa on hyvin salaperäinen ja sen takia hänestä onkin hyvin vaikea kirjoittaa. Hän on kuitenkin sarjan kiinnostavampia hahmoja heti Ninen ja Twelven jälkeen.

Kunniamaininta täytyy antaa vielä pääpahiksellemme, Fivelle. Vaikka hän ei saavuta loppujen lopuksi mitään, niin on hän pahiksena tosi fiksu ja laittaa Twelven ja Ninen välillä tosi koville. Hän on myös hyvin kylmä kaikkia kohtaan, eikä välitä mistään muusta kuin omista tavoitteistaan. Hän onkin hyvin häpeilemätön eikä pelkää käyttää koviakaan keinoja. Parhaimpia naispahiksia mitä on! Vaikka hänen motiivinsa jäävät unohdukseen, eikä sarjassa selitetty ollenkaan miksi hän etsi Ninea ja Twelveä, niin ei se loppujen lopuksi haitannut.

Mikä olikaan se sana mitä hain kuvaillakseni Zankyou no Terrorin animaatiota ja taidetta? Täydellinen. Niin hahmojen liikkeet, eleet, toimintakohtaukset kuin myös räjähdykset ovat mahtavasti tehty. Sarjan animoimiseen on selvästi laitettu aikaa ja rahaa. Vaikka sarjan junat ja lentokoneet muun muassa on tehty 3D:nä ja CGI mössö on pääasiassa hyvin rumaa, ei se tässä sarjassa haittaa yhtään katsomiselämystä. Muu animaatio on niin täydellistä ja kaunista, että kurjan CGI:n voi sivuuttaa. Hahmojen suunnittelu on hyvin yksinkertaista ja minimaalista, mutta samalla se on tosi hyvin tehtyä ja jopa kaunista. Realistiset hahmot erottuvat massasta, kun niihin ei ole tungettu mitään extraa. Mm. animehahmoille tyypilliset isot mollukkasilmät on jätetty pois ja hahmot on jätetty simppeleiksi ja arkisiksi. Liikkuvuuden ja hahmosuunnittelun lisäksi Zankyou no Terrorin taustat ja miljöö ovat aivan henkeä salpaavia. Varsinkin jakson 11 taustat ovat niin kauniita ja värikkäitä, että huh huijaa! Oikeaa silmäkarkkia! Ja mitä sarjan värimaailmaan tulee; se osuu aivan nappiin. Sarja leikkii kirkkailla, hyvin värikkäillä (mutta realistisilla) väreillä, mutta myös synkillä violetin ja sinisen eri sävyillä. Karkkisävyt on jätetty pois ja sarja istuu tähän päivään erinomaisesti. Sarja ei kuitenkaan ole liian värikäs kuten Tokyo Ghoul oli aikanaan. Myös lumiset maisemat on luotu hyvin ja kaikki kinokset ja nyppylät erottuvat maisemasta eikä kaikki vain ole tasaista valkoista mössöä. Kohtaukset joissa päästään takautuvasti tutustumaan Ninen ja Twelen menneisyyteen on tehty aivan mahtavasti ja erikoisella tavalla, mikä eroaa muusta sarjasta. 

