perjantai 11. joulukuuta 2015

Luukku 11; Paras sci-fi-anime

Sci-fi-sarjat ovat meikäläisen kohdalla jääneet hyvin vähälle. En ole mikään innokkain tämän genren fani ja ihan tavallisisa elokuviakin on tullut katsottua hyvin minimaalisesti. En ole sellainen henkilö jota kiinnostaa robotit tai tiede yleensäkään. Näin ollen en kovin herkästi tartu sci-fi aiheisiin sarjoihin. Tämä sarjan kuitenkin katsoin, koska eräs ystäväni suositteli sitä. Se voitti viisi-nolla kaikki muut genren edustajat ja onnistui muussakin kuin tieteessä.

Arvoisat herraset ja rouvaset, vuoden 2015 paras sci-fi-sarja on:

Viime vuosien sensaatio-tapaus Steins;Gate!

Aikamatkailu on hyvin käytetty aihe monissa amerikkalaisissa elokuvissa ja se on yvin suuressa osassa myös Steins;Gatessa. Lyhyesti juoni menee näin; päähahmomme sattuu keksimään aikakoneen jonka kautta pystyy lähettämään tekstiviestejä menneisyyteen ja näiden avulla muuttamaan tulevaisuutta. Päähahmomme jotuvatkin korjaamaan menneisyyden takaisin samanlaiseksi, jotta tulevaisuuden pahat tapahtumat saataisiin peruttua. Näin ihan pähkinänkuoressa, sillä Steins;Gate on huomattavasti monimutkaisempi ja syvällisempi kuin ensin luulisi. Tarina on juoneltaan aivan loistava ja se kuljettaa juontaan loistavasti. Se ei keskity ainoastaan aikamatkailuun, vaan ihmissuhteetkin ovat tärkeässä osassa. Sarja ei käy tylsäksi, vaikka aikamatkailu itsessään ei kiinnostaisikaan. Ainoa huono puoli on sarjan hidas alku, joka saattaa käydä aika tylsäksi. Sarjalla on kuitenkin aivan loistava dialogi, mitä on kiinnostavaa seurata, vaikka paikoin sekin oli vähän puista. Sarjan tarinan lisäksi sillä on aivan loistava hahmokaarti. Hahmot ovat kiinnostavia, haukoja ja pitävät sarjan menossa.  Kukaan hahmoista ei jää ylimääräiseksi vaan jokainen tuo jotain uutta sarjaan. Hahmokehitys on aivan hätkähdyttävää jokaisen hahmon kohdalla. Heita jaksaa katsoa koko sarjan ajan.

Steins;Gaten hahmosuunnittelu on aivan loistavaa ja erilaista. Hahmojen yksinkertainen toteutus ja realistinen suunnittelu erottuvat joukosta ja sopivat sarjaan täydellisesti. Hahmojen ulkonäkö ei varmaan sovi monen silmään, mutta  itse pidin siitä valtavasti. Myös sarjan taustat ja aikahyppykohtaukset oli tehty hienosti. Sarjan musiikki oli pienoinen pettymys, vaikka alkutunnari oli mahtava. Se kuitenkin ajoi asiansa ja sarja oli muuten niin loistava, ettei ontuva musiikki haitannut lainkaan.
'
'Hypetyksensä sarja on ansainnut ja pienistä virheistään huolimatta se on loistava teos, joka on paikkansa ansainnut vuoden 2015 Joulukalenterissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti