torstai 10. maaliskuuta 2016

Koiria ja isäntiä - koirien uskollisuus ja ihmisen julmuus

Pitkästä aikaa manga-arvostelu. Eihän edellisestä taidakkaan olla, kuin muutama kuukausi -_-. Mutta tässä tätä taas. Hopeanuoli-faneja on hemmoteltu jo useamman vuoden ajan Takahashin eri teoksilla. Tänäkään vuonna Punainen Jättiläinen ei ole unohtanut intohimoisia faneja sillä alkuvuoden uutuutena saatiin Yoshihiro Takahashin sekä Akira Iton yhteisteos Koiria ja isäntiä.


Pokkari koostuu seitsemästä tarinasta, joista jokaisessa seurataan, kirjan nimen mukaisesti, koiraa ja tämän isäntää. Tarinat ovat hyvin vakavia ja ne käsittelevät todenmukaisesti oikeaa elämää, jolloin koirat jäävät aina kakkoseksi ihmisten kanssa. Tapahtumia ei olla siloiteltu, vaan kaikki tapahtumat kerrotaan niin julmina kuin ne tosi elämässä ovatkin. Ihmisen raakuutta ei kaunistella tai puolustella millään tavalla. Pokkarissa tulee kuitenkin aina voimakkaasti esiin koirien periksiantamaton uskollisuus isäntiään kohtaan. Tämä tekeekin teoksesta aivan sydäntä särkevää luettavaa, sillä koirien lojaalius ja rakkaus ihmistä kohtaan on ehdotonta oli isäntä minkälainen tahansa. Lukiessani pokkaria siinä tuli kyllä itku. Teoksen tarkoitus on selvästi ollut herätellä ihmisiä ja saada nämä tajuamaan, että koirat ovat eläviä olentoja joilla on tunteet. Silti vaikka ihmiset kuvataan ikävinä tapauksina, tarinoiden tärkeimmät ihmishahmot ovat sympaattisia ja heissä on sitä tiettyä inhimmillisyytä sekä epätäydellisyyttä. Myös koirat ovat empaattisia. Tarinoissa on aina eri rotuisia koiria; saksanpaimenkoira, shiba, siperianhusky, pyreneittenkoira. Koirien rotu on otettu hienosti huomioon ja niiden luonteet sopivat hienosti rotujen piirteisiin. Koirissa on jopa enemmän luonnetta kuin ihmisissä.

Akira Ito on tehnyt yhteistyötä Yoshihiro Takahashin kanssa myös mm. Fangin kanssa ja siinä missä Takahashi pystyy piirtämään upeita kuvia, pystyy Ito luomaan upeita tarinoita. Vaikka tarinat ovat yksittäisiä kertomuksia, niissä on yksi tietty yhtäläisyys. Nimittäin heti ensimmäisessä tarinassa nähtävä Takuma Shuuichi on jollain tavalla osana jokaisessa tarinassa, vaikkakaan ei aina suorasti. Oli mielestäni hienoa, että tarinoita sitoi toisiinsa tällainen lenkki eivätkä tarinat olleet irrallaan toisistaan. Takahashi ja Ito ovat myös lisäilleet hienoja lauseita tarinoihin. Tarinat ovat ehkä kuitenkin hieman liian samanlaisia. Jokaisessa tarinassa tapahtumat kulkevat melkein saman kaavan mukaan.


Takahasilla pysyy kyllä kynä näpeissä. Taide on taattua Takahashia ja siinä on vielä sitä samaa piirustustyyliä kuin Hopeanuolessa, mutta joka kuitenkin uupuu Weedissä. Vaikka Takahashi sanoo usein, ettei ole taitava piirtämään ihmisiä niin teoksen ihmismallit ovat kuitenkin onnistuneita vaikka vähän jäykkiä. Hänen kädenjälki näkyy ja se on tarkkaa ja upeaa. Punaisen Jättiläisen julkaisu tuo oikeutta Takahashin kynänjäljelle. Takahashin viiva on on ohutta ja soljuvaa, jolloin ne saattavat jäädä liian haaleiksi. Koiria ja isäntiä - pokkarissa ei kuitenkaan tätä pelkoa ole. Värisivujakin on saatu, mikä on aina plussaa.

Koiria ja isäntiä - pokkari on omasta mielestäni parhaimpia Takahashin ja Iton teoksia. Se kertoo karua ja surullista kieltään, mikä vangitsee lukijan. Tarinoissa on kuitenkin pieni toivon kipinä aina mukana, joka luo uskoa toivottomaan ihmislajiin. Teos sopii sekä kokeneemmalle Hopeanuoli-fanille, että vasta-alkajalle joka on vasta uppoutumassa mangojen ihmeelliseen maailmaan. Tarinoiden samankaltaisuus on ainoa miinus pokkarista.
Punaisen Jättiläisen painolaatu on ykkösluokkaa, joka vain lisää lukukokemusken nautintoa. Viivat ovat selkeitä, eikä jälki ole suttuista. Sormetkaan eivät tahriintuneet musteeseen, mitä käy valitettavasti usein. Kiitos Punis! Lisää tällaista nyt heti!


English Translate: Dogs and hosts - the paperback is in my opinion the best Takahashi´s and Ito's works. It tells the sad and harsh language, which captures the reader. However, the stories there is a small glimmer of hope always be included, which gives us hope for the hopeless human species. The work is suitable for more experienced Gin-fan that a beginner who has only just lose yourself in the wonderful world of manga. The similarity of the stories is the only con.
Punainen Jättiläinen's printing quality is first class, which only adds to the experience of reading  enjoyment. The lines are clear, and the second is not smudged. Even fingers are not stained with ink, which is unfortunately often. Thank you Punis! More like this right now!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti