Susilapset - vuoden empaattisin tapaus

Omalla kohdalla anime-elokuvista ja -sarjoista tehdyt mangasovitukset jäävät usein väliin. Taustalle lienee oletus, että manga versio pilaa jo hyväksi todetun elokuvan tai sarjan. Näin valitettavasti käy joskus ja se yleensä johtuu siitä, että pitkä tarina on yritetty mahduttaa pieneen määrään pokkareita tai liian kokemattomasta mangakasta. Susilapset on kuitenkin positiivinen yllätys. Sarja kertoo yliopistossa opiskelevasta Hanasta, joka ihastuu salaperäiseen luokkatoveriinsa. Ihmissudeksi paljastuva nuorukainen ei saa Hanaa perääntymään, vaan pari menee naimisiin. Pian kuitenkin toisen lapsen syntymän jälkeen Hanasta tulee yksinhuoltaja. Hanan on nyt selvittävä susilasten kanssa ja samalla pidettävä lasten todellinen olemus salassa.

Mamoru Hosodan alkuperäinen Wolf Childrens - elokuva on tullut katsottua jo pidemmän aikaa sitten ja mangan avulla oli mukavaa palata takaisin tarinan pariin. Varsinkin, kun mangasovitus vaikuttaa oikein lupaavalta. Sarjan tarina on hyvin vähäeleinen ja yliampuvat tunteenpurkaukset sekä ylimääräinen dramaattisuus loistavat poissaolollaan. Draamaa kyllä löytyy, mutta se esitetään hyvin pienieleisesti ja herkästi. Sarja onkin hyvin arkinen ja maanläheinen. Vaikka Susilasten pääasiallinen tunnelma onkin ilo, sarjassa on koko ajan mukana tietty melankolisuus ja kaipaus. Onkin uskomatonta, että manga pystyy herättämään näinkin suuria tunteita lukijassa. Tarinan hahmot ovat myös kaikki empaattisia ja heihin samaistuu vaistamatta. Lukija vain toivookin sarjaa lukiessaan, että Hana, Yuki ja Ame saisivat elää rauhassa muilta ihmisiltä. Sarja tuo myös hienovaisesti ilmi ihmisen raakuudeen ja pelon muita eläimia ja olentoja kohtaan. Se ei kuitenkaan sana sitä suoraan, vaan vihjailee hieman siihen suuntaan. Tästä huolimatta Susilapset on ennen kaikkea tosi empaattinen tarina kasvamisesta ja paikkansa löytämisestä. Toivottavasti mangasovitus jatkaa samaa rataa, sillä alku vaikuttaa lupaavalta. Mangaversio tosin ei tarjoa mitään uutta jo elokuvan nähneille, mutta on ummikoille aivan loistava ostos. Mutta täytyy sanoa, että sarjaan kannattaa tarttua vaikka elokuva onkin tullut jo katsottua.

Herkkä ja simppeli. Yun taide on hyvin latautunutta.

Herkkä ja liikuttava tarina on tietenkin alkuperäisen elokuvan luojan Hosodan käsialaa, mutta ei pidä unohtaa Yun taidetta. Yu tunnetaan täällä Suomessa parhaiten Summer Wars -elokuvan kuvittajana ja näyttää siltä, että hänen piirtotaidot ovat karttuneet Summer Warsin jälkeen. Yu osaa uskomattoman hyvin piirtää hahmojen ilmeitä ja eleitä, sekä luoda herkkiä kohtauksia. Yun kädenjälkeen eivät kuitenkaan kuulu ylireagoivat ilmeet, vaan ihan simppelit ja hienovaraiset tunteiden kuvaukset. Kaunis ja selkeä taide tuokin sarjaan melankolisuutta sekä arkisuutta, mutta elokuvan alkuperäinen lämpö on silti säilynyt. Yu osaa myös piirtää suloisia lapsia ja olin yllättynyt kuinka hyvin hän osaa piirtää eläimiäkin. Yun vahvuus onkin piirtää erityislaatuisen herttaisia, suloisia ja lämminhenkisiä hahmoja. Hän on selvästi sisäistänyt tarinan hengen ja Hosoda on löytänyt oivan taiteilijan piirtämään sarjaa.

Sarjan käännös ja painojälki ovat taas kerran taattua Sangatsu Mangaa. Muste ei tartu sormiin ja Yun herkkä, mutta karkea viiva on saatu pidettyä selkeänä ja tarkkana. Rakastuin myös mangan alkuperäisiin kansiin, jotka ovat varmaan koko vuoden parhaat. Otsikko on aseteltu hyvin kanteen, eikä se vie liikaa tilaa kansien upealta kuvitukselta. Sangatsu on myös säilyttänyt mangan värisivut, mistä ehdotonta plussaa. Pokkarin lopussa on myös Mamoru Hosodan ja Yun terveiset lukijalle, sekä pienet hahmokuvaukset sekä -luonnoksia. Minua kuitenkin häiritsi, että hahmokuvauksen teksti oli painettu harmaalle pohjalle, jolloin valkoista tekstiä oli hyvin vaikea lukea. Suvi Mäkelän käännös toimii oikein hyvin sarjassa. Se ei ole liian kirjakielistä, vaan sopii oikein hyvin hahmojen suuhun. Ladonta onkin onnistunut todella hyvin ja näin upea sarja onkin sen ansainnut.

Teos: 3/3

Julkaisu: 3/3