Jos silmille löytyy nautittavaa, niin löytyy sitä korvillekin. Sarjan musiikki on aivan ällistyttävän kaunista ja sopii sarjaan tosi hyvin. Mutta, kun katsot tätä sarjaa; PISTÄ SITÄ ÄÄNENVOIMAKKKUTTA KOVEMMALLE! Tämän sarjan musiikki on niin mahtipontista ja kaunista, että se pääsee kunnon oikeuksiinsa vasta, kun ääntä on tarpeeksi. OST on aivan mahtavaa kuunneltavaa ja ehdottomaksi lempparikseni nousi viimeisen jakson Birden-biisi. Se on niin surullinen, mutta samalla niin kaunis kappale, joka koskettaa syvältä. Jopa katsomatta sarjaa pääsee sen tunnelmaan. Sarjan musiikki vaihtelee mahtipontisesta rock-henkisestä suoraan kauniiseen ja herkkään instrumentaaliseen tulkintaan. Osa musiikkista on niin rauhallista, että sitä voisi kuunnella vaikka nukkumaan mentäessä. Mitä alkutunnariin tulee; se on mahtava! Kappale Trigger on aivan täydellinen valinta sarjaan ja se on synkattu täydellisesti tunnarin animaatioon. Laulaja Yuuki Ozakin pehmeä ja rauhoittava ääni aivan hellittelee korvia. Laulussa on kuitenkin pieni melankolisuus ja surullisuus mukana. Myös alkutunnarin animaatio on kaunista katsottavaa. Se on hyvin vähäeleinen, mutta kertoo kuitenkin pienen tarinan, jos sitä osaa tulkita rivien välistä. Lopputunnari Dare ka, Umi o on taas aivan erilainen kappale verrattuna alkutunnariin. Aimerin esittämä biisi on hyvin rauhallinen ja melankolinen. Vaikka en pitänyt siitä yhtä paljon kuin Triggeristä, oli se silti hyvä ja sen sanat sopivat hyvin sarjaan. Pidin lopputunnarin animaatiosta tosi paljon, sillä se oli animoitu täysin eri tyylillä kuin muu sarja. Se oli taiteellinen ja kaunis tulkinta Lisan tunteista mitkä myllertävät tämän sisällä. 

Tuomio

Zankyou no Terror kertoo raastavan kasvutarinan ja nuorista jotka päättävät ottaa ohjat omiin käsiinsä tehdäkseen maailmasta paremman paikan. Sarjan aihe hämää paljon, eikä varmastikaan ole kaikkien mieleen. Sarjalle kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, sillä se on paljon muutakin kuin terroria. Yhden courin mittaiseksi sarjaksi juoni on saatu nättiin pakettiin ja sarja kertoo kaiken mitä katsoja tarvitsee. Joihinkin sarjan kysymyksiin ei saada kunnollisia vastauksia ja katsojan on sarjan perusteella tulkittava jotkin asiat itse. Ja vaikka toisiksi viimeinen jakso onkin pukattu täyteen, niin ei sarjan kerronta kuitenkaan kärsi missään vaiheessa. Sarjan päätös on sydäntä särkevä ja takuulla paatuneimmankin animeharrastajan itkemään.

Sarjan hahmot ovat parhaimpia mitä animessa on pitkään aikaan nähty. Ne ovat persoonallisia, helposti samastuttavia sekä empaattisia. Jopa pahikset ansaitsevat kiitosta, vaikkeivat saakaan mitään aikaan sarjassa. Hahmojen kehitys parempaan on huimaa ja niihin on oikeasti panostettu. Ei mitään kertakäyttöhahmo tällä kertaa.

Kaunis animaatio on oikeaa silmäkarkkia. Sarjassa osataan käyttää värejä oikein ja väriskaala on laaja. Hahmojen suunnittelija on osannut hommansa, sillä vaikka hahmojen ulkonäkö on realistinen ja simppeli ovat ne silti persoonallisia ja kauniisti tehty. Kaikki mikä liikkuu sarjassa, on täydellisesti tehty. Lumikelkoista ihmisiin liike on sulavaa ja harkittua. Vaikka lentokoneisiin ja joihinkin muihin vempeleisiin ovat CGI:tä, eivät ne pilaa kaunista katsomiselämystä.

Tunteita herättävä musiikki on tämän sarjan helmi. Musiikki vaihtelee tyyliltään laajasti ja se luo aina oikean tunnelman. Vaikka sarjaa ei olisikaan katsonut, pääsee pelkän musiikin avulla tunnelmaan. Alkutunnari on aivan liian hyvää kuultavaa ja se herättää tunteita. Lopputunnari ei ole alkutunnarin tasoinen, mutta se osaa kertoa yhdestä hahmosta paljon.

Zankyou no Terror on ehdottomasti parhaimpia, ellei jopa paras sarja, mitä olen koskaan katsonut. Se hipoo joka osa-alueelta täydellisyyttä ja se on kertoo oman tarinansa. Suosittelen lämmöllä jokaiselle ja itse ehdottomasti palaan sarjan pariin vielä tulevaisuudessa

Arvosana: 9,2/10