keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Fall 2017

Kröhöm... marraskuu on jo melkein lopussa ja itse vasta eksyin katsomaan syyskauden animetarjontaa. Jotenkin uuden kauden alkaminen oli päässyt yllättämään enkä oikein löytänyt mistään hyvää rakoa tutustua uusiin sarjoihin. No, nyt on kuitenkin uunituoreet animet tarkastettu ja niistä on ehttinyt mielipiteetkin muodostua. Tällä kaudella näyttääkin olevan melko hyviä sarjoja ja tyylilajeja löytyy laidasta laitaan. Ei siis yllätys, että valitsin tältä kaudelta jopa yksitoista sarjaa. Toivottavasti mahdollisimman moni niistä osoittautuu edes kohtuullisen hyviksi eivätkä vesitä odotuksia.

Black Clover


Päällimäiseksi ekasta jaksota jäi mieleen sen jokseenkin ärsyttävä päähahmo. Asta tuntuu vain huutavan aina puhuessaan ja oli vähän vaikea katsoa tämän tuloksettomia ponnisteluja. Gakuto Kajiwaran kokemattomuus myös kuuluu tämän työsuorituksessa, vaikka kaikki ei-huutokohdat kuulostivatkin ihan hyvältä. Muuten sarja vaikuttaa melko tavalliselta shounen-sarjalta ja minusta tuntuu, että osaan jo veikata suurimman osan juonenkäänteistä. Mutta voihan tämä sarja yllättääkin. Jos toteutus onnistuu ja Asta lopettaa turhan huutamisen niin uskon, että sarja on varmasti ainakin katsottava. Tosin olen yllättynyt, että tämä sarja saa huimat 51 jaksoa.

Just because!


Tää sarja vaikuttaa idealtaan aika simppeliltä, mutta se osaa vetää hyviä hetkiä arkisista kohtauksista. Itse tulin oikein hyvälle mielelle ensimmäisen jakson jälkeen. Juonikuviota on vielä vaikea hahmottaa, mutta odotan innolla miten kaikki hahmot saadaan liitettyä toisiinsa ja miten sarja lähtee etenemään.

Juuni Taisen


Mun ekat vaikutelmat Juuni Taisenista saivat sen tuntumaan, joltain halppisleffalta. Sen viihdyttävyys potentiaali perustuu lähes täysin tapposimulaattori meininkiin. Tapa tai tule tapetuksi on jo aika kulunut aihe, mutta toisaalta sarja iskee itseeni sen anteeksipyytelemättömällä sekä rajulla kerronnalla. Harmikseni tosin japanilaisen horroskoopin eläimillä ei vaikuttaisi olevan kummempaa syytä olla mukana, kuin antaa animaattorein pukea hahmonsa mitä oudoimpiin ja paljastavampiin asuihin. Animaatiotyylikin näyttää suoraan 2000-luvun alun sarjoista otetulta. En jaksa uskoa, että sarja rupeaa sen syvällisemmäksi, mutta toisaalta aika ajoin on ihan virkistävää katsoa näin raakaa ja elokuvamaista sarjaa.

Ousama Game The Animation


No joo, tämä sarja jos mikä vaikuttaa B-luokan kauhuleffalta. Sarjan setupista tulee mieleen Kuinka maailma pelastetaan-manga, tosin hieman raaemmassa mielessä. Uskoni tähän sarjaan ei kuitenkaan ole korkea, sillä melko tasoton animaatio ja aiemmat pettymyksen tällaisten sarjojen suhteen eivät nosta odotuksiani kovin korkealle. Jollain tasolla sarja onnistui kuitenkin herättämään mielenkiintoni, joten enköhän sarjaa tule seuraamaan jonkin aikaa. 

Kino no Tabi: The Beautiful World - The Animated Series


Tää vaikuttaa tosi hyvältä sarjalta. En ole vuoden 2003 Kino no Tabia katsonut, mutta ei uusinkaan versio hullummalta vaikuta. Sarjalla on omanalaisensa melankolinen tunnelma ja se tuntuu jopa hieman unenmoiselta. Sarja ei kuitenkaan ole mikään iltasatu, sillä se tarjoilee karujakin hetkiä. Tosin sarja ei mässäile toiminnalla ja verellä, vaan se luottaa hienovaraismepaan kerrontaan. Ensimmäinen jakso kertoi myös hyvän opetuksen. Jäin kaipaamaan lisää.

Mahoutsukai no Yome



Tätä olen odottanut jo pitkän aikaa. Rakastuin mangaan aivan suunnattomasti ja animesovitusta olen kuulostellut jo tovin. Ekan jakson perusteella sarja näyttää erittäin hyvältä. Animaatio on nättiä ja tehosteet upeita, mutta jotain ehkä jäin kaipaamaan. Toivon, että anime antaa parhaan mahdollisen sovituksen näin ihanalle teokselle.

Inuyashiki



Inuyashikin mangaan ei ole tullut tutustuttua, vaikka olen nimen kuullut useampaan kertaan ja suunnitelmissa on ollut lukea mangakin. Animeversiokaan ei kuitenkaan tunnu yhtään pahalta valinnalta. Toimintaa, verta ja ahdistavaa tunnelmaa; mikä olisi sen parempaa. Animella on vahva aloitus, joten toivon että se säilyttää hohtonsa jatkossakin. Ehkä sarja saadaan kunnialla loppuunkin, sillä alkuperäinen manga-sarjakaan ei ole kovin pitkä. No, toivon ainakin kohtuullisen järkevää ja hyvää loppua.

Blend S



No pitihän tältä kaudelta valita yksi moe-sarja. Vaikka tällaiset söpöstely sarjat eivät ole useinkaan mieleeni, niin Blend S vaikuttaa sarjalta mistä voisin silti tykätä. Huumori oli ihan hyvää, hahmot vaikuttivat kivoilta ja sarjan teema hauskalta. Tuskinpa tämä muuksi muuttuu, mutta ainakin sarjan kevyt ja iloinen tunnelma jätti hyvän fiiliksen.

Konohana Kitan
Kääk! Moe-sarjoja olikin kaksi! Konohana Kitan vaikuttaa edellä mainitun lailla söpöstely-fiilistely sarjalta, mutta hieman eri konseptilla. Ja okei myönnetään, halusin katsoa tämän koska sen takana on studio Lerche. Ei tämä sarja kuitenkaan vaikuta niin yltiö sokeriselta, joten enköhän sarjaan tutustu paremmin jatkossa. Mikäs sen mukavampaa kuin katsoa turreja xD.

Houseki no Kuni

Tämä on sarja, jota kohtaan olin kaikista skeptisin. Eka jakso kuitenkin yllätti positiivisesti. Varsinkin animaatio oli hirmu nättiä, vaikka se olikin tehty 3D:nä. Mitä olen kuullut , että sarja ilmiesesti vielä parantaa edetessään, joten en malta odottaa miten sarja jatkuu.

Garo: Vanishing Line



Garoa kohtaan mulla ei ollut myöskään sen kummempia odotuksia, mutta vau mikä energiapommi tämä olikaan. Toimintaa, hikeä ja verisiä kyyneleitä; siis anime mun makuun. Sarjan animaatio oli myös kiinnostavaa katsoa, sillä siitä tuli mieleen vanhemmat animesarjat. Jos toiminta ja musiikki ovat yhtä hyviä jatkossakin, niin tämä sarja jää katsomislistalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti