torstai 4. lokakuuta 2018

Poissa - kelaa vielä kerran taaksepäin



Välillä tuntuu, että Suomen mangamarkkinat ovat todella yksipuolisia eivätkä uudet ,erilaiset julkaisut myy tarpeeksi menestyäkseen. Välillä kuitenkin muutamia yllätyksiäkin saadaan tänne Suomeen asti. Tällainen jopa nimekäskin yksilö on nyt perjantaina ilmestyvä Poissa eli kaikille varmaan tutumpi nimeltä Erased. Olen kastonut Poissa-mangaan perustuvan animen, josta pääosin pidin todella paljon. Ja koska en ollut englannin kielisen julkaisun kanssa vielä kahta ekaa pokkaria pidemmälle, niin oli aivan luonnollista että tartuin tähän pokkariin seuraavaksi.

Poissa kertoo 29 vuotiaasta Satorusta, jonka unelma tulla mangakaksi ei ota tuulta siipien alle. Mangan teon ohessa hän on päättänyt elättää itsensä pizzalähettinä. Satorun päivät tuntuvat ja näyttävät aluksi aivan tavallisilta, mutta pian lukijalle selviääkin, että Satoru kokee välillä kummallisia asioita. Jostain syystä hänen elämänsä kelaantuu taaksepäin hetkiin, jolloin jotain on vinossa. Näiden luuppien aikana Satorun täytyy ratkaista luupin lopussa tapahtuva vika päästäkseen taas normaalin ajan virtaan. Jo pelkästään Satorun kyky hypätä tahtomattaan ajassa taaksepäin tekee sarjasta mielenkiintoisen. Ensimmäisen pokkarin aikana kuitenkin muitakin mielenkiintoisia asioita alkaa tapahtua. Vahvana teemana sarjalle on Satorun menneisyys ja tämän lapsuudessa tapahtuneet lapsimurhat. Juoni porskuttaa tasaisesti eteenpäin eikä lukemisen aikana ehdi tylsistyä. Kohtauksiin on piilotettu myös ovelasti vinkkejä, joiden avulla lukijakin pystyy päättelemään itsekin paljon. Tässä sarjassa pienilläkin yksityskohdilla on merkitystä. Ensimmäinen pokkari aloittaa siis todella vahvasti tämän aikamatkustustrillerin ja kokemuksen perusteella tarina muuttuu sitä synkemmäksi mitä pidemmälle se etenee. 

Kei Sanben piirrosjälki on mukavan erilaista ja se jää varmasti mieleen. Hieman vanhahtava tyyli eroottuu edukseen ja hahmot on helppo tunnistaa. Sanben hieman rosoisen kädenjäljen luulisi muuttuvan helposti sekavaksi lukea, mutta sarjaa onkin helppo edetä. Sekä tarina- että kuvakerronta toimivat todella hyvin. Valkoiset suomikannet näyttävät myös hyvältä. Fontti näyttää kauniilta valkoista, yksinkertaista taustaa vasten ja muutenkin suomimangan pienempi pokkari näyttää paljon tyylikkäämmältä kuin enkkujulkaisun pröystäilevä kovakantinen (joka sekin on upean näköinen). 

Ensimmäisen pokkarin kapean otannan jälkeen Poissa vaikuttaa eritäin lupaavalta uutuudelta. En olisi uskaltanut toivoa sarjaa koskaan Suomeen, mutta nyt kun se on saatu niin suomiversion mukana on hyvä lukea sarja loppuun. Vivahteikas asetelma sopii varmasti vanhemmillekin lukijoille, jotka kaipaavat mangaltaan jotain muutakin kuin pörröisiä pupuja. Jos epäröit tarttua mangaversioon niin pienenä vinkkinä: sarja löytyy Netflixistä sekä näyteltynä että animoituna versiona. Ihan missä tahansa muodossa Poissa on varmasti hyvä tapa kuluttaa aikaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti